sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Tyttömäistä koskityyliä

Pieta - Oon lukenut erilaisia tyyli/lifestyle blogeja suunnilleen niin kauan kun sellasia alkoi pikkuhiljaa tulla ihmisten tietoisuuteen. Itsekin perustin vähä samaa linjaa noudattelevan blogin kohta viitisen vuotta sitten, mutta en koskaan omaksunut oikein sitä tyyliosuutta. Oon aina ollut vähän sellainen poikatyttö. Vaikka pukeudunkin tyttömäisesti, ei esim muotijutut/shoppailu ole koskaan ollu mulle niin mielekkäitä asioita. Kaupoissa ravaaminen ei jaksais kiinnostaa ja usein rievut tulee ostettua alelaareista. Kuitenkin harrastusvaatteiden/välineiden shoppailu ja esim kalastuslookien miettiminen on hauskaa. Käytän usein aika pienia summia ostoksiini, mutta toista on harrastustavaroiden kanssa. Alla pari esimerkkiä siitä minkä näköisenä mut voi joen varresta bongata.



Musta tuntuu että kaikki perhokalastavat naikkoset näyttää suunnilleen samalta. Tai oikeestaan kaikki, sukupuolesta riippumatta. Samanlaisiahan noi vaatteet on. Nykyisin saa joitain vaatteita suunniteltuna pelkästään naisille, mutta omista kuteista tälläinen on vain Patagonian kuoritakki. Vissun kahluuhousut on miestenmallia, mutta käy ihan hyvin kun löytyy koossa XS ja malli on aika slimmi. Harrastuksen alkuvaiheilla mulla oli lähes kaikki kamat kahluuvaatteita myöten Juusolta lainassa. On ihan kätevää kun ollaan saman pituisia. Perhepiirissä kuuleekin usein läppää kahdesta hobitista. Pikkuhiljaa olen saanut kartutettua omaa vaate/välinenurkkausta. Oma sidontapenkkikin löytyy, tosin se on Juusolta jäänyttä "perintöä".

Kalastusvaatteissa tietenkin tärkeintä on mukavuus ja käytännöllisyys, mutta tuleehan sitä tietenkin mietittyä myös ulkonäköä. Musta on hauskaa leikitellä pienillä jutuilla, esim sillä että vapa ja arskat matchaa yhteen. On myös kivaa että kuoritakissa on muutama liilan pinkki yksityiskohta, täytyyhän sitä jotenkin erottua kanssakalastavista miekkosista, vaikka olisikin kaivautunut syvälle takin uumeniin pahalla kelillä. Voi kuulostaa pinnalliselta, mutta mä laitan aina pientä meikkiä namaan kun lähden koskelle. Harvoin lähden himasta ilman mitään meikkiä, miksi siis lähtisin kalaankaan meikittä? Tietty on poikkeuksia, naaman ehostus ei hirveesti jaksa kiinnostaa jos on syvällä skutsissa eikä tietoakaan millon pääsee pesulle seuraavan kerran. :D


Seuraavana hankintalistalla on uudet aurinkolasit. Kuvissa näkyvät pleksit on niin huonot, että niistä on melkein enemmän haittaa kun hyötyä. Ne on Thaimaasta hankitut ihkaoikeat viiden euron RayBanit... Tietenkin ne suojaa silmiä väärään mestaan heitetyiltä perhoilta, mutta siihen ne hyödyt sitten jäävätkin. Jotkut polaroidut arskat olis hyvät. Oon vähän miettinyt Leechejä, niitä näyttäis löytyvän ihan kivoja malleja eikä hinnatkaan olis kauheen pahat. Myös Oakleyltä löytyy siistejä. Myös joku tuulenpitävä välitakki olis kiva. Ite en tykkää aina tunkea kuoritakkia päälle, tulee jotenkin tönkköfiilis. Tällä hetkellä välitakin virkaa on pitänyt ekassa kuvassa oleva Helly Hansenin super lämmin fleece. Harmi vaan että se imaisee vettä tosi nopsaan, ei siis sovellu pieneenkään tihkusateeseen. Patanogialta löytyisi ihan mukavan näköisin välitakkeja.


Jos kahluukielto on voimassa, keli tosi kuuma tai haluaa käydä heittämässä pikaiset afterworkit urbaaineissa mestoissa, tulee kalaan lähdettyä ihan perusvaatteissa. Farkut ja tennarit jalkaan vaan ja menoksi. Sillon tosin täytyy olla vähän tarkempi missä liikkuu... Pludasin hienosti keväällä Vanhankaupunginkoskella. Silloin oli onneks kevään ekat kunnon helteet ja märät tennarit oli oikestaan vain hyvä juttu!

Hankkimisen alla on myös uusi kela pinkkiin vapaan. Tiborista tuli uuden Guidelinen kaveri, mutta pinkki unelma kaipaa vierelleen vertaistaan kelaa. Myös keloissa on mun mielestä tärkeetä ulkonäkö. No okei, ihan ekana tietenkin se että kaikki toimii. Silmä lepää jos koko setti näyttää hyvältä. Haaveissa olisi Abel classic brown trout maalauksella, mutta noi maalatut kelat on aika suolaisen hintaisia. Oon nähnyt jopa unia siitä kelasta.... Myös yksivärinen olis ihan ok. Kohta alkaa pitkä talvi ja aikaa hioa setit kohdalleen ensi vuodeksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti