sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Norjassa toistamiseen

Elokuun loppu, eli viikko 34 ja ihan alku viikosta 35 tuli vietettyä Norjan hienoissa maisemissa. Ihan viimeiset hetket kun lohta pystyi tuollapäin kalastaa. Matkaseurana tällä kertaa ihan uusia naamoja. Tai ei sinänsä uusia, mut ei olla koskaan oltu reissussa yhdessä. Miikka tuli mun ja Juuson kyydillä lopun matkaa Oulusta, muu porukka eli Jiihoo, Julli ja Rasse meni jo hieman aikaisemmin omilla kyydeillään. Meidän matkanteko ei menny ihan nappiin. Alkuun kaikki meni ihan hyvin, mut sit Ruotsin puolella kiva ajokeli muuttui karmeeks vesisateeks, hirviä sai tosissaan yrittää ajoissa bongata tienvarresta ja autosta hajos pakoputki. Päästiin kuitenkin ehjänä perille joskus myöhään yöllä. Seuraavana päivänä alkoi kalastus. Pidetään tää postaus kuvapainotteisena.

Reilu viikko oltiin mestoilla. Ei ollu helppoa. Vesi vähissä ja kalat pääasiassa parkkikaloja. Veden noustessa hetkellisesti Juuso onnistu samaan yhden kirkkaan 87 senttisen. Yhteensä porukka sai 11 kalaa. Pienimmät niistä oli tittejä ja suurin 107cm. Arvatkaas kuinka monta niistä osui mulle? Ei yksikään! Tää oli taas tällänen reissu sitten... Onneks edellisestä lohireissusta ei ollu kulunu vielä kauaa, joten aikaisemmat onnistumiset oli vielä mielessä, eikä mulla kerenny muodostuu mitään järkyttävää poltetta. Toki se harmitti ja vähän turhautti, että kaikki muut sai kaloja. Taas tuli useempaan kertaan mietittyä, et tekeeks jotain väärin. Ainakaan yrittämättömyydestä ei voida syyttää. Tuli heitettyy varmaan enemmän kun koskaan ja oikeesti mietittyy seuraavia siirtoja. No, eipä mahda mitään. Myös Miikalla oli pitkään vaikeeta ja yhdessä manailtiin välillä koko hommaa, mut sit reissun loppupuolella Miikalle napsahti 101cm possu. Siitä kalasta mä olin aidosti iloinen, koska Miikka oli ollu edellisen kerran kunnolla reissussa viimeks pari vuotta sitten ja poltteet sen mukaiset.

Oli jännää tulla samoille paikoilla toistamiseen samana vuonna. Tavallaan se oli kivaa ja kaikki tuntui kotoisalta, mut jotenkin puuttui sellanen samanlainen polte mitä oli ollu aikaisemmin kesällä. Ehkä tää väli oli vaan liian lyhyt ja olosuhteet vaikutti fiilikseen. Hyvä reissu oli kyllä muuten. Hienoo oli päästä vielä kertaalleen vähän kauemmas. Nyt taas suunnittelemaan tulevia seikkailuja ensi vuodelle!

2 kommenttia: