sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Kaislikossa pitkästä aikaa

Onpas edellisestä haukirupeamasta kulunu pitkään! En osannu edes varmaksi sanoo et millon oon ollu viimeks, mut täältä blogistahan sen sai selville. Jos satunnaisia mökkihauitteluja ei lasketa mukaan, niin edellinen kerta kellurenkaalla oli kesällä 2016. :D Hupsanssaa. Mä oon enemmän syksyhauen ystävä, mut edellinen syysreissu on näköjään tehty 2015. Tai oikeestaan talvihan silloin oli. Joulukuussa 2015 on tullu edelliset haukienkat. Kivaa oli päästä kellumaan pitkästä aikaa. Lähettiin tossa yks päivä koluamaan kaislikoita mun entisen duunikaverin Matin kanssa. Vanhat tutut hoodit tuotti tulosta. Ei enkkoja mut ihan kiva kala kuitenkin, 5.4kg! Samaan aikaan mestoille sattui myös paikallisten kulmien kundi Anton, joka lainasi haavia ja vaakaa. Masa räpsäs mun kameralla poset.





Päivän keli on aika siisti. Sellainen tosi utuinen. Vuodenaikaan nähden on kyllä aika lämmin vielä, vesikin sen verran lämmintä, et ei tullu yhtään kylmä missään vaiheessa. Toivottavasti tän vuoden kausi jatkuu vielä pitkään. Alkuiltaa kohden keli hieman kirkastui ja saatiin nauttia kivasta auringonpaisteesta. Se tosin hankaloitti kalastusta ja koko kaislikko tuntui hiljenevän. Anton tunsi paikat hyvin ja oli käynyt jigaamassa ahvenia sillä aikaa kun me Matin kanssa koitettiin löytää haukia. Niitä saatiin päivän aikana yhteensä 7. Perus puikuloita ja sit tää yks vähän parempi. Pituutta ei mitattu, mutta veikkaan että pyörii siinä 90cm tienoilla. Montakohan sen mittasta haukea oon saanu... :D Se on mun perusmitta. Metriin en oo päässy vieläkään, neljä senttiä uupuu vielä. Jospa tänä syksynä! Anton oli saanu muutamia kivan kokosia appuroita. Niistäkin napattiin kuvat muistoksi.





Ennen pimeetä pistettiin kamat kasaan. Oli kyllä niin kiva päivä. Tuli niiiiiiin tarpeeseen. Ku Matti heitti mut himaan, mul oli tosi kepee olo. Tässä sen just näkee, heti kun pääsee tekee sitä mistä tykkää, mieli kirkastuu kummasti! Seuraavana päivänä töissäkin jaksoi taas astetta paremmin ja otsaan tässä viime aikoina kasvanu tatti ei ollu ihan niin suuri. Ulkoilma tekee ihmeitä. Ja oli kiva tuntee pitkästä aikaa siiman päässä jotain. Edellinen kerta tais olla juhannuksena. Tai joo... kyllä siellä siiman päässä oli jtapahtumaa myös heinäkuun lohilomalla, mut ykskään ei tullu ylös asti. Karvaat karkuutukset kalvaa mieltä vieläkin. Ehkä mä pääsen siitä yli ensi kesänä...

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Kultainen keskitie?

Musta tuntuu et oon tällä hetkellä vähän hukassa. Kaikki on elämässä hyvin, mut jotain uupuu ja se on kalastus. Viimeisen vuoden aikana sitä on tullu harrastettuu ihan liian vähän. Kun alotin perhokalastuksen kuutisen vuotta sitten, on kalastuspäiviä tullu vuosien mittaan kokoajan vaan enemmän ja enemmän. Nyt oon ottanu takapakkia aika roimasti. On toki tällekkin vuodelle tullu kivoja reissuja useempi, mut tuntuu silti et ihan liian vähän. Kalastus ja ulkona oleminen on mulle tosi tärkeitä juttuja ja niiden avulla oon huomannu jaksavani paremmin vuoden nihkeimmätkin ajan. Niinku esimerkiks syksyn. Aikoinaan kärsin aina lievästä syysmasiksesta, silloin kaikki tuntu vaikeemmalta ja olin väsyny. Kalastuksen myötä syksyt muuttui paljon helpommiksi, eikä syksy tuntunu oikeestaan yhtään sen kummemmilta kun muut vuodenajat. Se toi taas lisää mahdollisuuksia harrastaa. Ei oo yhtään paskapuhetta se kun puhutaan luonnon vaikutuksista mieleen. Sillä on oikeesti suuri positiivinen vaikutus.


Miks mä en sit oo harrastanu samalla tavalla kun ennen? Noh. Elän tällä hetkellä sellasta vaihetta, et koitan keksiä sellaisen kultaisen keskitien harrastusten ja muun elämän välille. Mä oon sellanen, et kun johonkin ryhdyn, teen sen täysii. En osaa toimii sillein puolivillaisesti. Kaikki tai ei mitään. Viime kesän lopussa lähettiin Juuson kanssa eriteille ja se on tottakai yks syy miks harrastaminen ei tunnu enää niin helpolta ku ennen. Me oltiin kuitenkin vähän reilu kuus vuotta yhessä ja siitä ajasta suurin osa myös kalastettiin yhessä. Juuso mut perehdytti perhokalastuksen saloihin, jäin totaalisen koukkuun ja sen jälkeen meidän elämä olikin pääasiassa sitä kalastusta. Jokainen vapaapäivä meni jossain kalareissussa. Se oli niin siistiä, mut ei ehkä ihan paras juttu parisuhteen kannalta. Oon tosi iloinen siitä, et erilleen lähdöstä huolimatta ollaan edelleen ystäviä ja voidaan harrastaa yhdessä. Juuson kanssa reissatessa on turvallinen olo, koska tunnetaan pitkältä ajalta ja tiedetään miten toimitaan missäkin tilanteessa. Meijän tilanne on hyvä just näin ja toivon että se sellaisena pysyy jatkossakin.

Mut onhan se ihan saakelin outoo, et kun on painanu satalasissa monta vuotta ja sit onkin ihan uudenlaisessa tilanteessa. On uusi puoliso ja ihan uudet kuviot tietenkin sen myötä. Enää ei tuu katottua kalenteria niin et kalastus menee kaiken muun edelle. Henee en haluu sotkee tähän kuvioon mukaan, meillä on kummallakin omat juttumme ja hyvä niin. En myöskään haluu mennä itsekkäästi pelkästään omien juttujen perässä, koska ei sekään tee hyvää suhteelle. Mulle kuitenkin myös se parisuhdeaika ja yhdessä oleminen on tosi tärkeetä. Kyllä tiiän ihmisiä ketkä menee täysin omien harrastustensa perässä ja on paljon omillaan ja se on ihan ok, jos vaan kumpikin suhteen osapuoli on sitä mieltä et se on fine. Omia juttuja saa ja pitääkin tehdä, mut pitää löytää joku balanssi.



Mulla ei myöskään oo ihan hirveesti täällä lähiseuduilla tuttuja kenen kanssa vois päiväseltään lähtee johonkin kalaan. Vaikka oon sosiaalinen ja nautin ihmisten seurasta, oon myös vähän ujo tietyissä asioissa. Juuso on nähny mun kehityskaaren tässä harrastuksessa, mut jotenkin jännitän muiden seuraa kun edelleen jonkin verran pelkään mitä ihmiset musta ajattelee. Kyl tiiän et pärjään ihan hyvin, mut silti pelkään ihmisten ilkeitä ajatuksia. Pitäis vaan yrittää rohkaistua ja unohtaa tollaset hölynpölyt ja vähän koittaa poiketa sieltä mukavuusalueelta. Pidemmille ja paremmin suunnitelluille reissuille löytyy kyllä seuraa, mut sellaset extempore pistot on jääny aikalailla kokonaan.

Toki tästä mieltä hämmentävästä ja uudesta tilanteesta on löytyny positiivisiakin puolia. Oon tehny asioita mitä en oo kunnolla vuosiin tehny, koska oon vaan keskittyny yhteen harrastuskeen. Oon tänä vuonna matkustellu paljon, mökkilaiffitellu, panostanu parisuhteeseen ihan eri tavalla ja kesällä tuli nautittua ihan vaan kesästä. Oli niin lämminkin. En ees oo osannu kaivata mitään tollasia juttuja, mut kyllähän ne tuntu kivalta. Nyt kun löytyisi se balanssi näiden kaikkien tärkeiden asioiden välillä niin ai että. Kyllä tää tästä vielä iloks muuttuu, siihen mä uskon. Nyt on vaan tällänen suvantovaihe kaikkien muutosten keskellä. Jollekkin tälläset asiat on ihan peruspullaa eikä aiheuta päänvaivaa, mä oon ihan hämilläni kaikesta. :D Mut eiköhän tää tästä vielä tasoitu.

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Pitkästä aikaa kalassa

Kesä on ohi ja syksy, sekä viileemmät kelit on täällä taas. Aika lämpimiä lämmintä on kyl edelleen ollu, mut ainakin ne kovimmat helteet on jo tovin ollu poissa. Helteestä ei sais valittaa, eikä siinä muuten mitään vikaa ookkaan, mut kalaan ei pääse... Tai siis siinä ei oo mitään järkeä. Kalat ei kestä liian lämpimiä vesiä. Eikä kyllä kahluuhousuihin ahtautuminen oo ittelle kaikista mukavinta hellelukemissa. Moni koski meni kiinni nyt kesällä. Itellä oli tarkotus kalastaa Kymiä elokuusta eteenpäin, mut kuumat kelit jatkui niin pitkään, et mulla alkoi työputki eikä sit taas ollut kunnolla aikaa. Lentokenttähommii ja siihen päälle uusimman Chasing Silverian taittoa, joka ilmestyi muuten nyt alkuviikosta! Vasta viime viikonloppuna kerkesin Kymille ekaa kertaa tänä vuonna. Oli jo aikakin...





Käytiin Juuson ja Rolfin kanssa kopasemassa Ruha viime sunnuntaina. Viikonloput Kymillä voi olla aika ruuhkaisia, mut nyt ei kyllä ollu paljoo porukkaa. Ei tarvinnu omaa heittovuoroo venaa kovin kauaa. Rannassa pääs höpisee tuttujen heppujen kanssa. Kaloja näkyi, mut ei kenenkään siiman päässä. Kymillä tulee aina jotenki nostalginen fiilis. Naureskeltiin Jusben kanssa niitä ekoja kertoja kun läksin Ruhan rinkiin messiin. Siitä on nyt viisi vuotta.





Tultiin Ruhalle aamupäivästä ja kalastettiin siihen asti, et aurinko painui alas ja tuli pimeetä. Teki niin hyvää päästä heitolle pitkästä aikaa. Voipi olla et tää jää tänä vuonna viimeseks reissuks Kymille. Tänä viikonloppuna siellä on ollu meneillään Lohenkalastuksen SM kisat ja ens viikonloppuna kausi päättyy. Menny ihan huisii vauhtii tää loppukesä ja alkusyksy. Kunhan kelit tästä vielä vähän viilenee niin katse siirtyy taas merelle päin. Viimesyksyn merihommat meni vähän plörinäks kun oli kouluu ja vapaa-aika vähäistä, mut nyt on taas sellaset kuviot et vapaiden sumpliminen on helpompaa. Kiinnostais vielä tehdä joku isompikin reissu, vaikka Gotlantiin, mut katotaan onko sellainen mahdollista... Reissuideoilla leikitteleminen on mukavaa puuhaa. Kalastus/matkakuume paha kombo. 

torstai 9. elokuuta 2018

Heinäkuun lohiloma

Heinäkuun puoliväli ja loma, jota on olikin taas vuoden verran odotettu. Lohiloma Norjassa. Edellisestä pohjoisen reissusta oli kulunu vasta pari viikkoa kun taas istutettiin persukset auton penkkiin ja lähettiin köröttelemään yötöntä yötä kohti. Lähettiin ekaks reissuun Juuson kanssa kaksin, myöhemmin seuraan liittyi Timi. Matka meni yllättävän kivuttomasti, lähettiin aamusta ajamaan ja myöhään yöllä oltiin kohteessa. Oli kiva keli kruisailla ja alla Timin auto, jossa ilmastointi. Helteet on vellonu koko skandinaviassa, joten ilmastointi oli niin luksusta. Perille päästessä oli jälleen kerran hyvä fiilis. Sellanen kotoisa. Täällä taas ollaan. Oltiin niin myöhään perillä, et nukuttiin eka yö autossa. Uuden päivän valjetessa lähettiin kyselemään ennakkoon varattua mökkiä.

Norjassa on ollu tänä kesänä aika jännät olosuhteet monessa paikkaa. Monella joella on vedet ollu poikkeuksellisen matalla. Eipä tullut meidänkään reissulle poikkeusta siihen. Mut eipä siinä mitään, sit vaan täytyy vaihtaa toimintamallia ja kalastaa paikkoja, joita ei taas korkeammalla vedenkorkeudella kalastaisi.





Pyrittiin Juuson kans kalastaa paljon eri paikkoja. Alkuviikko oli kuitenkin hiljainen. Juuso pudotti yhden titin ja siinä kaikki. Kiva oli heittää pitkästä aikaa taas kahden käden vehkeillä. En oo koskenu niihin viime vuoden Kymin kauden jälkeen. On vaan niin siistii huomata, et siinä kehittyy. Tai ei se ite heittäminen edelleenkään mitään kauneinta oo, mut siinä vaiheessa kun jokin alkaa mennä persiilleen niin koko ajan enemmän osaa itte huomata et mistä kiikastaa. Paitsi väsyneenä ja nälkäisenä... :D Sit ei onnistu kyllä mikään, vaikka kuinka yrittäis järkeillä.

Maanantaista perjantaihin vietettiin lohilomaa Juuson kans kaksin. Pe illalla porukka täydentyi Timillä. Haettiin Timssi lähimmältä lentokentältä. Matkalla oli siistii kattoo maisemia. Norja on niin upee maa. Kirjottelin pienen hehkutuksen toisen blogin puolelle. (Linkki) Vuosi toisensa jälkeen kaikki ne maisemat jaksaa päräyttää. Timi ei ollu koskaan aikasemmin käyny Norjassa. Oli hauskaa seurata Timssin reaktioita kaikkien niitten maisemien keskellä kun köröteltiin takas mökille. Pojat lähti seuraavana aamuna kalaan jo aikaisin. Mä päätin jäädä nukkumaan univelkoja pois. En tiiä mikä mättää, mut oon keväästä lähtien ollu ihan tosi väsyny. Joudun ottaa päikkäreitä, vaikka en yleensä sellasta harrasta. Tälläkin reissulla nukahtelin pienenkin paikan tullen. Lounastauolla mökillä, autossa vaihtaessa poolia, jokirannassa... No anyway, pojat läks ja aamu olikin sit ollu eka koko reissuun kun oli kivasti tapahtumia. Molemmat sai yhdet ylös ja Juuso oli vielä pudottanut yhden. Timssille eka Norjalainen! Myöhemmin päivällä Timi sai vielä toisenkin. Sen pääsin minäki ikuistamaan kun olin vihdoin möksältä heräillyt. Päivää tai kahta myöhemmin myös Juuson hieno kala tallentui kameran muistikortille. Lohi on kalojen kala, ei siitä mihkään pääse.






Mun osalta reissu ei sit mennykkään ihan nappiin. Tai siis kiva reissu oli kyllä, mut nollaksi jäi tällä kertaa. Viimeinen joella vietetty päivä jätti vähän ristiriitaiset fiilikset. Oltiin heittämässä yhtä mun lempparipooleista. Mulla oli sellanen kiva etiäinen et nyt saattais natsata. Tuntu et perho putos aina sinne mihin pitikin ja ui hyvin. Etiäinen piti paikkaansa. Mulla oli kala kiinni! Kovin kauaa se ei kerenny möyrytä kun pääs irti. Höh. Vähän harmitti, mut toisaalta oli ihan kiva et oli ollu jotain tapahtumaa ja tuntu et tekee jotain oikein. Muutamaa tuntia myöhemmin sama juttu uudestaan. Tällä kertaa kala irtos jo parin potkun jälkeen. Ei jäänyt kovin paljoo kaivelee. Mut mitä vielä. Samana iltana, kun olin jo ihan poikki menneestä päivästä, päätin vielä kuitenki lähtee rundille vikoilla voimilla. Se kannatti. Pojat katteli etäältä kun mä olin heitolla. Vapa taipu komeesti, jäbät juoksi rantaan valmiina jeesaamaan. Juuso oli napannu kamerankin jo valmiiksi. Kala pääs jossain vaiheessa  pöyrähtää pinnassa ja sen jälkeen se spurttas alavirtaan päin. Voitte varmaan arvata mitäs tapahtui sen jälkeen... IRTI.


Nyt söi kyllä naista ja rankasti. Kolme kalaa irti samana päivänä. Lähdin tekemään vielä yhtä laskua, mut se loppui lyhyeen kun perho ui nätskästi rantakiveen ja jäi sinne. Siinä vaiheessa mulla tuli mitta täyteen. Nyt riitti, mun on parempi lähtee himaan eikä jäädä tänne kiukkuumaan ja päivittelemään surkeaa kohtaloa. Tavallaan olisin halunnu vielä jatkaa, mut eipä mulla olis ollu enää muutenkaan kun yks päivä lomailuun käytettävissä, joten päätin et jääköön homma nyt tähän. Pieni osa musta ajatteli kuitenkin et olihan noi karkuutukset ihan hyväkin saavutus. Tai ei siis se et ne pääs karkuun, mut se et oli noin monta tapahtumaa samaan päivään. Ensi vuonna sitten uusi yritys taas! :)

Seuraavana päivänä lensin takaisin Suomeen viikon lohilomailun jälkeen. Semmonen reissu tällä kertaa. Jäipähän jotain taas kaivelemaan mieltä ni jaksaa ens vuonna yrittää kahta kauheemmin. Pojat jäi vielä seuraavaan viikonloppuun asti. Reissuseuralle iso kiitos. Saadaan kyl Juuson kans olla ylpeitä ittestämme et tälläset yhteiset kalastuslomat on edelleen mahdollisia, vaikka ei ollakkaan enää pariskuntana liikkeellä. Ihmettelyä se jossain ihmisissä aiheuttaa, mut eipä siinä meille oo mitään outoo. Kaveria ei jätetä, varsinkaan tollasta ku Juuso.

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Juhannusreissu Norjaan

Hellureii, täällä taas blogin äärellä! Menoa ja melskettä on riittäny tälle kesälle. Reissaamisra toisensa jälkeen ja välissä duunia sen mitä reissuilta kerkee. Juhannusta pääsin viettämään kalastaen. Ei huonompi tapa juhannuksen viettoon, vaikka perinteisesti jussit on juhlittu mökillä. Pieta ja pojat läks pohjoiseen kalastamaan meritaimenta. Reissu oli kestoltaan aika pikainen. Kerettiin olla vaa muutama päivä perillä. Tuli läheisiltä ihmisiltä vähän kauhistelua kun matkaa on kuitenkin reippaasti yli 1000km suuntaansa. Noh, mitä sitä ei tekis kalastuksen takia.

Juuso starttas kaaran juhannusta edeltävänä torstaina alkuillasta. Mä hyppäsin kyytiin ekaks, jonka jälkeen haettiin Miikka. Pitkät matkat menee usein hyvässä reissutäpinässä, niinku tälläkin kertaa. Silmäluomet alkoi kuitenkin jo joskus Oulun jälkeen lupsuu kaikilla niin pahasti kiinni, et päätettiin ottaa muutama tunti unta Iissä. Matka jatkui heti aamusta tokkurassa kohti Finnmarkia. Ivalossa pidettiin kauppatauko. Ai saakeli että oli väsynyttä porukkaa kun päästiin perille. Kauas on pitkä matka. Kalastus alotettiin vasta seuraavana aamuna. Päätettiin ottaa univelat veke.


Hyvät yöunet teki aika terää. Aijjaaii kun oli hyvä fiilis! Finnmarkin vuonot, täällä me nyt ollaan! Mulla oli aika jännittyny fiilis. Kauhee kalastushinku, mut samalla vähän epäluuloinen olo. Alkuvuoden reissut ei oo menny mun osalta kovin nappiin, joten siitä jännitys. Pari mökiltä saatua puikkohaukee ei jeesannu selkään kiivennyttä apinaa. Ihanaa oli päästä kunnolla kalaan. Eipä ees menny kovin kauaa kun apinankin sai veke selästä. Oli kyllä niin siistiä olla taas Finnmarkissa. Luonto on siellä niin hienoa. Hieman karua, mut kaunista.







Kun kalastaa vuonoissa, täytyy vähän pelailla lasku/nousuvesien kanssa. Meille tidet osu sillein, et päivällä pidettiin taukoo ja otettiin lepiä. Kelit oli aika vaihtelevia. Välillä kovahkoa tuulta, sadetta yms, joten pikkunen lepopaussi ei ollu yhtään pahitteeks. Juuson faija lainas meille autoonsa, et saatiin vähän enemmän tilaa kamoille ja tietenki meille. Tehtiin autosta liikkuva koti. Siellä oli ihan hyvä nukkuu ja ottaa päivällä lepiä. Muilta reissuilta tuttu, Juuson "Corolla hotelli" olis ollu kolmelle vähän nafti, vaikka muuten kiva auto onkin... :D





Perillä oltiin siis vain neljä päivää, joista kaikkia ei edes päässyt kalastamaan. Viimeinen aamu valkeni aurinkoisessa kelissä. Pilvet oli kaikonnu jo edellisenä iltana. Silloin päästiin kunnolla fiilistelemään pohjoisen yötöntäyötä ja keskiyön aurinkoa. Se on vaan jotain niin siistiä. Mua alkaa aina skidisti masentaa täällä etelässä kun illat alkaa pikkuhiljaa hämärtyä mitä pidemmälle kesää mennään. Mä tykkään valosta. Vikalle päivälle osu kiva onnistuminen. Kun kala oli hetken aikaa vetäny spurtteja ja vieny siimaa, aattelin en nyt on varmaan vähän parempi yksilö kyseessä. Niinhän siellä oli, 63 senttiä hopeista finnmarkkilaista merten taimenta! Kyllä kelpaa.

Vaikka kalastuspäiviä reissulle ei tullu kun muutama, oltiin kaikki tyytyväisiä siihen mitä oli. Toki, olishan sitä voinu vielä enemmänkin, mut tähän hätään tää tuntu just hyvältä setiltä. Takasin etelään lähettiin ajamaan jo maanantaina alkuillasta. Tiistaina illalla oltiin kaikki turvallisesti kodeissamme. Koko porukka oli yhtämieltä siitä, et reissu tuntui paljon pidemmältä mitä se olikaan. Mieli tyhjentyi kaikesta turhasta, hyvän mittainen irtiotto siis. Just se on se fiilis, miks jaksaa puuduttaa persusta autossa lähemmäks vuorokauden. Meillä oli kivaa yhessä. No okei, pari kertaa tuli pientä hermojen menetystä kun palo käpy jätkien juttuihin, mut muuten oli kaikinpuolin kivaa hahaha. Mä kalastin muutenkin aika paljon ittekseni, poijjaat meni kaksin. On kivaa olla välillä omassa kuplassa. Välillä sitten taas kunnon tiimikalastusta ja sekin oli hauskaa. Kiitos Miikka ja Juuso mahtireissusta. Se oli 5/5!