torstai 15. kesäkuuta 2017

Reissujen suunnittelua

Hyvää kesän alkua kaikille! Taas se aika vuodesta kun reissujen suunnittelut alkaa lähtee lapasesta. Mielikuvitus laukkaa välillä vähän liian kovaa ja haluis mennä ihan joka paikkaan... Tää kesä tulee olee mulle varmaan vähän erilainen, tai ainakin toivon niin. Reilun parin viikon päästä sanon töissä vakkarisopparille morjens. Kokonaan en sano itseäni irti, mutta pääsen taas pitkästä aikaa siihen tilanteeseen, että saan itse vaikuttaa töiden määrään. Oon kaavaillu olevani kokonaan töistä pois ennen eräopaskoulutuksen alkua, eli noin puolitoista kuukautta. Työ on vieny multa ihan liikaa aikaa ja mieltä reilun vuoden verran. Nyt aijon ottaa menettyä takaisin ja nauttia kunnolla kesästä.


Oon harrastanu pehokalastusta nyt viitisen vuotta. Vuosien varrella oon tullu ehkä vähän valikoivammaksi kalastuskohteiden ja kalojen suhteen. Alkuun piti päästä kokeilee ihan kaikkee. Se oli siistii aikaa ja samalla siinä alkoi muodostuu ne omat lempparit. Vieläkin tulee hetkiä, jolloin on  ihan sama mitä kalastaa, kun vaan pääsee kalaan mut on tässä ihan selkeesti tullu nirsommaksi. Jos olis mahdollisuus kalastaa lohta ja meritaimenta ympäri vuoden, tekisin varmaan just niin. Kesän suunnitelmista se on siis ainakin varmaan, et lohen perään on lähdettävä.


Viime vuoden Ämmarnäsin reissu jäi senverran mieltä kalvamaan, et joku vastaava pyrähdys olis kiva jossain tehdä. Reissun ajankohta osuu taas heinäkuun alkuun, joten se voi kyllä olla pieni riski. Viime vuonna vettä oli kesä-heinäkuun vaihteessa Pohjois-Ruotsissa ihan liikaa ja hyvin mahdollista, että tänä vuonna ihan sama homma. Taitaa kesä olla myöhässä. Silti kutkuttais käydä joku paikka kokeilemassa. Karttoja on tullu jo tutkittua ja muutamat eri mestat Kiirunan, Arjeplogin ja Gällivaren alueella kiinnostais. Rinkkaakin vois vähän ulkoiluttaa. Sellanen erämaakalastus ei oo mulle tuttua. Vaeltamisesta tykkään, mut ei mulla oo koskaan ollu kalavehkeitä mukana. Se pitäisi vielä päästä testaamaan. Paikat missä mä oon käyny, on ollu helposti autolla saavutettavia.


Loppukesästä on suunnitteilla myös tyttöreissu johonkin pohjoiseen. Kohde on täysin auki vielä, mut eiköhän me jotain keksitä. Myös Kainuun seuduilla olis tarkotus jossain vaiheessa käväistä moikkaamassa Annia. Reissujen suunnittelu on kivaa. Samalla se on myös hieman stressaavaa. Oon tutkaillu Ruotsin ja Norjan maastokarttoja pitkin öitä ja tuskaillut kun moni paikka tuntuu kiinnostavalta. On tää niin siistiä myös. :D Toivottavasti tulee huippu kalastuskesä. Vielä muutama viikko pitäis jaksaa töissä painaa ja sit koittaa hetkeksi vapaus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti