Tyttöjen erämaareissu

Kesän viimeinen reissu suuntautui ihan tänne kotisuomeen. Lähettiin Hannan, Veeran ja Nooran kans elokuun ekana sunnuntaina matkaamaan kohti Käsivartta. Hanna hyppäs kyytiin jo Vantaalta, loput likat haettiin matkalta. Tuntu jokseenki oudolta ajaa taas osittain samaa reittiä, joka oli tullu kuljettuu ihan muutama päivä sitten edellisen kerran. Kun päästiin Tornion korkeudelle, koukattiin Haaparannalla hampparilla. Sen jälkeen porukkaa alkoi väsyttää. Loppumatka piti vetää parilla kuskin vaihdolla ja pienillä nokkaunilla tienvarressa. Määränpäässä oltiin vasta aamulla. Tehtiin viimeiset tsekkaukset rinkkoihin ja lähettiin talsimaan kohti erämaata.

Mulla oli ekaa kertaa käytössä uusi Fjällrävenin Kajka rinkka. Edellisillä vaelluksilla mulla on aina ollu lainarinkka. Kajka oli ihan uusi tuttavuus selässä ja tykkäsin siitä kovasti. Mulla on aina ollu vaikeuksia rinkkojen lantiovyön kanssa. Vaelluksen jälkeen iho on ollu ihan rikki lantioluiden kohdalta. Mikä helpotus oli kun sitä probleemaa ei tällä kertaa tullu. Tottakai rinkka painoi jonkun verran lantiota, mut yhtäkään ruhjetta ei tullu ja kävely tuntui menevän hyvin, vaikka selässä oli 31 kiloa. Se oli mun painoenkka ja olin oikeesti yllättyny kuinka kevyesti jaksoin sen kantaa. Joskus mun rinkka painoi 25 kiloo ja olin aivan rikki. Kyllä siitä salitreenistä on tähänkin asiaan hyötyä. Sain rinkan myös ihan itse selkään, joka sekään ei aina oo ollu niin helppoo. Kajka, 6/5! Just mulle sopiva rinkka.

Suuren osan matkasta painoin yksinäni menemään, kun asken kulki niin hyvin. Tottakai loppuvaiheessa oli väsähtäny olo. Varsinkin kun keli muuttu aika niheeks. Kun oltiin lähestymässä viimeisiä kilometrejä, tuli vastaan joku paikallinen heppu joka tokaisi "taitaa tulla sae..." Niinhän sieltä sit tuli. Synkät pilvet tuli auringon eteen ja päälle iski kunnin ukkonen. Rakeet kopisi kuoritakkiin kun talsittiin eteenpäin. Jossain vaiheessa se muuttui ihan perus vesisateeks. Onneks päämäärään päästessä ei enää satanu ja saatiin laitettuu leiri kasaan ihan kivassa kelissä. Illalla mentiin vielä kalaan. Leirii kasatessa katteltiin siistejä pintakäyntejä, mut kun lopulta päästiin kalaan, ne loppu. Eipä se haitannu, kaloja kuitenkin löytyi ihan mukavasti. Enkat meni uusiksi, vaikka ihan pikkiriikkisen jäi alle monien tavoittelemasta maagisesta 50 cm rajasta... Käsivarressa on siihen ihan hyvät mahikset, joten ei huolta.

Myöhemmin illalla telttaan kömpiessä väsytti ihan hullusti. Uni tuli heti. Mulla iskee aina pieni ahdistus kun tulee uuteen paikkaan. Oikeesti, ihan joka kerta. Vaikka olisin kuinka innoissani reissusta, tuntuu ekat hetket aina ahdistavalta. Menee onneks nopeesti ohi. Ekan illan kalastelin yksikseni. Muillakin tais olla ekan illan masista tai muuten väsymystä automatkasta/vaelluksesta. Seuraavana aamuna mieli oli jo kirkkaampi. Naureskeltiin yhessä asialle. Aamukahvilla istuminen venyi sen verran pitkälle, et päätettiin tehdä vielä lounastakin ennen kalaanlähtöö. Oli mukava vaan hengata ja jutskailla. Vasta iltapäivällä päästiin kalaan. Päivän aikana sain elämäni ekan yli 50cm harjuksen. Sitä onkin jahdattu muutaman vuoden ajan. Tavoite vihdoin täytetty, jesss! 53 senttiä.

Illalla tuli ihanan tyyni keli ja kaloille pääs tarjoo pinturia. Se oli mukavaa! Pintureilla kalastaminen ei oo mulle kovin tuttua. Harvoin osuu sellaset olosuhteet, että se on mahdollista. Mukavaa vaihtelua uppoperhoihin.

Toisen illan jälkeen keli muuttui vaihtelevammaksi. Vettä satoi aika paljon. Vesisade antoi luvan nukkuu vähän pidempään. Ihan kun meillä muutenkaan olis ollu mitään aikatauluja... Yhtenä aamuna vedin enkan. Nukuin kahteen. Jopa aamu-uninen Hanna ihmetteli, et miten mä vedän hirsiä vieläkin. Mä en ikinä nuku niin pitkään! Tuntui päivä aika lyhyeltä sen jälkeen. Mut teki kyllä varmasti tälläselle aamuvirkulle ihan hyvää. (alla oleva kuva: Veera)

Vasta viimeisenä kokonaisena päivänä kosteet kelit hellitti ja saatiin paistatella päivää auringossa. Toivottiin että olis vielä päässy kalastaa pintureilla, mut koko päivän oli aika kova tuuli. (toka kuva: Veera)

Vietettiin erämaassa rentoillen yhteensä viisi kokonaista ja pari puolikasta päivää. Kalaa tuli sen verran hyvin, että pääsiin valikoimaan seasta ruokakalatkin. Hiillosharria, graavia ja paistettua harjusta. Kaksi jälkimmäistä oli parhaita. Jälkkäriksi oli usein tarjolla Xante tai minttukaakaota. Oli jännää olla reissussa puhtaasti naispowerilla. Aika kului nopeesti. Yhtäkkii olikin jo päivä kun piti purkaa leiri ja lähtee tarpomaan takaisin autolle.

Kun saatiin pakattua auto taas rinkoilla ja valmiit lähtee, alko autosta kuuluu outoo ääntä. Hanna ja Noora kurkkas konepellin alle ja huomas et öljyt on ihan finito. Hups... Onneks se tuli huomattua tossa vaiheessa. Olis ollu tosi kiva jos auto olis kusahtanu jonnekki matkan varrelle keskellä yötä. Köröteltiin varovasti Kilpisjärvelle hakee lisää öljyä. Oli kiva käydä pikavisiitillä Kilpparilla. Oon käyny siellä edellisen kerran joskus 20 vuotta sitten ehkä. :D Vaikka siellä pistäytyminen toi vähän lisäkilsoja, ei se haitannu yhtään. Edessä oli piiiiitkä kotimatka, joten muutama kymmenen kilsaa sinne tänne, ihan sama. Lähettiin taas iltaa vasten ajaa kohti Etelää. Kaikki oli aika poikki ja kuskia piti vaihtaa semiusein. Se on paha kun ratissa alkaa väsyttää. Lapuan, Tampereen ja Turun kautta oli himassa viimein seuraavana päivänä alkuillasta. Huhhuh. Kolmas Lapin reissu tälle vuodelle oli sitten siinä. Kiitos Corolla kun jaksoit.

Kiitos tietenkin myös Hanna, Veera ja Noora. Tähän väliin sydän. Täytyy yrittää ottaa perinteeksi, et vuodessa vois heittää vaikka edes yhden tälläisen tyttöjen reissun. #taitaatullasae #nyttuleetappamisia

Kevon luonnonpuiston vaellusfiilistelyä

Lisää kuvia tarinoineen löytää TÄÄLTÄ.

Reissussa osa 2: Vaellus Kevolla

Pieta - Kuusamosta jatkettiin reilu 500km pohjoiseen lähelle Karigasniemeä. Reissun seuraavana hommana oli vaellus Kevolla. Jätettiin auto Sulaojalle parkkiin joka on noin 10km ennen Karigasniemeä. Se on toinen Kevon reitin lähtöpisteistä, toinen on lähellä Utsjokea Kenesjärvellä. Me valittiin tää suunta  koska meijän seuraava kohde oli Tenojoki ja majoitus oltiin varattu Karigasniemeltä. Ei ollut enää pitkä matka.

Lähettiin tarpomaan joskus ysin aikaan illalla. Ekaan yöpymismestaan oli 12km. Reitti kulki ihan siistissä maastossa harjua pitkin kahden järven välissä. Reitti oli helppokulkuinen ja illalla kävely oli mukavaa. Vähän ennen Ruktajärveä polku laskeutui harjulta alas ja muuttui leveemmäksi ja hiekkaiseksi.

Kun päästiin perille tehtiin nopeet nuudelisopat ja kasattiin teltta. Alkuun mietittiin et vois nukkuu Ruktan tuvalla, mutta se oli aika täynnä. Ei yllätä, Ruktajärven tupa on Kevon käytetyin ja me oltiin vasta puolenyön aikaan perillä. Oltiin vähän yllättyneitä meijän kävelyvauhdista. Mun mielestä 12km kolmessa tunnissa on ihan hyvä vauhti, varsinkin kun oli vasta eka ilta ja varsinkin Juuso oli stressannut jaksamistaan.

Ekana aamuna nutkuttiin aika pitkään, joka tuntui oudolta kun oli tottunut vaeltamaan ison porukan kanssa aikataulutetusti. Aika mukavaa kun sai ihan omaan tahtiin vetästä aamupalat nassuun ja keittää kahvit.

Ruktajärveltä lähtee kaksi reittiä, Kevon ja Kuivin reitit. Me oltiin valittu Kuivin reitti, mutta erkaannuttiin sille vasta myöhemmin. Lähdettiin siis kulkemaan Kevon reittiä pitkin. Harmiksi huomattiin että Ruktasta seuraava leiriytymismesta olis ollu kiva ja siihen olis ollu matkaa vaan kaksi kilsaa. Olis ollu kiva tulla siihen edellisenä iltana, jos oltais tajuttu että se on niin lähellä. Pidettiin pieni tauko.

Ekan päivän reitti kulki pääsääntöisesti tunturissa. Polku näkyi pitkälle monen kilsan päähän, joka oli tavallaan vähän masentavaa mutta toisaalta tiesi ainakin mihin on menossa. :D Avotunturissa hieman kivikkoisen polun kulkeminen alkoi pitemmän päälle olla aika puuduttavaa. Vedenottopaikkojakaan ei ollut kauheesti. Muutama hyvä mesta löytyi ja saatiin lounas väsättyä. Oltiin himassa kuivattu jauhelihaa, sitä oli muutaman kerran eri ruokien seassa. Hyvää, kätevää eikä paina paljon mitään, loistavaa vaellukselle.

Ekan päivän keli oli aika lämmin ja aurinkoinen. Oli kiva päästä välillä tunturikuivikkoon ja varjoon.

Kevon yksi hienoimmista nähtävyyksistä on itse kanjoni. Oltiin nähty kuvia siitä ja kelattiin, että se on varmasti hieno, vaikka usein se ei kuvissa näytä mitenkään kovin erikoiselta. Oltiin myös kuultu että varsinkin juuri tästä suunnasta tultaessa näkymä kanjoniin aukeaa henhekäsalpaavan yllättäen. Juurikin näin oli. Alkuun ollaan koivikossa ja sit hups, kanjonin reunalla. Se oli ihan mieletöntä. Kanjonin suu oli niin massiivinen että ei sitä pystynyt edes tajuamaan. Tää ylitti odotukset, vaikka ne olikin jo hyvät aikaisemmin. Jäätiin räpsimään photoja mutta niinkuin aina, ei tälläset maisemat pääse mitenkään oikeuksiinä kuvissa.

Kanjoni oli ekan päivän matkalla reilusti yli puolenvälin, tästä alkoi reissun ehdottomasti rankin pätkä. Seuraava yöpyminen olisi Fiellun putouksella. Polku nousi ja laski. Välillä mentiin portaita pitkin. Kevolla on niitä useita.

Erityisen rankkaa kulkemisesta teki aurinko joka porotti naamaan. Kun lähestyttiin Fiellua, alkoi putouksen ääni pikkuhiljaa kantautua korviin ja siitä tiedettiin että kohta ollaan perillä. Vielä oli yksi rankka lasku tiedossa.

Fiellulle päästettä oli aika voittajafiilis! Jalat ihan rikki edellisestä laskusta, mut toisiamme tsempaten päästiin maaliin.  Se fiilis on niin siisti. Tälle päivälle kertyi matkaa noin 18km. Nälkäkin alkoi olla kova. Nopeesti pienet pesut joessa ja ruuan laittoon. Tuli taas aika hyvin tutuks parit pussiruuat reissun aikana.

Syömisen jälkeen käytiin tsekkaamassa Fiellun putous, joka on myös yksi Kevon hienoista nähtävyyksistä. Sekään ei kameran läpi näytä niin siistiltä, mut sitä se todella oli. Koko Fiellun syvä laakso oli niin makee.

Seuraavana päivänä nukuttiin taas hyvin ja pitkään. Ihanaa lomailua. Fiellulla on päiväkäyttöön tarkoitettu kammi. Meillä oli teltta ihan sen vieressä. Syötiin aamupala kammissa kun siellä ei ollut ketään.

Matka jatkui taas. Tän päivän kilsat oli vähän lyhyemmät kun edellisen noin 13km muistaakseni. Fiellulta lähdettäessä oli heti todella jyrkkä nousu, jossa oli onneksi portaat. Taas noustiin avotunturiin.

Muutamien kilometrien jälkeen tultiin kohta josta pääsi joko jatkamaan Kevon reittiä, tai erkaantumaan Kuivin reitille. Me lähdettiin jälkimmäiselle ja kohti itse Kuivitunturia ja sen juurella olevaa Kuivin tupaa.

Reitti kulki tunturissa ja oli helppukulkuista. Sääkin oli mukavan pilvinen. Maisemat oli hienot. Välillä näkyi Norjaan asti. Siistejä lumisia vuoria. Kävely meni taas mukavalla vauhdilla, vaikka edellinen päivä painoikin.

Välillä mentiin myös soiden yli pitkospuita pitkin. Mukavaa vaihtelua tuntureihin, vaikka nekin on jees.

Tultiin iltasella Kuivin tuvalle. Se oli tosi hienossa mestassa ja siitä tuli molempien suosikki. Monet kuiville tulevat käyvät huiputtamassa Kuivitunturin, mutta me pidettiin "lepopäivää", joten ei lähdetty kiipeemään.

Tupa oli tyhjillään, joten päätettiin nukkua seuraava yö siellä. Asetuttiin taloksi.

Aamulla oli mukavaa syödä aamupalaa pöydän ääressä. Hyvästeltiin tupa ja lähdettiin taas matkaan.

Seuraava päämäärä oli Njavgoaivin autiotupa. Matkalla maisemat oli laakeita ja taas oli mukava kulkea.

Kummasteltiin pilviä ja mietittiin aina että millon sataa. Pidettiin pieni breikki Akukammilla.

Kun oltiin kuljettu taas noin 18km, oltiin perillä Njavgoaivin tuvalla. Se oli sievä mesta, kuin jostain sadusta. Päivä oli ollut helppo, joten kelattiin että ei ehkä jäätäiskään tuvalle yöksi. Enää oli yksi vaelluspäivä jäljellä ja takas autolla taas sen 18km. Mietittiin että vois mennä vielä seuraavat 6km Ruktalle, joka lyhentäisi vikan päivän matkaa kivasti. Taas oli nälkä, joten päätettiin ainakin syödä tuvalla.

Jatkosuunnitelmiin tuli hieman muutosta... Päälle iski kauhee ukkonen eikä hirveesti himattonut lähtee dallaamaan tunturiin! Jäätiin kuulostelemaan myrsyä, jos se menisi ohi. Se vai kesti ja kesti, ukkonen jyrisi niin että tuntu kun koko tupa tärisis. Salamat välkytti taivasti ja vettä tuli kuin esterin perseestä. Oli aika jännää ja samalla siistiä olla keskellä erämaata kahdestaan pienessä mökkerössä keskellä ei mitään. Tultiin siihen tulokseen että jäädään tuvalle sittenkin yöksi. Myräkän jälkeen oli nättiä.

Tuvalle ei koko iltana tullut muita, eikä edes lähimaastoon. Aamulla valmistauduttiin vikaan rutistukseen.

Niin kuin äsken mainitsin Ruktajärvelle oli Njavgoaivilta kuus kilsaa. Pidettiin Ruktalla lounastauko.

Viimeiset 12km meni jotenkin tosi hitaasti tai siltä se tuntui. Kun myöhemmin katottiin kelloa, oltiin tultu suunnilleen samaa vauhtia kun ekana iltana. Ehkä matkaa hidastutti se, että maisemat oli jo tuttuja eikä näyttänyt enää niin siistiltä kun oli muutaman päivän viettäny tosi upeissa maisemissa. Onneks polun varteen oli parin päivän sisällä kasvanu mustikoita. Niitähän täytyi aina välillä maistella...

Vaikka vaellus on ihan superia hommaa, on se kuitenkin aina hauska tunne kun pääsee pois erämaasta. Olo on likainen, mutta onnellinen. Ei tälläsiin mestoihin pääse kun kävelemällä ja se on siistiä. Karttaan oli merkitty Kuivin reitin pituudeksi 86km Kuivi tunturin huiputus mukaan lukien. Meidän kokonais matka jäi siis hieman sen alle kun ei käyty Kuivin päällä. Vietettiin erämaassa torstai illasta maanantai iltaan. Tämä oli mulle viides vaellus ja Juusolle toinen. Eka vaellus, jolla oltiin ihan kahdestaan. Myös eka kerta Kevolla. Kaikki meni paremmin kun hyvin ja Juusollekin jäi parempi fiilis tästä vaelluksesta kun edellisestä. Kahestaan kulkeminen on mukavaa.