perjantai 22. syyskuuta 2017

Neljä ja puoli viikkoa

Kun tässä yks päivä kelailin itekseni menneitä reissuja ja kesää noin muutenkin. Havahduin siihen et vietin tänä kesänä yhteensä neljä ja puoli viikkoa napapiirin pohjoisella puolella. Sehän on yli kuukausi eli aika iso osa kesästä... En kyllä viettäny sitä aikaa putkeen, mut kolme reissua tuli heitettyä pohjoiseen. Aika siistiä sanoisin. Mun missio tälle kesälle oli pitää parhain kalastuskesä ever ja nyt kun mietin niin kyllä mä siinä taisin ihan onnistuu! Eka reissuista tuli tehtyä heti heinäkuun alussa ja viimeinen elokuun alkupuolella. Siinä välissä ei kovin monia päiviä kerenny himassa mädäntyy. Kaksi reissua lohenkalastusta, kolmas vietettiin harjusten parissa. Oli ihanaa nauttia yöttömistä öistä, eikä lähdön fiilis ollu niin paha kun tiesi et kohta mä tuun takasin. Toka reissu tosin tuli vähän yllättäen, mutta kyllä mulla oli sellanen kutina et kohta sitä taas mennään!





Koko tää vuosi on ollu näiden kalareissujen puolesta aika jees. Ennen kesän reissupläjäystä tuli tehtyä kaksi muuta trippiä. Kalastuskauden avasi viikko Gotlannissa ja vähän myöhemmin keväällä viikko Mörrumilla. Yksittäisiä kalastuspäiviä on tälle kaudelle tullut vähemmän kuin aikaisemmin, mut pidempiä reissuja on päässy tekemään enemmän. Kalastus on tuntunut laadukkaammalta. Tähän syksylle tulee varmaan taas vähän enemmän niitä yksittäisiäkin päiviä. Sen verran mitä koulunkäynti/työt antaa periksi. Nyt ei oo kovin hyvin kerenny mihinkään, mutta se ei tunnu tunnu edes tällä hetkellä niin ahdistavalta, kun takana on monta onnistunutta pitempää reissua. 

Pitempien reissujen kanssa on aina tietenkin vähän säätöä, työvyorojen kanssa säätöä, pakkaamista yms. Viimeisen harjusreissun jälkeen oli hetkellisesti sellanen fiilis, et nyt en kyllä hetkeen jaksa enää pakkaa/purkaa yksiäkään kamoja. Kummasti se reissukuume vaan alkaa taas pukkaa päälle kun mennään pidemmälle syksyä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti