keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Kunnostustalkoot Läsäkoskella

Perjantai iltana jatkettiin Juuson ja Janin kanssa Kotkasta Mikkeliin, josta otettiin myös Samu samaan kyytiin. Mikkelistä oli vielä muutamien kymmenien kilsa Läsäkoskelle. Villa Taimenessa meitä vastassa oli jo Veera ja Noora. Vähän myöhemmin illalla paikalle saapui myös Hanna, Viljami ja Jimi. Talkoot oli alkanu jo aikaisemmin päivällä, mutta kovin moni ei vielä niihin härdeleihin kerenny. Pe ilta oli pyhitetty rennommalle meiningille, kalasukselle ja saunomiselle. Meistä kukaan ei kerenny kalaan, koska oli jo pimeetä kun oltiin perillä. Saunassa kyllä käytiin.  Lauantaina aamulla klo 9 alkoi talkootohinat. Meidän porukkaa oli paikalla yhteensä yhdeksän naisen ja miehen voimin. Paikalle oli saapunut myös muutamia muita ja päivän aikana tuli enemmänkin.








Mulle nää talkoot oli ensimmäiset kunnostustalkoot ikinä. Kunnostuksen kohteena oli pienehkö kirkasvetinen Myllypuro. Pohjaltaan puro oli jo aika hyvä ja perustukset pääs tekemään hyvin jo valmiis purossa olleilla kivilohkareilla. Pienempää kiveä ja soraa tuotiin muualta. Hommia sai paiskii ihan kunnolla ja se oli kivaa! Ihan parasta tehdä ruumiillista työtä. Kävi melkein salitreenistä. Oli myös ihan huippuu nähdä miten nopeesti taimenten lemmenpesät muotoutui yhteistuumin. Aamupäivän ensimmäinen osio ennen lounasta meni nopeesti. Kangasniemen S-Market tarjosi talkooväelle makkaraa ja mehua.



Iltapäivä paiskittiin taas hommia. Uusia kutualuileita muodostui päivän aikana monta. Kun töistä piti pienen paussin ja vesi kerkes taas kirkastua, oli siistii nähä mitä oltiin saatu aikaan. Yksi taimenkin näkyi uusia paikkoja tsekkaamassa. Toivottavasti uudet kutupaikat on niin hyviä, että niissä kehtaa muhinoida.





Viiden aikaan illalla lopeteltiin talkoohommat. Seuraavaksi halukkaat sai käydä kalassa. Meidän yhdeksänhenkinen posse katos pitkin Läsäkoskea. Mä en oo koskaan ennen käyny Läsälla, joten en kauheesti tienny mistä alottaisin. Muutenkin pääkoppa on jo vähän mennyt sellaiseen meritaimen/haukimoodiin. Tällänen jokikalastus tuntui jo vähän vieraalta vuodenaikaan nähden. Ainakin mun osalta kalastus oli enemmän sellaista viimeisen jokireissun fiilistelyä. Mikäs siinä kalastellessa kun ilta-aurinko paistaa ja illan värit on hullun kauniita.


Pimeän tultua treffattiin taas Villa Taimessa. Kroppa oli aika poikki menneestä päivästä, mutta silti jaksettiin parantaa maailmaa yön tunneille asti. Sunnuntaina aamulla jatkettiin taas talkoilla. Viimeinen rutistus!

Talkoista jäi hullun hyvä mieli! Itse duuni oli siistii ja porukan yhteishenki ihan mahtava. Homma vaan toimi kaikinpuolin. Ollaan Juuson kanssa jo pari vuotta puhuttu että olis kiva osallistua johonkin talkoisiin. Täällä meillä päin niitä vielä riittäiskin, mut jostain syystä ne on menny ihan ohi. Oli siis kiva että vihdoin päästiin tekee jotain. Ei kyllä varmasti jää viimeisiksi talkoiksi. Myös itse Läsäkoskesta jäi hyvä fiilis, pakko käydä ens kautena siellä kunnolla kalasassa. Tällä reissulla kalastus ei kuitenkaan ollu se pääjuttu. Alue vaikutti mukavan suurelta ja kaikki järjestelyt näytti pelaavan hyvin, ainakin mitä nyt tälläsellä pikavisiitillä sai selville. 

Kiitos Läsäkosken porukalle ja muulle talkooväelle! Oli ilo olla mukana. Lisää talkookuvia löytyy Viljamilta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti