Uusia vesiä & uusi reissukaveri

 Pitkästä aikaa. Kalastuskausi on vihdoin saatu avattua täällä pohjolassakin. Pari vuotta sitten päivittelin, että kuinka tuntuu oudolta avata kalastuskausi kesäkuun alussa, mutta nyt tänä vuonna aloitus venyi vieläkin pitemmälle. Tehtiin kesäkuun alussa muutto, joka vähän sotki suunnitelmia. Muutettiin siis niinkin kauas kun viereiseen taloon, pysyttiin saman taloyhtiön sisällä siis. Nyt kun muuttohommat on saatu päätökseen niin pystyi vähän paremmin keskittymään taas muuhun, esim kalastukseen. Vaikka ollaan asuttu Sirkassa nyt pari vuotta, ei olla ikinä käyty Ounasjoella kalassa. Tai missään muuallakaan tässä ihan lähialueilla. Tänä kesänä kun ei lähdetä pidemmäksi aikaa mihinkään muualle, on nyt sitten eri tavalla aikaa tutustua myös lähivesiin. 

Otettiin luvat Kittilän kirkokylän osakaskunnan vesille. Sillä pääsee kalastamaan Ounasjokea, Aakenusjokea ja joitakin järviä. Me suunnattiin juhannuspäivänä illaksi Ounasjoelle. On se kyllä hieno joki paikoitellen. Tulee vaan miettineeksi, että kuinka hieno se olisikaan jos sinne pääsisi lohi nousemaan. Olis siistejä paikkoja kalastettavaksi. Nyt käytiin tutustumassa yhteen koskeen. Vettä oli edelleenkin aika paljon, joten jätettiin suosiolla suuremmat kahlaamiset toiseen kertaan. Onneks isommalla vedellä kaloja on myös lähempänä rantoja. Sen lisäksi, että oltiin ekaa kertaa kotijoella kalassa, oli tämä myös ensimmäinen kerta kun meillä oli koira matkassa jokirannassa. 

Saanen esitellä meidän uudenn reissukaverin. Hän on Tahvo, vähän päälle 9kk ikäinen Lapinporokoira. Tahvo on hauska heppu, ihmisläheinen ja kiltti, mutta sopivasti myös luonnetta omaava nuori herra. Ollaan heti alusta lähtien totutettua Tahvoa olemaan meidän matkassa milloin missäkin. Ollaan käyty yhdessä retkeilemässä, vapaalaskemassa ja nyt myös kalassa. Tahvo on ollut mulla myös töissä mukana pienestä pitäen. Ollaan käyty myös treenaamassa porojen paimennusta. Toni etenkin hieman hurahti noihin paimennushommiin. On mielenkiintoista seurata koiraa sen omassa elementissään. Tahvo on pärjännyt paimennuksissa hyvin.

Idea koirasta oli ollut ilmoilla siitä lähtien oikeestaan kun muutettiin pohjoiseen. Tahvo kuitenkin tuli meille vähän vahingossa tai ainakin nopeammin mitä ehkä oltiin ajateltu. Täällä perällä on paljon porokoiria ja mekin saatiin muutamasta eri suunnasta kommenttia, että porokoira voisi olla just meidän elämään sopiva rotu. Lähtee ulos säässä kuin säässä, lumi ei tartu turkkiin, kestää kylmää ja pärjää kaikenlaisissa aktiviteeteissa mukana. Porokoira alkoi tuntua ihan kivalta vaihtoehdolta. Sitten viime syksyny kuultiin, että yhden kaverin koiralle on juuri syntynyt pennut ja niitä olisi mahdollisesti muutama vielä vapaana. Pienen pohtimisen jälkeen päätettiin, että kyllä meille voi tulla koira just nyt. Miksipä sitä odottaa. Syksyn edetessä Kaisa teki valinnat pentujen suhteen ja meille valikoitui Tahvo. Ollaan tosi onnellisia tästä uudesta reissukaverista. 

Loppukesä Norjassa & muuta pohdintaa

Vähän jäi Norjan reissukuulumiset puolitiehen. Kirjottelin postauksen parin viikon reissussa olon jälkeen, mutta sitten homma hieman jäi kun tuli “vähän” muuta ajateltavaa. Meinattiin nimittäin ostaa Norjasta pikkunen maatila ja jäädä sille tielle. Tai no ei ihan kirjaimellisesti sille tielle, paikka oli nimittäin tosi huono kuntoinen ja olis vaatinu ison remontin tai mahdollisesti jopa koko rötiskön purkamisen, mutta jos kaikki olis menny nappiin, olis meistä jossain vaiheessa tullut beiarilaisia. Hinnasta ei kuitenkaan päästy yhteisymmärrykseen myyjän kanssa ja lopulta ehkä onni onnettomuudessa, että niin kävi. Kun tultiin takasin Sirkkaan, tuli vahvasti sellainen fiilis että ei me täältä kyllä haluta pois. Ainakaan toistaiseksi. Täällä on kaikki mitä me just nyt kaivataan. 

Vietettiin Beiskillä siis yhteensä 6 viikkoa. Sen verran kesti mun työpesti Laksekontoretilla. Työt meni tosi kivasti. Oli mukavaa nähdä erilaisia ihmisiä ja rupatella kalastuksesta. Oli myös hauska huomata, et kyllä mulla on ihan hyvä tuntemus jokea ja koko aluetta kohtaan. Kalastusvinkkien/lupamkyynnin/desauksen lisäksi hommaan kuului välillä myös turisti-infon puoli. Mulla oli työkaverina kesän ajan Damir, joka enempi hoiti sitä turrepuolta mut jos Damir oli vapaalla, oli se tietty myös mun huolehdittavana. Eikä siinä ollu mitään ongelmaa. 

Loppujen lopuksi tuli itse kalastettua oikeesti tosi vähän. Toi maatilan ostoprokkis tietysti vei kaistaa aika paljon pääkopasta, mutta ei ollu muutenkaan ihan hirveesti fiilistä lähteä jokirantaan. Kyllä tää lohen  tilanne pitkin poikin maailmaa huolettaa sen verran paljon, et tuntui jollain tapaa rikolliselta lähtee kalaan. Monesti tuli Tonin kanssa mietittyä et onko tässä mitään järkeä. Beiskilläkin tilastot on laskenu vuosi toisensa jälkeen, vaikka kalastus joella on ollu aina hyvin ja järkevästi säännösteltyä. Vika siis tuskin on kalastajissa, vaan joku isompi ongelma on jossain. Vaikka oma kalastus on aina ollut järkevällä pohjalla, sääntöjä tulee noudatettua ja sitä rataa, on silti nyt tullut mietittyä että haluaako lohen ahdinkoa edesauttaa entisestään. Lohenkalastus on ollut pitkään tärkeä harrastus itselle ja tuntuu tosi harmilliselta, jos se loppusi mutta samaan aikaa tuntuu itsekkäältä harrastaa jotain vain sen takia, että se on itselle mieluisaa. Ollaan tässä vähän puhuttu sellaista, että saatetaan pitää lohenkalastuksesta ainakin hieman taukoa ja katsoa, että mihin suuntaan asiat etenee. Ja vaikka yksittäisen ihmisen valinnoilla ei olisi mitään vaikutusta, on se vähintään itselle merkityksellistä. 

Koska lohenkalastuksen järkevyyden miettiminen aiheutti harmaita hiuksia, tuntui paljon paremmalta vaihtikselta lähteä tekemään joku topptur tai syömään tuoreita mustikoita, jota oli tuntureille ihan jäätäviä määriä. Käytiin yhteensä kolmella Beiarin laakson eri huipulla. Se oli tosi siistiä. Samalla bongailtiin potentiaalisia vapaalaskupaikkoja. Niitä tuntuis alueella riittävän, mut saapi olla kyllä tarkka missä liikkuu. Oli sen verran vyöryövän näköisiä maastoja myös. Voipi olla että joskus ollaan Beiskillä laskemassa. 

Beiskillä vietettyjen viikkojen jälkeen lähdettiin kahden viikon lomalle. Kierettiin pohjoisen Norjan perus paikat, eli Lofootit, Andøya, Senja, Sommarøya, Lyngen ja Alta. Meidän piti ettiskellä jotain uusia kalapaikkoja matkan varrelta, mut suurin osa reissusta meni siihen, että koitettiin vaan saada meidän teltta pysymään hengissä kauheessa myräkässä. Käytiin muutaman kerran merellä heittämässä, mutta siinä kaikki. Alkoi reissuväsymyskin jo vähän painaa. Ihan reissun lopussa käytiin vielä Kautokeinossa kalassa kun se oli sopivasti reitin varrella kotimatkalla. Sitten oltiin aivan done. Oli ihanaa tulla takas kotiin kahden kuukauden kesäreissun jälkeen. :)

Lisää oman harrastuksen kyseenalaistamista tuli yllättäen myös ihan uusien juttujen lomassa. Palattiin just hetki sitten kolmen viikon Thaimaan matkalta, jossa pääpainona oli sukeltaminen. Oli kummallekkin ihan uusi harrastus ja hurahdettiin ihan täysin. Me lähdettiin matkaan sillä mielellä, että otetaan vain Open Water Diver paperit, mutta lopulta käytiin vielä kolme erilaista kurssia sen päälle. Ekana hyppy Advanced Adventurer levelille ja sit vielä Nitrox pätevyys ja luokitus 40 metriin saakka. Oli huikeeta hommaa. Ihan mahtavaa olla pinnan alla vedenpaineen syleilyssä kattomassa kaikkea vedenalaista elämää. Mä oon aina ajatellut kalat hienoina eläiminä, mut nyt tuli jotenkin vielä uutta kulmaa siihen kun näki kalat omassa ympäristössään touhuamassa omia juttujaan. Ja tämä sai pohtimaan lisää etenkin C&R kalastuksen järkevyyttä. Ja tästähän päästäänkin sitten pienoiseen identiteettikriisiin. Perhokalastus kun on pitkään ollut niin iso osa omaa identiteettiä. Tällaiset pohdinnat pistää pään pyörälle, mutta ehkä se on ihan tervettä välillä kyseenalaistaa omia juttuja.

Saa nähdä mihin tää harrastus tästä vielä muotoutuu. Itsehän en ole ikinä ollut ihan pelkästään C&R kalastaja. Kaloja tulee otettua ylös valikoiden, rajoitusten ja järkevyyden puitteissa. En pysty mitenkään allekirjottaa myöskään “otetaan kaikki mitä saadaan” mentaliteettia. Niin kauan kun tuntuu hyvältä syödä kalaa, jatkuu valikoiva kalastus varmasti meidän taloudessa ennallaan. Aika näyttää. Onhan kalastus jo vähentynyt aika paljon pohjoiseen muuton jälkeen. Täällä kun avovesikausi on sen verran lyhyt. Alkuun se mietitytti, että miltä mahtaa tuntua niin lyhkänen kalastuskausi, mutta täällä on niin paljon kaikkee muuta aktiviteettia pitkin vuotta, että se on ihan fine. :)

Kaksi viikkoa Beiarnilla

Me ollaan nyt oltu Norjassa taas pari viikkoa ja aika on mennyt nopeesti. Työt on rullannut mukavasti ja aika normaalia arkea me ollaan täällä eletty. Toni siis myös tekee ihan normaalisti täällä omat työnsä. Meidän saapuminen tänne ei mennyt ihan putkeen. Sillon pari viikkoa sitten Laksin reissun jälkeen jännitettiin että millä autolla ylipäätään päästään lähtemään. Laksin reissu hoidettiin mun pienellä Hondalla, koska Defenderi oli pajalla. Oli startin vaihtoa ja vähän muutakin. Saatiin kuiten Defe huollosta just sopivasti ennen lähtöä, joten sillä siis matkaan. Vähän ennen Yllästä Toni alkoi kuulostelee, et onkohan kaikki ihan ok. Outo fiilis laitettiin sit vaan tuulen piikkiin. Ylläksen jälkeen syttyi polttoainevalo ja yhtäkkiä viisari alko laskee kun lehmän häntä ja samalla koppiin tuli dieselin haju. Äkkiä vaan sitten seuraavalle pihalle toteamaan, että jossain on reikä ja kaikki dieselit suihkunnu pihalle. Soitto vakuutusyhtiöön ja odottelemaan hinausautoa. Sitten oltiinkin miettimässä, että mitä seuraavaksi. Ei jäänyt muuta vaihtista kun Honda, meijän oli kuitenkin päästävä Norjaan viikonlopun aikana koska mulla oli maanantaina alkamassa työt. Hinuri heitti meidän kotiin ja auton huoltamon pihaan. Kamat Hondaan ja uudestaan matkaan. Ihmeenkaupalla kaikki Defessä ollut tavara saatiin mahdutettua pikkuautoon. Honda toi meidät lopulta nätisti perille. Nyt sitten ollaan koko reissu pikkuautolla. Ainakin polttoaine kuluissa säästää!

Nyt tän parin viikon aikana ollaan käyty kalassa vaan pari kertaa. Kelit on ollu todella helteiset (plus 24-28), eikä se oo kutsunut kauheesti vetämään kahluuhousuja jalkaan. Tällein kun on pidemmän ajan liikenteessä, ei jaksa pakkokalastaa sitten yhtään. Menty aivan fiiliksen mukaan. Joessa on vettä aika vähän, seilaa sellaista 13-20 kuution väliä. Eli siis tosi vähän. Itse oon mieltynyt tähän jokeen eniten silloin kun vesi on 45-80 välissä. Parina hellepäivänä ollaan kyllä käyty kalassa, mutta ihan muualla. Yksi päivä ajettiin Saltstaumeniin merikalaan ja yhtenä iltana käytiin tunturissa kokeilemassa olisko raudut purulla. Tuulettomina hetkenä päästiin tarjoilee pinturia, mutta eivät jääny kiinni. Beiski on kyllä kiva kun täällä on kaikkee muutakin tehtävää ja nähtävää.

Tilastollisesti ei tule taaskaan hyvää vuotta, mutta se nyt ei ole ihme kun kaikkialla on aika samanlainen tilanne. Kalastajien määrä on vaihdellut näiden parin viikon aika paljon. Ekalla viikolla oli paljon porukkaa ja monet biitit loppuunmyytynä. Tämä toinen viikko taas on ollut rauhallisempi ja lupia kattavammin saatavilla. Nyt parina seuraavana viikkona pitäisi nähdä joella jonkin verran tuttujakin, kun Teemun lodgelle saapuu porukkaa Suomesta.

Vielä olis täällä neljä viikkoa ennen kun matka jatkuu jonnekkin. Ainiin, unohdin melkein mainita. On tää reissu kuiten alkanu paremmin kun viime vuoden tyhjä neljäviikkoinen. Toni sai sivujoesta heti ekalla luvalla ehkä maailman suloisimman eurotitin. :D Oltiin siellä ykskätisten kanssa temuamassa. Ei siis olla täysin nollilla! 

Juhannuksen jälkeinen Norjan reissu

Niinkun mainitsin edellisessä postauksessa, mulle tarjoutui kiva työmahdollisuus Norjasta tälle kesälle ja kun iskin siihen kiinni, se vähän laittoi suunnitelmia uusiksi. Meidän oli tarkoitus suunnata Varangille elokuun pariksi ekaksi viikoksi, mutta se saa nyt jäädä odottelemaan. Juhannuksen jälkeiselle viikolle oli varattuna Lakselvin reissu ja sitä ei kuitenkaan onneksi tarvinnut säätää. Lähdettiin siis Laksille jussin jälkeisenä torstaina, eli vielä kesäkuun puolella. Mukana myös Miksu, joka lensi Kittilään ja sieltä napattiin herra kyytiin. Meillä oli koko kevään molempien autojen kanssa vähän probleemaa ja tällä kertaa Defe oli pajalla ja matkaan lähdettiin mun pikkuisella Hondalla. Moottorivalo syttyi siihenkin matkalla, mutta päästiin perille ja auto toimi koko reissun ihan normaalisti.

En oo aikasemmin käynyt Laksilla kalassa. Useemman kerran kyllä ajanut ohi ja käyny pällistelemässä jokea. Miksulle joki on tuttu ja se jeesasi kyllä paljon spottien löytämisen kanssa. Meillä oli kaksi lappua ykköselle ja kaksi kakkoselle. Arvata ehkä saattaa, että kalastus oli hieman haasteellista. Tai itse kalastuksessa ei ollut mitään vikaa, koko ajan oli sellanen fiilis että kohta nykäsee. Kalat vaan tuntuu vähentyneet jokaisesta paikasta. Nähtiin kuitenkin jonkin verran kaloja muutamilla pooleilla ja se oli mukavaa. Miksua myös onnisti yhden 94cm kanssa. Itse onnistuin saamaan yhen pukken, niitä oli yllättävän paljon joessa, vaikka nyt ei ole edes pukkevuosi. 

Laksi oli kyllä hieno paikka kalastaa. Oikein mukavan kokoinen ja poolit aika selkeitä. Lisänä vielä se, että melkein koko ajan oli sellanen toiveikas fiilis että kohta nykii. En kyllä silti ihan osaa pitää perusteltuna Laksin kovaa hintaa. Toki jos nykäsee, niin silloin saattaa nykäistä oikeesti kunnolla mutta... En oikein silti tiedä. Kuitenkin, niinku jo sanottu, oli todella hieno paikka. Neljä lupaa heitettiin yhteensä ja sitten kruisailtiin takaisin Kittilään. Kotona ei kerettykään sitten olemaan kovin pitkään kun taas oli lähtö edessä. Itseasiassa oltiin kotona vain kaksi kokonaista päivää. Sain kesätyön Beiarnin Laksekontorista. Oon 6 viikkoa töissä ja sitten jatketaan vielä reissua parilla viikolla ja koitetaan löytää vähän erilaista kalastusta. Ehkä pienempiä lohijokia, ehkä jotain merikalastusta, sen näkee sitten. Terveiset siis Beiskiltä, tänne asetuttiin viikko sitten lauantaina. 

Lohikausi avattu

Nyt on kalastuskausi avattu täällä pohjoisessakin. Heti kesäkuun ensimmäisenä päivänä suunnattiin Äkäsjoelle. Siltä reissultä ei jäänyt paljoo mitään erikoista kerrottavaa, mutta hauskaa oli käydä ihan uudelle joelle tutustumassa. Viime viikonloppuna suunnattiin Ruotsiin avaamaan meijän lohikausi. Vaikka ei ihan rajakunnassa asuta, on meiltä tosi näppärää mennä Norrbottenin alueelle kalaan. Vähän jännitettiin, että missä jamassa joet siellä päin on kun pohjoisessakin on ollut nyt kevään/alkukesän aikana tosi lämmintä. 

Aivan turhaksi ei pähkäilyt jääny. Kyllähän se jokivesi oli jo aika lämmintä. Meillä ei oo lämpömittaria, mutta kuultiin veden olevan 17 astetta. Vaikka se nyt ei vielä ihan hälyyttävällä tasolla ole, ei se silti kovin hyvältä kuulosta että on jo niin lämmintä. Voi kalastus loppua aika hätäseen jos lämpeneminen vaan jatkuu. Nyt en tiedä tilannetta, ilmeisesti kelit olis mahdollisesti viilenemään päin. Toivotaan niin. Huolestuttaa kyllä muutenkin mitä mahtaa tapahtua lohelle lähivuosina. Norjassa oli viime vuonna todella huono vuosi ja esim Torniollakin tapahtunu aika rajua droppia. Elämme jänniä aikoja tässä maailmassa, eikä kyllä hyvällä tavalla.

Noh, masistelut nyt hetkeksi sivuun ja takaisin viikonloppuun. Oltiin Ruotsissa kaksi yötä. Rötvättiin teltassa, hätyyteltiin hyttysiä ja kalastettiin kahden luvan verran. Sunnuntaina saatiin joelle seuraa kun Tuomo tuli meijän kanssa kalaan. Se osu sopivasti, koska mulla oli synttärit sunnuntaina. Saatiin kippistelyseuraa. Sunnuntai-iltana kruisailtiin takasin kotio. Ei nähty kaloja, mutta oli oikein mukava viikonloppu noin muuten. Lohenkalastuksen pariin palataan taas juhannuksen jälkeen. Sitten on vuorossa Norja. Tästä kesästä tulikin haipakampi mitä alunperin suunniteltu. Meijän piti tehdä muutama vähän lyhyempi reissu Ruotsissa ja Norjassa, mutta nyt onkin niin että lähdetään heinäkuun alkupuolella Norjaan taas pidemmäksi aikaa. Mulle tarjoutui kiva tilaisuus päästä sinne töihin, joten iskettiin kiinni. Siitä lisää sitten myöhemmin, kunhan kaikki käytännönasiat on jiirissä.

Terveisit etelästä

Kevät alkaa saapua meijänkin leveyspiireille nyt kovaa vauhtia. Sesonki on loppunut pari viikkoa sitten ja Levi hiljentynyt täysin. Hiljainen aika on ihanaa. Talvi tuntui loputtomalta, mut sillein hyvällä tavalla. Siitä on ollut vähän vaikeeta päästää irti. Vappuna meillä tuli vuosi täyteen sirkkalaisina. Etelään ei ole ollut yhtään ikävä. Pohjoisessa on hyvä ihmisen olla. Nyt kuitenkin kirjoittelen tätä postausta Vantaalaisessa lähiössä. Tultiin siis etelässä käymään pitkästä aikaa. Otettiin to iltana yöjuna Kolarista, tultiin Helsinkiin ja mentiin viikonlopuksi Kotkaan avaamaan meijän kalastuskautta.  Meillä oli siellä kaveriporukalla pienimuotoiset haukikisat. En oo varmaan ikinä avannut kalastuskautta näin myöhään. Mut minkäs sille mahtaa kun kotoota lähdettäessä oli vielä kinokset ja järvet jäässä. Vaikee kuvitella, että sielläkin pitäis päästä avamaan kausi parin viikon päästä.    

Vietettiin Kotkassa vesillä pari päivää. Meitä oli kolme veneellistä porukkaa. Sekalaista sakkia virppojen ja perhojen kanssa. Meidän venekuntaan ei voittoa herunut, mutta siistiä oli kalastaa pitkästä aikaa. Kalat oli ihan kivasti purulla pe iltana, mutta lauantaina meno oli vähän toista. Nähtiin kaloja kyllä paljon perhojen perässä, mutta ei minkäänlaista kiinnostusta ottamaan. Muutama aika jees onnistuminen kuitenkin tuli yhdelle venekunnalle. Isoin 121senttiä! Harmi että sitä ei tullut livenä itse nähtyä, mutta jo kuvissa näytti ihan jäätävältä. Jaska, Miksu ja Miksa oli bongannu kalan kirkkaassa vedessä veneen vieressä pohjassa ja päässy seurailee sen liikkeitä. Äijät oli jo siinä vaiheessa huomannu, et nyt on iso kala kyseessä. Miksu ja Jaska ei kumpikaan ees suostunu heittää sille... Miksan piti sitten "uhrautua" ja sieltähän se sitten saatiin veneeseen asti. Tosi hieno kala. 

Kalastusta tälle reissulle kerkesi tulla nyt vain tuon Kotkan pyrähdyksen verran. Loppuaika meneekin kavereita ja sukulaisia moikkaillessa muuten. Kunhan meiltäkin päin jäät lähtee kunnolla niin olis tarkotus kokeilla hauenkalastusta lähivesillä. Kellurenkaan uusi ponttoonikin odottelee jo kotipuolessa Postissa.    

Pohjoisen talvielämää

Pohjoisen talvisista maisemista on saatu nauttia jo useemman kuukauden ajan. Nyt eletään sydäntalven aikaa, talvi on nyt noin puolessa välissä. Tässä on jo ruvannut vähän jännittämään, et apua kohta se on ohi.  Kaamoskin on jo selätetty viikkoja sitten. Täällä virallinen kaamos ei tosin kestä kun parisen viikkoa, mut kyllähän se päivä aika railakkaasti rupes ennen sitä lyhenemään ja hämärtymään. Nyt päivä on jo selkeesti ruvennu pitenemään. 

Päivän pitenemisen huomaa etenkin töissä kun viettää päivät ulkona. Alotin uudet duunit marraskuun lopulla. Mun ensimmäinen eräoppaan nimikkeellä oleva työ. Oon talven töissä Sammuntuvalla. Porotilahommia siis. On ollu tosi paljon uusien asioiden oppimista. En oo ikinä työskennelly eläinten kanssa, enkä myöskään tienny poroista paljon mitään. Porot on aika jänniä elukoita. Jokaisella on ihan oma luonteensa. Etelän likan on pitäny harjotella poroilla ajamista ja toki myös niiden ruokinnat yms kuuluu työnkuvaan. Kaikki se on ollu mukavaa puuhaa. 

Uuden työn lomassa on ollu myös mukavaa tutustua uusiin ihmisiin. Meitä on Sammulla kiva porukka. Muutenkin on hauskaa, et täällä kun nyt on keväästä asti asunu niin pikkuhiljaa on tutustunu enemmän ja enemmän uusiin tyyppeihin. Töiden kautta on ehkä helpoin tutustua uusiin ihmisiin, mut tuttavuuksia on tullu myös esimerkiksi salin kautta. Levillä on hyvä sali ja paljon vakkariporukkaa joita näkee usein. 

Kalastusjutut ei oo talven aikana pyöriny ihan kauheesti mielessä. Se on aika iso ero kun vertaa etelässä asumiseen. Täällä kun on kunnon talvi ja sen tuomat harrastusmahdollisuudet, jotka vie aika mukavasti huomion. Käytiin muutama viikko sitten ekat lumiturvallisuuskurssit ja nyt olis tarkotus aloittaa vapaalaskuhommat. Kun mä alotin lumilautailun muutama vuosi sitten, sanoin että kunhan opin vähän laskee, alotan vapaalaskun. Tässä sitä nyt ollaan, aloittelemassa uutta harrastusta. Kun kevään aurinko rupee vähän enempi olee esillä ja lämmittää, on tarkotus aloittaa myös toinen uusi harrastus. Pilkkiminen. Kyllähän se nyt pitää tällein kalastajana haltuun ottaa, kun näillä leveyspiireilla elää! Kilpisjärven legendaarisiin pilkkikisoihinkin on jo varatta majoitus, joten pitäähän se rupee harjottelee. Ihan sama vaikka ei edes jäälle asti silloin pääsisikään... 

Tjuonajokkilla töissä

Täällä pohjoisessa elellään jo talvisessa fiiliksessä, ensilumetkin koettu jo syyskuussa, mutta vielä on aika mennä hetkeks loppukesän tunnelmiin. Norjan jälkeen sanottiin Tonin kans heipat toisillemme kun mä lähdin vielä samalta reissulta Ruotsiin Tjuonajokkille hommiin. Sama setti kun viime kesänäkin, mutta tällä kertaa "komennus" kesti vähän reilun kuukauden. Oli pikkusen erilainen fiilis lähtee kun edellisenä kesänä. Nyt tiesi suunnilleen mitä odottaa. Mun työnkuva poikkesi hieman viime vuoden pestistä. Tällä kertaa olin välillä myös illalla töissä pelkkien aamujen sijaan.

Kun olin eka viettäny kuukauden Norjassa (ja heittänyt lähes tyhjää) ei kalastukseen tuntunu olevan niin kauheeta kiimaa. Ehkä kiimaa myös vähän himmasi se, että paikka oli ennestään tuttu, eikä harjus/taimen kuulu niihin ykköskaloihin itselle, vaikka mukavaa puuhaa onkin. Kävin kyllä myös kalassa kun oli vapaata, mutta enemmän tuli lähdettyä valloittamaan ympärillä kohoavia tuntureita.   

Tämän vuoden asiakkaat oli ihan super mukavia. Mulla toki kokemusta vain puolikkaasta kaudesta, mut koko kauden Tjuonalla olleet sano ihan samaa. Konseptia oli hieman muutettu tälle vuodelle ja viikon asiakasmäärää pudotettu, joka teki vuorovaikutuksesta asiakkaiden kanssa henkilökohtaisempaa. Se oli mukavaa. Erityisesti mieleen jäi yksi Saksalainen perheporukka. Ihania ihmisiä, joista näki että kaikki nautti olostaan. Olin tän ryhmän mukana yhtenä päivänä, kun Joonas tarvitsi jeesiä yhden kouluhomman kanssa. Samalla pääsin ikuistamaan päivän kulkua. 

Ennen Tjuonalle lähtöö mietin että miltähän mahtaa tuntua viettää noin "suljetussa tilassa" tilassa kuukausi. Samat nurkat, samat tunturit, samat naamat, mahdollinen tylsyys... Eka viikko tuntui kaikista hitaimmalta, sen jälkeen viikot vaan vierähti. Tuli rutiinit. Pohjoiseen muutto on tehnyt myös sen, että sellanen tietynlainen hälinä ympäriltä on kadonnut. Rentoutuminen on paljon helmpompaa ja on myös paljon iisimpää olla tekemättä mitään ihmeellistä. Välillä oli tylsää joo, mutta samaan aikaan se oli myös nautinnollista. Ihanaa vaan möllöttää välillä.

Kuukaudessa näki myös hienosti pientä vuodenajan muutosta jo. Kesä alkoi pikkuhiljaa taittua syksyyn ja lehdet alkoi värjäytyä koko ajan keltasemmiksi ja keltasemmiksi. Tuntu et jokaisen yön jälkeen ero oli suuri. 

Oli mukava kuukausi erämaassa. Kivat asiakkaat, mukavat kolleegat. Tjuonajokkilla tulee aina olee spesiaali paikka mun sydämessä. Viime vuoden reissu pisti aluilleen prosessin, jota ilman en olis tässä nyt.  Silloin alkoi tapahtumaan ja nyt mä asun pohjoisessa ja elän enemmän oman näköistä elämää. Erämaassa vietetty aika laitto pohtimaan kaikenlaista. Vuoden sisään osuneet tapahtumat ei oo ollu helppoja, aika pohjallakin tuli jossain vaiheessa käytyy kun piti tehdä suuria muutoksia. Silti kaikki on kyllä ollu sen arvoista. Tuntuu että oon löytäny paikkani. Mä kuulun tunturimaisemiin. Pohjoinen on mun henkinen koti. Ja nyt myös fyysinen.  

Neljä viikkoa Norjassa

Niin se vaan kuukausi vierähti lohijoen varrella. Tästä reissusta ei nyt kyllä jäänyt kovin suurta tarinaa kerrottavaksi. Oli hienoa viettää näin pitkä aika Norjassa putkeen, mutta kalastus olisi saanut olla parempaa. Ei toki heitetty kuukauden jokaisena päivänä, mutta kyllä meillä tuli 15 tai 16 käytettyä lupaa. Vähän meni laskut sekaisin jossain vaiheessa. Lohi ei osunu kummankaan kohdalle tällä kertaa. Mulla oli viikko sitten kala väsytyksessä, mutta se pääsi irti. Se jäikin sitten reissun ainoaksi kunnon kalakontaktiksi. Muutamat nyppäilyt oli sen lisäksi, mutta siinä sit kaikki. Aikamoista. Tää vuosi ei oo ilmeisesti ollu muuallakaan kovin iisi. Pitkin Pohjoismaita on korviin kantautunu huhua huonoista nousumääristä. Se kuulostaa vähän huolestuttavalta, joten toivotaan että se on ohimenevää.  

Kalastus oli mitä oli, mut niinku jo sanottu, muuten oli siistiä. Sillon kun ei kalastettu, käytiin tutustumassa lähialueisiin muulla tavalla. Yks siisteimpiä juttuja oli nousta 1246 metriselle vuoren huipulle kattelemaan jokilaaksomaisemia erilaisesta perspektiivistä. Myös mun katkenneen vavan tarina sai onnellisen lopun. Sain ostettua tismalleen samanlaisen vavan jokivarressa. Nyt ei sitäkään tarvii enää murehtia. Reissun aikana oli kiva nähdä tuttuja joella. Mun lohikausi oli nyt tässä. Ollaan vielä muutama tunti Norjan puolella ja sitten siirrytään Ruotsiin. Toni jatkaa huomenna kotiin ja mä lähden vielä kuukaudeksi Tjuonajokkille töihin. Leiriapulaisen hommia taas tiedossa, samaa mitä viime vuonna. Palaamisiin sitten taas syksyllä Ruotsin tarinoiden kera!