lauantai 14. kesäkuuta 2014

Sateinen perjantai

Pieta - Ollaan tässä nyt parina iltana käyty taas Vantaankoskella. Säät on ollu aika sateisia ja Juuson mukaan just sellaisia "tää sää haisee niin kalalta" -säitä. :D Kahlauskielto on taas päättynyt, joten pukeutuminenkin on ollut helpompaa. Sateessa kalastus on yllättävän mukavaa ja rentouttavaa kun pisarat ropisee kuoritakkiin. Eilen lähettiin koskelle vasta kymmenen maissa illalla. Siistii kun kesäillat on valoisia.


Vesi oli noussut vähän edellisestä kerrasta. Edellisen kerran käytiin torstaina alkuillasta. No ei ihme että vesi vousee, vodaa oli tullut varmaan reilun vuorokauden putkeen! Koskella oli meijän lisäksi muutamia muitakin kalastajia, mutta mitä pidemmälle iltaa mentiin, alkoi jengi vähenemään.



Molemmilla oli muutamia tapahtumia, mut mitään ei tullut ylös asti. Mä kerroin omasta karkuutuksestani vissiin koko koskelle... Tuli niin raivokas kiljahdus että koko Vantaankoski raikasi. :D Sillä adrenaalipiikillä jaksoi taas pitemmälle. Alettiin pakkailla tavaroita kasaan joskus puol yhden maissa.


Meillä on nyt jonkun aikaan ollut käytössä vanha Hiace. Sama kaara on lähdössä meidän myös Lappiin. Siellä on niin kätevää vaihtaa kamoja ja valmistautua. Ei oo reissuunkaan enää kauaa! Odottelua täytyis jaksaa vähän reilu kuukausi. Sitä ennen käydään vielä tsekkaamassa muitakin kalapaikkoja. Heinäkuu tule jo!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti