Uusia vesiä & uusi reissukaveri

 Pitkästä aikaa. Kalastuskausi on vihdoin saatu avattua täällä pohjolassakin. Pari vuotta sitten päivittelin, että kuinka tuntuu oudolta avata kalastuskausi kesäkuun alussa, mutta nyt tänä vuonna aloitus venyi vieläkin pitemmälle. Tehtiin kesäkuun alussa muutto, joka vähän sotki suunnitelmia. Muutettiin siis niinkin kauas kun viereiseen taloon, pysyttiin saman taloyhtiön sisällä siis. Nyt kun muuttohommat on saatu päätökseen niin pystyi vähän paremmin keskittymään taas muuhun, esim kalastukseen. Vaikka ollaan asuttu Sirkassa nyt pari vuotta, ei olla ikinä käyty Ounasjoella kalassa. Tai missään muuallakaan tässä ihan lähialueilla. Tänä kesänä kun ei lähdetä pidemmäksi aikaa mihinkään muualle, on nyt sitten eri tavalla aikaa tutustua myös lähivesiin. 

Otettiin luvat Kittilän kirkokylän osakaskunnan vesille. Sillä pääsee kalastamaan Ounasjokea, Aakenusjokea ja joitakin järviä. Me suunnattiin juhannuspäivänä illaksi Ounasjoelle. On se kyllä hieno joki paikoitellen. Tulee vaan miettineeksi, että kuinka hieno se olisikaan jos sinne pääsisi lohi nousemaan. Olis siistejä paikkoja kalastettavaksi. Nyt käytiin tutustumassa yhteen koskeen. Vettä oli edelleenkin aika paljon, joten jätettiin suosiolla suuremmat kahlaamiset toiseen kertaan. Onneks isommalla vedellä kaloja on myös lähempänä rantoja. Sen lisäksi, että oltiin ekaa kertaa kotijoella kalassa, oli tämä myös ensimmäinen kerta kun meillä oli koira matkassa jokirannassa. 

Saanen esitellä meidän uudenn reissukaverin. Hän on Tahvo, vähän päälle 9kk ikäinen Lapinporokoira. Tahvo on hauska heppu, ihmisläheinen ja kiltti, mutta sopivasti myös luonnetta omaava nuori herra. Ollaan heti alusta lähtien totutettua Tahvoa olemaan meidän matkassa milloin missäkin. Ollaan käyty yhdessä retkeilemässä, vapaalaskemassa ja nyt myös kalassa. Tahvo on ollut mulla myös töissä mukana pienestä pitäen. Ollaan käyty myös treenaamassa porojen paimennusta. Toni etenkin hieman hurahti noihin paimennushommiin. On mielenkiintoista seurata koiraa sen omassa elementissään. Tahvo on pärjännyt paimennuksissa hyvin.

Idea koirasta oli ollut ilmoilla siitä lähtien oikeestaan kun muutettiin pohjoiseen. Tahvo kuitenkin tuli meille vähän vahingossa tai ainakin nopeammin mitä ehkä oltiin ajateltu. Täällä perällä on paljon porokoiria ja mekin saatiin muutamasta eri suunnasta kommenttia, että porokoira voisi olla just meidän elämään sopiva rotu. Lähtee ulos säässä kuin säässä, lumi ei tartu turkkiin, kestää kylmää ja pärjää kaikenlaisissa aktiviteeteissa mukana. Porokoira alkoi tuntua ihan kivalta vaihtoehdolta. Sitten viime syksyny kuultiin, että yhden kaverin koiralle on juuri syntynyt pennut ja niitä olisi mahdollisesti muutama vielä vapaana. Pienen pohtimisen jälkeen päätettiin, että kyllä meille voi tulla koira just nyt. Miksipä sitä odottaa. Syksyn edetessä Kaisa teki valinnat pentujen suhteen ja meille valikoitui Tahvo. Ollaan tosi onnellisia tästä uudesta reissukaverista. 

Pohjoisen talvielämää

Pohjoisen talvisista maisemista on saatu nauttia jo useemman kuukauden ajan. Nyt eletään sydäntalven aikaa, talvi on nyt noin puolessa välissä. Tässä on jo ruvannut vähän jännittämään, et apua kohta se on ohi.  Kaamoskin on jo selätetty viikkoja sitten. Täällä virallinen kaamos ei tosin kestä kun parisen viikkoa, mut kyllähän se päivä aika railakkaasti rupes ennen sitä lyhenemään ja hämärtymään. Nyt päivä on jo selkeesti ruvennu pitenemään. 

Päivän pitenemisen huomaa etenkin töissä kun viettää päivät ulkona. Alotin uudet duunit marraskuun lopulla. Mun ensimmäinen eräoppaan nimikkeellä oleva työ. Oon talven töissä Sammuntuvalla. Porotilahommia siis. On ollu tosi paljon uusien asioiden oppimista. En oo ikinä työskennelly eläinten kanssa, enkä myöskään tienny poroista paljon mitään. Porot on aika jänniä elukoita. Jokaisella on ihan oma luonteensa. Etelän likan on pitäny harjotella poroilla ajamista ja toki myös niiden ruokinnat yms kuuluu työnkuvaan. Kaikki se on ollu mukavaa puuhaa. 

Uuden työn lomassa on ollu myös mukavaa tutustua uusiin ihmisiin. Meitä on Sammulla kiva porukka. Muutenkin on hauskaa, et täällä kun nyt on keväästä asti asunu niin pikkuhiljaa on tutustunu enemmän ja enemmän uusiin tyyppeihin. Töiden kautta on ehkä helpoin tutustua uusiin ihmisiin, mut tuttavuuksia on tullu myös esimerkiksi salin kautta. Levillä on hyvä sali ja paljon vakkariporukkaa joita näkee usein. 

Kalastusjutut ei oo talven aikana pyöriny ihan kauheesti mielessä. Se on aika iso ero kun vertaa etelässä asumiseen. Täällä kun on kunnon talvi ja sen tuomat harrastusmahdollisuudet, jotka vie aika mukavasti huomion. Käytiin muutama viikko sitten ekat lumiturvallisuuskurssit ja nyt olis tarkotus aloittaa vapaalaskuhommat. Kun mä alotin lumilautailun muutama vuosi sitten, sanoin että kunhan opin vähän laskee, alotan vapaalaskun. Tässä sitä nyt ollaan, aloittelemassa uutta harrastusta. Kun kevään aurinko rupee vähän enempi olee esillä ja lämmittää, on tarkotus aloittaa myös toinen uusi harrastus. Pilkkiminen. Kyllähän se nyt pitää tällein kalastajana haltuun ottaa, kun näillä leveyspiireilla elää! Kilpisjärven legendaarisiin pilkkikisoihinkin on jo varatta majoitus, joten pitäähän se rupee harjottelee. Ihan sama vaikka ei edes jäälle asti silloin pääsisikään... 

Myöhäinen kauden avaus

Blogissa on ollu hiljaista puolisen vuotta... Syynä kalastuksettomuus. Tuntuu ihan todella kummalliselta, että on jo kohta kesäkuun puoliväli eikä kalenterissa ole ollu vielä yhtähään kalastuspäivää. On tullu pari muuttujaa. Kevään reissujen suunnitelmat meni uuteen uskoon kun rahaa tarvitsi vähän erilaisiin hommiin, nimittäin muuttohommiin. Mun osoite on nykyisin napapiirin pohjoisella puolella. Sirkassa, noin viisi kilsaa Leviltä pohjoiseen. Kirjat siirty tänne vappuna ja kamat parissa eri osassa toukokuun aikana. Täällä vielä lasketeltiin silloin kun etelässä olis päässy kunnolla kalaan. Mun ensimmäinen kalastuspäivä oli vasta vklp. Kävin Juutuanjoella heittämässä yhden luvan. 

Läksin Juutualle la aamuna. En pitäny lähdön kanssa kiirettä, pakkailin kamat autoon ja lähdin köröttelemään. Oon pari vuotta sitten käyny Juutuan alakoskella, mutta muuten joki on täysin tuntematon. Otin luvan kakkosalueelle ja ennen lähtöö kattelin retkikartasta sopivan näköisiä spotteja. Lähdin koluamaan lupa-aluetta ylhäältä alaspäin. Vettä oli ilmeisesti aika paljon, joka ei kyllä sinänsä yllättänyt kun näin aikaista kesää vielä näillä leveyksillä vietetään. Itselläni ei tietty oo mitään vertailukohtaa, mutta sain instassa kommenttia veden määrästä. Ja olihan se kahlaaminenkin vähän hankalan tuntuista. En jaksanu höntyillä kalastuksen kanssa. Tai nojoo myönnetään, alkuun olin sen verran intopiukeena joessa et unohdin syödä ja olo olikin sitten vähän hutera. Lounastauon jälkeen otin sitten rauhallisemmin. Ilta oli tosi kaunis. Oli ihanaa päästä kunnolla nauttimaan yöttömästä yöstä. Työt ja aikaiset nukkumaanmenot on vähän häirinny siitä nauttimista. Nyt oli myös kesän ekat vähän lämpimämmät kelit.

Tuntuu ihan hassulta et välimatkat kaikkiin kivoihin paikkoihin lyheni yhtäkkii ihan tosi paljon. Inariin esimerkeksi ajaa 2h. Se on 11h vähemmän kun aikaisemmasta kotipaikasta... Pohjoisessa asuminen tuntuu muutenkin tosi hyvältä. Ylimääräinen kiire ja hälinä tuntuu olevan poissa. Levin seutu ei kyllä oo toki rauhallisimmasta päästä, mut nyt täälläkin on ollu tosi hiljaista ja ihanaa. Kontrasti Vantaaseen on aika suuri ja tätä mä oon oikeesti elämältä kaivannut. Tunne siitä et palikat elämässä loksahtelee paikalleen, on aika todella jees. Lähikuukaudet tulee olemaan kalastukseen keskittyviä. Tälläisestä kesästä oon haaveillu jo pitkään. Siistiä että nyt se toteutuu.

Talvinen roadtrip pohjoiseen

Nyt poiketaan hieman blogin normaalista aihepiiristä ja muistellaan viime viikon reissua. Mulla on nyt eräopaskoulutus suunnilleen puolessa välissä. Joulukuun alkupuolella osa meidän luokasta lähti työharjotteluun pitkinpoikin pohjoista. Harkat ei oo pakollisia ja mä tiesin heti syksyllä et tuskin oon minnekkään lähdössä talvella. Talvi ei oo koskaan kuulunu mun lemppari vuodenaikoihin. Varsinkaan kalastusharrastuksen myötä. Talvi on pakollinen tauko kaikesta ja se on vain kärvistelty läpi. Lumi on kyllä ihan nättiä, mut sitä ei pahemmin täällä eteläisessä suomessa pääse kattelee. Pari luokkalaista kekkas tossa jonkin aikaa sitten, että olispa kiva lähtee pohjoiseen hengailee, tutustuu firmoihin ja samalla moikkaa harkkaan lähteneitä tyyppejä. Emmi ja Piia jutskaili asiasta koulussa ja kuulin et autoon mahtuis vielä yks tyyppi. Enempää ajattelemassa mä sanoin että voisin lähtee messiin. Vähän nyt mennään epämukavuusalueelle mut kerrankos sitä... Extempore ideat on ihan parhaita.

Viikko sitten sunnuntaina lähdettiin sitten matkaan. Ekana kohteena meillä oli Kuusamo. Matkalla mietin et mihin mä oon oikein lähteny mukaan. Emmi ja Piia fiilisteli koko matkan lunta. Mussa se ei oikein herättäny mitään tunteita. Matkalla oli hieman auton kanssa onhgelmia. Perille päästiin vasta joskus kolmen jälkeen yöllä. Seuraavana aamuna heräiltiin rauhassa. Aurinko pilkotti taivaalta. Olihan se nyt ihanaa ja kaunista. Lähdettiin heti kattomaan maisemia.

Meillä oli heti ekalle päivälle pari tapaamista sovittuna. Sitä ennen vietiin Piian kanssa meidän laskettelukamat huollettavaksi. Omat vermeet oli seisonu kellarissa 13 vuotta... Tapaamisten jälkeen haettiin kamat ja lähdettiin rinteeseen. Emmi lähti koirien kanssa reippailemaan lähimaastoon. Mua oikeesti jännitti lähtee mäkeen. Edellisestä kerrasta oli ihan tuhottoman kauan. Lapsenä ja teininä tykkäsin kyllä laskee, mut sit se vaan jäi. Faijan ja muutaman kaverin kanssa käytiin aina talvisin. Olin ihan pihalla kun iskin sukset kiinni monoihin. Kuis tää homma nyt menikään. Samalla jännityksellä myös ekan kerran hissiin. Piia anto mulle pari vinkkiä laskemiseen, on tekniikkakin tässä vuosien varrella hieman muuttunu. Yllättäen homma alkoi sujumaan ihan hyvin. Ai että tuntu hyvältä paahtaa alas tyhjillään olevia Rukan rinteitä. Suksi luisti ja fiilis oli katossa. Kyllä hymyilytti vielä illallakin.

Seuraavana päivänä lähettiin heti aamusta Oulanka Basecampiin. Siellä oli meidän luokan Sakke harkkailemassa. Lähettiin Saken opastamana lumikenkäretkellä Pienelle Karhunkierrokselle. Reippailua hangilla. Kokeilin lumikenkiä ekaa kertaa. Alkuun mietin et tää on ihan idioottia hommaa, mut kun päästiin kunnon hangille, alkoi se olla ihan kivaa. Tuntui hassulta olla Kitkajoen varrella talvisissa maisemissa. Edellisen kerran oltiin siellä Juuson kanssa muutama vuosi sitten kesällä. Lenkin jälkeen käytiin vielä Basecampissa lounaalla. 

Samana iltana meidän kämpillä kävi monta vierailevaa tähteä. Mun yks työkaveri lentokentältä kävi moikkaamassa ja myöhemmin illalla saatiin monta luokkatoveria viettämään iltaa. Sakke tuli Oulangalta, Timo ja Heidi Hossasta ja Jussi Rukalta. Syötiin hyvin, saunottiin ja pelattiin Trivialia. Oli kiva ilta. Seuraavana aamuna laitettiin mökki kuntoon ja jatkettiin matkaa. Poikettiin Riisitunrin kansallispuistoon ja käytiin tekemässä myös siellä lumikenkäretki. Mukana jälleen Sakke ja Saken työkaveri Nina Basecampista. Mä olin ihan hämilläni kaikista maisemista. Tältäkö se talvi oikeesti näyttää? Aika siistin näköistä kaikkialla. Kiivettiin Riisitunturin päälle ja käytiin minttukaakaolla autiotuvassa. Sakke ja Nina jäi autiotuvalle vielä yöksi. Me tarvottiin takas lähtöpisteeseen.

Riisitunturin jälkeen hypättiin autoon ja lähdettiin kohti Pyhää. Matkalla iski sekoominen. Siltä ei näköjään voi välttyä, oli vuodenaika mikä tahansa. Jotain mun pääkopassa tapoahtuu aina kun mennään napapiirin pohjoiselle puolelle. Lapin hulluus iskee ja mielen valtaa ihan hullu hyvänolon tunne. Pyhän möksälle saavuttiin illalla. Aamusta paineltiin Piian kanssa taas mäkeen. Oli ihanaa päästä laskee. Kelikin oli mitä mainion. Arska kurkki taivaanrannassa ja poskilla tuntui sopivan napakka pakkanen. Laskujen jälkeen käytiin tapaamisessa Luontokeskus Naavassa.

Pyhän pyrähdys oli nopee. Yhdenyön juttu. Tapaamisen jälkeen lähdettiin köröttelee kohti Leviä. Sinne vietiin Emmi moikkaamaan kaveriaan. Piian kanssa jatkettiin Ylläkselle, Jussin mökille. Aamulla itse Jussikin liittyi seuraan. Piia ja Emmi lähti Aakenustunturin hoodeille tekemään pienen hiihtoretken. Likat jäi Pyhäjärven autiotuvalle yöksi. Mä ja Jussi lähettiin tsekkaamaan Ylläksen rinteet. Ne oli ihan superia. Saatiin laskee ihan kahestaan maailman cup rinnettä. Aivan sairaan siistiä kun rinteet hyvässä kunnossa. En ollu koskaan aikasemmin laskenu niin pitkää rinnettä. Vähän hapotti reisiä. :D Kun keskus meni kiinni, käytiin Jussin kaa vielä ajaa kelkalla. En ollu koskaan aikasemmin ollu sellasen kyydissä. Vauhdinhurmaa diggailevana likkana tykkäsin kyllä. Sama meininkin jatkui seuraavanakin päivänä kun käytiin ajamassa vähän pidempi lenkki. Tällä kertaa pääsin itekkin kokeilemaan. Sillon vauhdinhurma oli kyllä kaukana, mut siistiä oli päästä testaa. Mukavampaa se olis varmasti yksin ajaa.

Iltapäivästä tultiin takas kämpille. Myös Piia ja Emmi kotiutui omalta reissulta suunnilleen samoihin aikoihin. Mentiin saunaan ja laitettiin ittemme kuosiin iltaa varten. Meillä oli pöytävaraus Aurora Estatesta. Mä olin kurkkinu ruokalistaa koko viikon ajan ja himoinnu porotartaria. Ai että oli hyvät safkat. Käytiin pyörähtämässä myös yhdessä after ski baarissa ja sitten kämpille istuu vielä hetkeks iltaa. Se oli meidän viimeinen ilta tunturissa... Mä olin jo aikasemmin päivällä kattellu paniikissa vaihtoehtoja et miten voisin jäädä vielä muutamaks päiväks edes pohjoiseen. En tiiä mitä mulle tapahtu, mut en olis millään tahtonu lähtee. En muista millon viimeks olisin tuntenu niin suurta euforiaa. Ihan käsittämätön fiilis. Aina kun pääsen reissuun, on mulla euforinen fiilis, mut nyt se vielä jotenkin korostui rankahkon syksyn jälkeen. Koulunpenkillä mädäntyminen ei vaan tee mulle yhtään hyvää, vaikka aihe olis mielenkiintoinen. Mun kuuluu mennä, kokea ja olla ulkona. Sillon kun niin on, mä voin hyvin. Aikamoista kestämistä on ollu kun koulu on vieny niin paljon aikaa, eikä oo kerenny kalaan. Ehkä se vielä palkitseekin kun se on ohi. 

Tää reissu teki niin hyvää, vaikka en edes uskonu pitäväni talvesta. Ehkä mä en siitä oikeesti tykkääkkään, jos sitä pitää kestää täällä etelässä. Pohjoisen talvi on niin eri. Mä lähen vielä takas. Haluisin myös jatkaa kauan pimennossa ollutta lasketteluharrastusta. Se tietää kyllä kamojen päivittämistä. Omat ei kuulemma ihan oo enää tätä päivää. :D Oli kertakaikkisen siisti viikon reissu. Kiitos kaikille siihen osallisena olleille.

Neljä ja puoli viikkoa

Kun tässä yks päivä kelailin itekseni menneitä reissuja ja kesää noin muutenkin. Havahduin siihen et vietin tänä kesänä yhteensä neljä ja puoli viikkoa napapiirin pohjoisella puolella. Sehän on yli kuukausi eli aika iso osa kesästä... En kyllä viettäny sitä aikaa putkeen, mut kolme reissua tuli heitettyä pohjoiseen. Aika siistiä sanoisin. Mun missio tälle kesälle oli pitää parhain kalastuskesä ever ja nyt kun mietin niin kyllä mä siinä taisin ihan onnistuu! Eka reissuista tuli tehtyä heti heinäkuun alussa ja viimeinen elokuun alkupuolella. Siinä välissä ei kovin monia päiviä kerenny himassa mädäntyy. Kaksi reissua lohenkalastusta, kolmas vietettiin harjusten parissa. Oli ihanaa nauttia yöttömistä öistä, eikä lähdön fiilis ollu niin paha kun tiesi et kohta mä tuun takasin. Toka reissu tosin tuli vähän yllättäen, mutta kyllä mulla oli sellanen kutina et kohta sitä taas mennään!

Koko tää vuosi on ollu näiden kalareissujen puolesta aika jees. Ennen kesän reissupläjäystä tuli tehtyä kaksi muuta trippiä. Kalastuskauden avasi viikko Gotlannissa ja vähän myöhemmin keväällä viikko Mörrumilla. Yksittäisiä kalastuspäiviä on tälle kaudelle tullut vähemmän kuin aikaisemmin, mut pidempiä reissuja on päässy tekemään enemmän. Kalastus on tuntunut laadukkaammalta. Tähän syksylle tulee varmaan taas vähän enemmän niitä yksittäisiäkin päiviä. Sen verran mitä koulunkäynti/työt antaa periksi. Nyt ei oo kovin hyvin kerenny mihinkään, mutta se ei tunnu tunnu edes tällä hetkellä niin ahdistavalta, kun takana on monta onnistunutta pitempää reissua. 

Pitempien reissujen kanssa on aina tietenkin vähän säätöä, työvyorojen kanssa säätöä, pakkaamista yms. Viimeisen harjusreissun jälkeen oli hetkellisesti sellanen fiilis, et nyt en kyllä hetkeen jaksa enää pakkaa/purkaa yksiäkään kamoja. Kummasti se reissukuume vaan alkaa taas pukkaa päälle kun mennään pidemmälle syksyä!

Tyttöjen erämaareissu

Kesän viimeinen reissu suuntautui ihan tänne kotisuomeen. Lähettiin Hannan, Veeran ja Nooran kans elokuun ekana sunnuntaina matkaamaan kohti Käsivartta. Hanna hyppäs kyytiin jo Vantaalta, loput likat haettiin matkalta. Tuntu jokseenki oudolta ajaa taas osittain samaa reittiä, joka oli tullu kuljettuu ihan muutama päivä sitten edellisen kerran. Kun päästiin Tornion korkeudelle, koukattiin Haaparannalla hampparilla. Sen jälkeen porukkaa alkoi väsyttää. Loppumatka piti vetää parilla kuskin vaihdolla ja pienillä nokkaunilla tienvarressa. Määränpäässä oltiin vasta aamulla. Tehtiin viimeiset tsekkaukset rinkkoihin ja lähettiin talsimaan kohti erämaata.

Mulla oli ekaa kertaa käytössä uusi Fjällrävenin Kajka rinkka. Edellisillä vaelluksilla mulla on aina ollu lainarinkka. Kajka oli ihan uusi tuttavuus selässä ja tykkäsin siitä kovasti. Mulla on aina ollu vaikeuksia rinkkojen lantiovyön kanssa. Vaelluksen jälkeen iho on ollu ihan rikki lantioluiden kohdalta. Mikä helpotus oli kun sitä probleemaa ei tällä kertaa tullu. Tottakai rinkka painoi jonkun verran lantiota, mut yhtäkään ruhjetta ei tullu ja kävely tuntui menevän hyvin, vaikka selässä oli 31 kiloa. Se oli mun painoenkka ja olin oikeesti yllättyny kuinka kevyesti jaksoin sen kantaa. Joskus mun rinkka painoi 25 kiloo ja olin aivan rikki. Kyllä siitä salitreenistä on tähänkin asiaan hyötyä. Sain rinkan myös ihan itse selkään, joka sekään ei aina oo ollu niin helppoo. Kajka, 6/5! Just mulle sopiva rinkka.

Suuren osan matkasta painoin yksinäni menemään, kun asken kulki niin hyvin. Tottakai loppuvaiheessa oli väsähtäny olo. Varsinkin kun keli muuttu aika niheeks. Kun oltiin lähestymässä viimeisiä kilometrejä, tuli vastaan joku paikallinen heppu joka tokaisi "taitaa tulla sae..." Niinhän sieltä sit tuli. Synkät pilvet tuli auringon eteen ja päälle iski kunnin ukkonen. Rakeet kopisi kuoritakkiin kun talsittiin eteenpäin. Jossain vaiheessa se muuttui ihan perus vesisateeks. Onneks päämäärään päästessä ei enää satanu ja saatiin laitettuu leiri kasaan ihan kivassa kelissä. Illalla mentiin vielä kalaan. Leirii kasatessa katteltiin siistejä pintakäyntejä, mut kun lopulta päästiin kalaan, ne loppu. Eipä se haitannu, kaloja kuitenkin löytyi ihan mukavasti. Enkat meni uusiksi, vaikka ihan pikkiriikkisen jäi alle monien tavoittelemasta maagisesta 50 cm rajasta... Käsivarressa on siihen ihan hyvät mahikset, joten ei huolta.

Myöhemmin illalla telttaan kömpiessä väsytti ihan hullusti. Uni tuli heti. Mulla iskee aina pieni ahdistus kun tulee uuteen paikkaan. Oikeesti, ihan joka kerta. Vaikka olisin kuinka innoissani reissusta, tuntuu ekat hetket aina ahdistavalta. Menee onneks nopeesti ohi. Ekan illan kalastelin yksikseni. Muillakin tais olla ekan illan masista tai muuten väsymystä automatkasta/vaelluksesta. Seuraavana aamuna mieli oli jo kirkkaampi. Naureskeltiin yhessä asialle. Aamukahvilla istuminen venyi sen verran pitkälle, et päätettiin tehdä vielä lounastakin ennen kalaanlähtöö. Oli mukava vaan hengata ja jutskailla. Vasta iltapäivällä päästiin kalaan. Päivän aikana sain elämäni ekan yli 50cm harjuksen. Sitä onkin jahdattu muutaman vuoden ajan. Tavoite vihdoin täytetty, jesss! 53 senttiä.

Illalla tuli ihanan tyyni keli ja kaloille pääs tarjoo pinturia. Se oli mukavaa! Pintureilla kalastaminen ei oo mulle kovin tuttua. Harvoin osuu sellaset olosuhteet, että se on mahdollista. Mukavaa vaihtelua uppoperhoihin.

Toisen illan jälkeen keli muuttui vaihtelevammaksi. Vettä satoi aika paljon. Vesisade antoi luvan nukkuu vähän pidempään. Ihan kun meillä muutenkaan olis ollu mitään aikatauluja... Yhtenä aamuna vedin enkan. Nukuin kahteen. Jopa aamu-uninen Hanna ihmetteli, et miten mä vedän hirsiä vieläkin. Mä en ikinä nuku niin pitkään! Tuntui päivä aika lyhyeltä sen jälkeen. Mut teki kyllä varmasti tälläselle aamuvirkulle ihan hyvää. (alla oleva kuva: Veera)

Vasta viimeisenä kokonaisena päivänä kosteet kelit hellitti ja saatiin paistatella päivää auringossa. Toivottiin että olis vielä päässy kalastaa pintureilla, mut koko päivän oli aika kova tuuli. (toka kuva: Veera)

Vietettiin erämaassa rentoillen yhteensä viisi kokonaista ja pari puolikasta päivää. Kalaa tuli sen verran hyvin, että pääsiin valikoimaan seasta ruokakalatkin. Hiillosharria, graavia ja paistettua harjusta. Kaksi jälkimmäistä oli parhaita. Jälkkäriksi oli usein tarjolla Xante tai minttukaakaota. Oli jännää olla reissussa puhtaasti naispowerilla. Aika kului nopeesti. Yhtäkkii olikin jo päivä kun piti purkaa leiri ja lähtee tarpomaan takaisin autolle.

Kun saatiin pakattua auto taas rinkoilla ja valmiit lähtee, alko autosta kuuluu outoo ääntä. Hanna ja Noora kurkkas konepellin alle ja huomas et öljyt on ihan finito. Hups... Onneks se tuli huomattua tossa vaiheessa. Olis ollu tosi kiva jos auto olis kusahtanu jonnekki matkan varrelle keskellä yötä. Köröteltiin varovasti Kilpisjärvelle hakee lisää öljyä. Oli kiva käydä pikavisiitillä Kilpparilla. Oon käyny siellä edellisen kerran joskus 20 vuotta sitten ehkä. :D Vaikka siellä pistäytyminen toi vähän lisäkilsoja, ei se haitannu yhtään. Edessä oli piiiiitkä kotimatka, joten muutama kymmenen kilsaa sinne tänne, ihan sama. Lähettiin taas iltaa vasten ajaa kohti Etelää. Kaikki oli aika poikki ja kuskia piti vaihtaa semiusein. Se on paha kun ratissa alkaa väsyttää. Lapuan, Tampereen ja Turun kautta oli himassa viimein seuraavana päivänä alkuillasta. Huhhuh. Kolmas Lapin reissu tälle vuodelle oli sitten siinä. Kiitos Corolla kun jaksoit.

Kiitos tietenkin myös Hanna, Veera ja Noora. Tähän väliin sydän. Täytyy yrittää ottaa perinteeksi, et vuodessa vois heittää vaikka edes yhden tälläisen tyttöjen reissun. #taitaatullasae #nyttuleetappamisia