maanantai 21. syyskuuta 2015

Sunnuntai kirrelammikoilla

Jokikausi on nyt pääsääntöisesti ohi, hauenkalastukseen vähän liian hyvät kelit ja mertsarihommiakin vois odottaa vielä hetkisen, joten täytyy keksiä jotain muuta. Päätettiin Juuson kanssa ottaa suunnaks Lohenrengas ja kokeilla kirrenkalastusta kelluntarekaasta. Juuso on joskus kauan aikaa sitten käyny Lohenrankaalla, mut kalastanu sillon rannalta käsin. Mulle paikka oli ihan uusi. Ruuhkaa ei ollut. Meidän lisäks rannalla oli kaksi jätkää onkivapojen kanssa. Lohenrengas on siitä kiva kirrelampipaikka, että siellä ei oo pakko pamputtaa saatuja kaloja, vaan saa harrastaa myös C&R kalastusta perholla. Ongella ja virpalla kalastaessa kalat pitää ottaa ylös. Lupa on silloin halvempi, mut kaloista maksetaan kilohinnalla. Virppa/onkilupa on 5e ja perholupa 10e per päivä.





Lampia on kolme, kaikki vähän eri kokosia. Ekana aloitettiin pienimmästä, jossa vesi oli sameinta. Ihan kun olis kalastanu Vantaanjoessa. Myös kalojen koko vaihteli, meidän molempien isoimmat pullat oli jotain parin kilon tankkeja ja pienimmät ylläolevassa kuvassa näkyvän kokoisia. En oo ikinä nähny noin pientä kirree, se jopa näytti ihan kalalta... :D Seuraavaks mentiin isoimmalle lammelle, jossa vesikin oli vähän kirkkaampaa.




Vika lampi oli taas astetta pienempi. Sieltä ei tullu enää otettua yhtään kuvia, kun kalastus oli niin rienaavan jännää. Oli jo ilta ja kalat alko pintomaan. En tiiä mitä tapahtu, mut ite en siitä lammesta onnistunu saamaan yhtäkään kalaa. Kokeilin kaikkia erilaisia perhoja ja uittotyylejä, mikään ei auttanu. Juuso kyllä onnistu saamaan useemman, pinturilla ja nymfeillä. Muilla lammilla kalat oli ottanu lähinnä tummiin liitseihin. Vähän alko ärsyttää, mut onneks muilla lammikoilla oli ollu ihan kivasti tapahtumia ja päivä oli muuten kiva.

Seisovassa vedessä kalastus on mukavaa vaihtelua, kelluntarenkaalla liikkuminen kivaa ja kirretkin antoi ihan hyviä kyytejä, mut oltiin molemmat vähän ristiriitaisissa fiiliksessä kohdekalan suhteen. Vaikka pääasiassa lähettiin kalastaa kirree, heräs jokaisen kalan kohdalla pieni toivo että siimaan päässä oliskin joku muu. Lammilla on kuitenkin jonkin verran myös taimenia ja siikoja. Kliimaksi päättyy siihen kun se löllykkä tulee haaviin. :D Viihdyttävä päivä oli kuitenkin ja paikka ihan nätti. Oikein mukava sunnuntain viettopaikka. Kyllä mä kaikesta huolimatta kalastan kirreä mieluumin jossain lammessa kun joessa, tuntuu vähän luonnollisemmalta. Ehkä tulee joskus mentyä uudestaankin johonkin vastaavaan paikkaan, tai miks ei samaankin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti