tiistai 21. toukokuuta 2019

After workii ja vähän muutakin

Viimeisimmät kalastukset on suuntautunu kotoisalle Vantaanjoelle. Viime viikon perjantaina kävin heittämässä iltapiston duunin jälkeen VKK:lla. Se perinteinen muistojen verestys. Niin se aika vaan salakavalasti kuluu ja nyt tän harrastuksen parissa on tullu vietettyä 7 vuotta. Huvittaa kattoa vanhoja kuvia siltä ihkaekalta kerralta kun kalastin perholla. En osannu oikein mitään, mut jäin koukkuun kuitenkin. Siitä lähti ajoittain kivinen tie tähän pisteeseen missä nyt oon. En tajuu millä voimalla oon jaksanu puskee eteenpäin. Lannistun ja masistelen helposti jos en jotain osaa. Jatkoin kuitenkin, enkä päivääkään vaihtais pois tältä ajalta. Vaikka kaikkien uusien tuulien myötä kalastus ei oo enää samoissa mittakaavoissa messissä kun aikasemmin, pidän sitä edelleen enemmän elämäntyylinä kuin pelkkänä harrastuksena. En tiedä mikä vois olla syy, joka sais mut luopuu perhokalastuksesta.


Oon käyny muutaman kerran myös Vantaan puolella kalassa tässä lähiaikoina. Hieman aikasemmin tässä kuussa kellurenkailemassa toutainten perässä ja kerran Ruutinkoskella opetushommissa. Se jos joku on vaikeeta... :D Kun itekkään ei oo mikään pro, niin koitappa siinä sitten opettaa muita sillein et hommassa olis joku tolkku. Ihan hyvin kuitenkin meni ja ainakin Lauri sai ensikosketuksen perhotouhuihin. Oltais menty VKK:lle harjottelee ja yritettiinkin sitä pariin otteeseen, mut luvat oli kummallakin kerralla myyty loppuun... Höh.

Kohta vaihtuu kesäkuu ja se tarkottaa et lohireissu ei oo enää kaukana. Viime vuoden karkuutukset kummittelee pahasti mielessä, mut täytyy yrittää sivuuttaa ne ja lähteä matkaan avoimena. Norja, täältä tullaan taas pian!

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Kaudenavaus kotivesillä

Tanskan reissusta jäi sen verran hyvät poltteet päälle, et pitihän se käydä viime viikolla avamaassa kausi ihan lähivesilläkin. Vähän oli keväisemmät kelit kun Bornholmilla... Vähän liiankin ehlä. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja vedenpinta lähes pläkä. Kovia odotuksia ei tälle avauspistolle ollu, kunhan nyt vaan pääs vähän siimoja taas oikomaan ja kahlaamaan. Reppuun pakkasin termarillisen kahvia ja mukaan meri-ilmaa haukkaamaan nappasin Henen. Vesi oli ihan älyttömän alhaalla. En oo varmaan ikinä ollu Helsingin rannoilla kalassa tollasella vedenkorkeudella. Rannat oli myös toooosi leväisiä ja vähän ällöttäviäkin. Useemman tunnin mä silti kolusin spotteja. Lopettelin sit kun Hene alkoi näyttää rannan kallioilla liian pitkästyneeltä... :D



Koko ajan entistä enemmän musta tuntuu siltä et elämä alkaa kaiken sen stressimyllerryksen jälkeen löytää taas oikeet urat. Balanssi tuntuu löytyneen harrastuksen ja muun elämän välille. Mä pääsen reissailee harrastuksen perässä siisteissä paikoissa hyvässä seurassa ja kotonakin on asiat hyvin. Ei vois asiat paremmin olla. On ihan hauskaa et Hene tulee joskus mukaan kattelee mitä mä puuhailen. Hene ei ymmärrä perhohommista oikein mitään, mut kuuntelee sujuvasti kun mä niistä kovasti välillä höpöttelen.



Monet kyselee, et millonkas herra itte rupee perhokalastajaks. Tuskin koskaan. Ainakin jos multa kysytään tai ainakaan sillä palolla miten mä sen koen. Ei mulla mitään oo sitä vastaan jos Hene haluu joskus kokeilla. Ei Henekään oo kovin innostunut ideasta. Kummallakin on omat harrasruksensa jotka on aikaa vieviä. Emmäkään oo aatellu rupee pelaa golfia. Se on toinen juttu jota meitä kysellään. Välillä mä oon käyny myös Henen mukana kentillä pyörimässä, vaikka en itte harrastakkaan. Vuoroin vieraissa. Oon muuten pistäny merkille et perhokalastuksessa ja golfissa on paljon samaa. Mun on helppo ymmärtää kun Hene kertoo lyöntitekniikasta ja toisinpäin kun mä puhun heittämisestä. Niissä on teknisesti jotain samaa. Kumpikin harrastus vie ajan lisäksi myös rahaa, joten hankitoja tai muita lajeihin liittyviä maksuja ei onneks tarvii kotona perustella. Hyvä näin!

lauantai 20. huhtikuuta 2019

Kaudenavaus Tanskassa

Muutama viikko sitten lähettiin poikain kanssa kaudenavausreissulle Tanskaan. Reissua oli odotettu kovin. Mun, Miikkulin ja Juspen whatsapp-ryhmä kävi kuumana lähtöön asti. Huhtikuun tokalla viikolla koitti lähtö. Lennettiin Köpikseen, otettiin vuokra-auto alle ja suunnattiin Ruotsin kautta lautalla Bornholmin saarelle. Oltiin perillä vasta pimeän tultua joten kalaan ei keretty enää ekana iltana. Bornholm ja koko Tanska oli kaikille kalastuksellisesti ihan uus paikka. Ai että oli hyvä fiilis vetää kahluuhousut ekaa kertaa talven jälkeen jalkaan ja suunnata pelipaikoille.




Mä ja Juuso oltiin ennen reissua aina vähän väliä käyty tutkailee sääennustetta... Se näytti jokseenkin pelottavalta, mut kelailtiin et kyl se siitä vielä kerkii muuttuu moneen kertaan. Just meijän reissua edeltävät kelit oli oikein passeleita, mut kuinkas kävikään kun me saavutaan saarelle. Historia toisti itteensä, kävi samalla tavalla kun viime vuoden Gotlannin reissun kanssa. Tuuli alkoi posottaa pohjoisen ja idän hoodeilta ja kelit kylmeni suunnilleen kymmenellä asteella. Reissusta ei tulis helppo, mut eipä sille mahda mitään. Eikun yrittämään! Näpit oli ihan jäässä, useempana päivänä satoi lunta, räntää ja rakeita. Harmi kun kovimmista raekuuroista ei tullu kuvia. Kamera pysy silloin visusti repussa. Rakeet ja räntä pakkautui koomisen näkösesti repun, lippiksen, hartioiden ja käsivarsien päälle kun oltiin heitolla. Mertsarin kalastajat ei tunne paskaa keliä, mut vähän vähemmän kylmää olis voinu kyl olla. Mihin se kivasti alkanu kevät oikeen katosi? Kyl sitä tuli vähän ikävä.


Löydettiin ja kalastettiin monia todella herkullisen näkösiä paikkoja, mut kovin hiljaista oli. Tokana iltana Miikka onnistui saamaan yhden tirriäisen, mut sen jälkeen heitettiin monta päivää tyhjää. Porukkaa oli saarella suht paljon ja välillä pelipaikoilla oli aika paljon ruuhkaa. Osittain ruuhkautuminen johtui siitä, et vallitsevien tuulen takia saaren toista puolta ei pystynyt kalastaa. Niitäkin paikkoja kyllä vähän auton ikkunasta tsekkailtiin. Moni potentiaaliselta vaikuttava paikka jäi kokeilematta. Se aallokko joka rantoihin löi, oli ihan kreisiä.





Bornholm ei nyt valitettavasti näyttänyt varmastikkaan parhaita puoliaan. Moni mesta vaikutti hyviltä, mut ihan ku olis kaivoon perhojaan viskelly. Tunnelma saarella oli jotenkin vähän outo. Siis kalastajien keskuudessa. Monessa paikassa on tottunu siihen, et kanssakalastajia moikataan, vaihdetaan ehkä muutama sana ja käytetään vähän tilannetajua jos joku ranta on jo kovin valloitettu. Nyt oli muutamia hieman hämmentäviä hetkiä. Yhessä spotissa oltiin parkkiksella (ainoina tyyppeinä) heittämässä just reppuja selkään ja otamassa muita kalakamoja autosta, kun samalla parkkikselle kurvas neljä saman ison seurueen autoa ja siitä ne sit otti omat kamansa mitään sanomatta supernopeesti ja rynni rantaan. Oltiin jätkien kans ihan suut auki, et mitä just tapahtu. Meitä kyllä tuijotettiin pitkään jos oltiin lähelläkin jotain rantaa missä oli muuta porukkaa. Ei sellasiin paikkoihin viittiny mennä.

Vikana päivänä Juuso löysi spotin josta sai vihdoin kaks kalaa. Samoille hoodeille tuli jotain muuta porukkaa ja kun ne huomas et Juusolla oli kala, sieltä yks tyyppi ihan kirjaimellisesti juoksi siihen Juuson viereen heittää. En tiiä oonko ite liian kiltti tommisissa asioissa, mut kyl toi musta oli vähän outoo toimintaa.




Juuso tosiaan sai viimeisenä päivänä ensin kaksi kalaa päivällä ja illan sessiossa vielä yhden. Reissun kokonaissaldo oli siis neljä taimenta. :D Se ei ihan ollu sitä mitä toivottiin. Paska tsägä, jälleen kerran. Ite jäin täysin nollille, mut se ei oikeestaan edes paljoo harmita. Enemmänkin se et sama olosuhteiden äkillinen muutos osu just omalle reissulle jo toista vuotta putkeen. Ehkä sitä on aikasemmilla saarireissuilla tottunu liian hyvään. Seuraavaa mertsarireissua odotellessa, jospa se oli taas vähän parempi. Vaikka kalastuksellisesti reissu ei ollu mikään paras, oli meillä muuten tosi hauskaa. Paskaa huumoria, hitokseen nauruu ja hyvää fiilistä. Oon niin ilonen, et on sellasta reissuseuraa kenen kanssa ei tarvii pahemmin miettii mitä tekee tai mitä suustaan päästää. Kiitos (ja anteeksi) reissuseurasta Miikka & Juuso! Saa nähdä tuleeko Bornholmille lähtettyä joskus uudestaan. Olishan se kiva nähdä saari vähän paremmissa olosuhteissa. Tanskan lupahan tuli ostettua vuodeks, joten eihän sitä koskaan tiedä...

torstai 28. helmikuuta 2019

Uusi projekti

Kotitoimistolta heii! Pari vuotta sitten kirjottelin työjutuista postauksessa Chasing Silver - Behind the scenes. Hassuu miten aika vaan kuluu ja siitäkin on tosiaan jo se reilu kaks vuotta kun pääsin työskentelee lehdelle. Se on edelleen musta siistiä. Taitto on eläny jonkin verran mun aikana, kun oon pikkusen laittanu sitä aina uuteen uskoon. Tuntuu hassulta kattoo niitä ekoja mun taittamia numeroita ja verrata vaikka ihan uusimpaan, joka ilmestyi viime viikolla. On siinä eroa ja sanoisin, et kokoajan mennään parempaan suuntaan. Aina välillä keksin jonkun kivan ratkaisun, meen sillä jonkin aikaa mut sit taas se alkaa näyttää jotenkin tyhmältä ja haluun kehitellä jotain uutta.


Lehden lisäksi mulla ei oo ollu muita taittohommia hetkeen. En enää näkis itteeni virastoaikoina toimistolla istuskelemassa. Sitä on kokeiltu, mut se tuntuu ihan kauheen rajottavalta. Mulle sopii paremmin tää, et voin tehdä kotoota käsin hommia silloin kun haluan. Sen takia teen leipätyönikin mieluiten vuorotyönä. Lisäks kaipaan usein vaihtelua. Musta on kivaa, et voin tehä lentokentällä hommia pää kolmantena jalkana ja sit välillä istahtaa alas ja taittaa. Niin pysyy hyvä balanssi. Välillä kiirettä, välillä rauhallisempaa olemista.

Nyt oon just alotellu uutta projektia taittohommien parissa. Oon pari kertaa palaveerannu Tolosen Teemun kanssa uuden Top Salmon Flies kirjan tiimoilta, jonka ulkoasu tulee olemaan mun käsialaa. Se on aika siistiä. En oo tosin koskaan ennen taittanut kirjaa, vaan oon tehny pelkästään lehtitaittoja. Kiva ottaa tällänen haaste vastaan.


Tämmöset mahollisuudet on mulle tosi tärkeitä. Oon siistii päästä tekee työjuttuja, joihin on koulutus ja sit se vielä liittyy omaan harrastukseen. Oon kiitollinen siitä, et mua on pyydetty tälläsiin projekteihin mukaan. En mä välttis itte olis osannu tuoda itteeni esille sillä tavalla. Oon ollu aina tosi huono tyrkyttää itteeni mihinkään. Sitä pitäis ehkä harjotella, jos tällä alalla aikoo enemmän tehä duuneja. Olis tarkotus et Top Salmon flies nro 2 saataisiin pakettiin ens kuun aikana. Sit voi hyvillä mielin lähtee "palkintomatkalle" Tanskan taimenien perään!

lauantai 16. helmikuuta 2019

KUUMETTA PUKKAA!

Hellurei ja helkutinmoinen kalastuskuume! Nyt ollaan taas siinä vaiheessa vuotta, et menojalka alkaa vipattaa pahemman kerran. Nätti lumi (jota kyllä on ollu vähän liikaakin täällä etelässä) on alkanu vaihtuu loskaskeidaan ja se pistää mielen sekaisin. Loska on ihan hirveetä, mut samalla tulee fiilis että KEVÄT, sieltä se tulee. Ja kun tulee keväinen fiilis, alkaa talvihorros väistyä ja kalareissukuume nousee yli asteikon. Mielikuvitus laukkaa kovaa tahtia ja ideoita olis keväälle ja kesälle vaikka mitä. Osa ehkä vähän kreisejäkin, mut mikä sen parempaa kun fiilistely.


Viime vuosi tuntu jotenkin henkisesti tosi vaikeelta. Vaikka tapahtui siistejä juttuja ja elämä otti uuden hyvän suunnan, olin henkisesti aika loppu aika pitkän aikaa. Avasin aihetta pikkasen toisen blogin puolella ja samalla kerroin eräopaskoulutuksen tilanteesta. Postauksen voi lukee tästä: Eräopaskoulutus - Mikä meni vikaan? Myös tän blogin puolella postauksessa Kultainen keskitie tuli pohdittua miten yhdistää uudenlainen elämä ja tällänen harrastus, joka on itselle enemmänkin elämäntapa. Hirveestä stressi/ahdistusmyräkästä kestää palautua näköjään aika pitkään, mut nyt vihdoin alkaa tuntuu jo paremmalta. Alan olla taas oma itteni ja se tuntuu aika hyvältä.


Mä oon aina rakastanu matkustamista ja mulla on taas tänäkin vuonna monta rautaa tulessa. Tulee mentyä vähän siellä ja täällä. Kalareissuille on otettu omat paikkansa ja nyt vaan toivotaan et niiden suunnitelmat toteutuu. Pakko se on vaan myöntää, et taitaa olla kaukana ne päivät kun tuli kalastettua reilu 80 päivää vuodesta, mut nyt siihen ajatukseen on jotenkin tottunu. Tällä siis viittaan just niihin viime syksyn pohdintoihin. Ehkä se kultainen keskitie on löytymässä. Mä oon niin valmiina tulevaan kauteen! Toivottavasti siitä tulee hyvä. :)

lauantai 27. lokakuuta 2018

Ilta-auringossa

Alkuviikosta tuli lähettyä taas Masan kanssa vesille. Nappasin Masan kyytiin iltapäivällä, noin tunnin ajomatkan jälkeen oltiin pelimestoilla. Pari tuntia meillä oli aikaa kalastaa ennen pimeetä. Just sopiva setti arki-iltaan. Tapahtumia oli kummallakin kiitettävästi, mut mitään oikeesti isompia ei tällä kertaa osunu kohdalle. Vesi oli edelliseen kertaan nähden noussu ja kalat vähän eri paikoissa kun viimeksi. Tapahtumien paljous teki puuhasta oikein hauskaa, vaikka niitä jättejä ei ollukkaan. Oikein onnistunut maanantai-ilta. Siitä oli hyvä jatkaa viikkoa.





Ilta-aurinko helli naamaa. Täytyy kerätä jokainen auringonsäde talteen ennen vuoden pimeimpiä aikoja. Auringonlaskun värit on ollu ihan aina mun mielestä kauneimmat värit mitä luonto tarjoo. En muuten oo hempeiden värien ystävä, mut kun yhdistää tollasia ihania kylmiä ja lämpimiä sävyjä, se on täydellisyyttä. Auringonlaskun aikaan kaikki on niin kaunista ja esiin tulee hienoja kontrasteja. Ehkä myös siksi ilta on useimmiten mun lemppariaikaa kalastaa. Ehkä parhaat auringonlaskun kiksit saa Gotlannista. Niihin ei vaan kyllästy koskaan.

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Kaislikossa pitkästä aikaa

Onpas edellisestä haukirupeamasta kulunu pitkään! En osannu edes varmaksi sanoo et millon oon ollu viimeks, mut täältä blogistahan sen sai selville. Jos satunnaisia mökkihauitteluja ei lasketa mukaan, niin edellinen kerta kellurenkaalla oli kesällä 2016. :D Hupsanssaa. Mä oon enemmän syksyhauen ystävä, mut edellinen syysreissu on näköjään tehty 2015. Tai oikeestaan talvihan silloin oli. Joulukuussa 2015 on tullu edelliset haukienkat. Kivaa oli päästä kellumaan pitkästä aikaa. Lähettiin tossa yks päivä koluamaan kaislikoita mun entisen duunikaverin Matin kanssa. Vanhat tutut hoodit tuotti tulosta. Ei enkkoja mut ihan kiva kala kuitenkin, 5.4kg! Samaan aikaan mestoille sattui myös paikallisten kulmien kundi Anton, joka lainasi haavia ja vaakaa. Masa räpsäs mun kameralla poset.





Päivän keli on aika siisti. Sellainen tosi utuinen. Vuodenaikaan nähden on kyllä aika lämmin vielä, vesikin sen verran lämmintä, et ei tullu yhtään kylmä missään vaiheessa. Toivottavasti tän vuoden kausi jatkuu vielä pitkään. Alkuiltaa kohden keli hieman kirkastui ja saatiin nauttia kivasta auringonpaisteesta. Se tosin hankaloitti kalastusta ja koko kaislikko tuntui hiljenevän. Anton tunsi paikat hyvin ja oli käynyt jigaamassa ahvenia sillä aikaa kun me Matin kanssa koitettiin löytää haukia. Niitä saatiin päivän aikana yhteensä 7. Perus puikuloita ja sit tää yks vähän parempi. Pituutta ei mitattu, mutta veikkaan että pyörii siinä 90cm tienoilla. Montakohan sen mittasta haukea oon saanu... :D Se on mun perusmitta. Metriin en oo päässy vieläkään, neljä senttiä uupuu vielä. Jospa tänä syksynä! Anton oli saanu muutamia kivan kokosia appuroita. Niistäkin napattiin kuvat muistoksi.





Ennen pimeetä pistettiin kamat kasaan. Oli kyllä niin kiva päivä. Tuli niiiiiiin tarpeeseen. Ku Matti heitti mut himaan, mul oli tosi kepee olo. Tässä sen just näkee, heti kun pääsee tekee sitä mistä tykkää, mieli kirkastuu kummasti! Seuraavana päivänä töissäkin jaksoi taas astetta paremmin ja otsaan tässä viime aikoina kasvanu tatti ei ollu ihan niin suuri. Ulkoilma tekee ihmeitä. Ja oli kiva tuntee pitkästä aikaa siiman päässä jotain. Edellinen kerta tais olla juhannuksena. Tai joo... kyllä siellä siiman päässä oli jtapahtumaa myös heinäkuun lohilomalla, mut ykskään ei tullu ylös asti. Karvaat karkuutukset kalvaa mieltä vieläkin. Ehkä mä pääsen siitä yli ensi kesänä...

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Kultainen keskitie?

Musta tuntuu et oon tällä hetkellä vähän hukassa. Kaikki on elämässä hyvin, mut jotain uupuu ja se on kalastus. Viimeisen vuoden aikana sitä on tullu harrastettuu ihan liian vähän. Kun alotin perhokalastuksen kuutisen vuotta sitten, on kalastuspäiviä tullu vuosien mittaan kokoajan vaan enemmän ja enemmän. Nyt oon ottanu takapakkia aika roimasti. On toki tällekkin vuodelle tullu kivoja reissuja useempi, mut tuntuu silti et ihan liian vähän. Kalastus ja ulkona oleminen on mulle tosi tärkeitä juttuja ja niiden avulla oon huomannu jaksavani paremmin vuoden nihkeimmätkin ajan. Niinku esimerkiks syksyn. Aikoinaan kärsin aina lievästä syysmasiksesta, silloin kaikki tuntu vaikeemmalta ja olin väsyny. Kalastuksen myötä syksyt muuttui paljon helpommiksi, eikä syksy tuntunu oikeestaan yhtään sen kummemmilta kun muut vuodenajat. Se toi taas lisää mahdollisuuksia harrastaa. Ei oo yhtään paskapuhetta se kun puhutaan luonnon vaikutuksista mieleen. Sillä on oikeesti suuri positiivinen vaikutus.


Miks mä en sit oo harrastanu samalla tavalla kun ennen? Noh. Elän tällä hetkellä sellasta vaihetta, et koitan keksiä sellaisen kultaisen keskitien harrastusten ja muun elämän välille. Mä oon sellanen, et kun johonkin ryhdyn, teen sen täysii. En osaa toimii sillein puolivillaisesti. Kaikki tai ei mitään. Viime kesän lopussa lähettiin Juuson kanssa eriteille ja se on tottakai yks syy miks harrastaminen ei tunnu enää niin helpolta ku ennen. Me oltiin kuitenkin vähän reilu kuus vuotta yhessä ja siitä ajasta suurin osa myös kalastettiin yhessä. Juuso mut perehdytti perhokalastuksen saloihin, jäin totaalisen koukkuun ja sen jälkeen meidän elämä olikin pääasiassa sitä kalastusta. Jokainen vapaapäivä meni jossain kalareissussa. Se oli niin siistiä, mut ei ehkä ihan paras juttu parisuhteen kannalta. Oon tosi iloinen siitä, et erilleen lähdöstä huolimatta ollaan edelleen ystäviä ja voidaan harrastaa yhdessä. Juuson kanssa reissatessa on turvallinen olo, koska tunnetaan pitkältä ajalta ja tiedetään miten toimitaan missäkin tilanteessa. Meijän tilanne on hyvä just näin ja toivon että se sellaisena pysyy jatkossakin.

Mut onhan se ihan saakelin outoo, et kun on painanu satalasissa monta vuotta ja sit onkin ihan uudenlaisessa tilanteessa. On uusi puoliso ja ihan uudet kuviot tietenkin sen myötä. Enää ei tuu katottua kalenteria niin et kalastus menee kaiken muun edelle. Henee en haluu sotkee tähän kuvioon mukaan, meillä on kummallakin omat juttumme ja hyvä niin. En myöskään haluu mennä itsekkäästi pelkästään omien juttujen perässä, koska ei sekään tee hyvää suhteelle. Mulle kuitenkin myös se parisuhdeaika ja yhdessä oleminen on tosi tärkeetä. Kyllä tiiän ihmisiä ketkä menee täysin omien harrastustensa perässä ja on paljon omillaan ja se on ihan ok, jos vaan kumpikin suhteen osapuoli on sitä mieltä et se on fine. Omia juttuja saa ja pitääkin tehdä, mut pitää löytää joku balanssi.



Mulla ei myöskään oo ihan hirveesti täällä lähiseuduilla tuttuja kenen kanssa vois päiväseltään lähtee johonkin kalaan. Vaikka oon sosiaalinen ja nautin ihmisten seurasta, oon myös vähän ujo tietyissä asioissa. Juuso on nähny mun kehityskaaren tässä harrastuksessa, mut jotenkin jännitän muiden seuraa kun edelleen jonkin verran pelkään mitä ihmiset musta ajattelee. Kyl tiiän et pärjään ihan hyvin, mut silti pelkään ihmisten ilkeitä ajatuksia. Pitäis vaan yrittää rohkaistua ja unohtaa tollaset hölynpölyt ja vähän koittaa poiketa sieltä mukavuusalueelta. Pidemmille ja paremmin suunnitelluille reissuille löytyy kyllä seuraa, mut sellaset extempore pistot on jääny aikalailla kokonaan.

Toki tästä mieltä hämmentävästä ja uudesta tilanteesta on löytyny positiivisiakin puolia. Oon tehny asioita mitä en oo kunnolla vuosiin tehny, koska oon vaan keskittyny yhteen harrastuskeen. Oon tänä vuonna matkustellu paljon, mökkilaiffitellu, panostanu parisuhteeseen ihan eri tavalla ja kesällä tuli nautittua ihan vaan kesästä. Oli niin lämminkin. En ees oo osannu kaivata mitään tollasia juttuja, mut kyllähän ne tuntu kivalta. Nyt kun löytyisi se balanssi näiden kaikkien tärkeiden asioiden välillä niin ai että. Kyllä tää tästä vielä iloks muuttuu, siihen mä uskon. Nyt on vaan tällänen suvantovaihe kaikkien muutosten keskellä. Jollekkin tälläset asiat on ihan peruspullaa eikä aiheuta päänvaivaa, mä oon ihan hämilläni kaikesta. :D Mut eiköhän tää tästä vielä tasoitu.

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Pitkästä aikaa kalassa

Kesä on ohi ja syksy, sekä viileemmät kelit on täällä taas. Aika lämpimiä lämmintä on kyl edelleen ollu, mut ainakin ne kovimmat helteet on jo tovin ollu poissa. Helteestä ei sais valittaa, eikä siinä muuten mitään vikaa ookkaan, mut kalaan ei pääse... Tai siis siinä ei oo mitään järkeä. Kalat ei kestä liian lämpimiä vesiä. Eikä kyllä kahluuhousuihin ahtautuminen oo ittelle kaikista mukavinta hellelukemissa. Moni koski meni kiinni nyt kesällä. Itellä oli tarkotus kalastaa Kymiä elokuusta eteenpäin, mut kuumat kelit jatkui niin pitkään, et mulla alkoi työputki eikä sit taas ollut kunnolla aikaa. Lentokenttähommii ja siihen päälle uusimman Chasing Silverian taittoa, joka ilmestyi muuten nyt alkuviikosta! Vasta viime viikonloppuna kerkesin Kymille ekaa kertaa tänä vuonna. Oli jo aikakin...





Käytiin Juuson ja Rolfin kanssa kopasemassa Ruha viime sunnuntaina. Viikonloput Kymillä voi olla aika ruuhkaisia, mut nyt ei kyllä ollu paljoo porukkaa. Ei tarvinnu omaa heittovuoroo venaa kovin kauaa. Rannassa pääs höpisee tuttujen heppujen kanssa. Kaloja näkyi, mut ei kenenkään siiman päässä. Kymillä tulee aina jotenki nostalginen fiilis. Naureskeltiin Jusben kanssa niitä ekoja kertoja kun läksin Ruhan rinkiin messiin. Siitä on nyt viisi vuotta.





Tultiin Ruhalle aamupäivästä ja kalastettiin siihen asti, et aurinko painui alas ja tuli pimeetä. Teki niin hyvää päästä heitolle pitkästä aikaa. Voipi olla et tää jää tänä vuonna viimeseks reissuks Kymille. Tänä viikonloppuna siellä on ollu meneillään Lohenkalastuksen SM kisat ja ens viikonloppuna kausi päättyy. Menny ihan huisii vauhtii tää loppukesä ja alkusyksy. Kunhan kelit tästä vielä vähän viilenee niin katse siirtyy taas merelle päin. Viimesyksyn merihommat meni vähän plörinäks kun oli kouluu ja vapaa-aika vähäistä, mut nyt on taas sellaset kuviot et vapaiden sumpliminen on helpompaa. Kiinnostais vielä tehdä joku isompikin reissu, vaikka Gotlantiin, mut katotaan onko sellainen mahdollista... Reissuideoilla leikitteleminen on mukavaa puuhaa. Kalastus/matkakuume paha kombo. 

torstai 9. elokuuta 2018

Heinäkuun lohiloma

Heinäkuun puoliväli ja loma, jota on olikin taas vuoden verran odotettu. Lohiloma Norjassa. Edellisestä pohjoisen reissusta oli kulunu vasta pari viikkoa kun taas istutettiin persukset auton penkkiin ja lähettiin köröttelemään yötöntä yötä kohti. Lähettiin ekaks reissuun Juuson kanssa kaksin, myöhemmin seuraan liittyi Timi. Matka meni yllättävän kivuttomasti, lähettiin aamusta ajamaan ja myöhään yöllä oltiin kohteessa. Oli kiva keli kruisailla ja alla Timin auto, jossa ilmastointi. Helteet on vellonu koko skandinaviassa, joten ilmastointi oli niin luksusta. Perille päästessä oli jälleen kerran hyvä fiilis. Sellanen kotoisa. Täällä taas ollaan. Oltiin niin myöhään perillä, et nukuttiin eka yö autossa. Uuden päivän valjetessa lähettiin kyselemään ennakkoon varattua mökkiä.

Norjassa on ollu tänä kesänä aika jännät olosuhteet monessa paikkaa. Monella joella on vedet ollu poikkeuksellisen matalla. Eipä tullut meidänkään reissulle poikkeusta siihen. Mut eipä siinä mitään, sit vaan täytyy vaihtaa toimintamallia ja kalastaa paikkoja, joita ei taas korkeammalla vedenkorkeudella kalastaisi.





Pyrittiin Juuson kans kalastaa paljon eri paikkoja. Alkuviikko oli kuitenkin hiljainen. Juuso pudotti yhden titin ja siinä kaikki. Kiva oli heittää pitkästä aikaa taas kahden käden vehkeillä. En oo koskenu niihin viime vuoden Kymin kauden jälkeen. On vaan niin siistii huomata, et siinä kehittyy. Tai ei se ite heittäminen edelleenkään mitään kauneinta oo, mut siinä vaiheessa kun jokin alkaa mennä persiilleen niin koko ajan enemmän osaa itte huomata et mistä kiikastaa. Paitsi väsyneenä ja nälkäisenä... :D Sit ei onnistu kyllä mikään, vaikka kuinka yrittäis järkeillä.

Maanantaista perjantaihin vietettiin lohilomaa Juuson kans kaksin. Pe illalla porukka täydentyi Timillä. Haettiin Timssi lähimmältä lentokentältä. Matkalla oli siistii kattoo maisemia. Norja on niin upee maa. Kirjottelin pienen hehkutuksen toisen blogin puolelle. (Linkki) Vuosi toisensa jälkeen kaikki ne maisemat jaksaa päräyttää. Timi ei ollu koskaan aikasemmin käyny Norjassa. Oli hauskaa seurata Timssin reaktioita kaikkien niitten maisemien keskellä kun köröteltiin takas mökille. Pojat lähti seuraavana aamuna kalaan jo aikaisin. Mä päätin jäädä nukkumaan univelkoja pois. En tiiä mikä mättää, mut oon keväästä lähtien ollu ihan tosi väsyny. Joudun ottaa päikkäreitä, vaikka en yleensä sellasta harrasta. Tälläkin reissulla nukahtelin pienenkin paikan tullen. Lounastauolla mökillä, autossa vaihtaessa poolia, jokirannassa... No anyway, pojat läks ja aamu olikin sit ollu eka koko reissuun kun oli kivasti tapahtumia. Molemmat sai yhdet ylös ja Juuso oli vielä pudottanut yhden. Timssille eka Norjalainen! Myöhemmin päivällä Timi sai vielä toisenkin. Sen pääsin minäki ikuistamaan kun olin vihdoin möksältä heräillyt. Päivää tai kahta myöhemmin myös Juuson hieno kala tallentui kameran muistikortille. Lohi on kalojen kala, ei siitä mihkään pääse.






Mun osalta reissu ei sit mennykkään ihan nappiin. Tai siis kiva reissu oli kyllä, mut nollaksi jäi tällä kertaa. Viimeinen joella vietetty päivä jätti vähän ristiriitaiset fiilikset. Oltiin heittämässä yhtä mun lempparipooleista. Mulla oli sellanen kiva etiäinen et nyt saattais natsata. Tuntu et perho putos aina sinne mihin pitikin ja ui hyvin. Etiäinen piti paikkaansa. Mulla oli kala kiinni! Kovin kauaa se ei kerenny möyrytä kun pääs irti. Höh. Vähän harmitti, mut toisaalta oli ihan kiva et oli ollu jotain tapahtumaa ja tuntu et tekee jotain oikein. Muutamaa tuntia myöhemmin sama juttu uudestaan. Tällä kertaa kala irtos jo parin potkun jälkeen. Ei jäänyt kovin paljoo kaivelee. Mut mitä vielä. Samana iltana, kun olin jo ihan poikki menneestä päivästä, päätin vielä kuitenki lähtee rundille vikoilla voimilla. Se kannatti. Pojat katteli etäältä kun mä olin heitolla. Vapa taipu komeesti, jäbät juoksi rantaan valmiina jeesaamaan. Juuso oli napannu kamerankin jo valmiiksi. Kala pääs jossain vaiheessa  pöyrähtää pinnassa ja sen jälkeen se spurttas alavirtaan päin. Voitte varmaan arvata mitäs tapahtui sen jälkeen... IRTI.


Nyt söi kyllä naista ja rankasti. Kolme kalaa irti samana päivänä. Lähdin tekemään vielä yhtä laskua, mut se loppui lyhyeen kun perho ui nätskästi rantakiveen ja jäi sinne. Siinä vaiheessa mulla tuli mitta täyteen. Nyt riitti, mun on parempi lähtee himaan eikä jäädä tänne kiukkuumaan ja päivittelemään surkeaa kohtaloa. Tavallaan olisin halunnu vielä jatkaa, mut eipä mulla olis ollu enää muutenkaan kun yks päivä lomailuun käytettävissä, joten päätin et jääköön homma nyt tähän. Pieni osa musta ajatteli kuitenkin et olihan noi karkuutukset ihan hyväkin saavutus. Tai ei siis se et ne pääs karkuun, mut se et oli noin monta tapahtumaa samaan päivään. Ensi vuonna sitten uusi yritys taas! :)

Seuraavana päivänä lensin takaisin Suomeen viikon lohilomailun jälkeen. Semmonen reissu tällä kertaa. Jäipähän jotain taas kaivelemaan mieltä ni jaksaa ens vuonna yrittää kahta kauheemmin. Pojat jäi vielä seuraavaan viikonloppuun asti. Reissuseuralle iso kiitos. Saadaan kyl Juuson kans olla ylpeitä ittestämme et tälläset yhteiset kalastuslomat on edelleen mahdollisia, vaikka ei ollakkaan enää pariskuntana liikkeellä. Ihmettelyä se jossain ihmisissä aiheuttaa, mut eipä siinä meille oo mitään outoo. Kaveria ei jätetä, varsinkaan tollasta ku Juuso.