torstai 9. kesäkuuta 2016

Päivä Nukarinkoskella

Hiljaa virtaa Vantaa. Vantaanjoki, kotijoki. Asutaan Juuson kanssa ihan lähellä Vantaankoskea. Se ja Vanhankaupunginkoski on meille kaikista tutuimmat jokikalastuspaikat lähimaastossa. Eilen lähdettiin tutustumaan joen ylempiin osiin Nukarille. Juuso on käyny siellä muutamia kertoja, mutta siitä on jo aikaa. Siellä Juuso on itseasiassa kokeillut ekaa kertaa perhokalastusta joskus reilu 10 vuotta sitten. Nukari sijaitsee jossain Nurmijärven ja Hyvinkään hoodeilla, ei siis kovin kaukana meiltä käsin. Vähän vajaa 30km.

Aamupäivä oli sateinen, mutta puoliltapäivin keli alkoi kirkastua ja muuttui oikein mukavaksi. Paikka näytti hienolta, ihan erilaiselta kuin meille kotoinen Vantaankoski.  Vesikin oli osin kirkkaampaa. Suvantoalueista vasta tunnisti olevansa tutulla maitokahvijoella. Jokivarressa pääs liikkumaan hyvin polkuja ja pitkospuita pitkin.





Nukarilla kalastetaan pääosin kirreä, mutta on siellä jonkun verran myös (pientä) taimenta ja harjusta. Päättäriviikonlopun SM-karsintoihin oli tuupattu kasa kirrejä, joten niitä oli pitkin koskia. Löydettiin myös yksi pieni rasvaevällinen taimen. Harreja ei kuulunut. Niitä olis ollu mukava saada.


Iltapäivällä meiltä tultiin kyselee lupia. Se on plussaa, koska sitä harvemmin missään tapahtuu. Kerran on kysytty VKK:lla ja kolme kertaa Norjassa, siinä kaikki. Luvat oli tietenkin kunnossa. Lisää plussaa siitä että lupatarkastaja kyseli: "Sulla ei varmaan vielä tarvii tota olla kalastonhoitomaksua?" Siinä mä sitten hihittelin, että kyllä tarvii. Mikäs siinä, hyvä jos ei vuodet näy niin selvästi ja menee 18-vuotiaasta. Täytän tänään kuitenkin 26. :D

Kiva oli käydä tutustumassa Nukariin. Meidän piti käydä siellä jo viime viikolla, mutta vaihdettiin suunnitelmia helteiden takia. Nyt kun sää muuttui taas perinteiseksi Suomen kesäkeliksi, oli hyvä hetki lähteä. Lähiseudulla on toinenkin kalastuskohde, Myllykoski, joka on kuulemma myös ihan hieno paikka. Myös joen latvoilta, Hyvinkäältä ja Riihimäeltä löytyy vissiin kans siistejä paikkoja. Ne kiinnostais joskus käydä kopasemassa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti