torstai 10. marraskuuta 2022

Jokikaudesta haukihommiin

Tjuonajokkin "komennuksen" jälkeen jokikalastukskausi tuli päätökseen monessa paikassa. Kymillä se kuitenkin jatkui vielä kuukauden verran eli syyskuun ajan. Mulla oli vuosikortti Kymille ja vähän harmitti, että en oikein ollu kerenny sitä käyttämään ennen syyskuuta. Etelä-Suomi oli kesällä jälleen helteiden valtaama ja vesien lämpötilat sellasella tasolla, et joelle ei ainakaan ollu asiaa. Pääsin alottamaan Kymin kautta just ennen Ruotsiin lähtöä elokuussa ja jatkamaan vasta syyskuun puolella. Jokusen kerran kerkesin käymään ennen kuin kausi sielläkin tuli päätökseen. Tän vuoden lohenkalastus ei menny ihan niin nappiin kun olis toivonu. Lohta ei tullut Norjasta, eikä Suomesta. Fiilis kalassa oli kuitenkin koko ajan hyvä, joten lohettomuutta ei oikeestaan tullu ees mietittyä. Sellasta se välillä on. Kymillä tuli pitkästä aikaa kalastettua muuallakin kun Ruhalla. Se oli tosi tervetullutta vaihtelua.


Jokikauden päättyessä oli aika siirtää katse merta kohti. Syksyn paras asia on kyllä ehdottomasti hauenkalastus. Ensimmäinen meripäivä tuli kuitenkin vietettyä mertsarin parissa. Ja vielä virpalla. Käytiin Juuson kanssa veneellä kopasemassa muutamat spotit. Mua vähän huvittaa, et jossain vaiheessa tuli koluttua Helsingin rantoja paljonkin aivan tuloksetta ja sit kun pari kertaa hairahtaa virppaan niin heti tulee kalaa... Niin se vaan taitaa olla, et mertsarihomma on paljon tehokkaampaa virppavehkein. Ja veneen kanssa.

Haukikauden avasin Hannan kanssa kelluen syyslomaviikolla. Mun oma kellurengas vuotaa, enkä oo saanu aikaseks hankkia uutta ponttoonia, mut onneks Huhtaloilta löytyy aina tavaraa lainaksi. Meillä oli oikein kiva päivä kaislikossa, vaikka isommat kalat ei meijän perhoja löytäneetkään. Mä oon aina tykänny kalastaa kellurenkaasta, mut pakko myöntää et kun veneestä heittämisen makuun on päässy, on siitä vähän hankaluuksia palata... Oon ollu nyt taas muutamia kertoja Tonin veneen kyydissä ja ai että se on ollu niin paljon mukavampaa. Niin paljon helpompaa heittää, eikä ole hermojen menettämistä epämukavien asentojen kanssa. Meillä on ollu jo pitkään tavoitteena kaivaa mulle metrin kala. Oon kalastanu haukee säännöllisesti perholla suunnilleen 7 vuotta, eikä metrinen oo millään osunu kohdalle. Mun edellinen enkka on 96cm ja se on seitsämän vuoden takaa.


Nyt se tavoite on saavutettu. Sata ja yksi senttiä. Kala kävi ensin perhon perässä jättämässä pienet pyörteet pintaan ja alkuun näytti siltä et missasin sen, mut ei. Sinne se sitten iski. Toni kyseli et tuntuuko paremmalta kalalta johon vastasin että "ei tää varmaan kovin iso oo". Toni kuitenkin katteli väsytystä vierestä ja arveli mun olevan väärässä, joka mullekkin alkoi pikkuhiljaa kyllä valjeta kalan vedellessä ympäri venettä. Kala tuli haaviin ja Toni sanoi, et "kyllä sulla kuule nyt tais metri mennä rikki." Voi että kun tuntu siistiltä kuulla noi sanat. Kalalle mittaus ja kyllä, metrinraja ylitetty. Oli kyllä aika hyvä fiilis kaikkien näiden vuosien jälkeen. Hymyilytti. 

Olisko seuraavaksi sit vaikka 110cm... Aina on hyvä tavoitella jotain. Mä toivon että kerkeen vielä edes kerran käymään kalassa ennen kun alotan lumilautailukautta. Syksyn kääntyessä talvikuukausiin, on mun vähän vaikee tehdä päätöstä et mihin panostaa. Haukikausi kutkuttelee niin kauan kun vedet ei ole jäässä, mut laskukausi alkaa taas pikkuhiljaa vallata ajatuksia ja kalenterissa on jo ensimmäinen laskureissu merkittynä. Jos talvi alkaa täällä leudosti, on ihan hyvä mahis että reissun jälkeen pääsee jatkamaan vielä kalastusta. Sen näkee sitten.