maanantai 23. helmikuuta 2015

Reissupohdintaa kesälle

Pieta - Kun yhdestä reissusta on selvitty, mikä parempaa kun alkaa suunnitella uutta matkaa. Viimeinen päätös Thaimaahan lähtemistestä tuli vasta reilua kuukautta ennen lähtöä, mut tulevaa kesän reissua on pyöritelty mielessä jo viime kesästä lähtien... Thaimaa oli hyvä irtiotto tästä talvesta, mut kun talvi kääntyy pikkuhiljaa kevääksi, alkaa kalastuskuume taas kunnolla nousta. Ollaan tietoisesti pidetty kalahommista hieman taukoa täällä Suomessa. Talvella kalastaminen on vähän niin ja näin. Sellasta itsensä ja ehkä vähän kalojenkin kiusaamista. Tää talvi ei vaan oo kauheesti talvelta näyttänyt ja kädet alkaa pikkuhiljaa haluta vavan varteen.



Viime kesän reissu oli ihan paras. Vanha Hiace muuntautui helposti tee-se-itse matkailuautoksi. Heinäkuun puolessa välissä lähettiin kolmeksi viikoksi pohjoiseen. Harjuskalastusta Kuusamossa, vaellus Kevon luonnonpuistossa, lohijahti Tenolla ja reissun kohokohtana muutama päivä Finnmarkissa. Kolme viikkoa meni ihan liian nopeesti. Tänäkin vuonna olis tarkoitus viettää tienpäällä suunnilleen sama aika. Mä oon vähän jo yrittänyt ehdottaa että oltais samantien kuukausi, mut voi olla että se on jo vähän liian pitkä aika duunista veke.

Ollaan vähän mietitty, että jos tällä kertaa lähtisi matkaan vähän aikaisemmin. Vaikka viikkoa tai paria, niin että reissu olisi heinäkuun sisällä. Silloin oltais elokuussa jo takaisin pääkaupunkiseudulla ja päästäis täältä käsin esimerkiksi Kymille hyvään aikaan. Kotkan kalastukset jäi viime vuonna todella vähäisiksi.



Sitten niihin kalastuskohteisiin. Olisi kiva käydä uusissa paikoissa, mut voi olla että päädytään ainakin osittain samoille mestoille. Tenolla kalastus oli viime vuonna aika huonoa. Alkuun tuli fiilis, että ei enää koskaan tänne, mut toisaalta juttuja jäi niin paljon hampaankoloon että olis melkein pakko päästä ottamaan revanssi.

Myös Norjaan on päästävä uudestaan, se nyt olikin tiedossa jo viime vuonna. Heti kun näin ne kaikki siistit mestat, tiesin että tänne on pakko tulla taas uudestaan. Ehkä jopa samalle joelle, mut myös uusia paikkoja olis kiva kokeilla. Kesällä oltiin Finnmarkissa neljä päivää, nyt vois viettää vaikka muutamia päiviä enemmän ja käydä samalla muuallakin. Mä selaan Instagramissa Norjalaisten kalatyttöjen kuvia aina ihaillen. Kaikki kuvissa näkyvät mestat näyttää niin mageilta. Vähän masentaa kun itse asuu maitokahvia muistuttavan joen vieressä. :D No onhan Vantaanjokikin ihan hyvä joki, vaikka ei niin hyvältä näytäkkään.



Reissun ekaksi kohteeksi ollaan vähän kelailtu Käsivartta. Tarkemmasta kohteesta ei oo vielä varmuutta, mutta se suunta kiinnostaisi kovasti. Ehkä mukaan voisi ottaa vähän vaellustakin ja dallailla johonkin siistiin paikkaan. Mä oon ihan lovena vaeltamiseen, täytyy vaan saada tolle kalakaverillekin myytyä tää idea. Juuso ei oo ihan niin innokas näistä rinkkahommista. Luulen kyllä että kun kyse on kalastusvaelluksesta, ei mun ihan kauheesti tarvii onneks ylipuhua. Käsivarsi olis tosiaan eka kohde. Sen jälkeiset reitit kaipaa vielä vähän hiomista. Oon niin varma, että suunnitelmat kerkee muuttuu tässä vielä useaan otteeseen. Heinäkuuhun on vielä aika pitkä aika...

Luultavasti reissu olis taas tarkoitus tehdä aika pienellä budjetilla. Luvat ja polttoaineet vie tietysti jonkun verran rahaa, eikä sitä pidä tälläisellä reissua ajatella, mut muista kuluista on helppo karsia. Majoituskulut saa pidettyä kurissa kun nukkuu autossa tai teltassa. Ruuat saa helposti väsättyä trangiassa niin ei mee ravintoloihinkaan rahaa. Tällä kuviolla mentiin viime vuonnakin ja se toimi tosi hyvin.

Toki keväälle ja kesälle on tuloissa muitakin kalastusreissuja ja mut tää olis se kesän pääjuttu. Matkaan lähdetään näillä näkymin kahdestaan, mut jos muita on liikkumassa samoilla hoodeilla, saa tulla moikkaamaan. Notskilla hengaaminen porukalla on kivaa ja kalajutut on parhaita kun ne pääsee jakamaan muiden kanssa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti