sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Kohta reissuun

Reissu lähenee. Viikon päästä ollaan jo kaukana kotoa. Viime vuonna näihin aikoihin oli fiilikset hyvin malttamattomat. Koko kesä meni lohen kuvat silmissä ja tais  sitä mennä parit yöunetkin kun odotus oli niin kova. Tämä kesä on mennyt niin nopeasti kaikilla muilla kalareissuilla, että THE reissua ei edes ole kerennyt kelaamaan kunnolla. Välillä se ponnahtaa mieleen, mutta viime vuoteen verrattuna fiilis on paljon rennompi. Ehkä vähän liiankin. Ei me olla edes kunnolla suunniltu Lappi tourin kulkua... Saattaapi olla että pienoinen paniikki iskee ensi viikolla kun pitäisi alkaa vähän miettiä mitä ottaa mukaan.

Meidän lähtöpäivä on tosiaan jo muutamien päivien päästä. Ensi perjantaina alkuillasta Corollan keula kääntyy kohti pohjolaa. Seuraavana päivänä saavutaan Tenolle. Koska lähdetään vasta illasta ajamaan, tuskin körötellään koko matkaa yhteen putkeen. Tai katsotaan kuinka kauan silmät pysyy auki. Onhan meitä kaksi kuskia. Tarkoitus olisi päästä ainakin lähelle napapiiriä, ottaa tirsat ja jatkaa viimeistään aamulla loppuun saakka.

Teno on ainoa varmasti lukkoon lyöty suunnitelma. Sieltä on majoituskin varattu, vaikka muuten mennään telttameiningillä. Tenoa kalastetaan muutama päivä, jonka jälkeen Finnmarkiin. Siinä ajatuksia ensimmäiselle viikolla, loput kaksi on ihan auki. Ehkä jatketaan Norjassa? Lohi on reissun päätavoite, mutta myös esimerkiksi Norjan harjuspaikat kiinnostaisi. Vielä on hetki aikaa kaivaa tietoa mahdollisista kohteista. Toisaalta on ihan hauskaa olla suunnittelematta liian tarkkaan. Voi sitten paikanpäällä päättää mihin seuraavaksi. Kolmessa viikossa kerkee hyvin reissata. Tuntuu kyllä varmasti taas menevän liian nopeasti.

Ennen lähtöä pitäisi vielä hoitaa käytännön asioita. Tarkistaa teltan kunto, kaivaa makuupussit ja trangia kellarista, tehdä ehkä vielä muutamat perhot ja hankkia viimeiset siimat. Etelään saapui helteet, toivottavasti Lapissa pysyy hieman viileämpänä. Viime vuonna kalastettiin Kuusamossa lähes helteessä, Tenolla kelit viileni mutta sielläkin oli ollut juuri kunnolla lämpöä, jonka seurauksena vesi oli lämmenyt vähän liikaa. Toivottavasti tänä vuonna on paremmat olosuhteet. Ainakin vielä näyttäisi ihan lupaavalta. Kohta mennään.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti