torstai 26. kesäkuuta 2014

Mökkikalastusta

Pieta - Vietettiin juhannusta mun perheen mökillä Pertunmaalla. Juhannukseen ja muuhunkin mökillä hengailuun on aina liittynyt myös kalastus. Ihastuin ihan lapsena jo onkimiseen ja mökin lammella tuli vietettyä useita tunteja putkeen. Sisaruksista ei ollut seuraa kun ei muut jaksanu hengata kohoa tujottaen niin pitkään. Kun olin muistaakseni noin 11, yksi vanha naapuri opetti mut käyttämään virveliä. Siitä kalastusinnostus sitten varsinaisesti lähti. Tänä juhannuksena samainen naapuri oli taas messissä, oli hauskaa muistella vanhoja.



Mulla oli synttärit tossa kesäkuun alussa, sain Juusolta lahlaksi oman virvelin. Perhokamat suurimmaksi osaksi ihan omia, mutta virveliä oon aina lainannut jos oon jossain tarvinnut ja mökillä on ollut pari ihan yhteisessä käytössä, joista pikkuhiljaa alkoi tulla kränää kun mun pikkuveli alkoi kans kiinnostua.

Uusi virppa lähti mökille ekaan testiin. Oli mulla myös perhokamat messissä, mut itse tykkään kalastaa mökilla enemmän koneongella kun perholla. Meidän mökillä on siis ihan pieni lampi ja kalastus tapahtuu lähinnä veneestä. Toinen mesta on laituri, mutta paremmille paikoille pääsee paatilla.




Lammesta löytyy haukia, ahvenia, ruutanoita ja särkiä. Ei mitään kovin suuria, paitsi ruutanat. Nyt juhannuksena tuli enkka ja pikkuveikki nappas parin kilon hauen, yleensä hauet on jotain kilon luokkaa. Haukia tuli aika paljon, pari napattiin ruokapöytään, loput pääsi jatkamaan matkaansa. Ruokapöytään lähti myös muutama isohko ahven, jotka maustettiin merisuolalla, tuoreilla yrteillä, limellä ja oliiviöljyllä. Super hyvää yöpalaa!


Mökin lammikosta kalansaaminen on yleensä aika varmaa ja se teki hyvää mulle pitkään jatkuneen karkuutuskierteen jälkeen. Vaikka kalastaminen on kivaa ihan muutenkin ja luonnossa liikkuminen rauhoittavaa, onhan se vaan kylmä tosi asia että jos ei kalaa tuu, alkaa ketuttaa ihan kunnolla. :D Ei sitä voi kieltää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti