maanantai 8. joulukuuta 2014

Kauniit naiset kalassa

Pieta - Kerroin aijemmin, että koottiin facebookissa perhomimmejä yhteen ja alettiin heti suunnitella tapaamisia. Kerran pidettiin jo sidontailta Ruodossa ja eilen treffattiin ekaa kertaa ihan kalastuksen parissa. Sunnuntai aamuna viisi likkaa kokoontui Lauttasaaressa. Meitä tuli vähän ympäri suomea. Mä ja Katri pääkaupunkiseudulta, Hanna Turusta, Veera Tampereelta ja Noora jaksoi tänne Vaasasta asti! Aika siistii. Muut oli jo parkkiksella kun mä ja Juuso saavuttiin paikalle. Nopeasti kamat kuntoon ja rantaan. Juuso ei malttanut jäädä himaan kun mulla oli kalahommia tiedossa. Jäbä karkotettiin muualle, tää päivä oli only for the girls!


Vesi oli todella alhaalla ja tuuli ihan kreisi ajoittain. Valittiin kalastuspaikkoja vähän sen mukaan missä oli vähiten tuulista, eli helpompaa heittää. Olin niin kivaa päästä kalaan pitkästä aikaa vaikka heittäminen olikin välillä vähän haasteellista. Edellisestä kerrasta on vierähtänyt jo muutamia viikkoja. Vaikka keli oli tuulinen, se ei ollut kuitenkaan kovin kylmä. Ihan hyvin pärjäs ainakin siihen nähden että on joulukuu. Eipä oo aikaisemmin näihin aikoihin tullu kahlattua meressä. Aurinkokin kävi morjestamassa pari kertaa. Silloin oli aika nättiä!


Tässä hyvä neuvo kalamiehille. Miten saada naiset kerääntymään sun ympärille? Koukuta kala niin likat juoksee kirkuen sun luokse. Eräällä kanssakalastajalla kävi just näin... Kun nähtiin vavan vääntyvän ja kalan käynnit pinnassa, juostiin heti innoissamme tsekkaamaan tilannetta. Siiman päässä oli pieni ja söpö taimen. Samoihin aikoihin myös toisaalla ollut Juuso sai koukutettua tälläisen myyttisen olennon. Noin 60cm evällisen kaunokaisen. Siitä löytyy kuva TÄÄLTÄ tai meidän facebook sivulta. Linkki sivupalkissa.

Samainen kirkuvan akkalauman ympärilleen saanut kanssakalastaja joutui kameramieheksi kun haluttiin saada ikuistettua tää meidän huipputiimi. Kiitos ja anteeksi! Otettiin paljon hassuja kuvia. Jos likkojen kalahommat kiinnostaa enemmän, pääsee meitä seuraamaan Instagramissa nimimerkillä flyfisherwomenfin.

Kovin montaa tuntia ei keretty kalastamaan. Kiitos vain tän talven ja lyhyen valoisan ajan. Auringon laskiessa maisema muuttui todella kauniiksi, ihan satumaiseksi. Nää on just niitä upeta hetkiä, joita tulee ulkoharrastusten parissa. Kaikkien pitäis joskus lähteä ihailemaan Suomen luonnon kauneutta. Parasta.

Illan pimentyessä jouduttiin lopettamaan ja laittamaan kalastuskamat taas kasaan. Käytiin vielä yhdessä syömässä. Tässä vaiheessa Juusokin oli jo saanu luvan tulla messiin. Juuso kuunteli ihmeissään kun tytöt puhuu kalajuttuja. Oli kuulemma hassun kuuloista. Musta tuntuu että tyttöporukassa on helpompaa avata suunsa kalastusasioista. Jätkien kanssa mä ainakin vähän pelkään sanovani jotain tyhmää tai väärää. Tän porukan kanssa juttu luistaa ja saa rauhassa fiilistellä kaikkia juttuja. Se siinä just tais ollakkin hassun kuuloista, kun asiat ei periaatteessa eroo mitenkään miesten keskusteluista. Toki jutustelussa on pieni naisellinen twisti. ;)

Päivä oli ihan superi. Se meni harmillisen nopeasti. Kun kevät koittaa joskus, täytyy suunnitella uusia  reissuja muihin kohteisiin. Kaikilla meillä on omat ja hieman erilaiset mieltymykset kalastuksessa. Kivaa päästä näkemään ja kokemaan vähän erilaisia näkemyksiä. Kiitos siististä päivästä Veera, Hanna, Noora ja Katri!

6 kommenttia:

  1. Minäkin haluisin perhokalastaa! Mies yritti opettaa mutta ei siitä mitään tullut ja monesti sille suu vaahdossa selitin kuinka mäkin opin joskus ja kuinka käyn jonkun naispuolisen kanssa. Harmi vaan en oo törmännyt kehenkään joka olis yhtä innoissaan kuin minä ja joka myös vasta opettelis. Ei mulla kyllä välineitä ole mut mies lupas lainata ;D Kesällä olis tarkoitus opetella takapihalla heittotekniikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Jos kiinnostaa höpistä kalajutuista muidenkin likkojen kanssa, käy liittymässä facebookissa Perhomimmit ryhmään. :) Tässä vielä linkki:

      https://www.facebook.com/groups/1508834476036493/

      Poista
  2. Hienoa nähdä naisia lajin parissa. Hyvää settiä !

    VastaaPoista