Tyttöjen erämaareissu

Kesän viimeinen reissu suuntautui ihan tänne kotisuomeen. Lähettiin Hannan, Veeran ja Nooran kans elokuun ekana sunnuntaina matkaamaan kohti Käsivartta. Hanna hyppäs kyytiin jo Vantaalta, loput likat haettiin matkalta. Tuntu jokseenki oudolta ajaa taas osittain samaa reittiä, joka oli tullu kuljettuu ihan muutama päivä sitten edellisen kerran. Kun päästiin Tornion korkeudelle, koukattiin Haaparannalla hampparilla. Sen jälkeen porukkaa alkoi väsyttää. Loppumatka piti vetää parilla kuskin vaihdolla ja pienillä nokkaunilla tienvarressa. Määränpäässä oltiin vasta aamulla. Tehtiin viimeiset tsekkaukset rinkkoihin ja lähettiin talsimaan kohti erämaata.

Mulla oli ekaa kertaa käytössä uusi Fjällrävenin Kajka rinkka. Edellisillä vaelluksilla mulla on aina ollu lainarinkka. Kajka oli ihan uusi tuttavuus selässä ja tykkäsin siitä kovasti. Mulla on aina ollu vaikeuksia rinkkojen lantiovyön kanssa. Vaelluksen jälkeen iho on ollu ihan rikki lantioluiden kohdalta. Mikä helpotus oli kun sitä probleemaa ei tällä kertaa tullu. Tottakai rinkka painoi jonkun verran lantiota, mut yhtäkään ruhjetta ei tullu ja kävely tuntui menevän hyvin, vaikka selässä oli 31 kiloa. Se oli mun painoenkka ja olin oikeesti yllättyny kuinka kevyesti jaksoin sen kantaa. Joskus mun rinkka painoi 25 kiloo ja olin aivan rikki. Kyllä siitä salitreenistä on tähänkin asiaan hyötyä. Sain rinkan myös ihan itse selkään, joka sekään ei aina oo ollu niin helppoo. Kajka, 6/5! Just mulle sopiva rinkka.

Suuren osan matkasta painoin yksinäni menemään, kun asken kulki niin hyvin. Tottakai loppuvaiheessa oli väsähtäny olo. Varsinkin kun keli muuttu aika niheeks. Kun oltiin lähestymässä viimeisiä kilometrejä, tuli vastaan joku paikallinen heppu joka tokaisi "taitaa tulla sae..." Niinhän sieltä sit tuli. Synkät pilvet tuli auringon eteen ja päälle iski kunnin ukkonen. Rakeet kopisi kuoritakkiin kun talsittiin eteenpäin. Jossain vaiheessa se muuttui ihan perus vesisateeks. Onneks päämäärään päästessä ei enää satanu ja saatiin laitettuu leiri kasaan ihan kivassa kelissä. Illalla mentiin vielä kalaan. Leirii kasatessa katteltiin siistejä pintakäyntejä, mut kun lopulta päästiin kalaan, ne loppu. Eipä se haitannu, kaloja kuitenkin löytyi ihan mukavasti. Enkat meni uusiksi, vaikka ihan pikkiriikkisen jäi alle monien tavoittelemasta maagisesta 50 cm rajasta... Käsivarressa on siihen ihan hyvät mahikset, joten ei huolta.

Myöhemmin illalla telttaan kömpiessä väsytti ihan hullusti. Uni tuli heti. Mulla iskee aina pieni ahdistus kun tulee uuteen paikkaan. Oikeesti, ihan joka kerta. Vaikka olisin kuinka innoissani reissusta, tuntuu ekat hetket aina ahdistavalta. Menee onneks nopeesti ohi. Ekan illan kalastelin yksikseni. Muillakin tais olla ekan illan masista tai muuten väsymystä automatkasta/vaelluksesta. Seuraavana aamuna mieli oli jo kirkkaampi. Naureskeltiin yhessä asialle. Aamukahvilla istuminen venyi sen verran pitkälle, et päätettiin tehdä vielä lounastakin ennen kalaanlähtöö. Oli mukava vaan hengata ja jutskailla. Vasta iltapäivällä päästiin kalaan. Päivän aikana sain elämäni ekan yli 50cm harjuksen. Sitä onkin jahdattu muutaman vuoden ajan. Tavoite vihdoin täytetty, jesss! 53 senttiä.

Illalla tuli ihanan tyyni keli ja kaloille pääs tarjoo pinturia. Se oli mukavaa! Pintureilla kalastaminen ei oo mulle kovin tuttua. Harvoin osuu sellaset olosuhteet, että se on mahdollista. Mukavaa vaihtelua uppoperhoihin.

Toisen illan jälkeen keli muuttui vaihtelevammaksi. Vettä satoi aika paljon. Vesisade antoi luvan nukkuu vähän pidempään. Ihan kun meillä muutenkaan olis ollu mitään aikatauluja... Yhtenä aamuna vedin enkan. Nukuin kahteen. Jopa aamu-uninen Hanna ihmetteli, et miten mä vedän hirsiä vieläkin. Mä en ikinä nuku niin pitkään! Tuntui päivä aika lyhyeltä sen jälkeen. Mut teki kyllä varmasti tälläselle aamuvirkulle ihan hyvää. (alla oleva kuva: Veera)

Vasta viimeisenä kokonaisena päivänä kosteet kelit hellitti ja saatiin paistatella päivää auringossa. Toivottiin että olis vielä päässy kalastaa pintureilla, mut koko päivän oli aika kova tuuli. (toka kuva: Veera)

Vietettiin erämaassa rentoillen yhteensä viisi kokonaista ja pari puolikasta päivää. Kalaa tuli sen verran hyvin, että pääsiin valikoimaan seasta ruokakalatkin. Hiillosharria, graavia ja paistettua harjusta. Kaksi jälkimmäistä oli parhaita. Jälkkäriksi oli usein tarjolla Xante tai minttukaakaota. Oli jännää olla reissussa puhtaasti naispowerilla. Aika kului nopeesti. Yhtäkkii olikin jo päivä kun piti purkaa leiri ja lähtee tarpomaan takaisin autolle.

Kun saatiin pakattua auto taas rinkoilla ja valmiit lähtee, alko autosta kuuluu outoo ääntä. Hanna ja Noora kurkkas konepellin alle ja huomas et öljyt on ihan finito. Hups... Onneks se tuli huomattua tossa vaiheessa. Olis ollu tosi kiva jos auto olis kusahtanu jonnekki matkan varrelle keskellä yötä. Köröteltiin varovasti Kilpisjärvelle hakee lisää öljyä. Oli kiva käydä pikavisiitillä Kilpparilla. Oon käyny siellä edellisen kerran joskus 20 vuotta sitten ehkä. :D Vaikka siellä pistäytyminen toi vähän lisäkilsoja, ei se haitannu yhtään. Edessä oli piiiiitkä kotimatka, joten muutama kymmenen kilsaa sinne tänne, ihan sama. Lähettiin taas iltaa vasten ajaa kohti Etelää. Kaikki oli aika poikki ja kuskia piti vaihtaa semiusein. Se on paha kun ratissa alkaa väsyttää. Lapuan, Tampereen ja Turun kautta oli himassa viimein seuraavana päivänä alkuillasta. Huhhuh. Kolmas Lapin reissu tälle vuodelle oli sitten siinä. Kiitos Corolla kun jaksoit.

Kiitos tietenkin myös Hanna, Veera ja Noora. Tähän väliin sydän. Täytyy yrittää ottaa perinteeksi, et vuodessa vois heittää vaikka edes yhden tälläisen tyttöjen reissun. #taitaatullasae #nyttuleetappamisia