sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Biitsikelit Larussa

Pieta - Eilen päästiin taas vihdoin kalaan. Mulla ja Katrilla oli aikasemmin viikolla ollu puhetta että viikonloppuna vois käydä yhessä jossain. Päädyttiin mertsarin perään Lauttasaareen. Juusokin oli ollut kiltisti, joten pääsi messiin. ;) Keli ei ollut kalastuksen kannalta mikään paras, mut eipä voi valittaa auringonpaisteesta kun tähän aikaan vuodesta se ei ole kovin yleistä. Sää oli nätti ja aika kirpsakka. Oltiin paikalla heti aamusta.





Juuso hankki vähän aikaa sitten uuden vavan (Guideline Reaction 907) juuri näihin hommiin ja pääsi nyt ekaa kertaa testaamaan sitä ihan tositoimissa. Vapa sai hieman moitteita kahvan paksuudesta, joka on Juuson pienehköön handuun vähän liian hevi. Sitä täytyy varmaan yrittää vähän hioa jotenkin. Mulla oli käytössä Juuson vanha Vissun GT Four. Ysiluokkainen vapa voi kuulostaa vähän liian stydiltä, mutta ei se mun mielestä tuntunut mitenkään raskaalta. Sillä oli oikeestaan aika mukavaa heittää.






Vähän nauratti mun ja Katrin vahingossa samanlaiseksi sattuneet "asuvalinnat". Kumpi on kumpi?

Alkuiltapäivästä täytyi sanoo Katrille moikat ja lähtee kotia kohti valmistautumaan illan rientoihin. Mertsareita ei näkynyt, mutta muuten oli mukavaa. Ainakin sai taas vähän lisää heittokokemusta ja kalastuksesta tulee aina hyvä fiilis. Tää oli mulle vasta toinen kerta merellä.  Yritetään keretä tulevalla viikolla taas johonkin. Harmi että duunipäivien jälkeen ei enää oikein pysty lähtee mihinkään kalaan, kun pimee tulee jo niin aikaisin. 

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille ja kireitä siimoja!

2 kommenttia:

  1. Hahahaha mun haavin magneettivapautin meni hajalle - roikkuu aika hauskasti noissa kuvissa meressä xD :D

    Oli hyvä reissu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katoppa joo, en ees huomannu aikasemmin :D Hahah. Oli jepaa!

      Poista