keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Kausi auki naistenpäivänä

Eilen oli hyvä päivä. Lähdettiin pitkästä aikaa Juuson kanssa kalaan. Ensimmäinen kalareissu tälle vuodelle. (Jos ei sitä pilkkisäätöö lasketa...) Ensiks laitetiin kalastuksenhuotomaksut kuntoon. Ite meinasin unohtaa koko jutun, vasta edellisenä iltana tajusin että eihän mulla oo mitään lupia maksettuna. Kausi olis voinu alkaa jossain Helsingin edustalla mertsarikalassa, mut tällä kertaa päätettiinki lähtee muualle. Sama kala, mut kohteeksi Langinkoski. Aamulla otettiin luvat netistä ja lähettiin ajamaan sumuisessa säässä kohti Kotkaa.





Langinkoskella oli rauhallista. Oltiin ainoot kalastajat. Mikäs siinä, ainaki on tilaa. :D Viime vuonna käytiin Lankkarilla vasta paljon myöhemmin, toukokuun lopulla. Nyt oltiin ainakin ajoissa liikkeellä. Keli palloili nollassa ja vähän yläpuolella. Vesi vissiin samaa luokkaa. Oltiin saatu Tuomolta vinkkii, et olosuhteet vois olla aika passelit nyt. Tuomo oli viime keväänä opastamassa meitä koskella. Nyt yritettiin muistella jätkän oppeja.


Iltapäivästä molemmilla alko iskee pieni motivaation puute. Oltiin vähän huonosti varauduttu eväiden suhteen. Ei sitä kaikkee voi tajuu, kun haluu vaan mennä kalaan. Kummallakaan ei ollu myöskään mitään tapahtumia päivän aikana. Käytiin kuitenkin vielä kokeilemassa yks Tuomon vinkkaama mesta. Mä menin spottiin ekana.

Mulla alkoi tulla pieni heittoväsy. Kirosin Juusolle kun mikään ei oikein onnaa. Heitin vielä muutamat heitot ja aloin pikkuhiljaa ottaa siimoja sisään. Mielessäni mietin, et olis niin mun tuurii saada kala tässä vaiheessa kun oon ensiks kironnu koko hommaa ja melkein pistämässä kamoja pakettiin. Mitäs kävi? No just näin. :D Nään kun kala mulahtaa pinnassa, kylki näyttää isolta ja kirkkaalta. Eka ajatus oli et, eikäi tää taas oo joku kirre. Taitaa olla vieläkin traumoja siitä Ruhan parin kilon kirrestä... Ei ollu kirre. Hieno 64cm kirkas taimen. Mitä just tapahtu?


Mä seison hölmistyneenä vedessä ja tuijotan kalaa haavissa. Juuso lähtee hakemaan rannalta kameraa. Meil on lainaobjektiivi mukana, joka ei enää jostain syystä suostu yhteistyöhön mun kameran kanssa. Heittää vaan jotain erroria. Miks just nyt? Hetki säädetään kameran kanssa, mut mikään ei auta. Pakko tyytyy iPhonen kameraan. Onneks oli edes se mukana, että jää joku muisto ja todistusaineisto.

Mä oon seisonu koko kamerasäädön ajan paikallaan vedessä ja on vähän kylmä. Pakko nousta pois vedestä. Juuso menee vielä heittämään, kun mä jään rannalle lähettelee kuvia kavereille. En tiiä oliks se hyvä veto, koska myöhemmin tuntuu et koko kylä tietää mitä Lankkarilla on tapahtunu. :D Juusokin alkaa pikkuhiljaa lopettelee. Vikalla heitolla myös Juusolla on kala kiinni. Sekin kirkas, mut pienempi yksilö. Hieno kala kuitenkin! Oli aika hyvä kaudenavaus, ei voi muuta sanoa. Vuoden eka reissu, vuoden ekat kalat ja mulla vielä oma enkka rikki. Ensimmäinen mitat täyttävä taimen. Ehkä naistenpäivässä oli jotain taikaa?


Illalla käytiin vielä seuran kevätkokouksessa. En oo tainnu mainita, että viime vuoden lopulla liityttiin Kotkan Perhokalastajiin. Miks Kotkaan, eiks lähempää olis löytyny mitään seuraa. Vaikka Helsinki tai Espoo? Tälläsii kyssäreitä on tullu. Kotkan seura on painottunu lohenkalastukseen, siinä vastaus. Kiva olla sellasessa seurassa, jossa on samat kiinnostuksen kohteet kun itellä. Ei olla vielä aikaisemmin oltu missään jutuissa messissä. Kiva oli nähdä millasta porukkaa on. Osa oli kyllä jo ennestään tuttuja naamoja Kymijoen varrelta.

2 kommenttia:

  1. Onnittelut hienoista kaloista! Onkos tuo rasvaevällinen 64 cm sitten nykyään laillinen saalis vai C&R-kala kun ylittää 60cm mutta kalastettu joessa, ei meressä? Mitä sanoo Lankkarin säännöt?

    nim."Hieman vielä sekaisin uusista säännöistä"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ton kalan kohdalla C&R oli ihan selvä, joten eipä tullu ees mietittyä. En mäkään ihan perillä oo uusista säännöistä...

      Poista