Harjusta Tenolla

Tulipa lähdettyä Tenolle pitkästä aikaa kalaan tossa jokunen aika sitten. Tarkemmin heinäkuun ekana viikonloppuna. Perjantaina pakattiin romut autoon ja hurautettiin Utsjoelle, jossa vähän jännitettiin, että saadaanko luvat vielä aktivoitua samana iltana vai pitääkö kiltisti odottaa aamuun. Soittelin jo päivällä yhdelle lupapisteistä ja kyselin, että onnistuuko vielä illasta. Sai kuulemma soitella vielä illalla kun ollaan paikalla niin katsotaan sitten. Oltiin perillä joskus yhdeksän jälkeen ja saatiin vielä homma hoidettua. Ei siis tarvinnut odotella aamuun ja päästiin heti vähän ulkoiluttaa uusia vapoja/siimoja. Hankittiin Tonin kanssa vähän kevyemmät setit. Toni otti puhelun Ruotoon Antonille ja nyt on sitten nelosen kepit vähän kepeempää kalastusta varten. 

Seuraavana päivänä suunnattiin Utsjoelta ylävirtaan päin kalaan. Nykysellä "muiden kalojen" luvalla saa kalastaa koko jokea, mutta me suunnattiin entiselle Outakosken lupa-alueelle. Se kun on mulle ennestään tuttua paikkaa. Tonille oli muuten ihan ensimmäinen kerta Tenolla. Heinäkuun alulla ei ollut vielä ollut helteitä. Vielä sai pitää kerroksia kahluuvermeiden alla. Toista on ollut viimeisimmät viikot, hellettä pukannut niin perkuleesti että kalastus on jäänyt kokonaan. Toivottavasti loppukesä olisi taas viileempi.

Harreja löytyi mukavasti. Isoimmat siellä vähän päälle 40cm eli oikein kiva koko kalastaa. Ruokakalatkin saatiin matkaan. Myös kyttyrälohien kanssa oli actionia, yhden sain rannalle asti. Oli ehkä pientä taistelua sen nelosen kepin kanssa. Hieman kyttyrä oli ottanut jo väriä, mutta otettiin sekin ruuaksi. Oikein hyvä oli vielä!

Heitettiin pari lupaa, käytiin Utsjoella festareilla ja ajeltiin kiertoreittiä takaisin kotiin. Tenolle on aina spesiaali paikka mun sydämmessä. En oo sieltä ikinä lohta saanut, eikä ensikohtaaminen ollut hääppöinen, mutta silti. Ekan kerran kävin siellä reilu 10 vuotta sitten. Tultiin silloin Juuson kanssa Karigasniemelle, osana vuoden 2014 pohjoisen turneeta ja kun näin joen ekaa kertaa niin ajattelin, että "tääkö se muka on". Se suuri ja mahtava Teno, josta kaikki puhuu. Olin hämmentynyt. No, onhan se oikeesti aika hieno joki ja hieno koko laakso, se tuli aika nopeesti sitten kyllä selville. On aina ihanaa palata Tenojokilaaksoon. Vaikka ei edes kalastaisi. Lohta siellä ei oo voinut kalastaa enää jokuseen vuoteen, joka on tietenkin sääli ja pistää miettimään. Mutta silti, paikkana Teno on aina hieno. Ollaan tässä vähän ujosti haaveiltu sellaista, että jos siellä olisi joskus vaikka oma pieni mökki. Olis aina paikka mihin palata rauhoittumaan ja vierailu Norjan puolella olisi tosi helppoa.     

Uusia vesiä & uusi reissukaveri

 Pitkästä aikaa. Kalastuskausi on vihdoin saatu avattua täällä pohjolassakin. Pari vuotta sitten päivittelin, että kuinka tuntuu oudolta avata kalastuskausi kesäkuun alussa, mutta nyt tänä vuonna aloitus venyi vieläkin pitemmälle. Tehtiin kesäkuun alussa muutto, joka vähän sotki suunnitelmia. Muutettiin siis niinkin kauas kun viereiseen taloon, pysyttiin saman taloyhtiön sisällä siis. Nyt kun muuttohommat on saatu päätökseen niin pystyi vähän paremmin keskittymään taas muuhun, esim kalastukseen. Vaikka ollaan asuttu Sirkassa nyt pari vuotta, ei olla ikinä käyty Ounasjoella kalassa. Tai missään muuallakaan tässä ihan lähialueilla. Tänä kesänä kun ei lähdetä pidemmäksi aikaa mihinkään muualle, on nyt sitten eri tavalla aikaa tutustua myös lähivesiin. 

Otettiin luvat Kittilän kirkokylän osakaskunnan vesille. Sillä pääsee kalastamaan Ounasjokea, Aakenusjokea ja joitakin järviä. Me suunnattiin juhannuspäivänä illaksi Ounasjoelle. On se kyllä hieno joki paikoitellen. Tulee vaan miettineeksi, että kuinka hieno se olisikaan jos sinne pääsisi lohi nousemaan. Olis siistejä paikkoja kalastettavaksi. Nyt käytiin tutustumassa yhteen koskeen. Vettä oli edelleenkin aika paljon, joten jätettiin suosiolla suuremmat kahlaamiset toiseen kertaan. Onneks isommalla vedellä kaloja on myös lähempänä rantoja. Sen lisäksi, että oltiin ekaa kertaa kotijoella kalassa, oli tämä myös ensimmäinen kerta kun meillä oli koira matkassa jokirannassa. 

Saanen esitellä meidän uudenn reissukaverin. Hän on Tahvo, vähän päälle 9kk ikäinen Lapinporokoira. Tahvo on hauska heppu, ihmisläheinen ja kiltti, mutta sopivasti myös luonnetta omaava nuori herra. Ollaan heti alusta lähtien totutettua Tahvoa olemaan meidän matkassa milloin missäkin. Ollaan käyty yhdessä retkeilemässä, vapaalaskemassa ja nyt myös kalassa. Tahvo on ollut mulla myös töissä mukana pienestä pitäen. Ollaan käyty myös treenaamassa porojen paimennusta. Toni etenkin hieman hurahti noihin paimennushommiin. On mielenkiintoista seurata koiraa sen omassa elementissään. Tahvo on pärjännyt paimennuksissa hyvin.

Idea koirasta oli ollut ilmoilla siitä lähtien oikeestaan kun muutettiin pohjoiseen. Tahvo kuitenkin tuli meille vähän vahingossa tai ainakin nopeammin mitä ehkä oltiin ajateltu. Täällä perällä on paljon porokoiria ja mekin saatiin muutamasta eri suunnasta kommenttia, että porokoira voisi olla just meidän elämään sopiva rotu. Lähtee ulos säässä kuin säässä, lumi ei tartu turkkiin, kestää kylmää ja pärjää kaikenlaisissa aktiviteeteissa mukana. Porokoira alkoi tuntua ihan kivalta vaihtoehdolta. Sitten viime syksyny kuultiin, että yhden kaverin koiralle on juuri syntynyt pennut ja niitä olisi mahdollisesti muutama vielä vapaana. Pienen pohtimisen jälkeen päätettiin, että kyllä meille voi tulla koira just nyt. Miksipä sitä odottaa. Syksyn edetessä Kaisa teki valinnat pentujen suhteen ja meille valikoitui Tahvo. Ollaan tosi onnellisia tästä uudesta reissukaverista.