TourDeLapland: Suuria tunteita Norjassa

Viime vuoden kuvioita seuraten oli Tenon jälkeen vuorossa vierailu rajan toiselle puolelle. Lähettiin Norjaan la 18.7. Tuttu reitti, siistit maisemat, matka meni mukavasti niitä ihaillessa. On se niin jännää että ei tarvii mennä kun jotain kymmeniä kilsoja Norjan puolelle niin maisemat muuttuu ihan täysin. Suomen lappi on hullun siisti, mut mites tää Finnmark sitten. Ihan mieletöntä, aina se jaksaa hämmästyttää. Merellisyys tuo ihan erilaisen fiiliksen.

OItiin tutulla joella jo hyvissä ajoin kärkkymässä lupia. Porukkaa oli aika paljon, mut 25 tyypin kiintiö ei onneksi tullut täyteen. Aika lähelle tosin meni ja se tietää aina sitä että vapaat poolit voi olla vähän kortilla. Norjaan tultaessa fiilis oli odottavainen. Viime vuoden tapahtumia kertas mielessä, Tenolla tyhjää mut tää joki pelasti pakan. Kummatkin sai ekat lohet heti ekojen tuntien aikana. Nyt ei kuitenkaan käyny ihan niin hyvä flaksi. Kuultiin täällä taas samaa huhua kun Tenollakin, vaikeeta on ollu. Kaloja kuitenki näkyi ja se on aina ihan piristävää. Kalastettiin reilusti yli puoleenyöhön. Aurinko kerkeks mennä hetkeksi vuorten taakse, mut sitten se taas alkoi porottaa. Lapin kesä on vaan niin mahtava. Se on yks niistä syistä miksi Lappiin tahtoo aina uudestaan.

Norjan reissun ajan meidän oli tarkotus nukkua teltassa. Mökkejäkin on alueella tarjolla, mut haluttiin vetää yöpymiset pienellä budjetilla, luvat joelle maksaa kuitenkin noin 60e per päivä, joten jostain on ihan hyvä säästää. Telttaa kasatessa huomattiin että hupsanssaa, jotain taitaa puuttua. Reissusäätäjät Piiroinen ja Kolehmainen taas vauhdissa... Telttakepit oli jääny himaan. Niin myös sisäteltta. Miten meni, noin niinkuin omasta mielestä? Alkuun ärsytti, mut lopulta koko juttu vaan nauratti. Vähän niinkuin se auton akun loppuminen alkumatkasta. Meidän Corollan täytyi siis muuntautua tilapäismajoitukseksi.  Onneks kumpikaan meistä ei oo kovin pitkä. Ihan hyvin mahduttiin taakse käännettyjen etupenkkien päälle nukkumaan. Siinä nukkui ihan yllättävän hyvin. Ekaa yötä lukuunottamatta. Se tais olla kylmin yö.

Seuraavana aamuna väsytti... Norjassa meiningit ei ollu enää niin lomailevat kun Tenolla, ihan tarkotuksella.

Ekan luvan toisella puoliskolla Juuso sai ekaa kertaa jotain säpinää. Väsyttelyn jälkeen Juusbe sai käsiinsä siistin 86cm kaunottaren. Tässä vaiheessa mä olin oikeesti iloinen Juuson puolesta. Onneksi edes toinen meistä onnistui. Taas tuli fiilisteltyä sitä kuinka siisti kala lohi on. Muutkin (lohi)kalat on kaikki omalla tapaa siistejä, mut kyllä lohi on kaikkien kunkku. Tai kuningatar, niinku tämä just. Ylivoimaisesti mun lempparikala.

Itse en saanut ekalle luvalle minkäänlaisia tapahtumia. Se vähän harmitti, mut toivoa vielä oli. Ekan luvan jälkeen päätettiin skippaa seuraava ilta kalastuksesta. Käytiin lähimaastossa tutkimassa paikkoja, kattomassa siistejä merimaisemia ja sidottiin muutamat uudet perhot tulevien päivien varalle.

Norjassa heitettiin yhteensä kolme lupaa. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka lohenkalastus on ihan parasta hommaa, on se samalla myös kaikkein raastavinta henkisesti. Siis jos onnistumiset ei osu omalle kohdalle. Myöskään Juusolla ei ollut nyt niin kovaa tykitystä kuin viime vuonna, mut jokaiselle luvalle osui kuitenkin yksi kala. Ekana yllä mainittu 86cm, toisella luvalla 54cm titti ja viimeisellä 76cm. Itse jouduin puhaltelemaan nollia kaikilla luvilla. Se otti pattiin ja pahasti. Mulla on paha tapa närkästyä (kateudesta) Juusolle jos se saa enemmän kalaa kun mä. Nyt en oikeesti osannu olla edes ärsyytynyt, pikemminkin surullinen. Niin nololta kun se ehkä kuulostaakin, mä olin kolmannen luvan jälkeen aivan maassa. Tarkotuksena oli heittää vielä yksi lupa, mut mulla ei kantti enää kestäny. Ehkä vähän tyhmästi tehty, olishan se onnistuminen vielä voinu tulla, mut ei, ei vaan pystyny enää kun kaikki luotto oli menny. Lempparikala jäi tällä kertaa saavuttamatta.

Ite en pysty yhtään samaistumaan paljon toitotettuun "Ei se kalan saaminen niin tärkeetä ole" -lausahduksiin. Yeah right. Jos mä lähden kalaan, tottakai mä haluun jotain saadakkin. Aina ei voi voittaa, enkä tarkota että kaloja pitää himaan roudaa mutta kyllä mä oikeesti toivon joka kerta saavani jotain tapahtumia. Jos haluun nauttia luonnosta muuten, tiedän siihen kyllä monta muuta parempaa tapaa kun kalastuksen.

Viimeisen luvan jälkeen jäätiin vielä yhdeksi yöksi joen varteen. Illalla paistettiin trangialla lohtulettuja.

Seuraavana aamuna mieli oli taas pitkästä aikaa hieman odottavainen. Oltiin lohihommien lomassa kuultu meriraudun kalastuksesta. Tiedettiin kyllä että sitä voi näiltä seuduilta saada, mut tarkempaa tietoa ei ollut. Saatiin vinkkiä ajasta ja paikasta. Varsinkin mulle oli tosi tärkeetä saada taas jotain uutta meininkiä näiden lohipettymyksien jälkeen. Ajankohta kalan saamiselle perholla oli kuulemma aika marginaalinen.

Tultiin potentiaaliseen paikkaan ja aloitettiin kalastus. Mestoilla tuuli aika pahasti ja heittäminen vitosluokkaisilla vehkeillä oli aika hanurista, mut silti jossain mielen sopukoissa poltteli pieni toivon kipinä. Ei mennyt kovin kauaa kun parvi osui kohdalle. Ensiksi Juuso sai pienen raudun, aika nopeesti sen jälkeen myös mulla oli kala kiinni. Se tuntui aika utopistiselta kaiken sen tyhjän nakkelun jälkeen. Nopeen väsyttelyn jälkeen kala sai kuitenkin rimpuiltua ittensä irti. Höh. Kirkkaassa vedessä oli jännää kattoa kun kalat seuras perhoja. Vihdoin myös mä sain haaviin elämäni ensimmäisen meriraudun! Fiilis oli aika siisti. Aika kreisi kala, vaikka kokoa ei löytynykkään kun varmaan noin 40cm. Kesti tovin ennen kun kalan sai haaviin. Uusi kalalaji bongattu, jes!

Tää merirautu nosti mut taas takaisin normaaliin sieltä pohjamudista. Uuden kalalajin saaminen on aina siistiä. Parvi oli aika nopeesti taas tiessään, mut hetki saatiin nauttia kivasta kalastuksesta merellä. Taas jatkettiin matkaa seuraavaan paikkaan. Naurattaa kyllä vähän tää fiiliksien vuoristorata kalastuksessa. Aluks oon ihan maassa ja sit ei tarvita kun yks hyvä onnistuminen niin elämä hymyilee taas.