lauantai 1. elokuuta 2020

Kolme viikkoa pohjoisessa

Karavaanarit täällä hei! Roadtripiltä kotiuduttu Henen kanssa ja aika käydä vähän reissua läpi. Pohjoismaisden/kotimaan automatkailu on tänä kesänä monelle hitti. Myös ehkä pakonsanelema juttu, kun koronarajoituksia on vielä pitkin maailmaa, eikä monet pääse toteuttamaan perinteisempiä kesälomamatkojaan. Me Henen kans suunniteltiin tää reissu jo viime vuonna, paljon ennen koronaa. Aateltiin et kerrankin vietettäis kesällä vähän enemmän aikaa yhessä, kun yleensä huidellaan omien menojen perässä aika paljon. Noh, yhteisestä ajasta ei oo ollu puutetta tänä vuonna, kun ollaan keväästä lähtien kumpikin oltu lomautuksien takia himassa tuijottelemassa toistemme naamoja. Suunniteltiin tää reissu meidän häämatkaksi. Vaikka hääkemut piti siirtää keväältä veke, mentiin maistraatissa naikkuliin ja saatiin pidettyä sit häämatkakin. Vuokrattiin Rovaniemeltä asuntoauto, joka toimi meidän kotina kolme viikkoo. Oltiin pari päivää Suomen puolella ja loppuaika Norjassa.




Reissun reitti oltiin suunniteltu niin, et mä pääsen käymään muutamissa paikoissa kalassa ja Hene pääsee pelaa golfia. Tuntu jännältä lähtee yhessä tälläselle reissulle, kun tähän asti mä oon tehny kaikki pohjoisen reissuni yksin tai omalla kaveriporukalla. Oli pari juttua mitä mä erityisesti tältä reissulta odotin. Ykkösenä se, et pääsen näyttää Henelle sellasta puolta itestäni, joka on suuri osa mua, mutta ei kotioloissa välttämättä näy. Vaikka oonkin eläväinen tyyppi ja fiilistelen vähän kaikkee, on pohjoisen luonto mulle se, joka mut herättää entistä enemmän eloon. Siihen päälle vielä perhokalastus, joka muodostaa suuren osan mun identiteetistä. Toki nää asiat on esillä kotonakin, mut nyt näkyi ihan livenä eikä vain puheissa. Toinen  odotettu juttu oli se, et pitkästä aikaa näkee myös Norjasta vähän toisenlaistakin puolta, eikä pelkästään kalahommia. Norja on upee maa, miettii sitä miltä kantilta tahansa. 




Välillä mä mietin, et onko Henelle ees kivaa. Me ollaan persoonilta siinä mielessä erilaisia, et mä hehkutan paljon kaikkee ääneen, Hene taas fiilaa juttuja enemmän mielessään. Toi ukkeli on kyllä sen verran kovapäinen jässikkä, et ei kyllä suostu tekee mitään vaan miellyttääkseen muita, jos ei ite jostain jutusta tykkää. Ei siis pelkoa, et äijä ei olis myös nauttinut reissusta, vaikka ne mageimmat jutut sijoittui meillä eri tilanteisiin. 

Mulle yks reissun siisteimmissä jutuista oli uus lohienkka. Eikä pelkästään se, et enkat paukku parilla sentillä, vaan enemmän se koko tilanne. Uus joki ja kalastin silloin täysin yksin. Koko päivän oli ollu sellanen fiilis, et homma toimii ja pientä nypyy oli ollu joidenkin laskujen aikana. Välillä kävin istuskelemassa rannassa ja tein laskuja ihan omaan tahtiini. Sit BOOM. Onneks aikaisemmin päivällä olin nähny kaverini väsyttävän kalaa ja se loi muhunki uskoo, et kyl tää tästä, vaikka usein meen isompien lohien kanssa hieman paniikkiin... Huusin Henen autolta rantaan. Seuraavaks piti meittii, et miten me saadaan kala järkevästi ylös asti. Ei haavia, ihan paska ranta teilaamiseen, enkä oo ikinä itse teilannu omaa kalaa. Ranta oli syvähkö, eikä Henelle tietty ollu mitään kahluuvermeitä. Ei siinä sit muuta ku yrittämään. Sain uitettuu kalan sen verran lähelle, et Hene sai rannalta käsin tartuttuu pyrstöstä kiinni. Siis voi herranjestas miten hyvä fiilis siinä oli. Melkein oli tippa linssissä kun tuntu niin siistiltä. 98cm.


Tehtiin kalastuksen ja golfin lisäksi muutakin. Kirjoittelen niistä myöhemmin toisen blogin puolelle enemmän. Sen kyllä huomasi, että suomalaisille ja myös norjalaisille on tänä vuonna suositeltu lähimatkailua. Paikoittain oli niiiiiiin paljon porukkaa liikenteessä, et alkoi ihan ahdistaa. Meillä oli tarkoitus käydä reissun puolessa välissä Kilpisjärvellä täydentämässä ruokavarastot ja jäädä sinne päiväksi/yöksi hengailemaan, mut kun päästiin paikanpäälle, muuttu suunnitelmat ihan täysin. Ei sinne voinut jäädä. Ei kaikkia ihmispaljous varmaan häiritse, mut me ei käydä edes kaupassa ruuhka-aikaan kun alkaa vaan vituttaa. Reissun aikana piti käydä myös Lofooteilla, mut skipattiin sekin tältä erää kun jo Senjalla oli sen verran paljon väkeä. Noi kaks kohdetta on varmaan muutenkin sellaisia, jossa väkee riittää joka vuosi enemmän kun muualla, mut tää vuosi oli varmasti vielä ruuhkaisempi.    





Kalastuksellisesti tää reissu oli mulle tosi opettavainen. Kun on yksin, ei pääse kulkemaan kenekään perässä, vaan pitää tehdä omat ratkaisunsa itse. Voi mennä oman päänsä mukaan, valita poolinsa ja kalastustahtinsa. Mä oon lisäks tosi taipuvainen vertaamaan itteeni ja osaamistani muihin. Se kuormittaa, eikä varmasti auta yhtään pärjäämiseen. Yksin kalastaessa ei voi verrata itteään mihikään ja se teki mulle todella hyvää. Fiilis oli kaikinpuolin rennompi ja oon ihan varma et se oli mulle tällä reissulta avain onnistumisiin. En voi olla oikeesti tyytyväisempi. Heitin yhteensä neljä lohilupaa ja onnistumisia tuli niistä kolmella. Kaksi viimeistä oli tosin tittejä, mut lohia ne on nekin ja se oli ihan hauskaa. Oon viimeks saanu titin sillon kun olin ekaa kertaa Norjassa kalareissulla 2014. Noiden lisäksi multa vielä pääsi yks parempi kala karkuun, mutta se ei onneks kerenny tumuta muutamia potkuja pidempään. Silti se jäi mieleen kummittelemaan hahah... Niinhän sitä sanotaan et karkuutukset muistaa paremmin kun ne saadut! 


Tämä postaus ei sisällä tutuksi tullutta avautumisosiota. Viime vuoden juhannuksen reissu oli pohjanoteerus fiiliksiensä puolesta. Kun luen vanha tekstiä (linkki) siitä reissusta, muistan edelleen kaikki ne nihkeet fiilikset. Burn out tais painaa edelleen päälle, vaikka puhuinkin sen olevan pikkuhiljaa ohi. Jos vertaa tän hetkiseen oloon, se ei todellakaan ollu ohi. Nyt voi sanoo, et oon taas elävien kirjoissa ja se on parasta. Puhuin viime vuonna siitä, et nyt on saatava paussia lohihommien suorittamisesta. Tää reissu oli aivan täydellinen tähän saumaan. Opettavainen ja sopivan rento. Mä toivon, että sama fiilis säilyy jatkossakin ja mä osaan höllätä sitä omaa otetta. Viitteitä siihen ainakin jo on. Kyllä mä pärjään ihan hyvin juuri niillä taidoilla ja jaksamisella mitä mulla on. En silti usko, et tää harrastus on koskaan (kenellekkään) täysin tasapaksua. Kyllä ne vuoristoradan ylimmät ja alimmat kohdat löytyy ja se kuuluukin oikeesti tähän hommaan. Karmivat karkuutukset vituttaa ja superit onnistumiset pistää jatkamaan.

Meillä oli hyvä reissu. Kelit olis voinu olla vähän paremmat, kun enemmän oli sadetta kun poutaa. Nää fotot antaa ehkä vähän väärän kuvan. Tässä tekstissä keskityttiin nyt lähinnä kalastukseen, mut oli meidän reissu paljon paljon muutakin. Kun mentiin palauttaa auto takas Rolloon, oltiin ajettu noin 4000km. Reitti kulki kolmella eri fylkellä ja noiden kilsojen aikana sai aika hyvän läpileikkauksen Pohjois-Norjasta. Vaikka jossain paikoissa oli ruuhkaa, päästiin hengailee myös mestoilla, jossa oli tosi rauhallista. Asuntoauto on kätevä tapa liikkua. Ei tarvii miettiä mistä saa majoituksen tai väsäillä telttaa pystyyn joka yöksi. Hene innostu hommasta jopa niin paljon, et katteli meille jo omaa... :D Sitä ei haavelistalle voi vielä hetkeen laittaa, kun meidän työtilanne tuskin korjaantuu ihan heti. 

sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

Helteinen viikonloppu

Helteet on (oli) täällä taas. Oltiin viime viikonloppuna meijän koko neljän hengen likkaporukan kanssa kalassa. Tai no, kalassa ja kalassa. Siinä vaiheessa helteet oli kerenny lämmittää vesiä monessa paikkaa jo paljon, joten viikonloppu meni pääasiassa mökkeillessä. Perjantaina treffattiin Hannan ja Veeran kanssa. Kumottiin pari pulloa viiniä ja istuskeltiin joenpenkalla. Käytiin me myöhään illalla vähän esittelemässä pinturia harjuksille. Seuraavana päivänä myös Noora liittyi seuraan. Ei olla piiiiiiitkään aikaan nähny koko porukalla.



Kuuma, kuuma ja viel kerran kuuma. Helle on ihanaa, mut ei kalastuksen kannalta. Myös lauantaipäivä meni enempi mökkihengailuna. Illalla lähettiin jokivarteen käppäilee ja kattoo, jos jossain viittis kalastaa. Osa kalastuspaikoista laittaa lapun luukulle, kun tulee kovat helteet ja vesi lämpee liikaa. Joissain paikoissa arvio täytyy itse tehdä. Meillä oli lämpömittari mukana, jolla seurailtiin veden tilannetta. Hyvin se oli noussut, mutta ei vielä hälyyttävälle tasolle. Sen mukaan tehtiin päätös missä ne muutamat vähäiset heitot heitettiin. 

Sunnuntaina pakattiin kamat ja sanottiin heipat. Vähän heitettiin ideaa, josko tänä kesänä vielä kerkeis tekee jonkun lappireissun yhdessä. Sen onnistumisesta ei oo vielä takeita, kun osalla alkaa kalenteri olla lomien osalta jo täytetty. Kiva on silti pohdiskella ja fiilistellä. Mä lähen reissuun huomenna. Ollaan tienpäällä kolme viikkoa, päämääränä Norja. Pitkästä aika pääsee olee reissussa noin pitkään. Kiitos lomautus, kiitos veronpalautukset, kiitos kesä.

torstai 25. kesäkuuta 2020

Itä-Suomessa

Keskikesää jo elellään. Juhannus tulee aina ihan puskista. Joko nyt? Alkukesän valoisat illat on tullu tappiinsa ja nyt suunta on taas pimeämpään... Noh, eipä masistella vielä. Juhannusviikko vietettiin Henen kanssa Itä-Suomessa. Karlssoneilla on mökki Rääkkylässä. Se toimi tukikohtana reilun viikon verran. Juhannus juhlittiin Joensuussa kavereiden kanssa. Kalassakin tuli käytyä. Mökkijärvellä (Orivedellä) pääs kalastaa haukee useampaan otteeseen. Käytiin myös Ruunaalla. Muita vaihtiksia kohteeksi oli Kerma tai Karvio. Viimeisin kaatui lupien puutteeseen ja Kerman kohdalla meni pupu pöksyyn, kun kuulin että kahlaaminen on siellä vähän hankalaa. Ruunaalle siis. 



En oo ennen käyny Itä-Suomen koskilla. Kerma ja Karvio olis ollu lyhyemmän matkan päässä Rääkkylästä, mut Ruunaa sopi parhaiten siihen, et myös Hene oli virpalla kalassa mukana. Ruunaa oli todella kaunis paikka. Itäinen Suomi on muutenkin luonnoltaan mun mielestä tosi hienoo aluetta. Ruunaalle istutetaan kirree, joka on taas kerran itelle asia joka ei oikein nappaa, mut siellä on myös alueita jonne istutuksia ei tehdä. Kalastettiin siellä. Oli oikeesti aika hauskaa kalastaa pitkästä aikaa koskella. Virta oli hienoo ja isoa. Heitto kulki ja streamerit ui mukavasti. Sain muutaman taimenen ja karkuutiin muutaman lisää. Tulin siihen tulokseen, et koskikalastus voi olla ihan kivaakin kunhan virta on tietynlaista ja sitä pääsee kalastamaan järjestelmällisesti edeten ja uittaen. :D 



Päivä oli tosi kuuma. Vesi tuntui vielä ihan ok lämpöiseltä, mut veikkaan et tais olla ihan vikat hetket kun viittii kalastaa... Kunnon kesäkelit on kivoja, mutta samalla myös turmiollisia. Se harmittaa. Tää reissu oli hieman erilainen mitä mulla yleensä kun Hene oli mukana. Ei toi ukkeli tietty ihan samalla mitalla jaksa painaa menee mitä mä. Olisin itte voinu kalastaa, vaikka koko yön. :D Kivaa oli kuitenkin yhessä olla mestoilla. Joskus näinkin, vaikka yleensä keskitytään ihan omiin harrastuksiimme. Vuoroin vieraissa. Saman viikon aikana myös mä olin ollu Henen tontilla, kun olin mukana käppäilemässä Carelia Golfissa. Myös Hene sai kalan Ruunaalta. Hauen. Ihan sitä ei oltu hakemassa, mut kala se on kuitenkin ja kiva oli nähä Henen innostunu ilme kun siiman päässä oli jotain.

Yötä oltiin Ruunaan retkeilykeskuksen pikkusessa aittamökissä. Ruunaalle olis kiva joskus mennä uudestaankin. Ei me keretty käydä kattomassa kun muutama paikka vain. Jokee olis riittäny koluttavaksi pidemmäksikin aikaa. Hieno alue. Seuraavana päivänä ajettiin Rääkkylän kautta takaisin kotiin. Itä-Suomessa vietetty reilu viikko teki hyvää. Kyllä tää pakkolomailu on niin hyvä juttu just nyt. 

perjantai 12. kesäkuuta 2020

Kesäpäivä kelluen

Keskiviikkona pakattiin Henen kans autoon taas sekalainen setti harrastusvälineitä ja lähettiin kimppakyydillä kalahommiin ja golfkentälle. Tää on ollu ihan hauskaa yhdistää meijän harrastuksia ja pientä kotimaan matkailua tällein. Meijän "ralliautoon" (sportti Fiestaan) menee just golfbägi ja mun kalastusromppeet kellurengasta myöten. Kumpikin näkee kivoja harrastuspaikkoja, eikä tarvii ajaa yksin. Henen mennessä puuhailee omia juttujaan, me treffattiin pitkästä aikaa Hannan ja Veeran kanssa. Noora ei töiden takia tällä kertaa kerenny messiin, mut ei oo enää kun pari viikkoo kun mennään kalaan pitkästä aikaa koko porukan voimin.  



Ihan jäätävää miten aika kuluu. Hannan ja Veeran kans pohdittiin yhteisiä reissuja ja muita juttuja.  Päiviteltiin sitä, et miten aika menee niin nopeesti. Meijän yhteisestä käsivarrenkin reissusta on jo kohta kolme vuotta. Saatika sitten siitä ku oltiin ekan kerran porukalla kalassa. Siitäkin jo kohta kuusi vuotta. Vuonna 2015 tehtiin enemmänkin yhteisiä reissuja. Välillä koko porukalla, välillä eri kokoonpanoilla. Hauska vuosi. Vuodet 2014 ja 2015 oli ne, jolloin ainakin ite opin ihan hirveesti kaikee, vaikka harrastuksen alotinkin jo parii vuotta aikasemmin. Noiden vuosien aikana tuli just kokeiltuu kaikenlaista, mistä edellisessä postauksessa mainitsin. Sen jälkeen ne omat kiinnostuksen kohteet rupes muokkautuu enemmän ja reissuista pääasiassa tuli lohi/mertsaripainotteisia. Toki välillä hieman muutaki.



Suomen kesä on kyllä ihana. Varsinkin alkukesä kun täällä etelässäkin on valoisaa melkein koko yön ja kaikki on kauniin heleän vihreää. Jokainen solu nauttii ihan kybällä kaikesta. Vietettiin mukava päivä yhessä rennosti kalastaen. Illalla ei olis malttanu lähtee, mut meillä oli Henen kans muihin verrattuna vielä vähän pidempi kotimatka edessä. Kiitos Hannalle ja Veeralle seurasta. Parin viikon päästä sitten treffit uusiks! Alin kuva Hannan ottama.

tiistai 9. kesäkuuta 2020

Jotain positiivista

Niinku tässä on jo useempaan otteeseen höpötelty, on korona pistäny tosi monella suunnitelmia ihan uusiks. Jengiä on lomautettuna, tapahtumia peruttu ja matkustaminen on osittain jäissä. Nyt kun alkujärkytyksestä on selvinny ja tilanne nyt vaan on ja pysyy ainakin jonkin aikaa tälläsenä epävarmana, oon alkanu pohdiskelemaan myös tilanteen hyviä puolia. Niitä on oikeesti aika paljon. Huomaan ainakin ittestäni et tällänen pakkopysähdys on tehny oikeesti hyvää. En muista millon viimeks olisin ollu näin levollisin mielin. Oon ollu viimeks töissä maaliskuun lopulla. Vaikka oonkin lähes koko työhistoriani ajan pystyny aika pitkälti määrittelee työnmäärän itse ja pitää paussia sillon ku veri vetää reissuun, ei mulla oo näin pitkää vapaata ollu sitten kouluaikojen. Viimeiset vuodet on kaikesta hyvistä asioita huolimatta ollu aika rankkoja. Oon ollu ihan loppu kaikkeen. Nyt kun on ollu pakko pysähtyy, on moni asia kohentunu ja paljon. Tuntuu et on vähän niinkuin lähteny alusta liikkeelle. Kovalevyn nollaus.


Kirjottelin tänne vajaa pari vuotta sitten postauksen Kultainen keskitie, jossa pohdin harrastuksen vaikutusta mieleen ja sitä et miten löytää aikaa ja jaksamista omien tärkeiden harrastusten ylläpitoon muuttuneen elämäntilanteen myötä. Nyt kun oon ollu lomautettuna sieltä maaliskuun lopulta alkaen ja oon näillänäkymin vielä useemman kuukauden tästä eteenpäin, on mulla tullu ihan uudenlainen toiveikkuus esimerkiksi kesän suhteen.

Näiden harrastusvuosien aikana on itelle muodostunu aika selkeeks ne lempparikohteet ja kalastustyylit mistä nauttii, on nyt vallitsevan tilanteen takia pitäny mennä vähän niiden omien mukavuusaluiden ulkopuolelle. Alussa kävi kaikki. Kunhan vaan sai jalat veteen ja perhonsa sohaistua mihin tahansa jorpakkoon. Nyt on tavallaan otettava takapakkia ja palattava niihin vanhoihin fiilikseen kun lähti kokeilee kaikkee uutta. Viime postauksen Tainio oli hyvä esimerkki juurille palaamisesta. En oo käyny siellä muutamaan vuoteen, koska ei vaan kiinnostanu. Kaiken sen ajan joka on "merkattu" kalastukselle, on halunnu tietenkin käyttää niissä paikoissa jossa saa oikeesti jotain kiksejä.


Nyt kun aikaa on enemmän, voi taas kokeilla niitä vanhoja juttuja. Jospa taas sais vähän heräteltyä innostusta siihen perinteisempään jokikalastukseen esimerkiks. Se on jääny viime vuosina tosi vähälle kun kiinnostus on pääasiassa lohessa ja meritaimenessa. Tai renkailussa seisovassa vedessä. Tällä hetkellä tää tilanne ei tunnukkaan enää uhkalta, vaan enemmänki mahdollisuudelta. Mä ainakin koitan ottaa nyt ilon irti kaikesta tästä vapaasta. Pohjoiseen olis tarkotus lähtee, vaikka ei rajoja pääsiskään ylittämään. Poikien kanssa on suunnitteilla reissua elokuussa, tyttöjä nään tässä kesäkuussa ja myös Henen kanssa lähetään asuntoautolla kikkailemaan johonkin. Viruksen uhkaa ei silti pidä kokonaan unohtaa. Oon kuitenki sitä mieltä, et matkailua pystyy toteuttaa kunhan pitää järjen päässä ja toimii ohjeistuksien mukaisesti. :) Toivottavasti kaikille tulee mukava kesä!

lauantai 6. kesäkuuta 2020

Kesänavaus Hartolassa

Se on kuulkaas kesä nyt! Koko viime kuukausi meni remppailessa uutta kotia, mut kesäkuu on alotettu vähän rauhallisemmissa merkeissä. Kerran kerkesin toukokuussa kalaan. Kävin heittää perinteisen VKK iltasetin yksikseni. Oli ihan kiva nollaus kaiken sen remppailutouhun keskellä. Siitähän on nyt sit 8 vuotta ku alotin perhokalastuksen. Kauheeta ku aika rientää. Pari päivää sitten kävin tekemässä toisen reissun, joka kans muutamina vuosina on kuulunu tähän alkukesään. Lähettiin  ukkelin kaa Hartolaan. Hene meni pelaa golfia ja menin Tainiolle kalaan. Edellisestä kerrasta olikin jo vierähtäny kolmisen vuotta. Edellisen kerta jätti vähän nihkeen fiiliksen kun Vanhanmyllynkosken parkkiksella joku pisti parkissa olleista autoista ikkunoita paskaks ja pölli kamoja. Ei osunu omalle kohdalle kun sillon oltiin just Juuson kans toisella alueella, mut jäi vähän traumat. Kirjottelin siitä tänne silloin.



Vietin useemman tunnin ittekseni Vanhanmyllynkoskella. Kiva kun sai kalastella rauhassa. Hiljaista oli kyllä tapahtumienkin osalta. Vasta jälkikäteen kuulin, et pari vuotta sitten olleet helteet teki aika pahoja tuhoja joella. Taimenia delas ja nyt sinne on istutettu enemmän kirree. Eih. En tiiä missä purkissa oon eläny (en oo kesällä hirveesti ollu etelässä) ku tää on menny ohi, mut kyl nyt harmitti. Musta joet menee pilalle kun niihin dumpataan kirree. Tän tyyppinen jokikalastus ei muutenkaan oo mulle se kaikista mieluisin juttu ja meininkii lannisti entisestään tieto siitä, et jos jotain saa niin se on todennäköisesti kirjolohi. Niiden istutus virtavesiin ei vaan mee mun kaaliin.



Kävin myös muilla alueilla pikaisesti, mut kun Hene oli lopettanu golf kierroksensa, en viittiny jättää sitä tylsistyy minnekkään. Hetken aikaa koitettiin löytää vielä uusia spotteja yhessä, mut sit lähettiin mökille Pertunmaalle. Ihan kiva päivä mulla oli. Yksin kalastaminen on yllättävän mukavaa puuhaa. Oon aina tottunu menee jonkun kanssa, mut nyt ku ei oo samassa taloudessa enää kalastajaa niin menee tää ihan hyvin välillä näinkin. Eipä ainakaan tuu paineita et pitäis muiden edessä jotenki onnistuu, vaan saa pööpöillä omassa kuplassaan ja keskittyy vaan omaan tekemiseen. Mut kyllä mä tykkään myös porukassa olla. Sillon on juttukavereita ja hyvät jutut pystyy heti jakaa jonkun kanssa. Molemmille on aikansa ja paikkansa. Onneks on ystäviä joiden kanssa on kiva kalastaa.

torstai 9. huhtikuuta 2020

Uusilla spoteilla

Hauenkalastus keväisin ei oo mulle se kaikista mieluisin juttu, mutta nyt kun reissut on peruuntunu niin on ollu kiva kalastaa ees jotain. Hauenkalastuksesta kyllä siis pidän kovastikkin, mut kalastuksen ajoitan mieluumin syksyyn. En oo itseasiassa moneen vuoteen käyny kellumassa tällein kevätaikaan. Taisin keväällä '16 kirjottaa, et nyt saa riittää nää hommat... :D Ihan kivaa ryhdistäytyy välillä. Kohdalle saattaa osuu paksuuki pötkylää ja se keväässä on siistii, et päivät pitenee ja halutessaan pystyy kalastaa vaikka koko päivän. Syksyllä ja varsinki mitä lähemmäks talvee mennään, on päivät jo niin lyhkäsiä et hyvää aikaa on vähemmän. Toisaalta se ei haittaa, koska mä oon ainaki niin nopeesti viluuntuva et en kestä vedessä ku muutaman tunnin, oli vuodenaika mikä tahansa.



Käytiin Matin kanssa kattelee uusia paikkoja pari päivää sitten. Löydettiin muutama kalakin. Uudellamaalla on onneks paljon hyviä haukipaikkoja eri puolilla. Rantaviivaa löytyy ihan tarpeeks hyvien spottien löytämiseen. Vähän silti ahdistaa tää sulku. Ymmärrän kyl hyvin millä perustein se on tehty, mut se tuntuu henkisesti tosi erikoiselta. Sitä on vaikee ees selittää, et miks. Ehkä suurin ahdistus tulee kuitenki siitä, et koko tilanne on niin sekava ja kokoajan elää epätietoisuudessa et mitä seuraavaks tapahtuu. Mielessä kolkuttelee uhka Norjattomasta kesästä. Siihen on pakko koittaa varautuu henkisesti jo nyt, et ei tuu supersuurta pettymystä myöhemmin.

Niinhän se aihe taas lähti karkaa koronaan. Se tunkee jokaiseen keskusteluun tosi helposti. Onneks kalassa saa hetken aikaa hengähtää. Vaikka on kriisi päällä, kalastus toimii edelleen ajatusten nollaajana. Nyt onkin tullu käytyy kalassa enemmän kun pitkään aikaan. Se on tuntunu hyvältä. :)

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Erilainen kevät

Viime postauksessa kirjoittelin toiveista ja odotuksista alkanutta vuotta kohtaan. Nautin talven touhuista, mut odottelin kuitenkin kevättä. Fiilis oli hyvä. Tanskan reissua odotettiin äijien kanssa ku kuuta nousevaa. Fiilisteltiin videoita netissä ja laskettiin päiviä lähtöön. Jonkun verran ajatukset oli jo kesässäkin, kun saman possen kanssa mietittiin kesä/heinäkuulle reissua. Myös oman ukkelin kanssa oli suunnitelmissa häämatkailla asuntoautolla Norjaan. Henelle golfia ja mulle kalastusta. Kaikkee kivaa oli siis tiedossa. Sitten tuli pari muuttuujaa. Ensiksi vähätelty, sittemmin ison hulabaloon aikaan saanut COVID-19 on nyt täälläkin. Koronavirus laitto koko maailman sekaisin. Se laittoi myös suunnitelmat uusiksi. Ensiksi lähti Tanskan reissu, sitten piti peruuttaa häät keväältä (siirretty myöhempaan ajankohtaan), työt läks alta, eikä kesälle parane suunnitella yhtään mitään tällä hetkellä. Ihmisiä on kehotettu pysymään kotona ja nyt ollaan satimessa täällä Uudellamaalla.

Se miten maailma tästä tulee muuttumaan, pelottaa aika paljon. Havaittavissa on kauheeta vastakkain asettelua etelän ja pohjoisen välillä, moralisointia, rankkaa arvostelua, kyyläämistä ja jälkiviisastelua. Sellanen toiminta tuo ainakin ittelleni tosi huonon mielen, vaikka arvostelut yms ei osuiskaan omalle kohdalle. Kaikki tässä ollaan samassa veneessä, kaikilla on vaikeeta, mut kaikkien pitäis jotenkin koittaa pysyy järjissään ja ymmärtäväisinä toisiaan kohtaan. Sekä noudattaa annettuja ohjeita. Mun on ollu pakko pistää muutamia ryhmiä facebookista jäähylle, kun meininki niissä on ihan kamalaa. Tekee pahaa kuinka rasistisia ihmiset onkaan täällä rakkaassa kotimaassa.


Koronatilanne on vaatinu erityisjärjestelyitä. Ollaan Henen kans oltu himassa jo pari viikkoa välttäen kontakteja. Se on tälläselle sisäahdistujalle jo paljon. Mua ei niin sosiaalinen eristäytyminen haittaa, pärjäillään ihan hyvin kotosalla kaksin. Huolenaihetta tuo enemmän se, jos suomessakin joutuu ottaa järeemmät keinot käyttöön. Muualla maailmalla on ulkonaliikkumiskieltoja. En tiedä mistä narusta sitä löytääkään ittensä roikkumasta jos sellainen astuu voimaan. Metsä, meri ja luonto ylipäätään on ollu itelle aina asia, joka on pitää vaikeinakin aikoina järjissä. Koronahommien alkaessa ihmisille suositeltiin ulkoilua. Tuntuu, et se on lähteny ihan lapasesta. Tunnetut ulkoilumestat on ihan täynnä porukkaa. Se ei ihan täsmää sen kanssa, et jengiä kehotettiin välttämään massoja. Se tuntuu jotenkin hassulta, kun yleensä on tottunu liikuskelee rauhassa. Nyt on pitäny ettiä uusia paikkoja. Meillä on paljon mettää (myös uudellamaalla) ja alueita, jossa ei oo porukkaa. Sinne vaan tutkimaan rohkeesti.


Onneks on meri. Sinne voi paeta väkijoukkoja. Siellä unohtuu hetkeks kaikki. Pääsee lepuuttaa stressaantunutta mieltä. Avasin kalastuskauden tällä viikolla. Kävin heittämässä mertsarii ja haukee. Kyllä vapaan tarttuminen ja vedessä liikkuminen on vaan parasta. Vaikka yleensä tulee lähettyy kalastuksen perässä muualle, pystyy onneks täällä kotiseudullaki sitä harrastaa. Sillä mennään mitä on tarjolla. Toivotaan, että näillä nykyisillä suosituksilla/rajoituksilla saadaan tilannetta kuriin ja elämä alkais normalisoitumaan jossain vaiheessa. Siis ihan kaikinpuolin. Se nyt ei oo maailmanloppu kun suunnitelmat peruuntuu. Tottakai se vituttaa ja paljon, mut on tässä niin paljon muutakin.

Koitetaan pysyy terveinä. Ja järjissämme.

keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Tervetuloa vuosi 2020

Heipparallaa taas pitkästä aikaa ja hyvää alkanutta vuotta! Ekaks pientä infoasiaa. Mä en jostain syystä pysty enää itse kommentoimaan ollenkaan näiden postauksien kommenttikenttään. En tiiä yhtään mikä homma ja se on myös toisenkin blogin puolella. Eli jos oot laittanu mulle kommenttia, niin en oo vittumaisuuttani jättäny vastaamatta, en vaan pysty sitä tekee. Kommentin pystyy kyllä kirjottaa, mut julkaisuvaiheessa se katoaa johonkin bittiavaruuteen. Ihme juttu. Jos haluu jotain kommentoida tai kysyä, niin se kannattaa ehkä tehdä vaikka facebookin puolella. Sinne kuitenkin linkitän jokaisen postauksen. Linkki facesivulle löytyy tosta oikeenpuoleisesta palkista.

Sitten itse asiaan. Vuosi 2019. Se oli melekonen. Eikä ihan hyvällä tavalla. Oikeestaan viimeiset pari vuotta on ollu mulle henkisesti aika raskaita. Se on varmaan huokunu näistä mun teksteistäkin läpi. On tapahtunu paljon kaikkee. Hyviä asioita pääasiassa kyllä, mutta henkisen jaksamisen kanssa on ollu aikamoista takkuumista.


Jaksaminen heijastuu tottakai myös harrastamiseen. Oon kalastanu paljon vähemmän verrattuna moniin muihin vuosiin. Kyse ei oo kiinnostuksen lopahtamisesta, vaan ihan puhtaasti jaksamisesta. Sit kun elämästä puuttuu jotain tärkeetä ja se harmittaa, tulee siitä tavallaan kierre joka ruokkii koko ajan itteensä. Ei jaksa tehdä asioita, jotka yleensä auttaa jaksamaan. Kimuranttia. Noh, ihan kokonaan en oo kuitenkaan ollu tekemättä mitään. Kyllähän niitä kalastuspäiviä kertyi kolmen reissunkin muodossa jonkin verran. Ja reissuilla olo yleensä helpottaa vähän.

Viime vuoden paras juttu on ehdottomasti ekan Kymiläisen saaminen. Se melkein mahdottomalta tuntunu tehtävä saavutti vihdoin huipennuksen. Sitä hetkee muistelen lämmöllä. Yksi vuoden kohokohdista oli myös Finnmarkin reissu. Kalastus ei ollu parhaasta päästä, mut mä, Juuso ja Miikka muodostetaan sellanen hölmö kolmikko, jolla on aina mukavaa yhessä. Rötvättiin ja vaivuttiin leirimoodiin ihan kunnolla. Onneks mulla on tollaset höpsöt kavereina.


Mä toivon ja oikeesti uskon, et tästä olotilasta on tie vaan yhteen suuntaan ja se on ylöspäin. Vuosi 2020 olkoon parempi kun edeltäjänsä. Oon sen suhteen toiveikas. Mitään suunnitelmia ei oo lyöty vielä lukkoon, mut haaveita toki on ja niistä varmaan löytyy ihan kivoja juttuja toteutukseen asti. Tää postaus kuulostaa varmaan aika angstiselta, mut mä oon vaan sellanen et en pysty esittää mitään. Jos asiat on jollain tapaa huonosti, en jaksa luoda väkisin esimerkiks somessa sellasta kuvaa et kaikki on ihanaa ja mahtavaa. Mieluumin vaan hiljenen siinä tilanteessa. Toki oon perusluonteeltani kaikesta positiivisesti ajatteleva ja asioista iloitseva. Ei se välttämättä päällepäin mun normaalissa käyttäytymisessa näy, että on vaikeempi jakso meneillään, mut en kuitenkaan ikinä esitä mitään.

Tältä vuodelta odotan siis parempaa fiilistä ja kivoja hetkiä kalastuksen ja muiden luontotouhujen parissa. Odotan kevättä, vaikka ei mua enää talvi haittaa tippaakaan kun oon löytäny siihenkin sopivia harrastuksia uudestaan. Ne tosin tarvii lunta, mut onneks sitä löytyy pohjoisesta. Ja muahan ei haittaa yhtään, et sinne "joutuu" lähtemään. :)

perjantai 6. syyskuuta 2019

Operaatio Kymiläinen

Pitkästä aikaa tuli taas hetki, kun pääsi tätäkin ikuisuusprojektia toteuttamaan. Tän vuoden operaation aloitus venyi syksyyn, kun velvollisuudet on painanu pahasti päälle. Uusin Chasing Silverkin on työnalla, mutta jo sen verran hyvässä jamassa, että viittin ottaa vapaan ja lähtee pitkästä aikaa Kotkaan. Lähettiin Miksun kanssa yhteistuumin iltapäivän pistolle. Ennen joelle saapumista käytiin nopsaa moikkaamassa Nikoa Kymi Shopilla. Ennen näköyhteyttä Ruhan parkkikselle, jännitettiin et kuinkas monta autoa siellä on tällä kertaa parkissa. Joessa on näkyny ihan kivasti kalaa ja rannoilla sen myötä myös aika paljon porukkaa, mut nyt oli rauhallista.


Laskulle lähtiessä puhuttiin mun Operaatio Kymiläisestä. Miksu oli sitä mieltä, et tästä tulee viel hyvä päivä ja ehkä se kuuden vuoden odotus vielä palkitaan. Kuusi vuotta sitten kävin ekaa kertaa Kymillä, se oli myös mun eka kerta kun kalastin lohta missään. Lohia on tullut muutamia tän "uran" aikana, mutta yksikään niistä ei ole Kymiläinen. Miksun hehkutus osui kohdilleen. Tähdet oli vissiin oikeessa asennossa ja lohijumalat hyvällä päällä, koska sieltä se tuli. Mun ensimmäinen Kymin lohi. Syksyn värinen, 80 senttinen komea kolli. Kyllä sitä kannatti odottaa! Perho oli ehkä vähän ylläri. Yleensä tässä vaiheessa heitetään jo aika pieniä perhoja, mut mun perhorasian valikoima ei ole kovin suuri, niin silloin heitetään sitä mitä löytyy. Tällä kertaa kelpas keltanen monkkeri. :D

Olin tekemässä ekaa laskua ja edenny jo aika alas. Heitto kulki kivasti, siima napsahti suoraksi ja oli kaikin puolin mukava fiilis siinä heittää ja uittaa. Nypyttelin siimaa sisään kunnes se jäi kiinni. Veikkasin alkuun, että jäi johonkin kasviin niinkuin muutamalla aikaisemmalla uitolla. Mun ilme oli varmaan näkemisen arvoinen, kun hölmistyneenä tajusin, et sehän liikkuu. Se on paras fiilis kun tajuaa, et siiman päässä on oikeesti jotain. Jossain vaiheessa kuulemma pääs pien kiljahduskin, vaikka omasta mielestä olinkin ihan cool... Olin aivan hämmentyny kun väsyttelin kalaa. Väsyttely ei oo mun lempparia puuhaa ja tuntuu jopa ehkä stressaavalta, mut nyt aattelin et ihan sama pääseekö irti, jo tää on iso juttu mulle. Jumppanen oli haavimiehenä. Tonikin oli just sopivasti ilmestyny rantaan seuraa tilannetta. Kalasta otettiin mitta ja tietenkin kuvat. Ihan todella outo tunne. Niin oli jänskää, et hetken piti vaan hengailla ja fiilistellä (ja laittaa pari fiilistelyviestiä) itekseen rannalla muiden heittäessä rundia.




Tonilla oli kuvausvehkeet mukana. Saattaapi olla, et jotain todistusaineistoa löytyy pian myös Kalastajan Kymijoen youtubekanavalta. Kovin pitkää settiä ei tällein syksyllä kerkee heittää, jos pääsee paikalle vasta iltapäivällä. Oli kyllä just sopiva pyrähdys tähän saumaan. Kun illalla tulin kotiin, oli hyvä fiilis päivästä. Niin kivaa hyvässä seurassa hengailla ja kalastaa. Tuntu hyvältä, kun paikalla olleet oli oikeesti iloisia mun kalasta. Se oli sellasta jaettua iloa.




Voin melkein sanoa, et tää oli kyllä siistein kokemus hetkeen. Tai ainakin merkityksellisin. Kymille on aina spesiaali paikka mun sydämmessä, koska sieltä kaikki into lohenkalastukseen aikoinaan lähti. Välillä fiilis takkuaa, mutta silti lajin pariin palaa aina. Operaatio Kymiläinen on nyt suoritettu. Tästä on hyvä jatkaa taas eteenpäin. Ehkä seuraavaan kalaan menee taas kuusi vuotta, ihan sama! Mä oon iloinen ja veikkaan, et tuun muistamaan ton päivän vielä pitkään. :) Tässä on vielä muutama viikko aikaa kalastaa Kymiä. Vielä en tiedä miten oma aikataulu antaa myöten. Toivotaan, et vielä edes kertaalleen kerkeis heitolla käydä tän loppukauden aikana.