Terveisit etelästä

Kevät alkaa saapua meijänkin leveyspiireille nyt kovaa vauhtia. Sesonki on loppunut pari viikkoa sitten ja Levi hiljentynyt täysin. Hiljainen aika on ihanaa. Talvi tuntui loputtomalta, mut sillein hyvällä tavalla. Siitä on ollut vähän vaikeeta päästää irti. Vappuna meillä tuli vuosi täyteen sirkkalaisina. Etelään ei ole ollut yhtään ikävä. Pohjoisessa on hyvä ihmisen olla. Nyt kuitenkin kirjoittelen tätä postausta Vantaalaisessa lähiössä. Tultiin siis etelässä käymään pitkästä aikaa. Otettiin to iltana yöjuna Kolarista, tultiin Helsinkiin ja mentiin viikonlopuksi Kotkaan avaamaan meijän kalastuskautta.  Meillä oli siellä kaveriporukalla pienimuotoiset haukikisat. En oo varmaan ikinä avannut kalastuskautta näin myöhään. Mut minkäs sille mahtaa kun kotoota lähdettäessä oli vielä kinokset ja järvet jäässä. Vaikee kuvitella, että sielläkin pitäis päästä avamaan kausi parin viikon päästä.    

Vietettiin Kotkassa vesillä pari päivää. Meitä oli kolme veneellistä porukkaa. Sekalaista sakkia virppojen ja perhojen kanssa. Meidän venekuntaan ei voittoa herunut, mutta siistiä oli kalastaa pitkästä aikaa. Kalat oli ihan kivasti purulla pe iltana, mutta lauantaina meno oli vähän toista. Nähtiin kaloja kyllä paljon perhojen perässä, mutta ei minkäänlaista kiinnostusta ottamaan. Muutama aika jees onnistuminen kuitenkin tuli yhdelle venekunnalle. Isoin 121senttiä! Harmi että sitä ei tullut livenä itse nähtyä, mutta jo kuvissa näytti ihan jäätävältä. Jaska, Miksu ja Miksa oli bongannu kalan kirkkaassa vedessä veneen vieressä pohjassa ja päässy seurailee sen liikkeitä. Äijät oli jo siinä vaiheessa huomannu, et nyt on iso kala kyseessä. Miksu ja Jaska ei kumpikaan ees suostunu heittää sille... Miksan piti sitten "uhrautua" ja sieltähän se sitten saatiin veneeseen asti. Tosi hieno kala. 

Kalastusta tälle reissulle kerkesi tulla nyt vain tuon Kotkan pyrähdyksen verran. Loppuaika meneekin kavereita ja sukulaisia moikkaillessa muuten. Kunhan meiltäkin päin jäät lähtee kunnolla niin olis tarkotus kokeilla hauenkalastusta lähivesillä. Kellurenkaan uusi ponttoonikin odottelee jo kotipuolessa Postissa.    

Jokikaudesta haukihommiin

Tjuonajokkin "komennuksen" jälkeen jokikalastukskausi tuli päätökseen monessa paikassa. Kymillä se kuitenkin jatkui vielä kuukauden verran eli syyskuun ajan. Mulla oli vuosikortti Kymille ja vähän harmitti, että en oikein ollu kerenny sitä käyttämään ennen syyskuuta. Etelä-Suomi oli kesällä jälleen helteiden valtaama ja vesien lämpötilat sellasella tasolla, et joelle ei ainakaan ollu asiaa. Pääsin alottamaan Kymin kautta just ennen Ruotsiin lähtöä elokuussa ja jatkamaan vasta syyskuun puolella. Jokusen kerran kerkesin käymään ennen kuin kausi sielläkin tuli päätökseen. Tän vuoden lohenkalastus ei menny ihan niin nappiin kun olis toivonu. Lohta ei tullut Norjasta, eikä Suomesta. Fiilis kalassa oli kuitenkin koko ajan hyvä, joten lohettomuutta ei oikeestaan tullu ees mietittyä. Sellasta se välillä on. Kymillä tuli pitkästä aikaa kalastettua muuallakin kun Ruhalla. Se oli tosi tervetullutta vaihtelua.

Jokikauden päättyessä oli aika siirtää katse merta kohti. Syksyn paras asia on kyllä ehdottomasti hauenkalastus. Ensimmäinen meripäivä tuli kuitenkin vietettyä mertsarin parissa. Ja vielä virpalla. Käytiin Juuson kanssa veneellä kopasemassa muutamat spotit. Mua vähän huvittaa, et jossain vaiheessa tuli koluttua Helsingin rantoja paljonkin aivan tuloksetta ja sit kun pari kertaa hairahtaa virppaan niin heti tulee kalaa... Niin se vaan taitaa olla, et mertsarihomma on paljon tehokkaampaa virppavehkein. Ja veneen kanssa.

Haukikauden avasin Hannan kanssa kelluen syyslomaviikolla. Mun oma kellurengas vuotaa, enkä oo saanu aikaseks hankkia uutta ponttoonia, mut onneks Huhtaloilta löytyy aina tavaraa lainaksi. Meillä oli oikein kiva päivä kaislikossa, vaikka isommat kalat ei meijän perhoja löytäneetkään. Mä oon aina tykänny kalastaa kellurenkaasta, mut pakko myöntää et kun veneestä heittämisen makuun on päässy, on siitä vähän hankaluuksia palata... Oon ollu nyt taas muutamia kertoja Tonin veneen kyydissä ja ai että se on ollu niin paljon mukavampaa. Niin paljon helpompaa heittää, eikä ole hermojen menettämistä epämukavien asentojen kanssa. Meillä on ollu jo pitkään tavoitteena kaivaa mulle metrin kala. Oon kalastanu haukee säännöllisesti perholla suunnilleen 7 vuotta, eikä metrinen oo millään osunu kohdalle. Mun edellinen enkka on 96cm ja se on seitsämän vuoden takaa.

Nyt se tavoite on saavutettu. Sata ja yksi senttiä. Kala kävi ensin perhon perässä jättämässä pienet pyörteet pintaan ja alkuun näytti siltä et missasin sen, mut ei. Sinne se sitten iski. Toni kyseli et tuntuuko paremmalta kalalta johon vastasin että "ei tää varmaan kovin iso oo". Toni kuitenkin katteli väsytystä vierestä ja arveli mun olevan väärässä, joka mullekkin alkoi pikkuhiljaa kyllä valjeta kalan vedellessä ympäri venettä. Kala tuli haaviin ja Toni sanoi, et "kyllä sulla kuule nyt tais metri mennä rikki." Voi että kun tuntu siistiltä kuulla noi sanat. Kalalle mittaus ja kyllä, metrinraja ylitetty. Oli kyllä aika hyvä fiilis kaikkien näiden vuosien jälkeen. Hymyilytti. 

Olisko seuraavaksi sit vaikka 110cm... Aina on hyvä tavoitella jotain. Mä toivon että kerkeen vielä edes kerran käymään kalassa ennen kun alotan lumilautailukautta. Syksyn kääntyessä talvikuukausiin, on mun vähän vaikee tehdä päätöstä et mihin panostaa. Haukikausi kutkuttelee niin kauan kun vedet ei ole jäässä, mut laskukausi alkaa taas pikkuhiljaa vallata ajatuksia ja kalenterissa on jo ensimmäinen laskureissu merkittynä. Jos talvi alkaa täällä leudosti, on ihan hyvä mahis että reissun jälkeen pääsee jatkamaan vielä kalastusta. Sen näkee sitten. 

Reissu nro 1: Meritaimenta Finnmarkissa

Kesä menee ihan tajuntonta vauhtia, nyt on jo elokuu. Ei oo paljoo kerenny alas istahtaa näpyttelemään reissufiiliksiä. Tän tyyppinen kiire on kyllä tuntunu kaiken K-sekoilujen jälkeen ihan mukavalta. On päässy reissailee ja duunejakin riittänyt. Kesän eka kalareissu tehtiin Juuson ja Miikan kanssa Finnmarkiin. Lähettiin matkaan heti juhannuksen jälkeen. Kierrettiin muutamia tuttuja ja myös vähän uusiakin meritaimenpaikkoja.  Kalastettiin vuorovesien mukaan, toinen ajakohdista osui suunnilleen puolilleöin ja toinen sitten päivään. Myös pohjoisessa oli noihin aikoihin kovat helteet... Oli jokseenkin jännä fiilis kalastaa meritaimenta helteessä, kun on tottunu kalastukseen kovasti kerrospukautuneena silti palellen. Vedet oli onneks noilla leveyspiireillä kylmiä ja se vähän jeesas olemista. Ja onneks ihan jokaisena päivänä ei ollu ihan niin kuuma ilmakaan. Yöt oli kivoja kalastaa.  

Taimenia tuli ihan mukavasti reissun aikana. Useempi ruokakalakin tuli joukosta valikoitua ja se on aina kivaa kun niin pystyy tekemään. Meritaimenen kalastuksen lisäksi käytiin kopasemassa yks tuttu merirautupaikka. Se on kyllä yks mun lempparikaloista, vaikka harvemmin niitä pääsee kalastamaan. Ensikosketus kyseiseen lajiin oli muistaakseni 2015, sen jälkeen sille on ollu spessupaikka mun sydämmessä. 

Kuinka siistiltä tuntuikaan päästä pitkästä aikaa Norjaan, kun viime vuosi jäi kokonaan välistä rajojen ollessa kiinni. Tai olihan ne joillekkin auki, mut tällein PK-seutulaisena reissut Norjaan jäi vain haaveeksi. Nyt oli ihmisen hyvä olla. Pienenä miinuksena tosin se helle. Teltta ja 30 asteen lämpötila ei ollut mukava yhdistelmä. Yhtenä yönä/päivänä saatiin ihan hyvät unet mut loput meni paistuessa ja se teki reissun yleisfiiliksestä hieman väsähtäneen. Ihan loppureissusta helle yltyi sen verran rassaavaksi, et päätettiin lähtee päivään aikasemmin kotiin. Ei enää yhtään helleyötä teltassa kiitos. :D Noin kovat lämpötilat pistää itellä kyllä mieltä matalaksi. Ei siinä, onhan se lämpö jossain päin maailmaa mukavaa, mut tänne pohlojaan se ei vaan kuulu. 

Gotlanti - huhtikuu 2022

Edellisessä postauksessa kerroin, et ollaan Juuson ja Miikkan kanssa buukattu kevätreissu Gotlantiin. Nyt sen aika vihdoin koitti. Pariin vuoteen ei oltu päästy mihkään, kiitos iso K. Tuntui siis aika hassulta kun saavuttiin saarelle. Matkustaminen toteutettiin hidasta kaavaa noudattaen, maitse ja meritse. Tutkailtiin suunnitteluvaiheessa myös nopeempaa lentovaihtoehtoa, mut päädyttiin sit kuitenkin tähän hitaaseen vaihtikseen. Oltiin 1.4. iltapäivällä perillä kohteessa. Väsy oli aika kova, mut pitihän sitä tottakai lähtee vielä samana iltana kopasulla. Reissun eka kala yllätti kyllä todella. Olin kerenny heittää ehkä vartin verran kun eka kala kiinni. Sekin tuntu hassulta, saada meritaimen useemman vuoden tauon jälkeen. Pari edellistä kevään mertsarireissua kun oo menny ihan putkeen. 

Ihan kiva aloitus reissulle. Odotukset tätä reissua kohtaan kun ei ollu kovin korkeella... Edellisen kerran kun oltiin Gotlannissa 2018, osui reissulle tosi kylmät kelit ja kalastus oli tosi heikkoa. Historia toisti itseään myös seuraavana vuonna Tanskassa. Pari viikkoa ennen tän vuoden reissua sääennusteet näytti ihan hyvältä, mutta mitä lähemmäks reissua tultiin, alkoi näyttää taaaaaas kovin tutulta. Vielä muutamaa päivää ennen meijän saapumista kelit oli oikein keväiset, mut sitten sää muuttui aika paljon. Tiedossa oli kovia tuulia ja lumisadetta. Enää tää ei kyllä sinänsä niin hetkuttanut, olihan se jo pariin otteeseen koettu. Piti ottaa reissu sellaisena kun se tulee, yrittää parhaansa diilailla vallitsevien olosuhteiden kanssa ja olla surkuttelematta sen enempää. Ihanaa oli olla reissussa pitkästä aikaa. 

Kalastukselle oli aikaa yhdeksän päivän verran. Mukaanlukien se tulopäivän ilta. Miikka oli Gotlannissa ekaa kertaa, mulle ja Juusolle kerta oli viides. Otettiin tavotteeksi löytää uusia hyviä spotteja. Iltaisin tsekkailtiin karttoja ja yhessä tuumittiin mitkä rannat näyttää kokeilun arvoisilta ja mahdollisesti näihin olosuhteisiin sopivilta. Meillä ei ollu läpömittaria mukana, mut tuulensuunnan ja rannan muotojen yms perusteella koitettiin päätellä et minne lämpimäpi vesi olis voinu pakkaantua. Vedenlämpötila oli ainakin jonkun nettisivun mukaan noin 3-4 asteista suurimman osan reissusta. Loppua kohti se vielä hieman tippui. Aika monta tyhjää heittoa reissuun mahtui, mutta lähes jokaisesta uudesta paikasta löydettiin edes yksittäisiä kaloja. Kalastettiin myös aijemmilta reissuilta tuttuja paikkoja jonkin verran. Ekaa kertaa tuli hyödynnettyä saaren molempia puolia.  

Yhteensä reissun aikana saatiin ylös 12 kalaa. Se jäi aika paljon alle sen mitä sieltä parhaimpina vuosina on tullu, mutta huomioon ottaen parin vuoden epäonniset reissut ja vaikeet olosuhteet, niin se oli paremmin mitä uskallettiin toivoa. Kelit oli tosiaan just sitä mitä sääennuste uumoili. Vaihtelu oli kovaa. Oli aurinkoa, vesisadetta, lumisadetta, kovaa tuulta ja kaikkee näitä sekaisin. Alkureissun päivälämmöt oli 1-3 astetta ja iltaisin vaparenkaiden jäätymisestä päätellen painui hieman pakkaselle. Reissun puolivälissä oli pari ihan "lämmintä" päivää, peräti kuusi astetta plussaa. Loppureissuksi taas vähän viileni. Pari nättiä golden houriakin päästiin näkemään. Yhdeksään päivään mahtui aika paljon kahlausta ja heittoja. Niin paljon et oltiin kyllä kaikki ihan puhki reissun jälkeen. Vaikka yheksän päivää "mahdollisti" hieman rennommat kalastuspäivät. Yöt kun oli usemmiten pakkasella, ei kiirehditty kovin aikaisin rantaan. Tultiin myös lähes aina hetkeks keskellä päivää lämmittelee ja tekee ruokaa kämpille. Välipäivääkin oltiin suunniteltu, mutta ihan niin rennoiksi ei kuitenkaan maltettu ryhtyä...

Alkukausi Gotlannissa mahdollistaa yleensä ruuhkattomammat paikat. Kalastuksellisesti se voi olla todella hyvää tai todella hankalaa. Omien kokemuksien mukaan sen on ollu noin fiftyfifty. Veikkaan että monelle Gotlantiin matkaavalle porukalle osuu piakkoin aika muksat oltavat! Oli meilläkin onneksi ihan mukavaa. :)

Täydellinen haukikeli

Olin alkuviikosta taas Tonin kipparoimana haukikalassa. Ihanaa et välillä ees pääsee toteamaan, et onpa täydelliset olosuhteet. Usein tuntuu et joku on pielessä. Liikaa tuulta, liian tyyntä, liikaa aurinkoa, liian kylmä... Nyt keli oli mitä mainioin ja ihan tuoksui kalalta. Kiva pikkunen tuuli, joka ei haittaa heittämistä mut rikkoo kuitenkin sopivastu vedenpintaa, lämpötilä 5-6 astetta, pilvistä ja sopivan kosteeta. Ai että. Ja kyllähän niitä kaloja jonkin verran sit löytyikin. Lähettiin hakee mulle enkkakalaa, mut siihen ei päästy. Oikeestaan lähellekkään.

Mulla ei oo vieläkään menny metri rikki, isoin on edelleen 96 senttiä. Päivän isoimmat jäi Tonin 94 senttiseen ja mun 87 senttiseen. Lisäks veneessä kävi pari pienempää. Muutamat karkuutukset ja ohi lyönnitkin oli. Tollasella suht tyynellä ilmalla, veden ollessa kirkasta, on ihan sairaan siistiä nähdä ku hauet käy kääntyy perhon perässä. Renkaasta ei ihan samalla tavalla pääse näkemään, koska on paljon alempana. 

Huomenna laitan hetkeks kalakamppeet sivuun, pakkaan tilalle lumilaudan, laskettelusukset, sekä läppärin ja painelen Rukalle tekemään uutta Chasing Silveriä. Etätöitä ja kylkeen vähä talvihupeja, mikäs sen parempaa! 

Syksyn rengaskausi avattu

Kävin pari viikkoo sitten avaamassa kellurengaskauden omilla "lähimestoilla". Samalla pääsi käyttöön uusi vapa ja siima. Oon pitkään viskonu Juuson ikivanhalla Vissun kasiluokkasella 3zonella. Äijä itse kun ei ole paljoo haukikalassa käyny. Nyt olis korkee aika palata taas kaislikon reunaan, kun vanha vapakin palautuu takaisin. ;) Ostin Huhtaloilta Vissun ysiluokkaisen Meri vavan ja samalla päivitin siiman Big Daddystä Grand Daddyyn. Oli oikein passelin tuntunen setti. Vielä pitäis jaksaa paikata/hankkia uusi ponttooni renkaaseen ku se vuotaa. Pari-kolme tuntia sillä kelluu ihan ookoosti, mut sen jälkeen meno on aika toispuoleista.

Tein kolmisen tunnin piston, niin pitkään kun ponttooni yhdellä pumppauksella kesti. Keli oli hieno. Siis ihan liian hieno. Oli tyyntä ja tärpit varovaisia. Isompia ei löytyny tällä kertaa ollenkaan, vain pari pientä puikkoa. Ideana oli että olisin voinu jonkun ruokakalankin ottaa, mutta sopivat välimittaiset kalatkin väisti perhot hyvin. Haukipullien kokeilu jää siis myöhempään ajankohtaan. Toivottavasti vedet pysyy vielä pitkään auki ja on mahollista kalastaa. 

Oon tällä hetkellä tosin vähän pattitilanteessa kahden eri harrastuksen kausien välissä. Haukikausi on täällä nyt, mutta samalla on pohjoisessa startannu jo laskukausi. On liikaa harrastuksia, jotka vie mennessään. Se on kyllä ehkä ihan positiivinen ongelma. Saa ainakin kaikista vuodenajoista tasaisesti kiksejä. :)

Melkein HK Openissa

Viikonloppuna kisattiin HK OPEN Syksy 2021. Itekkin olin siellä melkein mukana, mut matkalle tuli pari muuttujaa. Mun piti olla Tonin kyydissä tokana kisapäivänä, mut eka päivä veneessä ei menny ihan putkeen Tonilla ja Tuomolla. Tai ei äijillä mitään hätää ollu, mut viikonlopun tuulinen keli otti tilanteen haltuun heivaamalla kisassa tarvittavan mittalaudan johonkin jorpakkoon. Kisailut jäi sitten sikseen. Sunnuntain olin anyway varannu kalastukselle ja vaikka hetken mietin jaksanko lähtee (aika kovaa tuulta oli ennusteessa edelleen), vei kalastushinku voiton ja köröttelin su aamuna Kotkaan. En oo vielä tänä syksynä käyny kalastastaa haukee kertaakaan.

Päivä oli vaikee, kalat jossain piilossa ja heittämään ei tuulen takia ihan jokaista paikkaa päässy, mut kivaa oli silti viettää päivä merellä. Sain ekaa kertaa käyttöön viime vuonna hankitun Ursuitin MPS puvun. Olin kyllä niin tyytyväinen! Mitä nyt olo oli kuin toppahaalariin puetulla lapsella, mutta se ei Ursuitista johtunu vaan niistä kaikista miljoonasta kerroksesta, jotka olin pukenu sen alle ja päälle. Eipä ollu kylmä. :D Mä oon elämäni aikana palellu kalastaessa ja kaikenlaisen retkeilyn lomassa niin paljon, että nykysin oon kyllä tarkkana et vaatetta on oikeesti kunnolla päällä tai ees varuiks mukana. Kantapään kautta oppinu kerrospukeutumisen jalon taidon. Seuraavaksi pitää kokeilla MPS kahlureiden alle kun lähtee kellurankaalla liikenteeseen. Syksyn haukikausi on täällä nyt, jeeeee!

Stadilaista kevätkalastusta

Kevät, eli aika perinteisten keväisten kalahommien. Tiistaina kalastuksen täyteinen päivä. Aamusella suunnattiin faijan kans Lauttasaareen silakkalitkalle. Oltiin vajaa tunti sillalla ja saatiin kaloja sopivasti kummankin illallispöytään. Itse kun harrastan hyvinkin valikoivaa kalastusta, on joskus kiva käydä hyvällä omallatunnolla hakemassa kalaa pöytään. Oon vaan kerran aikasemmin käyny litkaamassa silakkaa. Kun kalaa oli sopivasti kummankin tarpeisiin, faija lähti käsittelemään meidän saaliin ja mä pummasin kyydin seuraavalle kalapaikalle. 

Seuraavana oli vuorossa Vanhankaupunginkoski. Se on mulle hyvinkin perinteinen paikka. Tätä samaa asiaa tulee päiviteltyä joka vuosi aina näihin samoihin aikoihin. Sieltä kaikki lähti. Tuntuu ihan hassulta et tää harrastus on ollu elämässä jo 9 vuotta, mut silti tuntuu et on ihan untuvikko vasta. Toki paaaaljon on menty eteenpäin niistä ekoista kerroista kun vapa oli kädessä, mut aina riittää oppimista. Ehkä se onkin tän lajin viehätys. Kaikkee sitä on kyllä näihin vuosiin mahtunu. Eri kalalajien kokeilua, omien suosikkien löytämistä, hienoja paikkoja pitkin pohjoismaita, uusia ihmisiä ja fiiliksiä laidasta laitaan, päällimmäisenä kyllä onnellisuus näin hienon harrastuksen löytämisestä.  

Vietin päivän toutainten toivotta, mut ei näkynyt eikä kuulunut. Kiva päivä oli silti. Koskella oli rauhallista ja kalastus mukavaa ensimmäisenä kesäisen lämpimänä päivänä. Iltapäivällä Hene tuli noukkimaan mut kotiin. Lämpimästä kelistä tuli nautiskeltua sen verran antaumuksella, et unohtu kevätauringon petollisuus. Pieni järkytys oli kun katoin ekaa kertaa peiliin päivän jälkeen. Aika jees rajat hihattomasta paidasta... Ups. Kalatusrusketus here I come. 

Edellisessä postauksessa kerroin olleeni mukana Unelmia Onkimassa podcastissa. Jakso on nyt ulkona. Linkin laitoin jo blogin facebook sivulle, mut TÄSSÄ uudestaan. Mä jännitin ihan hullusti et miltä omat höpinät kuulostaa ja oonko sanonu yhtään mitään järkevää. Kuuntelin itsekkin jakson vasta kun se tuli ulos ja alkujärkytyksestä päästyäni olin jopa ihan yllättynyt, et en kuulostanutkaan niin dorkalta mitä aattelin. Aihe oli ainakin mulle hyvin helppo. Puhuttiin kalastuksen tunneskaaloista ja samoja aiheita oon täällä blogissakin aina käsitelly. :D

Syksy on täällä

Kesä meni ja syksy saapui. Maailman tilanne ei ota parantuakseen ja sehän pientä ihmistä vituttaa. Terveenä sentään pysytty, mutta kyllä alkaa ihan huolella jurppimaan ihan kaikki. Tässä on tullu eleltyä aika hissukseen keväästä lähtien ja aina vaan yrittäny pysyy positiivisena asioiden suhteen, mut pikkuhiljaa rupee pakka levii pahemman kerran käsiin. Kesän kahden Norjan reissun jälkeen asettuminen kaupungin kupeeseen ei oo tuntunu yhtään helpolta. Viimeisimmällä reissulla oltiin Juuson ja Miikan kanssa elokuussa. Reissulta ei oo ees kuvia, kun otettiin koko homma enemmän lomailun kannalta. Tuntu hyvältä olla hetki pimennossa ihan kaikelta ikävältä. 

Eilen otin itteeni niskasta kiinni ja lähdin kalaan. Sekin on tuntunu jotenkin vaikeelta nyt hetken aikaa, kun kaikki vaan harmittaa. Se kuitenkin kannatti ja kannattais jatkossakin. Edes pieni hengähdys keskellä sekamelskaa. Lähin itekseni tutuille haukimestoille kellumaan. Vaikka kaipuu pohjoiseen on aina suuri, on kivaa et meillä täällä etelässä on meri. Se rauhoittaa fiilistä kummasti. Hetkeks sai unohdettuu taas kaiken. 

Vesi on vielä suhteellisen lämmintä ja se oli matalalla. Niin matalalla, et välillä sai potkia vauhtia pohjasta. Alkuun mietin et nonih, olikohan ees järkevää tulla mut sit päätin et kyl täytyy ottimestat käydä kopasee. Niissä on kuitenkin ees vähän syvempää ku muualla. Se kannatti. Heti tuli muutama ohilyönti ja yks karkuutus. Yksi vähän pikkupuikulaa parempi yksilö tuli myös haaviin saakkaa. Kävin vielä toisen paikan kokeilee ja siellä vasta meininkiä olikin. Heitin punavalkoisen perhon lähelle kaislaa ja aloin uittaa. Kauhee mulahdus perhon takana, joka poiki hirveen pikkukalojen takaa-ajon. Pikkusen alko itelläki puntti tutista. Perhon vaihto, taas seurimo. Vielä pari heittoo ja pam! Olin keskellä suht ahdasta kaislikkoo, joten uittomatka ei ollut kovin pitkä. Oli siistii nähdä aukeeva kita ja sinne sujahtava perho. Sitten alkoikin ralli... Kala oli noin 85cm.  Mittaus meni ehkä hieman alakanttiin, kun se oli hankalaa yksin renkaassa. Kuvatkin vähän sinne päin. Kun ei saanu kameraa mihinkään laskettua keskellä kaislikkoo.

Sillä välin kun mä koitin mitata/kuvata kalaa, oli kaislikon reunassa edelleen jotain häppeningiä. Vapautuksen jälkeen oli pakko vielä testata mitä sieltä löytyy. Muutama heitto ja taas kauheet menot. Tällä kertaa hieman edellistä isomman kalan kanssa. Oon monta kertaa jo sanonu, mut tykkään niin paljon enemmän hauen kalastuksesta syksyisin kun keväisin. Paljon kovempaa vääntöö syksyllä ja loppuvuodesta. Vaikka kala olikin isompi kun edellinen, en jaksanu alkaa säätää kuvien kanssa enempää. Pari kuvaa luurilla ja mittojen ottaminen, jonka jälkeen kala jatkoi matkaansa. Tällä kertaa mitta näytti 92 senttiä. Itse tykkään et kalat asettuu tohon 80-90cm mittaan. Toki mitä isompi, sen siistimpää mut tohon väliin meneviä on kiva kalastaa. Mulla ei tosin oo kokemusta vielä edes metrisestä, joten joku voi aatella että tää on tällästä kateellisen huuteluu. :D Enkka on edelleen "vain" 96cm, mut ei tää sitä oo. Kyllä se päälle metrinenkin vielä vielä joskus tulee, kunhan vaan kävis enemmän yrittää! En tajuu miks alle metrisiä haukia ei "pidetä minään" tai "ei lasketa". Hienoja kaloja nekin on. 

Uusilla spoteilla

Hauenkalastus keväisin ei oo mulle se kaikista mieluisin juttu, mutta nyt kun reissut on peruuntunu niin on ollu kiva kalastaa ees jotain. Hauenkalastuksesta kyllä siis pidän kovastikkin, mut kalastuksen ajoitan mieluumin syksyyn. En oo itseasiassa moneen vuoteen käyny kellumassa tällein kevätaikaan. Taisin keväällä '16 kirjottaa, et nyt saa riittää nää hommat... :D Ihan kivaa ryhdistäytyy välillä. Kohdalle saattaa osuu paksuuki pötkylää ja se keväässä on siistii, et päivät pitenee ja halutessaan pystyy kalastaa vaikka koko päivän. Syksyllä ja varsinki mitä lähemmäks talvee mennään, on päivät jo niin lyhkäsiä et hyvää aikaa on vähemmän. Toisaalta se ei haittaa, koska mä oon ainaki niin nopeesti viluuntuva et en kestä vedessä ku muutaman tunnin, oli vuodenaika mikä tahansa.

Käytiin Matin kanssa kattelee uusia paikkoja pari päivää sitten. Löydettiin muutama kalakin. Uudellamaalla on onneks paljon hyviä haukipaikkoja eri puolilla. Rantaviivaa löytyy ihan tarpeeks hyvien spottien löytämiseen. Vähän silti ahdistaa tää sulku. Ymmärrän kyl hyvin millä perustein se on tehty, mut se tuntuu henkisesti tosi erikoiselta. Sitä on vaikee ees selittää, et miks. Ehkä suurin ahdistus tulee kuitenki siitä, et koko tilanne on niin sekava ja kokoajan elää epätietoisuudessa et mitä seuraavaks tapahtuu. Mielessä kolkuttelee uhka Norjattomasta kesästä. Siihen on pakko koittaa varautuu henkisesti jo nyt, et ei tuu supersuurta pettymystä myöhemmin.

Niinhän se aihe taas lähti karkaa koronaan. Se tunkee jokaiseen keskusteluun tosi helposti. Onneks kalassa saa hetken aikaa hengähtää. Vaikka on kriisi päällä, kalastus toimii edelleen ajatusten nollaajana. Nyt onkin tullu käytyy kalassa enemmän kun pitkään aikaan. Se on tuntunu hyvältä. :)

Erilainen kevät

Viime postauksessa kirjoittelin toiveista ja odotuksista alkanutta vuotta kohtaan. Nautin talven touhuista, mut odottelin kuitenkin kevättä. Fiilis oli hyvä. Tanskan reissua odotettiin äijien kanssa ku kuuta nousevaa. Fiilisteltiin videoita netissä ja laskettiin päiviä lähtöön. Jonkun verran ajatukset oli jo kesässäkin, kun saman possen kanssa mietittiin kesä/heinäkuulle reissua. Myös oman ukkelin kanssa oli suunnitelmissa häämatkailla asuntoautolla Norjaan. Henelle golfia ja mulle kalastusta. Kaikkee kivaa oli siis tiedossa. Sitten tuli pari muuttuujaa. Ensiksi vähätelty, sittemmin ison hulabaloon aikaan saanut COVID-19 on nyt täälläkin. Koronavirus laitto koko maailman sekaisin. Se laittoi myös suunnitelmat uusiksi. Ensiksi lähti Tanskan reissu, sitten piti peruuttaa häät keväältä (siirretty myöhempaan ajankohtaan), työt läks alta, eikä kesälle parane suunnitella yhtään mitään tällä hetkellä. Ihmisiä on kehotettu pysymään kotona ja nyt ollaan satimessa täällä Uudellamaalla.

Se miten maailma tästä tulee muuttumaan, pelottaa aika paljon. Havaittavissa on kauheeta vastakkain asettelua etelän ja pohjoisen välillä, moralisointia, rankkaa arvostelua, kyyläämistä ja jälkiviisastelua. Sellanen toiminta tuo ainakin ittelleni tosi huonon mielen, vaikka arvostelut yms ei osuiskaan omalle kohdalle. Kaikki tässä ollaan samassa veneessä, kaikilla on vaikeeta, mut kaikkien pitäis jotenkin koittaa pysyy järjissään ja ymmärtäväisinä toisiaan kohtaan. Sekä noudattaa annettuja ohjeita. Mun on ollu pakko pistää muutamia ryhmiä facebookista jäähylle, kun meininki niissä on ihan kamalaa. Tekee pahaa kuinka rasistisia ihmiset onkaan täällä rakkaassa kotimaassa.

Koronatilanne on vaatinu erityisjärjestelyitä. Ollaan Henen kans oltu himassa jo pari viikkoa välttäen kontakteja. Se on tälläselle sisäahdistujalle jo paljon. Mua ei niin sosiaalinen eristäytyminen haittaa, pärjäillään ihan hyvin kotosalla kaksin. Huolenaihetta tuo enemmän se, jos suomessakin joutuu ottaa järeemmät keinot käyttöön. Muualla maailmalla on ulkonaliikkumiskieltoja. En tiedä mistä narusta sitä löytääkään ittensä roikkumasta jos sellainen astuu voimaan. Metsä, meri ja luonto ylipäätään on ollu itelle aina asia, joka on pitää vaikeinakin aikoina järjissä. Koronahommien alkaessa ihmisille suositeltiin ulkoilua. Tuntuu, et se on lähteny ihan lapasesta. Tunnetut ulkoilumestat on ihan täynnä porukkaa. Se ei ihan täsmää sen kanssa, et jengiä kehotettiin välttämään massoja. Se tuntuu jotenkin hassulta, kun yleensä on tottunu liikuskelee rauhassa. Nyt on pitäny ettiä uusia paikkoja. Meillä on paljon mettää (myös uudellamaalla) ja alueita, jossa ei oo porukkaa. Sinne vaan tutkimaan rohkeesti.

Onneks on meri. Sinne voi paeta väkijoukkoja. Siellä unohtuu hetkeks kaikki. Pääsee lepuuttaa stressaantunutta mieltä. Avasin kalastuskauden tällä viikolla. Kävin heittämässä mertsarii ja haukee. Kyllä vapaan tarttuminen ja vedessä liikkuminen on vaan parasta. Vaikka yleensä tulee lähettyy kalastuksen perässä muualle, pystyy onneks täällä kotiseudullaki sitä harrastaa. Sillä mennään mitä on tarjolla. Toivotaan, että näillä nykyisillä suosituksilla/rajoituksilla saadaan tilannetta kuriin ja elämä alkais normalisoitumaan jossain vaiheessa. Siis ihan kaikinpuolin. Se nyt ei oo maailmanloppu kun suunnitelmat peruuntuu. Tottakai se vituttaa ja paljon, mut on tässä niin paljon muutakin.

Koitetaan pysyy terveinä. Ja järjissämme.

Kolme muskettisoturia Finnmarkissa

Matkojen täyteinen kesä jatkui Norjan reissun jälkeen Kreikkaan siskojen ja meijän mamin kanssa. Olihan siinä taas huimat kuus päivää väliä. Kreikan jälkeen jatkettiin ihan samalla linjalla, vajaa viikko ja uudestaan reissuun. Heinäkuun alkupuolella takaisin pohjoiseen, reissuseurana Juuso ja Miikka. Meistä on hioutunut tällänen taimenenmetsäsys porukka. Kolme muskettisoturia. Jätkät otti vähän etumatkaa ja kruisas odottelee mua Rovaniemelle. Itse lensin sinne perästä samana iltana, kunhan olin saanut siskon lapsen ristiäiset juhlittua. Oltiin Rollossa yks yö ja jatkettiin sitten matkaa Finnmarkkiin. Juhannussimaa perillepääsyn kunniaksi!

Vuonohommia tiedossa. Leiriydyttiin ja lähettiin kalaan. Kun kalastaa vuonoilla, täytyy pelata vuorovesien kanssa. Otollisimmat hetket osui tällä kertaa keskelle yötä, mut sehän ei pohjoisen yöttömässä yössä mitään haittaa. Päinvastoin. Mä niin rakastan valosia öitä. Ihan sama onko kesällä lämmin, se mikä mulle merkkaa eniten, on valo.

Tää reissu poikkesi suuresti muista reissuista valokuvauksen suhteen. Mulla on aina kamera mukana kaikilla reissuilla, kalareissut, lomareissut ja välillä se kulkee mukana muuallakin. Näin on ollut pitkään. Siitä lähtien kun sain ekan järkkärin, eli 2007 kun pääsin opiskelee kuva-artesaaniksi. Valokuvaaminen on mulle pitkään ollu rakas harrastus, mut tällä kertaa otin siitäkin lomaa. Kamera oli kyllä kokoajan valmiudessa, mut en kertaakaan kaivanu sitä repusta esille. Muutaman kuvan otin luurilla ja that's it. Se tuntui aika rentouttavalta.

Koko reissu oli ihanan rentouttava. Aivot jätettiin narikkaan jo etelä-suomessa. Ainakin juttujen tason perusteella... :D Kalastettiin aina silloin kun pystyi, rötvättiin leirissä, otettiin päikkäreitä ja naatiskeltiin olostamme pohjoisessa. On ihanaa olla omassa kalastuskuplassa, jossa mahdolliset huolet häviää ja keskittyy vaan siinä hetkessä olemiseen.

Kalastuksen kannalta reissu oli hieman haastava, mut ei kuitenkaan toivoton. Tulipahan saatua uusi laji perholla saatujen kalojen listaan. Vahinkokampeloita tuli reissun aikana useempi. Kampela on aika hassun tuntuinen siimanpäässä. Ensiks tuntuu siltä, et perho jäis kiinni levään ja sen jälkeen syntyy mielikuva siiman päällä lepattavasta lentävästä matosta. Jätkät keksi mulle uuden nimimerkin... kampelankalasta90.

Kelit vaihteli pilvisestä sateiseen, vain yhtenä iltana nähtiin muistaakseni aurinkoa. Yhtenä päivänä otettiin vähän iisimmin rötväillen teltassa kun sato vettä koko päivän. Maisteltiin graavitaimenta ja kumottiin pullo kylmää valkkaria sen kanssa. Maistui aika saakelin hyvältä. Yks hauskimpia juttuja näillä reissuilla on just toi leirissä rötvääminen. Kaikelle säädölle tulee omat rutiininsa. Luonnon helmassa herää primitiiviset selviytymisvaistot. :D Eat, sleep, fish vai miten se menikään. Reissussa on hyvä rähjääntyä.

Viikko oltiin pohjoisessa ja se meni nopeesti. On kyllä hauskaa miten meistä on tullu sellanen vakkariposse tän tyyppisille reissuille. Vaikee kuvitella lähtevänsä kenenkään muun kun Miikan ja Juuson kanssa. Meidän pikkuporukalla hommat toimii kivasti yhteen. Joko mentäis uudestaan? Kesä on mennyt ihan älyttömän nopeesti. Nyt on reissutkin taas vähäksi aikaa tehty. Heti kun viimeinen loppuu, mieltä kutkuttais jo seuraavan suunnittelu. Mertsarikausi on vielä edessä ja kohta pääsee haukiakin ettiskelemään kaislikoista!

Kaudenavaus kotivesillä

Tanskan reissusta jäi sen verran hyvät poltteet päälle, et pitihän se käydä viime viikolla avamaassa kausi ihan lähivesilläkin. Vähän oli keväisemmät kelit kun Bornholmilla... Vähän liiankin ehlä. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja vedenpinta lähes pläkä. Kovia odotuksia ei tälle avauspistolle ollu, kunhan nyt vaan pääs vähän siimoja taas oikomaan ja kahlaamaan. Reppuun pakkasin termarillisen kahvia ja mukaan meri-ilmaa haukkaamaan nappasin Henen. Vesi oli ihan älyttömän alhaalla. En oo varmaan ikinä ollu Helsingin rannoilla kalassa tollasella vedenkorkeudella. Rannat oli myös toooosi leväisiä ja vähän ällöttäviäkin. Useemman tunnin mä silti kolusin spotteja. Lopettelin sit kun Hene alkoi näyttää rannan kallioilla liian pitkästyneeltä... :D

Koko ajan entistä enemmän musta tuntuu siltä et elämä alkaa kaiken sen stressimyllerryksen jälkeen löytää taas oikeet urat. Balanssi tuntuu löytyneen harrastuksen ja muun elämän välille. Mä pääsen reissailee harrastuksen perässä siisteissä paikoissa hyvässä seurassa ja kotonakin on asiat hyvin. Ei vois asiat paremmin olla. On ihan hauskaa et Hene tulee joskus mukaan kattelee mitä mä puuhailen. Hene ei ymmärrä perhohommista oikein mitään, mut kuuntelee sujuvasti kun mä niistä kovasti välillä höpöttelen.

Monet kyselee, et millonkas herra itte rupee perhokalastajaks. Tuskin koskaan. Ainakin jos multa kysytään tai ainakaan sillä palolla miten mä sen koen. Ei mulla mitään oo sitä vastaan jos Hene haluu joskus kokeilla. Ei Henekään oo kovin innostunut ideasta. Kummallakin on omat harrasruksensa jotka on aikaa vieviä. Emmäkään oo aatellu rupee pelaa golfia. Se on toinen juttu jota meitä kysellään. Välillä mä oon käyny myös Henen mukana kentillä pyörimässä, vaikka en itte harrastakkaan. Vuoroin vieraissa. Oon muuten pistäny merkille et perhokalastuksessa ja golfissa on paljon samaa. Mun on helppo ymmärtää kun Hene kertoo lyöntitekniikasta ja toisinpäin kun mä puhun heittämisestä. Niissä on teknisesti jotain samaa. Kumpikin harrastus vie ajan lisäksi myös rahaa, joten hankitoja tai muita lajeihin liittyviä maksuja ei onneks tarvii kotona perustella. Hyvä näin!

Ilta-auringossa

Alkuviikosta tuli lähettyä taas Masan kanssa vesille. Nappasin Masan kyytiin iltapäivällä, noin tunnin ajomatkan jälkeen oltiin pelimestoilla. Pari tuntia meillä oli aikaa kalastaa ennen pimeetä. Just sopiva setti arki-iltaan. Tapahtumia oli kummallakin kiitettävästi, mut mitään oikeesti isompia ei tällä kertaa osunu kohdalle. Vesi oli edelliseen kertaan nähden noussu ja kalat vähän eri paikoissa kun viimeksi. Tapahtumien paljous teki puuhasta oikein hauskaa, vaikka niitä jättejä ei ollukkaan. Oikein onnistunut maanantai-ilta. Siitä oli hyvä jatkaa viikkoa.

Ilta-aurinko helli naamaa. Täytyy kerätä jokainen auringonsäde talteen ennen vuoden pimeimpiä aikoja. Auringonlaskun värit on ollu ihan aina mun mielestä kauneimmat värit mitä luonto tarjoo. En muuten oo hempeiden värien ystävä, mut kun yhdistää tollasia ihania kylmiä ja lämpimiä sävyjä, se on täydellisyyttä. Auringonlaskun aikaan kaikki on niin kaunista ja esiin tulee hienoja kontrasteja. Ehkä myös siksi ilta on useimmiten mun lemppariaikaa kalastaa. Ehkä parhaat auringonlaskun kiksit saa Gotlannista. Niihin ei vaan kyllästy koskaan.

Kaislikossa pitkästä aikaa

Onpas edellisestä haukirupeamasta kulunu pitkään! En osannu edes varmaksi sanoo et millon oon ollu viimeks, mut täältä blogistahan sen sai selville. Jos satunnaisia mökkihauitteluja ei lasketa mukaan, niin edellinen kerta kellurenkaalla oli kesällä 2016. :D Hupsanssaa. Mä oon enemmän syksyhauen ystävä, mut edellinen syysreissu on näköjään tehty 2015. Tai oikeestaan talvihan silloin oli. Joulukuussa 2015 on tullu edelliset haukienkat. Kivaa oli päästä kellumaan pitkästä aikaa. Lähettiin tossa yks päivä koluamaan kaislikoita mun entisen duunikaverin Matin kanssa. Vanhat tutut hoodit tuotti tulosta. Ei enkkoja mut ihan kiva kala kuitenkin, 5.4kg! Samaan aikaan mestoille sattui myös paikallisten kulmien kundi Anton, joka lainasi haavia ja vaakaa. Masa räpsäs mun kameralla poset.

Päivän keli on aika siisti. Sellainen tosi utuinen. Vuodenaikaan nähden on kyllä aika lämmin vielä, vesikin sen verran lämmintä, et ei tullu yhtään kylmä missään vaiheessa. Toivottavasti tän vuoden kausi jatkuu vielä pitkään. Alkuiltaa kohden keli hieman kirkastui ja saatiin nauttia kivasta auringonpaisteesta. Se tosin hankaloitti kalastusta ja koko kaislikko tuntui hiljenevän. Anton tunsi paikat hyvin ja oli käynyt jigaamassa ahvenia sillä aikaa kun me Matin kanssa koitettiin löytää haukia. Niitä saatiin päivän aikana yhteensä 7. Perus puikuloita ja sit tää yks vähän parempi. Pituutta ei mitattu, mutta veikkaan että pyörii siinä 90cm tienoilla. Montakohan sen mittasta haukea oon saanu... :D Se on mun perusmitta. Metriin en oo päässy vieläkään, neljä senttiä uupuu vielä. Jospa tänä syksynä! Anton oli saanu muutamia kivan kokosia appuroita. Niistäkin napattiin kuvat muistoksi.

Ennen pimeetä pistettiin kamat kasaan. Oli kyllä niin kiva päivä. Tuli niiiiiiin tarpeeseen. Ku Matti heitti mut himaan, mul oli tosi kepee olo. Tässä sen just näkee, heti kun pääsee tekee sitä mistä tykkää, mieli kirkastuu kummasti! Seuraavana päivänä töissäkin jaksoi taas astetta paremmin ja otsaan tässä viime aikoina kasvanu tatti ei ollu ihan niin suuri. Ulkoilma tekee ihmeitä. Ja oli kiva tuntee pitkästä aikaa siiman päässä jotain. Edellinen kerta tais olla juhannuksena. Tai joo... kyllä siellä siiman päässä oli jtapahtumaa myös heinäkuun lohilomalla, mut ykskään ei tullu ylös asti. Karvaat karkuutukset kalvaa mieltä vieläkin. Ehkä mä pääsen siitä yli ensi kesänä...