lauantai 5. elokuuta 2017

Mertsarin perässä

Edellisenä sateisena iltana teltassa saatiin idea lähtee kokeilemaan meritaimenen kalastusta. Yleensä sitä tulee harrastettua vain keväisin ja talvisin, mut Norjan vuonoilla se on mahdollista myös kesällä. Se tuntui kutkuttavalta idealta, lohenkalastusta ja mertsaria samaan reissuun. Kaksi mieleisintä! Tulevasta kohteesta ei ollut kovin paljoo ennakkotietoa, mut jo ajatus siitä et pääsee edes yrittää mertsaria, sai innostumaan. Aikaa ei enää ollu paljoo, yksi vuorokausi oli mahdollista nauttia Norjan maisemista ennen kotimatkaa. Köröteltiin Tenovuonoon.


Käytiin ostamassa luvat ja lähettiin yrittämään. Onnistuttiin jopa löytämään jotain.



Vuonolla oli upeet maisemat. Oli pakko käydä ihailemassa näkymiä ja talsimassa lähimaastossa.





Saatiin kalastettua iltapalaa. Tuoretta meritaimenta soijalla ja limellä, aiiii että. Viimeisen illan dinneri pidettiin hienostuneesti auton etupenkillä. Ei jaksettu enää kasaa telttaa, joten Corolla toimi taas hotellina.



Toinen fileistä laitettiin graavaantumaan yön yli ja nautiskeltiin sitten aamulla. Punalihaiset kalat on mun mielestä parhaimmillaan just graavina. Tai sit ihan raakana. Myös chevice on kova. Kypsennettynä maut ei enää tuu niin hyvin esille. Kivaa saada välillä reissussa syötyä kalaa. Pääsääntöisesti harrastetaan ceeärrää, mut jos vain säännöt ja mittarajoitukset antaa myöten, on kiva joku ruokakalakin. Aina se ei vaan oo mahdollista.



Reissun vika vuorokausi oli kruunaus koko hommalle. Oli siistiä vaihtaa maisemaa ja päästä kalastaa mertsaria heinäkuun lopussa. Lohenkalastus ei tällä kertaa ollu niin hyvää mitä olis toivonu, mutta ei siitäkään huono fiilis jäänyt ollenkaan. Reissu oli suht pikainen, keskiviikosta keskiviikkoon. Vaikka pohjoisessa viettäisi mielellään pidemmän aikaa, oli tällänen viikon pyrähdys ihan sopiva tähän väliin. Pääs taas hetkeks unohtaa arjen.

Kotimatkalla iski pieni stressinpoikanen kun tajusin, että seuraavakin reissu on jo ihan kohta. Toki se on ollu tiedossa jo pitkään, mut vasta matkalla oikeesti tajusin mitä kaikkea mun täytyy ehtiä sitä ennen tehdä. :D Ollaan lähdössä tyttöporukalla eräreissuun ja siihen valmistautuminen vaatii vähän enemmän eforttia. Kohta mennään!

2 kommenttia:

  1. Näyttää vähän tutulta paikalta. Käytiinköhän me tuolla samalla vuonolla viime kesänä. Kivoja kuvia! Hienot taimenet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voipi olla, että oottekin ollu siellä! Kiits. :)

      Poista