Gotlanti - Vuoden ensimmäinen kalareissu

Mukava päästä kirjottelemaan blogia taas muutaman viikon tauon jälkeen. Tällä kertaa vielä ihan oikeeta reissurapsaakin eikä mitään ylimääräistä shaibaa. :D Oli jännää lähtee Gotlantiin kolmatta kertaa. Varattiin reissu jo totuttuu aijemmin, joten venttailtavaa oli enemmän. Mä ainakin hajoilin välillä ihan huolella. Oli ihan hullut poltteet päästä kalaan, kun se omalta osalta jääny syksyllä ja talvella todella vähäiselle. Vähän ennen lähtöä olis ehkä ollu mahiksiä päästä avaa kautta Suomessakin, mut mä päätin säästää kaikki fiilikset Geelle. Lähettiin Hannan, Viljamin ja Juuson kanssa matkaan maaliskuun tokavikana perjataina Helsingistä. Oltiin saarella vasta myöhään yöllä lauantaina. Jostain syystä sinäpäivänä Gotlannin lautta kulki huonommin ja päästiin lähtee mantereelta vasta illalla. Majoitus oli onneksi sama, joka meillä oli myös toissa vuonna, joten sinne ei ollut vaikea suunnistaa.

Ekan päivän aamu oli vähän hidas. Oltiin kyllä jo aikaisin hereillä, mut eka aamu syö aina oman aikansa. Pitää kasaa kaikki kamat, pakkaa eväät ja miettii vaihto/lisävaatteiden tarve. Rantaan päästiin kymmenen maissa. Onneks herättiin aikasin, kun oltiin jopa niinkin hyvään aikaan jo valmiina kalastamaan. Autossa matkalla ekaan mestaan, oli aika siisti fiilis. Täällä me nyt taas ollaan, kauan sitä joutukin odottamaan. Vaikka poltteet kalaan oli kovat, oli mulla kuitenkin jotenkin tosi rento fiilis. Mulla ei ollu oikeestaan mitään erityisiä odotuksia tälle reissulle.

Viljami sai reissun ensimmäisen taimenen. Viljo kerkes heittää kaks heittoo kun nasahti. Muilla ei ollut ekasta paikasta tapahtumia. Oltiin keretty kalastaa ehkä pari tuntia, kun Hanna kahlas takas rantaan ja viittoili menevänsä takasin autolle. Oli käyny vähän köpelösti. Kun me muut tultiin takas autolle, Hannalla oli koko vaatekerta kuivumassa uimareissun takia... Eka ranta ei ollu helpommasta päästä kahlauksen suhteen, ollaan molemmat liukasteltu samassa paikassa ennenkin. Leväisen liukkaat kivet ja vellovat aallot ei oo ihan mukavin yhdistelmä. Onneks aurinko alkoi paistaa ja Hanna sai vaatteet kuiviksi lounastauon aikana.

Iltapäivän aikana Juuso sai kaksi kalaa ja Viljami vielä yhden. Illan siitein hetki oli kun Juuso sai päivän kolmannen kalansa. Me oltiin Hannan kanssa vielä autolla koomaamassa, kun jäbät alkaa huutelee radioon. Oli pakko juosta tsekkaamaan millanen tyyppi siellä oli. Hieno kirkas 65 senttinen! Jätkillä oli molemmilla aika hyvä päivä. Illalla puhuttiin Hannan kanssa, et huomisesta tulee salee sitten meidän päivä. Ekan päivän tyhjänheittäminen ei kyllä tuntunut oikeesti missään. Mulle uutta, koska yleensä oon aikamoinen kalakiimailija. Hyvä fiilis oli kaikin puolin. Tottakai sitä ekaa kalaa odottaa aina, mut tällä kertaa ihan rennolla meiningillä.

Seuraavana päivänä oltiin rannassa jo kasilta. Edellisenä iltana saatiin viestiä FishYourDreamsin Robert Hanssonilta, joka oli huomannu että oltiin saarella. Robert kysy mentäiskö kaikki yhessä kalaan, kun sillä oli just alkamassa parin päivän vapaat opashommista. Sovittiin treffit heti aamuksi. Oli aika hauskaa päästä näkemään ja kalastamaan yhessä, ollaan kaikki kuitenkin seurailtu toisiamme sosiaalisessa mediassa jo parin vuoden ajan.

Aamupäivän saatiin Hannan kanssa meidän ekat kalat! Niistä hienompi oli Hannan 58cm. Aamupäivällä oli siisti keli. Aurinko lämmitti naamaa ja tuuli oli ihan täydellinen heittämisen kannalta. Iltapäivää kohden tuuli yltyi paikoitellen tosi kovaksi. Se vähän vaikeutti sopivien rantojen löytämistä. Robert näytti meille muutamat uudet paikat, jossa ei olla oltu aikaisemmin. Hengattiin koko päivä yhdessä. Ruokatauolla Robert naureskeli meijän "tosi suomalaiselle lounaalle". Makkaraa ja lonkeroa, ihan perus settiä näillä reissuilla. :D

Päivän ainoat tapahtumat oli mun ja Hannan kalat aamupäivältä. Tyttöjen päivä siis. Siistii oli käydä uusissa paikoissa. Sitä on niin jämähtänyt ennestään hyväksi havaittuihin paikkoihin, et ei raaski vaihtaa uusiin. Nyt oli hyvä syy lähtee toisiin paikkoihin, kun oli yksi uusi ihminen mukana. Illalla oli ihan törkee väsy. Oli vissiin kovassa tuulessa roimiminen vieny kaikilta mehut. Otettiin seuraava aamu iisimmin ja lähettiin kalaan vasta möksällä tehnyt lounaan jälkeen. Mä ja Juuso saatiin nätskät kalat aamupäivällä. Ne oli taas päivän ainoot tapahtumat. Illalla ihailtiin siistiä auringonlaskua. Niitä vois Gotlannissa tuijotella ihan loputtomiin asti.

Illalla päädyttiin toisen suomalaisporukan kanssa pitää pienet illanistujaiset. Seuraavana aamuna uni maistui pitkälle iltapäivään asti... Se ei haitannut, koska aamulla lämpömittari näytti miinuslukemia ja taivaalta tuli räntää. Päätettiin kuitenkin vielä illasta lähtee pikaiselle pistolle hyiseen keliin.  Kiva vaihdos alkureissun reilusta kymmenestä plusasteesta. Iltapisto jäi oikeesti aika lyhyeksi, kun alkoi jo hämärtää. Sitä ennen mä onnistuin saamaan kuitenki yhden kalan. Se tuntui aika yllättävältä, kun en ollu odottanu että pikapistolla kerkeis tapahtuu mitään.

Onneks räntäpäiviä oli vain yksi. Lämpötilat ei kuitenkaan siitä pahemmin noussu, vaan pysyi kolmessa viiva viidessä asteessa.  Kelit heitteli aika paljon. Välillä satoi vettä ja tuuli paljon, sit olikin taas ihan pläkäkeli. Myös vedenlämpötila tuntui hieman laskeneen alkuviikosta. Kalastus tuntui välillä aika toivottomalta, kun oli pitkiä hiljaisia hetkiä. Tiedossa kuitenkin oli, et tuskin tästä reissusta tulis yhtä kovaa tykistystä kun viime vuonna.

Olosuhteiden heitellessä onnistuttiin kuitenkin muutamia kertoja. Yhtenä aamuna päästiin Juuson kanssa pönöttämään yhdessä. Mulle kaikki sen ensimmäisen taimenen jälkeen tuntui aina yhtä ihmeelliseltä, kun niitä ei odottanut yhtään. Viime vuonna mulla meni hyvin, en mä uskaltanu toivoo tältä reissulta mitään vastaavaa.

Samana tuplapönöpäivänä pääsin myös rikkomaan oman Gotlantienkkani. Sateisen kelin yllättäjä, 63.5cm koukkuleuka painoltaan 2,3kg. Mukavan tuhdissa kunnossa oli tää kala, vaikka ei ollutkaan kirkas. Mun ja Juuson kuusvitosella oli painoeroa vaan 200g. Tuntu siistiltä päästä pitelee vähän parempaa kalaa taas pitkästä aikaa.

Yksi päivä oli täysin kalaton. Ei ollut kuulemma helppoa silloin muillakaan. Vasta viimeisenä päivänä kelit alkoi taas lämmetä. Tuntui ihan nihkeeltä, et kohta pitäis taas alkaa tekee lähtöä pois saarelta.

Viimeisenä päivinä ajettiin Visbyn eteläpuolelle. Muut päivät kalastettiin vain pohjoispuolta.

Vikana iltana oli taas hieno auringonlasku. Keli oli tyyni, kalastettiin kaikki tahoillamme eripuolilla isoa rantaa. Just ennen hämärää päätin käydä kopasemassa vielä yhden kivalta näyttävän kohdan. Mitään kovaa kalakuumetta ei enää ollut, oli vain kiva päästä vielä heittämään ja kattomaan laskeva aurinkoa. Sillä hetkellä sain reissun viimeisen kalan. Se ei ollut iso, mut tuntu siinä hetkessä erityiseltä. Reissun lopetus ei olis voinu mennä mun kohdalla enää paremmin. Hieno viikko takana, vuoden eka kalareissu ja siistejä onnistumisia.

Tää reissu oli taas ihan erilainen kun kaksi aikaisempaa. Henkilökohtaisesti rankkaisin tän ykköseksi. Mulla oli viikon ajan parempi fiilis kun koskaan ennen. Paljon rauhallisempi. Nautin joka hetkestä kaikilla aisteilla, vaikka välillä väsytti. Pari kertaa meni hermo, mut se ei kohdistunut kehenkään. Joskus ärsytti kun ei kovassa kelissä meinannu pysyä pystyssä. Se on mulle hermoja raastavaa kun siimakori täyttyy vedestä ja voimakkaan aallot heittää nurin. Samalla just se meren armottomuus tekee tästä hommasta siistiä. Mieli tyhjentyi kaikesta turhasta ja kaikki keskittyminen oli kalastuksessa. Mä niiin nautin. Kotiin palatessa iski taas perinteinen reissudarra ja masis, mut samalla tuntu kivalta, et tästä se kalastuskausi taas pääsee starttaamaan. Seuraavia reissuja odotellessa. Kiitos Hanna, Viljami ja Juuso kivasta reissusta ja hyvästä seurasta!

Messuviikonloppu - GoExpo 2017

Taas on yhet expot koluttu läpi. Tänä vuonna messut oli vähän totuttua myöhemmin. Täysin samaan aikaan Ruotsissa järjestettävän Sportfiskemässanin aikaan. GoExpo alkoi jo perjantaina, mut ite pääsin messiin vasta lauantaina. Messut on mennyt joka vuosi huonompaan suuntaan, mut tänä vuonna outdoor puoli oli mun mielestä sijoitettu paremmin, kun esim viime vuonna. Se oli tuotu vähän keskeisemmälle paikalle, eikä sysätty messuhallin pimeimpään nurkkaan. Viime vuonna kaikki kalastukseen liittyvä oli tosi huonolla paikalla, nyt ihan hyvin näkyvissä.

Kymi Fishing Shopin osastolla oli uudet G.Loomis Asquith vavat testattavana. Miki oli paikalla esittelemässä niitä. Moni kävi uutta vapaa testaamassa ja kehui sitä kovasti. Pari vapaa tais saada uuden kodinkin messujen jälkeen. Itekki pääsin vapaa pikaisesti testaamaan.  Messuilla heittäminen on aika karmeeta. Jengi tuijottaa ja allas tuntuu luonnottomalta paikalta heittää. Menee koko pakka ihan sekasin. :D Ja tuntuuhan seki aina ku edellisesta heittokerrasta oli kertyny useempi kuukausi. Edellinen kerta oli Ruhalla syyskuussa. Aika hakevaa meininkiä.

Muutama tyyppi kävi osastolla tervehtimässä ja esittelemässä ittensä blogin seuraajaksi. Se on aina tosi hämmentävää, koska mä ainakin pidän tätä blogia ihan omaksi ilokseni, enkä muista et jokuhan tätä sattaa joskus lukeakin. Hämmentävää, mut samalla kivaa. Kiitos teille, oli mukava jubailla.

Vaikka messuilta oli muutamat isot näytteilleasettajat jääny pois, oli siellä tarjonta kuitenkin ihan sama kuin ennenkin. Kalastuspuolella siis. Retkeilyosiolta olisin jälleen toivonu vähän enemmän, se on joka vuosi mennyt suppeemmaksi... Ehkä sitä tarjontaa löytyisi enemmän Erämessuilta? En tiedä, en oo koskaan käyny. Golf oli kasvanu taas entisestään ja myös pyöräily oli aika isosti edustettuna. Niitä ei voinu kiertää, kun vei niin ison osan hallia. Fitness lava piti käydä pikaisesti tsekkaamassa. Sieltä on aina hyvä hakee motivaatioo perseenkasvatus projektiin. :D Liikaa ei saa kuitenkaan kyykkää, et mahtuu Simmsin S-koon kahlureihin. Kuva&Kamera jäi tällä kertaa kokonaan katsomatta. Se vähän unohtui. Mä toivoisin, et GoExpo sais vähän uutta nostetta. Sieltä kuitenkin löytyy kaikki omat harrastukset, kalastus, salihommat, retkeily ja valokuvaus. Tai muuthan siellä oli ihan hyvin edustettuna, mut kalastuspuoli kaipais kyllä vähän uutta poweria. Mukavaa oli kuitenkin messuilla taas olla.

Tulevaisuuden haaveiluja

Musta on tosi kivaa haaveilla vähän kaikesta. Joskus haaveet on niin lennokkaita, että ei niitä oo ees välttämättä tarkotettu toteutettavaksi. Sellasia villejä ideoita vain. Matkustelu ja maailman näkeminen on aina ollu se ykkösjuttu. Kalastusharrastus on tuonu siihen vielä oman twistinsä. Vähiten mun haaveet on liittyny työhön ja uran luomiseen. Vähän sellanen meininki on ollu, että ihan sama mistä se raha tulee kun vaan pääsee tekee niitä juttuja mistä tykkää. Nyt lähiaikoina oon kuitenki joutunu miettii elämää myös vähän siltä kantilta. Kun pääsin Chasing Silveriin kiinni, aloin kelaa vielä enemmän sitä, että kiinnotuksen kohteita vois mahdollisesti enemmänkin yhdistää.

Mä alan olla aika loppu nykyiseen leipätyöhön lentokonesiivoojana. Henkisesti ja fyysisesti. Tavallaan se on kyllä ihan kivaa hommaa. En oo koskaan karttanu ruummiillista työtä. Tykkään siitä et pääsee olee liikkeessä koko päivän, joutuu nostelee painavia juttuja, nousee portaita ja mennä muutenkin pitkin ja poikin. Oon ollu siellä reilun kuusi vuotta ja pikkuhiljaa se alkaa tehä pientä hallaa kropalle. Yliliikkuvat nivelet ja nihkee työergonomia alkanu tuntuu selässä, lonkissa ja käsissä. Työergonomiaa tulee kyllä mietittyä paljon, mut lentokoneet vaan tuppaa olee aika ahtaita paikkoja, eikä niissä vaan pysty aina parhaaseen ergonomiaan. Tuntuu hassulta joutuu kuntouttaa kroppaansa jo tällein vähän vajaa 27-vuotiaana. :D Oon ollu myös täyspäiväisesti AD-assarin hommissa, eikä sekään oikein sopinu mun kropalle. Lähes pelkkää istumista... myös siinä kohtaa selkä sanoo nounou.

Henkinen puoli on toinen, joka on alkanu kentällä mättää. Mä vaan en pysty olee samassa työpaikassa pitkään, vaan kaipaan vaihtelua. Chasing Silverin taittaminen tuo tähän onneks helpotusta, mutta sekin on kuitenkin vaan lisähomma lentsikkaduunien päälle. Lisäks mun aseman parannuttua, on työ alkanu mun mittapuulla viemään enemmän mitä se antaa. Enemmän tunteja, vähemmän vapaata. Toki myös enemmän rahaa, mutta ei se rahakaan kaikkea tarkaise, jos sen joutuu laittaa oman hyvinvoinnin kanssa vaakakuppeihin. Mun mielestä työt pitää aina tehdä tunnollisesti ja hyvin. En haluis yhtään lipsua omasta työmoraalista, mutta siinä pysyminen alkaa käymään mielelle raskaaks kun on fiilis, et työ ei anna mitään vastaan. Tästä tuntemuksesta haluisin eroon.

Mä oon yläasteelta lähtien oon halunnu työskennellä ihmisten parissa. Taiteellisena pidettynä tyyppinä päädyin kuitenki sit hakee ulkoasujen, valokuvauksen ja median pariin. En ees ekalla kerralla päässy sisään (tai ees pääsykokeisiin) huonojen arvosanojen vuoksi, mut tokalla kerralla, kymppiluokan jälkeen sitten onnisti. Koulu oli jees, opin paljon uutta, tutustuin uusiin tyyppeihin ja sain hyvin menneen viimeisen työharjottelun päätteeksi myöhemmin töitäkin. Tykkään tehdä alan töitä, mut en istua toimistossa päivästä toiseen. Toimii mulle enemmän etätyötä ja niin, että voin ite päättä millon siihen koneelle istun. Edelleen ajatus ihmisläheisemmässä hommasta kolkuttaa takaroivossa. Oon miettiny milloin mitäkin koulutuksia, lähihoitajaa, yhteisöpedagokia, sosionomia. Koulunkäynti on mulle vaan aika vaikeeta tän lukihäröilyn takia. Mä opin parhaiten tekemällä ja näkemällä, en lukemalla.

Nyt oon tullu siihen pisteeseen, että pelkkä ajattelu muista hommista saa nyt riittää. Pakko yrittää toimia. Oon muutaman vuoden ajan pyöritelly mielessä eräoppaan koulutusta. Reilu kuukausi sitten pistin hakupaperit sisään... Tarkkaa suunnitelmaa mulla ei tulevaisuudesta vielä ole, mutta ensiaskeleena toivoisin kovasti pääseväni koulutukseen. Sieltä sais eväitä mahdolliseen yrittäjyyteen, sekä oppis vielä enemmän erätaitoja. Loppu on sitten omasta viitselijäisyydestä kiinni. Jos pääsisin kouluttautumaan uudelleen, toivoisin että se avaisi ovia toteuttamaan omia intohimoja myös työn parissa. Ehkä myös ulkomaille tai kalastusmatkailun pariin. Se toisi varmasti myös monipuolisia työkeikkoja, jos vaan on valmis tekemään kaikenlaista. Voisin kuvitella, että eräoppaaksi kouluttautuminen olis mulle aika nappivalinta. Ihmisten kanssa työskentelyä, luonnossa olemista, liikkumista ja sitä paljon peräänkuulutettua vaihtelevuutta. Kaikkee mikä on mulle tärkeetä.

Mua oikeesti jännittää miten tässä käy, onko mitään mahiksia päästä sisään. Pari viikkoa sitten kävin koulutuksen infotilaisuudessa ja se teki entistä enemmän sellasen fiiliksem, että toi on mun juttu. Ens viikon perjantaina lähetään Gotlantiin. Toivon, että siellä saa vähän mieltä nollattua. Kun reissulta palataan, koittaa aika nopeesti koulutukseen haastattelu. Sitten pääsee taas jännittämään miten se menee ja lopulta tulokset. Apua.

Chasing Silver - Behind the scenes

Työrintamalla tapahtuu jännittäviä asioita. Sain työtarjouksen, josta olin salaa haaveillu aijemmin. Jotkut ehkä tietää, et kirjotin pienen jutun Chasing Silverille viime vuoden viimeiseen numeroon ja samalla pääsin myös kansikuvatytöksi. Kirjottajaa musta tuskin koskaan tulee. Vaikka tykkäänkin tätä blogia rustailla, on kirjottaminen mulle oikeesti aika vaikeeta. :D Kiitos vaan lukihäiriön. Se selittää myös sen, jos täältä blogista löytyy välillä ihmeellistä tekstiä. Ajatuksen juoksu ja kirjotustaito ei aina oo ihan ykkösluokkaa. Viime vuoden lopulla Chasing Silverin päätoimittaja Miki otti muhun yhteyttä ja tarjos siistiä mahdollisuutta. Alkuun epäröin vähän, mut ei tälläsiä tilaisuuksia ihan tuu joka päivä kohdalle, joten päätin ottaa haasteen vastaan. Nyt mun nimi löytyy lehden apinalaatikosta kohdasta  Art Director. Hupsistakeikkaa!

Sen lisäks et oon lentokentällä ihan perus duunarihommissa, oon myös opiskellu itteni kuva-artesaaniksi toisen asteen koulussa ja valmistunu 2010. Sen jälkeen oon tehny taittajan* hommia parissa eri lafkassa. Kun alotin perhokalastuksen muutamaa vuotta myöhemmin, aloin tietty myös hieman tutustuu alan lehtiin. Sillon ajattelin että olis hauskaa joskus päästä taittamaan Chasing Silveriä. En mä kyllä oikeesti ajatellu, et näin vois koskaan tapahtua. Kun on ite graafisen alan ihmisiä, tulee katottua kaikkia lehtiä aina muuten vaan "sillä silmällä".  Tässä sitä nyt kuitenki ollaan, tuntuu aika hassulta ja jännältä. Alkuun epäröin mukaan lähtemistä siksi, että aikaisemmin oon tehny hommia vain AD-assistenttina. Nyt oon vastuussa koko lehden ulkoasusta ja muusta prosessista yksin. Mut vitsi, tää on kyllä niin siistiä! Oon ihan liekeissä tästä mahdollisuudesta.

Chasing Silverin taittaminen on ollu mageeta. Taittohommat on muutenkin kivoja, mut nyt kun ne vielä liittyy omaan rakkaaseen harrastukseen, tulee siitä entistä mielekkäämpää. Ainoo miinus, et tulee ihan kamala kalastuskuume kun kattelee hienoja lohikuvia ympäri maailmaa...

Nyt kun taittaja vaihtui, meni lehden ulkoasu samalla vähän uusiks. Kannet pysyi suht samana, mut sisäsivut meni uuteen uskoon. Se onkin tässä suurin juttu mikä nyt jännittää. Ulkoasu miellyttää omaa silmää, mut en mä sitä lehteä itteeni varten taita, vaan lukijoita miellyttämään. Uusin lehti putkahti painosta viime viikolla. Itselleni sain sen plärättäväksi eilen. Sieltä löyty heti muutama pikkunen juttu, jota tuun varmasti vielä muuttamaan. Itse on aina kriittisin omaa jälkee kohtaan, kun tuijottelee samaa layoutia päivästä toiseen. Tää oli kuitenkin vasta eka numero jossa oon mukana, joten varmasti ulkoasuun  tulee matkan varrella jotain muutoksia ja se tulee vielä kehittymään parempaan suuntaan. Aina oppii uusia kikkoja. Toivottavasti uudistus miellyttää!

* Taittaja on siis "henkilö, joka kokoaa muun muassa toimittajien teksteistä, ilmoituksista, mainoksista, valokuvista ja muusta kuvitusmateriaalista visuaalisen tuotteen, kuten ilmoituksen, esitteen, lehden tai kirjan. Taittajalta vaaditaan hyvää visuaalista silmää, tarkkuutta ja soveltamiskykyä. Taittajalla voi olla valmiita taittopohjia, joiden pohjalta hän luo samaan visuaaliseen linjaan sopivia taittoja tai sitten hän suunnittelee lehdelle, kirjalle tai vaikkapa esitteelle oman yksilöllisen ilmeen, jota jatkossa noudatetaan. Taittaja työskentelee usein osana toimitustiimiä." Suora lainaus wikipediasta. Moni multa kyselee, että mitäs se taittaminen oikein on.

Messuja ja reissuja keväälle

Ollaan ylitetty reippaasti jo helmikuun puoliväli. Tää on onneks lyhyt kuukausi ja ens viikolla on jo maaliskuu, joka tarkottaa mulle kevättä. Eihän sillon vielä välttämättä kevät oikeesti tule, mut mä miellän sen jo kevätkuukaudeksi. Maaliskuussa alkaa kalastusrintamallakin taas tapahtua jotain. Jos kelit sallii ja töistä on sopiva sauma vapaata, olis tarkotus käydä kopasemassa Langinkoski. Myös merelle vois mennä pahimpia höyryä purkamaan, jos jäät antaa vähän enemmän tilaa. Juuso jo yritti käydä Helsingin edustalla pari viikkoa sitten, mutta kairalle olis sillon ollu enemmän käyttöö kun perhovalalle...

Maaliskuun puolenvälin tienoilla on taas jokavuotiset GoExpo messut. Ne on nyt vähän myöhemmin kun aikaisempina vuosi. Siellä olis taas tarkotus olla heilumassa Kymi Fishing Shopin osastolla, joka on tänä vuonna laajempi kun ennen. Messut on pe-su 17.-19.3. Ite oon paikalla näillä näkymin lauantain ja sunnuntain.

Messujen jälkeen ei tarvii odottaa kun vajaa viikko niin koittaa Gotlannin reissu! Apua, sitä onkin taas odotettu. Tällä kertaa oltiin matkan suunnittelussa ja varaamisessa todella ajoissa kahteen edelliseen vuoteen verrattuna. Odotusaika on siis ollu pitempi ja kalastuskuume on päässy kasvaa aika kovaksi. Toivottavasti tulee hyvä reissu, kelit on suotuisat ja kalat hyvin liikkeellä. Ei sais liian kovia odotuksia kasata kuitenkaan. Viime vuoden reissu meni niin nappiin, että ei välttis uskalla ees kaiken jatkuvan yhtä hyvin kun silloin.

Gotlannista palataan takaisin huhtikuun alussa. Sen jälkeen oliskin melkein heti Perhomessut Tampereella. Myös sinne olis kiva päästä, jos työt antaa periksi. Parina vuotena ollaan käyty siellä tyttöporukalla, eikä sitä enää oikein pystyis jättää välistä. Toivotaan siis parasta. Perhomessut on 8.-9.4 la-su, Ylöjärven liikuntakeskuksessa.

Tässä vaiheessa mennäänki jo niin pitkällä keväässä, et kalastuskausi on toivottavasti käynnissä jo kunnolla ihan täällä kotisuomessakin. Toukokuussa lähetään uudestaan Ruotsiin, just eilen tuli ostettua laivaliput. Majoituskin on jo varattu. Mörrum, täältä tullaan! Ai että, lohikuumetta on tässä kasvateltu jo pitemmän aikaa. Tää alkaa mennä jo ahdistuksen puolelle tää olotila. :D Kevät, tuleppas jo...

Sellasia suunnitelmia. Seuraavaksi täytyy alkaa suunnitella kesää! Kirjotin monta postausta syksyllä ja alkutalvesta siitä et ahdistaa kun ei oo päässy kalaan. Nyt se ahdistus on onneks alkanu unohtua ja tilalle tullu vaan odotus. Se saattoi olla hyväkin, että itsestä riippumattomista syistä joutu ottamaan iisimmin. Nyt kun taukoa on tullu väkisin, tuntuu kalaan pääseminen varmaan paljon spessummalta. Aikaisemmin kun on pystyny itse vaikuttaa enemmän omiin vapaisiin, on talven kalastustauosta tullu lyhyempi, eikä polte oo sillon kerenny kasvaa näin korkeeks. Toki siihen vaikuttaa myös kelit. Toivottavasti keväästä tulee odotuksen arvoinen.

Black & White Norway

Vuoden karmein kuukausi on nyt takanapäin ja pikkuhiljaa, todella pikkuhiljaa, mennään kevättä kohti. Tammikuu on mulle ollu aina vuoden inhottavin kuukausi jostain syystä. Tänä vuonna se kuitenkin meni yllättävän kivuttomasti ja nopeesti. Yleensä tuntuu että vuoden eka kuukausi kestää ikuisuuden. Nyt ollaan kuitenkin jo helmikuussa ja ens kuun puolella pääsee alottamaan kautta. Talvi on omalla kohdalla kalastukseen liittyen todella hiljaista. Haaveiltua kyllä tulee kaikenmaailman reissuista, mut mitään konkreettista tulee harvemmin tehtyä. Nyt olis varmaan hyvää aikaa sitoa perhoja, muuuutta. Ei. Kattellaan sitten myöhemmin. Tammikuussa tuli paljon pyöriteltyä koneella kalastusaiheisia kuvia maailmalta. Se on tuottanu ihan kauheeta lohikuumetta. Myös omia reissukuvia on tullut tutkittua uudestaan. Se on tää talvi. Ittensä kiusaaminen on kivaa.

Vaikka ekana mielessä on tällä hetkellä tuleva Gotlannin reissu, on jonkun verran ollu pakko pohtia jo kesääkin vaikka se tuntuukin vielä todella kaukaiselta ajankohdalta. Jos kuitenkin kaikki kuukaudet kuluu yhtä nopeesti kun mennyt tammikuu, menee tää puolisen vuotta myös nospaan. Kesä on ihan auki. Ei mitään tietoa vielä mihin kohtaan osuu lomat ja miten työasiat tulee muutenkin jatkumaan syksyllä. Toivon ihan kauheesti et jonnekkin päin Norjaa kerkeis jossain välissä, eli toivottavasti ne lomat osuu niin että sinne suunnalle kannattaa lähteä. Eiköhän nää kaikki asiat vielä jotenkin järjesty. Myös keväälle on ollut pohdinnassa reissu Mörrumille. Se paikka oli niin siisti, että pakko päästä uudestaan. Hirvee polte kaikkialle. Lohikuumetta pukkaa.

Sidontaa Kotkassa

Parisen viikkoa sitten käytiin taas Kotkassa pistäytymässä. Jokatiistainen sidontailta oli hyvää viihdettä keskelle viikkoa osuneille vapaapäiville. Juuso kävi sitä ennen vielä täydentämässä omia sidontamatsku varastoja Kymi Shopissa. Illan teemana oli "maukas lohiputki" ja sidottajana Jani Keränen. Sehän sopi hyvin. Jani oli vähän huvittunut kun saavuttiin paikalle. Tän kyseisen perhon inspis oli nimittäin lähteny yhdestä mun perhosta... :D Viime vuoden viimeisen Kymipäivän jälkeen yks mun perhoista pääty Nikon taskuun ja nyt Jani oli sitten bongannu sen ja ottanu siitä idean. Haha.  Kuinkas sattukaan. Mun perhon nimi on "Victoria's Secret". Jani oli ihastunu sen väreihin. Myös sillä "alkuperäisellä" Victorias Secretillä on oma tarinansa...

Kesällä kun oltiin Norjassa, Niko oli sitonu perhon joka kuulemma oli ihan tyttöjen pikkuhousujen värinen. Mulle siitä tuli ekana mieleen Victoria's Secretin tuotteet. Mulla on esimerkiks yksi vartalosuihke, jonka purkissa on ihan samat värit kun siinä perhossa. Nikon perho jäi ekalla laskullaan sille tielle, joten sen täytyi saada jatkaja. Nyt mun perhorasiasta löytyy useempi vähän samantyyppinen perho. Värit suoraan just niistä Victoria's Secretin tuotteista... :D Siinä suuremmoinen tarina. Perhojensidonta ei edelleen oo mitään lempparipuuhaa mulle, joten en jaksanu raahata omaa penkkiä Kotkaan ollenkaan. Katoin vierestä kun äijät sito ihkun värisiä perhoja.

Pari päivään myöhemmin käytiin toisessakin sidontaillassa. Siellä jaksoin jopa jotain tehdäkin. YHEN lohiperhon. Kai tällä pärjää koko kesän..? On toi sidonta kyllä ihan liian vaivalloista pikkunäpertämistä mulle.

Myös meriperhojen rasiaa pitäis taas vähän päivittää... Ollaan parin kuukauden päästä lähdössä Juuson, Hannan ja Viljamin kanssa taas Gotlantiin. Ihan parasta. Kaikki on jo varattuna, nyt vain odotellaan. Aika kovat poltteet on jo sinne! Kiva seurata Gotlannin jätkien Instagram tilejä ja kasvattaa omaa kuumetta. :D Maaliskuussa sitten. Toivottavasti sitä ennen pystyy alottelee kautta jo täällä Suomessakin.

Tervetuloa vuosi 2017!

Jeeeeeees, nyt on sanottu heipat vuodelle 2016 ja vastaanotettu vuosi 2017. Vuoden viimeisenä päivänä kerettiin vihdoin kalaankin! Alkuun oli tarkotus mennä Juuson, Hannan ja Viljamin kanssa jonnekkin Helsingin rannoille mertsarikalaan, mut ihan viimetingassa suunnitelmat menikin uusiksi. Suunnattiinkin Hannan ja Viljamin tykö Turkuun. Kiva oli päästä vähän erilaiseen mestaan kalaan, kun omat mertsarin kalastus kokemukset sijoittuu lähinnä urbaaneihin maastoihin tai ulos Suomesta. Ai että kun oli ihanaa vetää pitkästä aikaa kahlurit jalkaan ja painella mereen. Koska oli uudenvuoden aatto, täytyi somistautua asianmukaisin vermein!

Levittäydyttiin pitkin rantaa. Just kun kaikki oli saanu jalkansa ekaa kertaa veteen ja päässy tekee pari heittoo, oli Juuson vapa jo mutkalla. :D Ei olis vuoden viimeinen päivä paremmin mennä. Melkein oltiin jo sitä mieltä et tähän on hyvä lopettaa, mut jatkettiin vielä kuitenkin. Justhan me vasta alotettiin! Saatiin otettuu vuoden pönöt. Kun kattoo alinta kuvaa, ei voi olla hymyilemättä. Kuvasta riitti riemua koko illaksi.

Ihan paras lopetus vuodelle. Myös after paardit sujui kivasti. Tästä on hyvä jatkaa. Toivottavasti tulee hyvä kalastusvuosi. Pääsis taas hienoihin paikkoihin ja oppis jotain uutta. Vuoden 2016 tavotteista ei ihan kaikki täyttyny. Halusin kovasti rikkoa enkkoja, mut ihan kaikki haaveet ei onnannu.  Alkuvuodesta lupasin itelleni et opettelen solmujen tekemistä.  Mä oon kaikessa pikkunäpertelyssä ihan surkee. Varsinkin lenkkisolmu oli murheenkryyni. Nyt sen kanssa menee ihan hyvin ja olen siitä iloinen. Ei oppimisen aina tarvii olla mitään suuria juttuja. Tälläset pienetkin asiat vie aina eteenpäin.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille. Ja tietenkin kireitä siimoja kaudelle 2017!