sunnuntai 18. elokuuta 2019

Kolme muskettisoturia Finnmarkissa

Matkojen täyteinen kesä jatkui Norjan reissun jälkeen Kreikkaan siskojen ja meijän mamin kanssa. Olihan siinä taas huimat kuus päivää väliä. Kreikan jälkeen jatkettiin ihan samalla linjalla, vajaa viikko ja uudestaan reissuun. Heinäkuun alkupuolella takaisin pohjoiseen, reissuseurana Juuso ja Miikka. Meistä on hioutunut tällänen taimenenmetsäsys porukka. Kolme muskettisoturia. Jätkät otti vähän etumatkaa ja kruisas odottelee mua Rovaniemelle. Itse lensin sinne perästä samana iltana, kunhan olin saanut siskon lapsen ristiäiset juhlittua. Oltiin Rollossa yks yö ja jatkettiin sitten matkaa Finnmarkkiin. Juhannussimaa perillepääsyn kunniaksi!

Vuonohommia tiedossa. Leiriydyttiin ja lähettiin kalaan. Kun kalastaa vuonoilla, täytyy pelata vuorovesien kanssa. Otollisimmat hetket osui tällä kertaa keskelle yötä, mut sehän ei pohjoisen yöttömässä yössä mitään haittaa. Päinvastoin. Mä niin rakastan valosia öitä. Ihan sama onko kesällä lämmin, se mikä mulle merkkaa eniten, on valo.

Tää reissu poikkesi suuresti muista reissuista valokuvauksen suhteen. Mulla on aina kamera mukana kaikilla reissuilla, kalareissut, lomareissut ja välillä se kulkee mukana muuallakin. Näin on ollut pitkään. Siitä lähtien kun sain ekan järkkärin, eli 2007 kun pääsin opiskelee kuva-artesaaniksi. Valokuvaaminen on mulle pitkään ollu rakas harrastus, mut tällä kertaa otin siitäkin lomaa. Kamera oli kyllä kokoajan valmiudessa, mut en kertaakaan kaivanu sitä repusta esille. Muutaman kuvan otin luurilla ja that's it. Se tuntui aika rentouttavalta.



Koko reissu oli ihanan rentouttava. Aivot jätettiin narikkaan jo etelä-suomessa. Ainakin juttujen tason perusteella... :D Kalastettiin aina silloin kun pystyi, rötvättiin leirissä, otettiin päikkäreitä ja naatiskeltiin olostamme pohjoisessa. On ihanaa olla omassa kalastuskuplassa, jossa mahdolliset huolet häviää ja keskittyy vaan siinä hetkessä olemiseen.


Kalastuksen kannalta reissu oli hieman haastava, mut ei kuitenkaan toivoton. Tulipahan saatua uusi laji perholla saatujen kalojen listaan. Vahinkokampeloita tuli reissun aikana useempi. Kampela on aika hassun tuntuinen siimanpäässä. Ensiks tuntuu siltä, et perho jäis kiinni levään ja sen jälkeen syntyy mielikuva siiman päällä lepattavasta lentävästä matosta. Jätkät keksi mulle uuden nimimerkin... kampelankalasta90.

Kelit vaihteli pilvisestä sateiseen, vain yhtenä iltana nähtiin muistaakseni aurinkoa. Yhtenä päivänä otettiin vähän iisimmin rötväillen teltassa kun sato vettä koko päivän. Maisteltiin graavitaimenta ja kumottiin pullo kylmää valkkaria sen kanssa. Maistui aika saakelin hyvältä. Yks hauskimpia juttuja näillä reissuilla on just toi leirissä rötvääminen. Kaikelle säädölle tulee omat rutiininsa. Luonnon helmassa herää primitiiviset selviytymisvaistot. :D Eat, sleep, fish vai miten se menikään. Reissussa on hyvä rähjääntyä.




Viikko oltiin pohjoisessa ja se meni nopeesti. On kyllä hauskaa miten meistä on tullu sellanen vakkariposse tän tyyppisille reissuille. Vaikee kuvitella lähtevänsä kenenkään muun kun Miikan ja Juuson kanssa. Meidän pikkuporukalla hommat toimii kivasti yhteen. Joko mentäis uudestaan? Kesä on mennyt ihan älyttömän nopeesti. Nyt on reissutkin taas vähäksi aikaa tehty. Heti kun viimeinen loppuu, mieltä kutkuttais jo seuraavan suunnittelu. Mertsarikausi on vielä edessä ja kohta pääsee haukiakin ettiskelemään kaislikoista!

perjantai 9. elokuuta 2019

Juhannuksena Norjassa

Hellurei, täällä taas pitkästä aikaa blogin äärellä! Kesä on lopuillaan ja kaikenmaailman reissuista selviydytty joten vihdoin kerkee vähän istuu aloilleen ja kirjottaa ylös jotain. Kesä on ollut aikamoista menemistä, rantalomalua ja kalareissuja. Kotona ei paljoo oo kerennyt olla, vaikka viime kesän jälkeen taisin vannoa, että seuraavasta kesästä tulee vähän rauhallisempi. No eipä tullut. Kesän reissailut alkoi viikon pariskuntalomalla Kreikassa. Heti perään sen jälkeen lähettiin Juuson ja Rolfin kanssa Norjaan. Ensimmäinen kerta lohikalassa näin aikaisin kesällä. Rolf oli kyllä kerennyt käymään jo Ruotsissa just ennen tätä reissua. Rollelle tää oli eka kalareissu Norjaan. Lähettiin matkaan noin viikkoa ennen juhannusta. Matkakeli oli "mitä mainioin"... Pelkkää aurinkoa ja hellettä. Oltiin kaikki aivan loppu kun päästiin perille. Corollassa kun ei oo sellasia hienouksia kun ilmastointia. Huhhuh.



Juuson kanssa ollaan reissattu yleensä heinäkuussa, joskus myös elokuussa. Kiva oli olla liikkeellä jo näin aikaisin. Porukkaa ei ollut kovin paljoo ja luonto oli vielä kauniin vehreää. Sellaista keväistä. Tuttu joki, tutut poolit,  mutta koitettiin tällä kertaa kalastaa enemmän myös sellasia alueita, jotka on jostain syystä jääny huomioimatta.





Reissun ensimmäinen kala osui Rollelle. Pojat oli vielä vikoilla laskuilla ja mä jo autolla laittamassa kamoja kasaan. Ilta siis jo. Juusolta tuli soitto, et nyt on kala kiinni! Säntäsin tietty kamera kourassa ikuistamaan Rolfin ekaa taistelua Norjalaisen kanssa. Loppu hyvin, kaikki hyvin, kalan kanssa pari pönöä ja takaisin jokeen.


Hyvä et jätkät suostu lähtee enää rannasta veke sen jälkeen. Ymmärtäähän sen, reissun eka kala tuo ihan uudenlaista potkua aina. Itte olin aika väsähtäny parin päivän vispaamisista ja lyhyehköistä yöunista. Tästä päästäänkin lohireissujen avautumisosioon... Jälleen kerran. Mua ätsyttää ihan suunnattomasta se kuinka nopeesti näillä reissuilla väsyn. En tajua. Varsinkin nää kaks viimeisintä Norjan lohireissua on ollu aikamoista taistelua. Se on varmasti monen asian summa. Ensinnäkin, tuntuu että sen reilun vuoden takaisen "burn outin" jälkeen kestän väsymystä paljon huonommin kun ennen. Jos kroppa on väsy, on kaikki eläminen hankalaa. Tää siis myös kotona, mut reissussa merkitys kertaantuu kun on vaikeeta ottaa hölliä vaikka sitä välillä tarviis.


Tästä päästäänkin toiseen kohtaan. En osaa höllätä. Jos muu porukka painaa menee 24/7 niin munkin täytyy. Mulle on henkisesti tosi rankkaa sanoo et nyt en jaksa. Sit roikun väkisin muiden mukana ja on sellanen fiilis, et musta on enemmän haittaa kun iloa kellekkään. En tiedä onko näin, mut sellanen fiilis mulla aina on. Jostain syystä lohireissut on aina niitä paikkoja, jossa tulee pohdiskeltua kaikkea elämää. Oon tehny sellanen ärsyttävän huomion ittessäni, et oon sellanen suorittaja. Haluisin vaan pärjätä kaikessa mitä teen.


Mun ei tarvii olla edes paras, enkä oo millään tavalla kilpailuhenkinen, mut halusin vaan pärjätä siinä missä muutkin ja tehdä asiat hyvin, mitä ikinä teenkin. Se on sellanen taistelu itteensä vastaan. Ja nää jutut korostuu entisestään jos on porukassa, jossa muut jaksaa. Päälle tulee vielä sekin, et jos jäisin ottamaan vaikka päiväks lepiä, niin tuntuu että jään jostain tärkeestä paitsi. Pelkään myös ihmisten ajatuksia. Se on ihan tyhmää, mut minkäs teet. Tavallaan oon ihminen joka ei muiden puheista ota nokkiinsa ja teen asioita oman pääni mukaan, en mielistele. Mut sit jossain jutuissa mietin paljonkin, et mitä jengi kelaa jos se jotenkin liittyy suoriutumiseen jossain asiassa. Päässä kolkuttaa ajatus "mitä töikin tuolla mökissä kyhjöttää, kun joessa on kalaa". Jossain vaiheessa annoin kuitenkin periks. Lähin aikasemmin mökissä kun Juuso ja Rolf. Arvataa mitä tapahtui. Juuso sai kaks kalaa. Ne oli Juuson reissun ainokaiset kalat, enkä ollu niitä sit näkemässä. :D Onneks Juusoa ei itteensä haitannu, et niitä ei tullu ikuistettua kunnolla.


Jos joku pystyy samaistumaan mun ajatuksiin ja tietää keinon miten niistä päästä eroon, niin kaikki vinkit otetaan vastaan. Vähän fiilistä helpotti se, omaa heittovuoroa odotellessa tuli käytyä jätkien kanssa hyviä keskusteluja aiheesta. Välillä oli fiilis, et tää oli nyt tässä ja lähen himaan, mut en mä halunnu jätkiä sinne jättää kun oltiin yhessä lähtetty kuitenkin reissuun. Avautumisosio oli nyt tältäerää tässä, kiitos ja anteeksi.

Yhtenä aamuna lähettiin joen alaosille. Ekalla laskulla nykäs. Huusin jätkät jeesimään haavin kanssa ja saatiin kala ylös. Ei saakeli, että oli hyvä fiilis niiden kaikkien viime vuoden reissun karvaiden karkuutuksien jälkeen. Fiilis kuitenkin muuttui aika nopeesti hämmentyneeksi. Kala oli kauniin hopea ja muutenkin alkuun katottuna hyvännäköinen mut lähempi tarkastelu toi pienoisen pettymyksen. Se oli viime vuoden kutukala. Olin ihan hämilläni, kun en oikein tiennyt et saako siitä iloita vai ei. Ei kukaan talvikoita halua kalastaa. Taas ne muiden ihmisten mahdolliset kommentit vyöry mieleen. Lopulta aattelin et ihan sama, en mä päättäny onkia sitä talvikkoa, onnistuminen se on siinä missä muutkin. Olkoon sitten vaikka säälikala.


On muuten pikkusen vaikeeta koittaa selittää perustallaajalle (tällä siis tarkoitan ihmisiä jotka ei perhokalasta), et miks toi kala ei ollu niin "arvokas" kun vastanoussut. :D Kerroin Henelle tapahtuneesta puhelimessa ja hyvä et herra ei tullu lankoja pitkin hahhaha... Näiden tapahtumien jälkeen oli useempi päivä hiljaista. Alla kuva Juuson uudesta kelasta, joka pääs ekaa kertaa tositoimiin. Se on Spey Lab ja Juuson ihan itse väsäämä. Sanoisin et aika siistiä! Juuso on ollut Markuksen harkkarina kouluhommiensa tiimoilta pari kertaa.


Niinkuin otsikko jo kertoo, meidän reissulle osui juhannus. Keskikesän juhla valkeni koleassa ja kosteessa säässä. Ihan perus jussikeli siis. Tosin Suomessa oli kerrankin hellettä. Oli ihan hassua kattoa somesta kun jengi nautti täysillä auringosta ja lämmöstä. Eipä meitä tuhnukeli haitannut. Kaikkialla näytti oikeestaan aika maagisen hienolta. Pitkästä aikaa nähtiin myös kalojen hyppivän poolissa. Sen jälkeen myös siiman päässä. Juhannuskalan sai Rolle!





Illalla juhlittiin pienimuotoisesti juhannusta muutamalla gin tonicilla ja musaa kuunnellen. Seuraava päivä oli vielä aikaa kalastaa, mut sen jälkeen reissu tuli taas tältä erää päätökseen. Vaikka reissussa olis tapahtunu mitä, fiilikset heitetelly laidasta laitaan, on lähteminen silti aina haikeeta. Varsinkin nyt. Mulla oli vähän sellanen fiilis, et mun täytyy ehkä ottaa nyt pieni paussi tästä hommasta. Ehkä kyseisestä joesta, ehkä koko lohireissuista. Jatkaa sitten, kun tuntuu oikeesti taas kivalta nää hommat, tai ainakin sit kun osaan ees vähän paremmin höllätä. Voi olla, että mieli vielä muuttuu. Ehkä ensi keväänä oon taas kovasti miettimässä kesälle reissuja. Ei voi tietää, nyt on ainakin pakko koittaa muuttaa ajatusmaailmaa toisenlaiseksi. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Täytyy keskittyä niihin kalastusmuotoihin, jotka ei tuota niin paljon päänvaivaa. Tavallaan nolottaa kirjottaa tätä koko tekstiä. Miks aina pitää olla niin saakelinmoista draamaa. Mut ehkä se just on ihan hyvä peruste pienelle aikalisälle.

Kiitos Juuso ja Rolf tästä reissusta. Vaikka postauksen sävy oli ainakin osittain hieman ankea, on tienpäällä oleminen aina kivaa. Mut on luotu kulkemaan. Siitä ei vaan mihkään pääse. :)

tiistai 21. toukokuuta 2019

After workii ja vähän muutakin

Viimeisimmät kalastukset on suuntautunu kotoisalle Vantaanjoelle. Viime viikon perjantaina kävin heittämässä iltapiston duunin jälkeen VKK:lla. Se perinteinen muistojen verestys. Niin se aika vaan salakavalasti kuluu ja nyt tän harrastuksen parissa on tullu vietettyä 7 vuotta. Huvittaa kattoa vanhoja kuvia siltä ihkaekalta kerralta kun kalastin perholla. En osannu oikein mitään, mut jäin koukkuun kuitenkin. Siitä lähti ajoittain kivinen tie tähän pisteeseen missä nyt oon. En tajuu millä voimalla oon jaksanu puskee eteenpäin. Lannistun ja masistelen helposti jos en jotain osaa. Jatkoin kuitenkin, enkä päivääkään vaihtais pois tältä ajalta. Vaikka kaikkien uusien tuulien myötä kalastus ei oo enää samoissa mittakaavoissa messissä kun aikasemmin, pidän sitä edelleen enemmän elämäntyylinä kuin pelkkänä harrastuksena. En tiedä mikä vois olla syy, joka sais mut luopuu perhokalastuksesta.


Oon käyny muutaman kerran myös Vantaan puolella kalassa tässä lähiaikoina. Hieman aikasemmin tässä kuussa kellurenkailemassa toutainten perässä ja kerran Ruutinkoskella opetushommissa. Se jos joku on vaikeeta... :D Kun itekkään ei oo mikään pro, niin koitappa siinä sitten opettaa muita sillein et hommassa olis joku tolkku. Ihan hyvin kuitenkin meni ja ainakin Lauri sai ensikosketuksen perhotouhuihin. Oltais menty VKK:lle harjottelee ja yritettiinkin sitä pariin otteeseen, mut luvat oli kummallakin kerralla myyty loppuun... Höh.

Kohta vaihtuu kesäkuu ja se tarkottaa et lohireissu ei oo enää kaukana. Viime vuoden karkuutukset kummittelee pahasti mielessä, mut täytyy yrittää sivuuttaa ne ja lähteä matkaan avoimena. Norja, täältä tullaan taas pian!

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Kaudenavaus kotivesillä

Tanskan reissusta jäi sen verran hyvät poltteet päälle, et pitihän se käydä viime viikolla avamaassa kausi ihan lähivesilläkin. Vähän oli keväisemmät kelit kun Bornholmilla... Vähän liiankin ehlä. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja vedenpinta lähes pläkä. Kovia odotuksia ei tälle avauspistolle ollu, kunhan nyt vaan pääs vähän siimoja taas oikomaan ja kahlaamaan. Reppuun pakkasin termarillisen kahvia ja mukaan meri-ilmaa haukkaamaan nappasin Henen. Vesi oli ihan älyttömän alhaalla. En oo varmaan ikinä ollu Helsingin rannoilla kalassa tollasella vedenkorkeudella. Rannat oli myös toooosi leväisiä ja vähän ällöttäviäkin. Useemman tunnin mä silti kolusin spotteja. Lopettelin sit kun Hene alkoi näyttää rannan kallioilla liian pitkästyneeltä... :D



Koko ajan entistä enemmän musta tuntuu siltä et elämä alkaa kaiken sen stressimyllerryksen jälkeen löytää taas oikeet urat. Balanssi tuntuu löytyneen harrastuksen ja muun elämän välille. Mä pääsen reissailee harrastuksen perässä siisteissä paikoissa hyvässä seurassa ja kotonakin on asiat hyvin. Ei vois asiat paremmin olla. On ihan hauskaa et Hene tulee joskus mukaan kattelee mitä mä puuhailen. Hene ei ymmärrä perhohommista oikein mitään, mut kuuntelee sujuvasti kun mä niistä kovasti välillä höpöttelen.



Monet kyselee, et millonkas herra itte rupee perhokalastajaks. Tuskin koskaan. Ainakin jos multa kysytään tai ainakaan sillä palolla miten mä sen koen. Ei mulla mitään oo sitä vastaan jos Hene haluu joskus kokeilla. Ei Henekään oo kovin innostunut ideasta. Kummallakin on omat harrasruksensa jotka on aikaa vieviä. Emmäkään oo aatellu rupee pelaa golfia. Se on toinen juttu jota meitä kysellään. Välillä mä oon käyny myös Henen mukana kentillä pyörimässä, vaikka en itte harrastakkaan. Vuoroin vieraissa. Oon muuten pistäny merkille et perhokalastuksessa ja golfissa on paljon samaa. Mun on helppo ymmärtää kun Hene kertoo lyöntitekniikasta ja toisinpäin kun mä puhun heittämisestä. Niissä on teknisesti jotain samaa. Kumpikin harrastus vie ajan lisäksi myös rahaa, joten hankitoja tai muita lajeihin liittyviä maksuja ei onneks tarvii kotona perustella. Hyvä näin!

lauantai 20. huhtikuuta 2019

Kaudenavaus Tanskassa

Muutama viikko sitten lähettiin poikain kanssa kaudenavausreissulle Tanskaan. Reissua oli odotettu kovin. Mun, Miikkulin ja Juspen whatsapp-ryhmä kävi kuumana lähtöön asti. Huhtikuun tokalla viikolla koitti lähtö. Lennettiin Köpikseen, otettiin vuokra-auto alle ja suunnattiin Ruotsin kautta lautalla Bornholmin saarelle. Oltiin perillä vasta pimeän tultua joten kalaan ei keretty enää ekana iltana. Bornholm ja koko Tanska oli kaikille kalastuksellisesti ihan uus paikka. Ai että oli hyvä fiilis vetää kahluuhousut ekaa kertaa talven jälkeen jalkaan ja suunnata pelipaikoille.




Mä ja Juuso oltiin ennen reissua aina vähän väliä käyty tutkailee sääennustetta... Se näytti jokseenkin pelottavalta, mut kelailtiin et kyl se siitä vielä kerkii muuttuu moneen kertaan. Just meijän reissua edeltävät kelit oli oikein passeleita, mut kuinkas kävikään kun me saavutaan saarelle. Historia toisti itteensä, kävi samalla tavalla kun viime vuoden Gotlannin reissun kanssa. Tuuli alkoi posottaa pohjoisen ja idän hoodeilta ja kelit kylmeni suunnilleen kymmenellä asteella. Reissusta ei tulis helppo, mut eipä sille mahda mitään. Eikun yrittämään! Näpit oli ihan jäässä, useempana päivänä satoi lunta, räntää ja rakeita. Harmi kun kovimmista raekuuroista ei tullu kuvia. Kamera pysy silloin visusti repussa. Rakeet ja räntä pakkautui koomisen näkösesti repun, lippiksen, hartioiden ja käsivarsien päälle kun oltiin heitolla. Mertsarin kalastajat ei tunne paskaa keliä, mut vähän vähemmän kylmää olis voinu kyl olla. Mihin se kivasti alkanu kevät oikeen katosi? Kyl sitä tuli vähän ikävä.


Löydettiin ja kalastettiin monia todella herkullisen näkösiä paikkoja, mut kovin hiljaista oli. Tokana iltana Miikka onnistui saamaan yhden tirriäisen, mut sen jälkeen heitettiin monta päivää tyhjää. Porukkaa oli saarella suht paljon ja välillä pelipaikoilla oli aika paljon ruuhkaa. Osittain ruuhkautuminen johtui siitä, et vallitsevien tuulen takia saaren toista puolta ei pystynyt kalastaa. Niitäkin paikkoja kyllä vähän auton ikkunasta tsekkailtiin. Moni potentiaaliselta vaikuttava paikka jäi kokeilematta. Se aallokko joka rantoihin löi, oli ihan kreisiä.





Bornholm ei nyt valitettavasti näyttänyt varmastikkaan parhaita puoliaan. Moni mesta vaikutti hyviltä, mut ihan ku olis kaivoon perhojaan viskelly. Tunnelma saarella oli jotenkin vähän outo. Siis kalastajien keskuudessa. Monessa paikassa on tottunu siihen, et kanssakalastajia moikataan, vaihdetaan ehkä muutama sana ja käytetään vähän tilannetajua jos joku ranta on jo kovin valloitettu. Nyt oli muutamia hieman hämmentäviä hetkiä. Yhessä spotissa oltiin parkkiksella (ainoina tyyppeinä) heittämässä just reppuja selkään ja otamassa muita kalakamoja autosta, kun samalla parkkikselle kurvas neljä saman ison seurueen autoa ja siitä ne sit otti omat kamansa mitään sanomatta supernopeesti ja rynni rantaan. Oltiin jätkien kans ihan suut auki, et mitä just tapahtu. Meitä kyllä tuijotettiin pitkään jos oltiin lähelläkin jotain rantaa missä oli muuta porukkaa. Ei sellasiin paikkoihin viittiny mennä.

Vikana päivänä Juuso löysi spotin josta sai vihdoin kaks kalaa. Samoille hoodeille tuli jotain muuta porukkaa ja kun ne huomas et Juusolla oli kala, sieltä yks tyyppi ihan kirjaimellisesti juoksi siihen Juuson viereen heittää. En tiiä oonko ite liian kiltti tommisissa asioissa, mut kyl toi musta oli vähän outoo toimintaa.




Juuso tosiaan sai viimeisenä päivänä ensin kaksi kalaa päivällä ja illan sessiossa vielä yhden. Reissun kokonaissaldo oli siis neljä taimenta. :D Se ei ihan ollu sitä mitä toivottiin. Paska tsägä, jälleen kerran. Ite jäin täysin nollille, mut se ei oikeestaan edes paljoo harmita. Enemmänkin se et sama olosuhteiden äkillinen muutos osu just omalle reissulle jo toista vuotta putkeen. Ehkä sitä on aikasemmilla saarireissuilla tottunu liian hyvään. Seuraavaa mertsarireissua odotellessa, jospa se oli taas vähän parempi. Vaikka kalastuksellisesti reissu ei ollu mikään paras, oli meillä muuten tosi hauskaa. Paskaa huumoria, hitokseen nauruu ja hyvää fiilistä. Oon niin ilonen, et on sellasta reissuseuraa kenen kanssa ei tarvii pahemmin miettii mitä tekee tai mitä suustaan päästää. Kiitos (ja anteeksi) reissuseurasta Miikka & Juuso! Saa nähdä tuleeko Bornholmille lähtettyä joskus uudestaan. Olishan se kiva nähdä saari vähän paremmissa olosuhteissa. Tanskan lupahan tuli ostettua vuodeks, joten eihän sitä koskaan tiedä...

torstai 28. helmikuuta 2019

Uusi projekti

Kotitoimistolta heii! Pari vuotta sitten kirjottelin työjutuista postauksessa Chasing Silver - Behind the scenes. Hassuu miten aika vaan kuluu ja siitäkin on tosiaan jo se reilu kaks vuotta kun pääsin työskentelee lehdelle. Se on edelleen musta siistiä. Taitto on eläny jonkin verran mun aikana, kun oon pikkusen laittanu sitä aina uuteen uskoon. Tuntuu hassulta kattoo niitä ekoja mun taittamia numeroita ja verrata vaikka ihan uusimpaan, joka ilmestyi viime viikolla. On siinä eroa ja sanoisin, et kokoajan mennään parempaan suuntaan. Aina välillä keksin jonkun kivan ratkaisun, meen sillä jonkin aikaa mut sit taas se alkaa näyttää jotenkin tyhmältä ja haluun kehitellä jotain uutta.


Lehden lisäksi mulla ei oo ollu muita taittohommia hetkeen. En enää näkis itteeni virastoaikoina toimistolla istuskelemassa. Sitä on kokeiltu, mut se tuntuu ihan kauheen rajottavalta. Mulle sopii paremmin tää, et voin tehdä kotoota käsin hommia silloin kun haluan. Sen takia teen leipätyönikin mieluiten vuorotyönä. Lisäks kaipaan usein vaihtelua. Musta on kivaa, et voin tehä lentokentällä hommia pää kolmantena jalkana ja sit välillä istahtaa alas ja taittaa. Niin pysyy hyvä balanssi. Välillä kiirettä, välillä rauhallisempaa olemista.

Nyt oon just alotellu uutta projektia taittohommien parissa. Oon pari kertaa palaveerannu Tolosen Teemun kanssa uuden Top Salmon Flies kirjan tiimoilta, jonka ulkoasu tulee olemaan mun käsialaa. Se on aika siistiä. En oo tosin koskaan ennen taittanut kirjaa, vaan oon tehny pelkästään lehtitaittoja. Kiva ottaa tällänen haaste vastaan.


Tämmöset mahollisuudet on mulle tosi tärkeitä. Oon siistii päästä tekee työjuttuja, joihin on koulutus ja sit se vielä liittyy omaan harrastukseen. Oon kiitollinen siitä, et mua on pyydetty tälläsiin projekteihin mukaan. En mä välttis itte olis osannu tuoda itteeni esille sillä tavalla. Oon ollu aina tosi huono tyrkyttää itteeni mihinkään. Sitä pitäis ehkä harjotella, jos tällä alalla aikoo enemmän tehä duuneja. Olis tarkotus et Top Salmon flies nro 2 saataisiin pakettiin ens kuun aikana. Sit voi hyvillä mielin lähtee "palkintomatkalle" Tanskan taimenien perään!

lauantai 16. helmikuuta 2019

KUUMETTA PUKKAA!

Hellurei ja helkutinmoinen kalastuskuume! Nyt ollaan taas siinä vaiheessa vuotta, et menojalka alkaa vipattaa pahemman kerran. Nätti lumi (jota kyllä on ollu vähän liikaakin täällä etelässä) on alkanu vaihtuu loskaskeidaan ja se pistää mielen sekaisin. Loska on ihan hirveetä, mut samalla tulee fiilis että KEVÄT, sieltä se tulee. Ja kun tulee keväinen fiilis, alkaa talvihorros väistyä ja kalareissukuume nousee yli asteikon. Mielikuvitus laukkaa kovaa tahtia ja ideoita olis keväälle ja kesälle vaikka mitä. Osa ehkä vähän kreisejäkin, mut mikä sen parempaa kun fiilistely.


Viime vuosi tuntu jotenkin henkisesti tosi vaikeelta. Vaikka tapahtui siistejä juttuja ja elämä otti uuden hyvän suunnan, olin henkisesti aika loppu aika pitkän aikaa. Avasin aihetta pikkasen toisen blogin puolella ja samalla kerroin eräopaskoulutuksen tilanteesta. Postauksen voi lukee tästä: Eräopaskoulutus - Mikä meni vikaan? Myös tän blogin puolella postauksessa Kultainen keskitie tuli pohdittua miten yhdistää uudenlainen elämä ja tällänen harrastus, joka on itselle enemmänkin elämäntapa. Hirveestä stressi/ahdistusmyräkästä kestää palautua näköjään aika pitkään, mut nyt vihdoin alkaa tuntuu jo paremmalta. Alan olla taas oma itteni ja se tuntuu aika hyvältä.


Mä oon aina rakastanu matkustamista ja mulla on taas tänäkin vuonna monta rautaa tulessa. Tulee mentyä vähän siellä ja täällä. Kalareissuille on otettu omat paikkansa ja nyt vaan toivotaan et niiden suunnitelmat toteutuu. Pakko se on vaan myöntää, et taitaa olla kaukana ne päivät kun tuli kalastettua reilu 80 päivää vuodesta, mut nyt siihen ajatukseen on jotenkin tottunu. Tällä siis viittaan just niihin viime syksyn pohdintoihin. Ehkä se kultainen keskitie on löytymässä. Mä oon niin valmiina tulevaan kauteen! Toivottavasti siitä tulee hyvä. :)