Norjassa lohikausi tuli taputeltua hetki sitten, mut Kymillä sitä pääsee vielä noin kuukauden verran harrastamaan. Operaatio "pakko saada Kymiläinen" jatkuu syyskuun loppuun aina kun työt vaan antaa myöden. Pari päivää sitten lähettiin Juuson kanssa jälleen ylittämään. Kaloja on saatu nyt ihan kivasti. Oli ihan jepa kun oli itte Norjassa heittämässä tyhjää ja Kymi fishing shopin Instagram tili alkoi täyttyy kalakuvista. :D Ilosanoman leviiminen näky hyvin äijien määrässä Ruhan rannassa. Messissä useempi tuttu naama. Vesi on laskenu sen verran että nyt pääs heittää muualtakin ku pelkästään laiturilta.
Mun kohdalla operaatio Kymiläinen vaihtu päivän aikana hermojen kanssa taisteluks. Mä en tiiä mikä ihme mätti, mut tuntu että mikään, siis ei yhtään mikään, onnistu. Aivan järkkyy heittoo, kaikki tuntu raskaalta ja hermojen menetys tosi lähellä. Kesken on tyhmä lopettaa, mut jossain vaiheessa oli vaan pakko laittaa pillit pussiin. Ei ollu mun päivä tosissaan. Ehkä ens kerralla menee taas paremmin. Varmaan tässä vaiheessa kautta alkaa olee jo takki vähän tyhjä, vaikka periaattees fiilistä löytyiskin. Päivää piristi kuitenki se, et Sinkkis sai kalan! Siitä on varmaan kolme vuotta kun oon edellisen kerran sattunu paikalle ku joku saa kalan.
Illan pimentyessä lähettiin ajaa takas kotia kohti. Nää päiväreissut on tuntunu paremmilta vaihtiksilta nyt viimeaikoina. Corollassa on nukuttu tänä vuonna jo ihan tarpeeks monta yötä. Niinku oon jo jossain vanhoissa postauksissa tainnu mainita. Kotkassa tulee nyt sit vietettyä vielä tämä loppukuu, jonka jälkeen täytyy suunnata harrastusta taas merelle päin. Parin viikon päästä kisataan Lohi SM. Muutaman muun tutun nimen lisäksi osallistujalistasta löytyy myös Juuso. Täytynee lähtee tsekkaa nää kisat ekaa kertaa.
perjantai 9. syyskuuta 2016
sunnuntai 4. syyskuuta 2016
Norjassa toistamiseen
Elokuun loppu, eli viikko 34 ja ihan alku viikosta 35 tuli vietettyä Norjan hienoissa maisemissa. Ihan viimeiset hetket kun lohta pystyi tuollapäin kalastaa. Matkaseurana tällä kertaa ihan uusia naamoja. Tai ei sinänsä uusia, mut ei olla koskaan oltu reissussa yhdessä. Miikka tuli mun ja Juuson kyydillä lopun matkaa Oulusta, muu porukka eli Jiihoo, Julli ja Rasse meni jo hieman aikaisemmin omilla kyydeillään. Meidän matkanteko ei menny ihan nappiin. Alkuun kaikki meni ihan hyvin, mut sit Ruotsin puolella kiva ajokeli muuttui karmeeks vesisateeks, hirviä sai tosissaan yrittää ajoissa bongata tienvarresta ja autosta hajos pakoputki. Päästiin kuitenkin ehjänä perille joskus myöhään yöllä. Seuraavana päivänä alkoi kalastus. Pidetään tää postaus kuvapainotteisena.
Reilu viikko oltiin mestoilla. Ei ollu helppoa. Vesi vähissä ja kalat pääasiassa parkkikaloja. Veden noustessa hetkellisesti Juuso onnistu samaan yhden kirkkaan 87 senttisen. Yhteensä porukka sai 11 kalaa. Pienimmät niistä oli tittejä ja suurin 107cm. Arvatkaas kuinka monta niistä osui mulle? Ei yksikään! Tää oli taas tällänen reissu sitten... Onneks edellisestä lohireissusta ei ollu kulunu vielä kauaa, joten aikaisemmat onnistumiset oli vielä mielessä, eikä mulla kerenny muodostuu mitään järkyttävää poltetta. Toki se harmitti ja vähän turhautti, että kaikki muut sai kaloja. Taas tuli useempaan kertaan mietittyä, et tekeeks jotain väärin. Ainakaan yrittämättömyydestä ei voida syyttää. Tuli heitettyy varmaan enemmän kun koskaan ja oikeesti mietittyy seuraavia siirtoja. No, eipä mahda mitään. Myös Miikalla oli pitkään vaikeeta ja yhdessä manailtiin välillä koko hommaa, mut sit reissun loppupuolella Miikalle napsahti 101cm possu. Siitä kalasta mä olin aidosti iloinen, koska Miikka oli ollu edellisen kerran kunnolla reissussa viimeks pari vuotta sitten ja poltteet sen mukaiset.
Oli jännää tulla samoille paikoilla toistamiseen samana vuonna. Tavallaan se oli kivaa ja kaikki tuntui kotoisalta, mut jotenkin puuttui sellanen samanlainen polte mitä oli ollu aikaisemmin kesällä. Ehkä tää väli oli vaan liian lyhyt ja olosuhteet vaikutti fiilikseen. Hyvä reissu oli kyllä muuten. Hienoo oli päästä vielä kertaalleen vähän kauemmas. Nyt taas suunnittelemaan tulevia seikkailuja ensi vuodelle!
maanantai 8. elokuuta 2016
Kymmene Älv
Lääkettä lohikuumeeseen. Viikonlopun vapaiden kunniaksi päätettiin Juuson kanssa lähtee pistäytymään Kotkassa. Laiturikalastusta tiedossa, mut ihan sama kun lupa voimassa koko kauden ja kalaa joessa. Niin myös vettä. Sitä riitti. Juuso jopa jaksoi alkuun pukee kahluukamat päälle, ite jätin ne suosiolla pois ja dallasin laiturilla ihan vaan tannareilla. Mukava keli, mukava päivä muutenkin. Aika erilainen päivä mihin on Kymillä tottunu. Ei olla koskaan oltu siellä näin aikaisin. Vasta ihan elokuun lopulla tai syyskyyssa on yleensä reissut tehty. Kiva oli päästä heittämään. Ekaa kertaa voin oikeesti sanoo, et olipa mukavaa heittoo, jopa näin laurilta. Laiturilta nakkelu on vähä hanurista, mut yllättävän hyvin sekin sit meni. Niin siistii nähdä taas pitkästä aikaa lohien pintakäyntejä Ruhalla. Oli niinkin siistiä, että ne seuras vielä seuraavan yön uniin...
Oltiin Kymillä vain lauantai. Alunperin oli tarkoitus jäädä vielä sunnuntaiksi, mutta autossa nukkuminen ei tähän saumaan nyt oikein innostanu. Kalastettiin auringonlaskuun ja köröteltiin sit takasin Vantaalle. Lisää lääkettä lohenkalastuskuumeeseen tulee elokuun lopussa. Corolla suuntaa takaisin pohjoiseen Norjaan elokuun vikoilla viikoilla. Uus porukka ja uus aika. Koskaan ei olla oltu reissussa niin myöhään kesällä. Aika jännältä tuntuu tehdä toinen reissu näin nopeella tahdilla. Tää vuosi on ollu aikamoista reissaamista. Kolme kertaa Ruotsissa ja nyt tulee vielä toinen kerta Norjaan. Rahat ollu reissujen välissä aika loppu, mut päivääkään en vaihtais.

lauantai 30. heinäkuuta 2016
Lohikuumetta
Mua on nyt tässä hetken aikaa vaivannu eräs asia. Tuntuu, että on ollu vähän vaikeuksia saada kiksejä viimeisimmistä kalastusreissuista. Gotlanti oli todella jees ja vielä Mörrumillakin oli hyvä meininki, mut sit fiilikset jotenkin lässähti. Kalaan olis kiva mennä, mut mikään ei tunnu ihan kiinnostavan. Tai sit niin, että kiinnostusta lähtemiseen kyllä löytyy, mut paikanpäällä ei olekaan enää niin kivaa. Tää viimeisin lohireissu oli just sitä mitä oon kaivannu. Adrenaliinia ja niitä suuria tunteita, jotka on tullu täällä tutuksi... Mitäs tästä aiheutui? Lisää lohikuumetta. Ei haluis muuta tehdä. Kalastuspäiviä suunnitellessa eka fiilis on "näääääh", ei jaksa. Lohta sen olla täytyis... Osittain tässä saattaa olla vielä vähän reissukrapulaakin, mut ei tää olotila ihan uus ole.
Tavallaan jäi harmittamaan, et alkureissun harjus/taimen säätö ei oikein onnistunut. Olis kivaa jos pääsis vielä kunnolla kalastaa harria, mut toisaalta tuntuu että senkin vois ihan hyvin skippaa ja keskittyy täysin siihen loheen. Tai ainakaan ei jaksais pelkästään harjuksen takia lähteä reissaamaan pitkin Suomea, kun ei niitä täältä meidän hoodeilta löydy. Kesän reissubudjettia jäi vielä käyttämättä. Saattaa siis olla että toinen lohireissu Norjaan on vielä mahdollinen tälle kesälle. Kannatti nukkuu Corollassa ja syödä pussiruokaa!
Vaikka edellinen reissu menikin myös myös osalta ihan hyvin, en voi seuraavalle lähteä henkseleitä paukutellen. Tollaset jutut saattaa helposti nousta kupoliin, mut ei kyllä mulla. Jonniiverran tuli tietysti taas varmuutta tekemiseen, mutta ihan yhtä nöyränä lähden joenrantaan kun ennenkin. Mukavaa olis päästä tekee vielä yksi pidempi reissu. Loppukauden voikin sitten viettää Operaatio Kymiläisen parissa.

perjantai 22. heinäkuuta 2016
Kauan odotettu Norja
Vajaan viikon Ruotsissa sekoilun jälkeen jatkettiin matkaa rajan yli Norjaan. Oli keskiviikko 6.7. Alkuperäisen suunnitelman mukaan piti vaihtaa maisemaa vasta paria päivää myöhemmin. Vaikka nää meijän kesän reissujen suunnitelmat elää aina kevään aikana paljonkin, lähtötilanteessa on tosi selvät sävelet viikkojen kulusta. Ite tykkään pitää plääneistä kiinni, se pitää pakan kasassa. Pieni suunnitelmien aikaistaminen ei kuitenkaan kumpaakaan haitannu, kun Ruotsin kalastus ei ihan vastannu odotuksia tällä kertaa. Toisaalta on ihan mukavaakin päättää ja toteuttaa asioita lennosta. Vähän seikkailumieltä.
Mitä lähemmäs rajaa tultiin, alkoi maisemat muuttuu entistä siistimmiks. Juuso jälleen ratin takana. Itse en olis voinu ajaa kolaroimatta, oli näkymään meinaa niin hullut. Naama kiinni lasissa ja iho kananlihalla koko matkan, halki upeiden lumisten ja tunturimaisemien. Norja, ollaan kaivattu sua... Vaikka kaipuu Norjaan olikin ollu suuri, jyskytti mulla takaraivossa myös pelko viime vuoden epäonnistuneista fiiliksistä. Edellinen Finnmarkin reissu tuli heitettyy tyhjää, Juuson vetäessä joesta kolme kalaa kolmen luvan aikana. Otti koville. Edellisestä lohionnistumisesta oli siis kulunu jo kaks vuotta. Se on mun ainoa onnistuminen.
Mun nihkeitä fiiliksiä on vähän lohduttanut muiden kokeneempien lohenkalastajien kommentit siitä, että välillä vaan tulee tyhjiä vuosia ja joskus taas menee paremmin. Varsinkin kun vuosia kertyy enemmän, mahtuu niihin myös niitä huonompiakin reissuja. Mulla niitä heikompia reissuja on harrastus vuosiin nähden enemmän, siitä nää fiilikset. Kalaa ei aina tuu, sille ei vaan mahda mitään. Se pitäis muistaa, eikä ottaa itteensä. Ajoitus, olosuhteet, mitä näitä nyt on. Mua ihan oikeesti jännitti ja mitä tää reissu tulee pitää sisällä. Mitä jos taaskaan ei mee niinku toivoisin? Tässä lajissa pärjääminen on vaan niin iso juttu mulle.
Juuson kanssa kalastaessa oon myös ehkä saanut vähän väärän kuvan koko hommasta. Jätkä kun ei oo yleensä harrastanu tyhjiä reissuja näiden meidän yhteisten vuosien varrella. On ollu ihan perus settiä, että Juuso vetää pari kalaa per lupa näillä Norjan reissuilla, mun puhallellessa nollia. Myös Mörrumilla kävi hyvin. Kun kahdestaan liikkuu ja toinen loistaa, tulee herkästi kelattuu että itse on vaan huono.
Ekana kalastuspäivänä oli katastrofin ainekset taas valmiina. Nolottaa edelleen kun mietin päivän kulkua. Alkuun oli hyvä fiilis. Uus joki, kivalta vaikuttavat poolit ja muutenki lippu korkeella, vaikka ensin jännittikin. Juuso saa heti ekalla laskulla 83cm lohen. Jeeeee! Innokkaana olin jeesaamassa ländäyksessä, mittaamisessa ja kuvien ottamisessa. Vähän mietitytti miks kala ei osunu mulle kun olin saanu korkkaa poolin. En kuitenkaan sit miettiny sitä sen enemään. Sitten kaloja tulee lisää. Maailman siisteimpiä otuksia ja vielä hyvän kokoisia. Juuson ekan päivän saldo on kolme kalaa, joista suurin on 91cm. Kaikki niin, että oon just menny oman laskuni. Kaikki samasta kohtaa. Taas mielen valtaa hullu pettymys. Ei siitä, että toinen saa kalaa, vaan just sitä omaa tekemistä kohtaan. Enkö mä vaan osaa? Ihan oikeesti. Pakko myöntää, et Juuson naama tais vähän vituttaa siinä vaiheessa, vaikka kuinka yritin tapella niitä fiiliksiä vastaan. Myös omat fiilikset ärsyttää. Oon varmasti tosi hyvää reissuseuraa tälläsenä, se lisää huonoo fiilistä entisestään. Nolottaa ihan pirusti.
Illalla oon ihan väsähtäny kaikkeen, mut yritän vaan tehdä laskuja toisensa jälkeen. Siinä vaiheessa yritän varmaan jo liikaa. Juuso kattoo vierestä, et meneekö heitto sopiviin paikkoihin. Ei mee, sen huomaan itekkin. En vaan saa siimaa tarpeeks pitkälle suoraksi. Heittopituus ei oo ees vielä mikään hullun pitkä, mut vasuripooli tuo omat ongelmansa. Vasuritreenaus on vielä työnalla. Ekan kerran jouduin heittää vasurilla vasta keväällä Mörrumilla. Kyl se paremmin jo menee, mut ei vaadittaviin mittoihin tai ihan suoraks. Tavallaan se tieto jopa helpottaa fiilistä. Tsägälle ei ite mahda mitään, mut omaa toimintaa voi aina kehittää.
Oli aika mennä nukkuu. Harmittaa Juuson puolesta, että mä masistelin. Juusolla oli kuitenkin onnistunu päivä. Kolme kalaa ekalla luvalla on aika rokkenroll. Seuraavana päivänä syötiin aamupalaa koleessa kelissä ja hiljaisissa tunnelmissa. Ei hirveesti huvittanu riemuita. Hävettää oma käytös ja samalla mietin jo tulevaa iltapäivää, jolloin alkaa seuraavat luvat. Uus päivä, uudet mahdollisuudet. Ei heti ekana päivänä pitäis masentua. Nyt skarppaa likka. Jälkikäteen taas huvittaa miten tää lohenkalastus aiheuttaa mulle näin suuria tunteita. :D
Uus pooli. Tällä kertaa pääsee taas heittää oikeelta. Oltiin menty parit laskut ilman havaintoja kaloista. Mä tulin just omalta vuoroltani rantaan vaihtaa perhoo, kun poolissa hyppäs titti! Se saa muhun jonkun ihmeen taisteluvaihteen päälle. En vaihtanukkaan perhoa, siiman päässä edelleen jo eilisestä asti ollu itsetehty banana. Juuso oli jo tarpeeks pitkällä, et pääsin taas alottaa oman laskun. Mulla oli ihan outo fiilis. Mä mietin, et nyt mä otan sen kalan sieltä. Vaikka just sen titin joka kävi pinnassa näyttäytymässä, ihan sama. Juuso on saanu oman laskunsa loppuun, istuu rantakivellä kamera kourassa ja naureskelee mun päästä temmaluille lohilauluille. Sitten koittaa se hetki, jota oon oottanu kaks vuotta. En ees ihan heti tajunnu mitä tapahtuu, mietin monesti et onks perho kiinni kivessä kun se tuntuu olevan niin napakasti paikallaan. Juuso sai kuvattuu mun huvittavan väsytyssession. Siinä se nyt on, 88cm lohta. Fiilis on oikeesti ihan sanoinkuvaamattoman hyvä. Yhden iltapäivän aikana mieliala on menny taas nollasta sataan. Tekis mieli vaan itkee ja ihan vain ilosta. Ihan sama heitänkö tyhjää taas seuraavat kaks vuotta! Kun sain kalan vapautettuu, oli pakko hetkeks istahtaa sidukan kanssa rantakivelle rauhottuu. Sillä välin myös Juusolla naukasee. Sentillä menee mun kalan yli. Hyvä me!

Joella oli meidän kanssa samaan aikaan tuttua porukkaa. Vaikka oltiikin suunniteltu, että ollaan reissussa kaksisteen, hengattiin muun porukan kanssa lopulta aika paljon. Kyllä sitä pidemmillä reissuilla alkaa kaivata seuraa. Kahdestaakin on ihan kivaa ja helppoa, mut kyl porukalla kaikki on kuitenkin mukavampaa. Enemmän tyyppejä jakamassa kaikkia fiiliksiä, mitä reissun aikana on. Lohenkalastus varsinkin on aika sosiaalista hommaa. Sit taas esim taimenen kalastuksessa merellä pienempi porukka on plussaa. Täkeetä on löytää sellanen porukka, jolla oikeesti klikkaa yhteen ja homma toimii. Näitä äijiä oli hauska seurata. On muutaman kerran ennenkin kalastettu lohta yhessä. Vois ottaa oppia, varsinkin toisten tsemppauksesta.
Reissun aikana tuli vetästyä ekaa kertaa kunnon tumut... Niistä ollaan vaan kuultu villejä huhuja. Yleensä nää meijän reissut on ollu aika raittiita, mitä nyt pientä tissuttelua välillä. Siinä taas yks asia mikä porukassa on hauskempaa. Mentiin Juuson kans yks ilta kyleilee äijien kämpille, siitä se sit läks. Viski maistui koko porukalle. Käytiin myös uimassa jäätävässä jokivedessä ja tehtiin parit perhot. Ilta päättyi auringon ottoon terdelle kello 9 suomen aikaan tai jotain. Oli muuten eka päivä kun Norjassa paistoi aurinko. Aamun, tai oikeestaan päivän, olotiloista tiesi tarkalleen mitä edellisenä iltana tuli puuhattuu. Darra kesti rapsakat kaksi päivää. Onneks just siihen väliin oli muutenkin suunniteltu välipäivät. Korkki pysyi kiinni koko loppureissun. :D
Kun darpit oli kärsitty ja välipäivät pidetty, pääs taas hyvällä meiningillä joelle. Muutaman päivän kaikilla oli ollu ihan tyhjää. Olin tekemässä laskua, kun tokasin Juusolle, et olispa kiva jos jollain alkais nakertaa. Heitto tuntui taas kulkevan kivasti ja siima napsahtaa nätisti suoraks. Meni ehkä kaks min niin mulla oli kala kinni. Tämäpä yllättävää! Magee 84cm kolli. Juuso nappaa parit kuvat, Jarno ja Toni asettelee mun vapaa ja antaa posaareusohjeita. On otettu lohipönöjä ennenkin. Vitsi että oli taas hyvä fiilis. En ihan oikeesti odottanut tätä. Se että sain yhden kalan aikaisemmin, oli mulle jo kaikki mitä olin toivonu. Ihan mieletöntä.
Myös viimeisenä päivänä tapahtuu. Herättiin Juuson kanssa aikaisin ja päästiin korkkaamaan pooli, jossa on yleensä ollu paljon porukkaa. Nyt ollaan ihan kaksin. Eka lasku, mulla kala kiinni. Parhaani mukaan yritän väsyttää kalaa, mut en saa sitä hirveen hyvin pidettyy hallinnassa. Kala on jo monta kertaa ihan rannassa, mut kun Juuso tuo haavia lähemmäs, lähtee se taas uudestaan keskelle virtaa. Vikan kerran kun kala on taas matalassa vedessä ja melkein haavissa, se pääsee irti. Juuso kerkes nähdä, että enkat olis menny uusiks ja että perho oli kiinni aika hennosti. Myös väsytys tais kestää liian kauan, koukku pääs liikkumaan ja sit irtos. Voi perse! Se hetki kummittelee edelleen mun mielessä. Tulee sellasena kirpaisevana välähdyksenä. Vaikka ärsyttää, ajattelin myös että hienoo, kolmas tapahtuma tähän reissuun. Ei olis mun mielestä paremmin voinu mennä. Myös Juusolla on vikalla luvalla kaks kalaa kiinni, josta toinen tulee ylös asti, ihan tuore 89cm kolli.
Oltiin Norjassa viikko. Vielä olis vähän ollu sellanen fiilis, että vois jäädä pidemmäksikin aikaa, mut toisaalta tuntui että nyt on kalastanut tältä erää ihan sopivasti. Silloin on hyvä hetki lopettaa. Mielessä kummitteli edelleen se viimeisen aamun karkuutus. :D Tulipahan sekin nyt sit koettua, tuskin jää viimeiseksi kerraksi. Tällä reissulla tuli taas opittua uutta. Oli mielenkiintoista etsiä potentiaalisia paikkoja. Juusohan niitä pääasiassa tutki, mutta mä opin siinä samalla ja jonkun verran pystyin itekkin jo kattomaan. Myös heitto kulki hetkittäin paremmin kun koskaan. Tuntuu että nyt mulla on sellaset vavat jotka sopii mun käteen. Just ennen reissuu hankin Kymi Fishing Shopista G.Loomiksen Pro4X 14' 9/10. Sillä nakkelin synkimmät siimat ja vähän kevyemmät samasta sarjasta 13' #8/9, joka mulla oli jo ennestään. Kiva kun on nyt kaks vapaa samalta merkiltä. Ei mee niin sekaisin, kun vaihtaa settiä. Kellusiimoille on edelleen pinkki CTS. Ehkä sitäkin pääsee vielä käyttämään tänä vuonna.
Vaikka tältä erää tuntuikin ihan hyvältä lopettaa, oli lähdönhetki silti yhtä ahdistava kun aina ennenkin. Reissun kauhein hetki on se, kun joutuu laittaa vavat takas putkiin ja ottaa vapatelineet irti konepellistä. Perjantaina 15.7 alkoi pitkä kotimatka. Jäätiin Oulun lähelle yöksi, koska ei oo pohjoisen reissua ilman Oulun Pannukakkutaloa. Juuso-raukka joutu ajaa suurimman osan matkasta, kun ei uskaltanu päästää mua rattiin enää parin nukahtamisepisodin jälkeen... Turvallisesti päästiin kuitenkin lopulta kotiin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)