maanantai 23. helmikuuta 2015

Reissupohdintaa kesälle

Pieta - Kun yhdestä reissusta on selvitty, mikä parempaa kun alkaa suunnitella uutta matkaa. Viimeinen päätös Thaimaahan lähtemistestä tuli vasta reilua kuukautta ennen lähtöä, mut tulevaa kesän reissua on pyöritelty mielessä jo viime kesästä lähtien... Thaimaa oli hyvä irtiotto tästä talvesta, mut kun talvi kääntyy pikkuhiljaa kevääksi, alkaa kalastuskuume taas kunnolla nousta. Ollaan tietoisesti pidetty kalahommista hieman taukoa täällä Suomessa. Talvella kalastaminen on vähän niin ja näin. Sellasta itsensä ja ehkä vähän kalojenkin kiusaamista. Tää talvi ei vaan oo kauheesti talvelta näyttänyt ja kädet alkaa pikkuhiljaa haluta vavan varteen.



Viime kesän reissu oli ihan paras. Vanha Hiace muuntautui helposti tee-se-itse matkailuautoksi. Heinäkuun puolessa välissä lähettiin kolmeksi viikoksi pohjoiseen. Harjuskalastusta Kuusamossa, vaellus Kevon luonnonpuistossa, lohijahti Tenolla ja reissun kohokohtana muutama päivä Finnmarkissa. Kolme viikkoa meni ihan liian nopeesti. Tänäkin vuonna olis tarkoitus viettää tienpäällä suunnilleen sama aika. Mä oon vähän jo yrittänyt ehdottaa että oltais samantien kuukausi, mut voi olla että se on jo vähän liian pitkä aika duunista veke.

Ollaan vähän mietitty, että jos tällä kertaa lähtisi matkaan vähän aikaisemmin. Vaikka viikkoa tai paria, niin että reissu olisi heinäkuun sisällä. Silloin oltais elokuussa jo takaisin pääkaupunkiseudulla ja päästäis täältä käsin esimerkiksi Kymille hyvään aikaan. Kotkan kalastukset jäi viime vuonna todella vähäisiksi.



Sitten niihin kalastuskohteisiin. Olisi kiva käydä uusissa paikoissa, mut voi olla että päädytään ainakin osittain samoille mestoille. Tenolla kalastus oli viime vuonna aika huonoa. Alkuun tuli fiilis, että ei enää koskaan tänne, mut toisaalta juttuja jäi niin paljon hampaankoloon että olis melkein pakko päästä ottamaan revanssi.

Myös Norjaan on päästävä uudestaan, se nyt olikin tiedossa jo viime vuonna. Heti kun näin ne kaikki siistit mestat, tiesin että tänne on pakko tulla taas uudestaan. Ehkä jopa samalle joelle, mut myös uusia paikkoja olis kiva kokeilla. Kesällä oltiin Finnmarkissa neljä päivää, nyt vois viettää vaikka muutamia päiviä enemmän ja käydä samalla muuallakin. Mä selaan Instagramissa Norjalaisten kalatyttöjen kuvia aina ihaillen. Kaikki kuvissa näkyvät mestat näyttää niin mageilta. Vähän masentaa kun itse asuu maitokahvia muistuttavan joen vieressä. :D No onhan Vantaanjokikin ihan hyvä joki, vaikka ei niin hyvältä näytäkkään.



Reissun ekaksi kohteeksi ollaan vähän kelailtu Käsivartta. Tarkemmasta kohteesta ei oo vielä varmuutta, mutta se suunta kiinnostaisi kovasti. Ehkä mukaan voisi ottaa vähän vaellustakin ja dallailla johonkin siistiin paikkaan. Mä oon ihan lovena vaeltamiseen, täytyy vaan saada tolle kalakaverillekin myytyä tää idea. Juuso ei oo ihan niin innokas näistä rinkkahommista. Luulen kyllä että kun kyse on kalastusvaelluksesta, ei mun ihan kauheesti tarvii onneks ylipuhua. Käsivarsi olis tosiaan eka kohde. Sen jälkeiset reitit kaipaa vielä vähän hiomista. Oon niin varma, että suunnitelmat kerkee muuttuu tässä vielä useaan otteeseen. Heinäkuuhun on vielä aika pitkä aika...

Luultavasti reissu olis taas tarkoitus tehdä aika pienellä budjetilla. Luvat ja polttoaineet vie tietysti jonkun verran rahaa, eikä sitä pidä tälläisellä reissua ajatella, mut muista kuluista on helppo karsia. Majoituskulut saa pidettyä kurissa kun nukkuu autossa tai teltassa. Ruuat saa helposti väsättyä trangiassa niin ei mee ravintoloihinkaan rahaa. Tällä kuviolla mentiin viime vuonnakin ja se toimi tosi hyvin.

Toki keväälle ja kesälle on tuloissa muitakin kalastusreissuja ja mut tää olis se kesän pääjuttu. Matkaan lähdetään näillä näkymin kahdestaan, mut jos muita on liikkumassa samoilla hoodeilla, saa tulla moikkaamaan. Notskilla hengaaminen porukalla on kivaa ja kalajutut on parhaita kun ne pääsee jakamaan muiden kanssa!

torstai 12. helmikuuta 2015

Thaimaan MP-reissu

Pieta - Reissusta palauduttu ja jetlagit kärsitty. Kalastettu on Koh Lantalla, Phi Phillä ja Phuketissa. Kajakkien vuokraaminen jäi haaveeksi hintojensa takia, joten viskominen tapahtui vain rannalta käsin. Reissu jätti hieman ristiriitaiset fiilikset. Siis kalahommien kannalta, muuten oli kyllä siisti reissu. Postauksen kuvituksena sekalaista settiä kaikista kohteista, jossa päästiin viskomaan.




Heti ensimmäisenä iltana kun olin perillä Lantalla, laitettiin kalakamat kuntoon ja suunnattiin lähirantaan. Etittiin sopivan kallioinen mesta, jossa oli tilaa takaheitoille. Ärsyttävä tuuli vaivasi hieman, mutta tuuliseen keliin on jonkun verran totuttu ihan täällä kotisuomessa Helsingin rannoilla. Ei pahemmin mitään actionia, ei edes tärppejä. Juuso huomasi pienen kalan seuraavan perhoa, mutta siinä kaikki. Lantalla kalastettiin vain kahdessa mestassa. Toinen oli rannasta kahlaten, mutta sielläkään ei perhot kiinnostanut. Käytiin tsekkaamassa molemmat mestat myös snorklaten ja kaloja näkyi kyllä ihan kivasti, mutta kaikki oli otain korallien rouskuttajia, joten siinä ehkä syy meidän huonolle kalastusmenestykselle.





Seuraavana vuorossa oli Phi Phi saaret. Sieltä oltiin kuultu huhuja, että tiettyjen alueiden luota olis saatu pieniä trevallyjä. Niiden toivossa patikoitiin Long Beachin kivikkoiseen kärkeen. Kolme ekaa kuvaa on just niiltä hoodeilta. Heittämista hankaloitti tosi paljon jo ennestään kova, nyt voimistunut tuuli. Heitot lensi vähän mihin sattuu ja siimat oli kuin spagettia lämpötilan vuoksi. Mesta näytti ihan potentiaaliselta, mutta taas oli tyydyttävä vain heittoharjoitukseen. Reissun ainoksi kalaksi jäi tämä Juuson hiekkakakku. :D


Viimeinen yritys oli Phuketissa. Ranta näytti taas potentiaaliselta. Jo puolisentoista viikkoa kestänyt kreisi tuuli hankaloitti heittoa taas ja eikä saatu tärpin tärppiä. Snorklatessa samoilla hoodeilla, oli taas todettava että petokaloja ei näkynyt missään, vain niitä koralleja popsivia söpöliinejä. Sillä yritetään uskotella itsellemme tätä huonoa onnea. Tai sit oltiin vaan oikeesti ihan paskoja ja pihalla kaikista asioista. :D Niinkun sanoin, oli reissu muuten siisti, vaikka kalahommat jäikin aika heikkoihin tuloksiin. Jos noille hoodeille vielä lähdetään, taidetaan jättää vavat suosiolla kotiin ja keskittyä muihin asioihin. Tai sitten säästetään kunnolla rahaa ja mennään jollekkin järjestetylle retkellä, jossa opas vielä parhaille spoteille. Tää reissu kuitenkin jätti poltteen salttihommiin. Ehkä vielä joku päivä suunnataan kunnon mestoille johonkin siistiin kohteeseen GT jahtiin!

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Tuntemattomille vesille

Huomenna on lähtö lämpöön, kirkkaille mutta todella tuntemattomille vesille. Meillä ei ole mitään hajua, mitä reissun kalastusosio tuo tullessaan. Ei edes tiedetä pääseekö siellä kunnolla kalaan. Kohteita on kolme, joten luulisi että ainakin jossain onnistuu. Viimeiset viikot ollaan sidottu erilaisia perhoja, molemmilla alkaa olla rasiat täynnä. Saatiin myös vapojen kuljetus ongelma ratkaistua lainaamalla niin iso laukku, että vavat sujahtaa sinne ihan heittämällä. Alkuun meinasi paniikki iskeä, kun yritettiin mahduttaa vapoja omiin laukkuihimme...


Tavallaan on aika hauskaa lähteä kohteeseen, josta ei ole mitään ennakkotietoja. Pääsee ainakin itse pähkäilemään ja hajoilemaan tyhjän pyyntiin. Innolla odotetaan raportoimista reissun jälkeen. ison laukun lisäksi lainassa on actionkamera. Toivottavasti tulee hetkiä, joita on siistiä ikuistaa videomuotoon.

Ei olla käyny ollenkaan vuodenvaihteen jälkeen kalassa. Päätettiin pitää pientä talvitaukoa. Tuntuu että näin talvella kalastaminen on vähän sellasta itsensä kiusaamista. Kohta on kuitenkin taas kevät ja kausi saa alkaa ryminällä. Kun kalastuksesta on tullut hieman taukoa, tulee tämä reissu todella tarpeeseen. Juuso odottaa kovasti ensimmäista salttireissuaan ja Pietan haave bikinit päällä kalastamisesta pääsee toteutumaan.

YouTubesta löytyi jälleen siisti video Thaimaasta. Tämä tosin ei ole lähelläkään meidän mestoja, mutta täytyy toivoa että reissu toisi mukanaan jotain tän tyylistä. Fingers crossed!


maanantai 12. tammikuuta 2015

Sidontaa ja jäätävät heittotreenit

Pieta - Meillä oli taas pitkästä aikaa jätkien kanssa pienimuotoinen sidontailta lauantaina. Tällä kertaa teemana tais olla perhot Thaimaahan. Ei kellään meistä oo kokemusta sinne suunnille, joten perhot tuli väsättyä enemmän sillä fiiliksellä, että mikä näyttää kivalta ja vois ehkä sopia noihin vesiin. Perhoista lisää ehkä myöhemmin.


Me tosiaan nyt päätettiin, että otetaan kalastuskamat messiin. Tai no, edelleen on pieni varaus, jos kamat ei mahdu laukkuun. Sen voisikin tarkistaa tässä lähiaikoina, että ei tuu ylläreitä lähempänä reissua. :D Lähtöön on nyt kaksi viikkoa. Kiva vaihtaa hetkeks maisemaa täältä talvisesta suomesta. 

Sunnuntaina käytiin tekemässä pikaiset heittotreenit ulkona. Lumimyräkkä helletti hetkeksi sen verran, että uskals lähtee vispaamaan. Eihän siitä hirveesti mitään tullu kun sormet jääty samantien. Oli varmasti taas jengillä ihmittelemistä kun pari tyyppiä heittelee lumihangessa. Kukaan ei sentään tullu kyselee mitään!



Meillä oli vain yksi vapa messissä, Juuson Guiden Reaction. Vapaa on yritetty saada Juuson käteen sopivammaksi sorvaamalla. Kahva oli alkuun tosi paksu. Nyt alkaa tuntuu jo paremmalta. Kumpikaan ei kuitenkaan ole ihan sinut ton vavan kanssa, joku siinä mättää. Täytyy vielä testata muilla siimoilla ja jos se ei tuo onnea, niin täytyy ehkä laittaa vapa kiertoon. Kaikki vavat ei vaan sovi kaikille.

Kuvattiin pari videopätkää heitoista. On aika karuu nähdä omia heittoja, ihan hirveesti sähläämistä! Olin ihan järkyttyny. Kiva kattoo omia töksäytyksiä Juuson sulavien heittojen jälkeen. No, se tekee ihan hyvää. Ainakin pystyy sit parantamaan kun on nähny miten menee. Vähä pitää yrittää seivailla, kun kyseessä ei ollu tuttu ja turvallinen vapa. Videokin on aika karu, mut antaa mennä. Ei olla kumpikaan pahemmin kuvattu videoita aikaisemmin ja tää on toka kerta kun mä yritän kasta tällästä klippiä. Antakaa armoa. :D Kannattaa klikkaa HD.


sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Kalaan Thaimaassa?

Lähdetään tämän kuun loppupuolelle lomalle Thaimaahan. Ollaan pähkäilty pitäisiköhän ottaa kalastusvehkeet mukaan reissuun. Matkan suunnitelmana on lähinnä relata ja tutustua vedenalaiseen maailmaan, mutta miksi siihen ei mahtuisi myös vähän kalastusta? Ollaan reissussa kaksi viikkoa muutamassa eri kohteessa, kaikki meren rannalla. Thaimaan kalastusmahdollisuuksista löytyy aika vähän tietoa. Infot on pääasiassa syvänmeren kalastuksesta, mutta meitä kiinnostaisi tietenkin perhokalastus. Kysymys kuulukin, onkohan siinä järkeä?





Meidän ensimmäinen kohde on Koh Lanta, toisena Phi Phi ja viimeisenä Phuket. Ainakin viimeisestä löytyy jonkinlainen Fishing park, josta on mahdollista saada todella isoja kaloja. Tämäkään ei ole kuitenkaan sitä mitä haetaan ja hinnatkin aika suolaisia meidän budjettiin. Kiinnostus olisi enemmänkin merelle rannalta kalastamiseen. Ainakin Phi Phi saarilla olisi vissiin mahdollista saada pienikokosia GT:tä, mutta ei sillä kohdekalallakaan olisi niin väliä, kunhan tulisi edes jotain actionia. Monesta paikasta on mahdollista vuokrata kajakkeja, niistä käsin voisi myös ehkä yrittää. Yksi probleema, joka saattaa kaataa nämä kalastushaaveet, on välineiden mahduttaminen laukkuun. Lisämaksuja ei huvittaisi maksaa.

Netin ihmeellisestä maailmasta löytyi hauska video, joka lisää hinkua ottaa kamat mukaan...


torstai 1. tammikuuta 2015

Vuoden vika ja vuoden eka

Vuoden 2015 ensimmäinen blogipostaus! Edellisessä postauksessa tuli vähän puhuttua höpöjä. Vuoden kalastukset ei ollutkaan ihan vielä kalastettu. Kovat pakkasat hellittivät hetkeksi, joten eka ajatus oli että ehkä vielä pääsisi kalaan. Eilen käytiin vuoden viimeisellä talvisella pistolla Lauttasaaressa.



Kun ajettiin kohti rantaa, alkoi vähän pelottaaa että onko mestat ihan jäässä ja päästäänkö ollenkaan kalaan. Rannat oli osittain jäässä ja vesi todella korkealla, mutta päästiin kuitenkin kalastamaan muutamia paikkoja. Jotain porukkaa näkyi hatulla, mutta me skipattiin se. Kahlaaminen oli vähän kuumottavaa just ton veden korkeuden takia. Suurimmaksi osaksi heiteltiin rannan kallioilta.






Sää oli todella hieno. Edellisiin kertoihin verrattuna tuuli oli ihan minimissä, joka teki kelistä lämpimän oloisen. Pilvistä pilkottava aurinkokin lämmitti sen verran hyvin, että ei tarvinnut edes hanskoja.






Päivän saldoksi jäi koukkuun tarttunut jäälautta ja hyvä mieli. Näiden maisemien ja fiiliksen jälkeen tuntui hyvältä lähteä juhlistamaan vuodenvaihdetta. Nyt täytyy laittaa luvat kuntoon vuodelle 2015 ja odotella tulevia reissuja.

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Mietteitä vuodesta 2014

Nyt voi varmaan sanoa, että tämän vuoden kalastukset on nyt kalastettu. Saatiin valkoinen joulu ja lunta tulee vaan kokoajan lisää. Ostettiin ekat luvat Vantaankoskelle maaliskuussa ja vikan kerran käytiin merellä kalassa joulukuun alussa. Laskelman mukaan kalastuspäiviä kertyi kummallekkin vähän reilu 50.


Juuso - Vuosi on purkissa ja seuraavaan kauteen voi jatkaa hyvin mielin. Tänä vuonna tuli kalastattua jopa kyllästymiseen asti. Samaa polttoa lähteä kalaan ei ollut loppukaudesta, kuin mitä se oli kesällä, tylsää se ei missään vaiheessa ole ollut. Ehkä se kertoo onnistuneista ja riittävistä kalastuskerroista.

Keväällä kausi starttasi taas perinteisti Vantaanjoella heti jäiden lähdettyä. Kirjolohet tarjosivat viihdykettä alkuun suurimpien paineiden poistamiseen. Mielessä kuitenkin oli kolmen viikon reissu pohjoseen heinäkuun lopulla mitä olin tosi paljon odottanut. Niiden välivuosien jälkeen mitä olin pitänyt sekä vapaaehtosesti että pakotetusti oli syntynyt pahoja patoumia etenkin lohenkalastukseen. Viime lohireissusta olikin vierähtynyt viitisen vuotta.

Tour de lapland oli todella onnistunut joka osalta, mieli korkealla ja kalojakin sattui tulemaan kohtalaisesti. Kuusamo, Teno ja Norja. Ensi vuonna uudestaan jossakin muodossa. Reissusta jäi käteen paljon kokemuksia ja mutuna tietotaitoa.

Syksy saapui taas nopeasti, mutta oli tervetullut meritaimenen kalastuksen suhteen. Kalaa alkaa nousemaan Vantaanjokeen, jolloin aikaset aamut ja pimeät yöt ovat vietetyintä aikaa kalassa. Meriveden kylmentyä alkoi taas juoksu meritaimenen perässä rannikolla. Tänä vuonna se palkittiin n.60 cm evällisellä taimenellä. Apina pois selästä ja tästä eteenpäin kalansaanti kai helpottaa?


Pieta - Tää oli mulle kolmas kesä näissä merkeissä ja ehdottomasti paras. Ekan kerran koskin perhovapaan keväällä '12 ja sille vuodelle kalastuspäiviä kertyi ehkä 3? Seuraavana vuonna vähän enemmän, mutta kuitenkin alle 10. Tänä vuonna kalastuspäivät kasvoi siis aika räjähdysmäisesti. :D

Vuosi on ollu todella opettavainen. Alkukaudesta mä vielä kärvistelin oman osaamattomuuteni kanssa, mutta nyt voin kyllä sanoa että oon oppinu paljon kaikkea. Esimerkiksi vavan käsittelyä. En mä vieläkään mikään pro ole, mutta heittäminen alkaa tuntuu jo ihan mukavalta ja siima lentää sinne minne haluan ja välillä jopa ihan pitkällekkin. Ykskätisellä sekä kakskätisellä.

Perhon uittaminen on vielä vähän pimennossa, mutta kai se joskus on menny ihan oikein kun muutama kala on siihen napannut. Juuson kanssa kalastaminen on välillä hieman ärsyttävää kun jäbän vapa taipuu vähän väliä ja mulla on usein MP-reissuja... Kävi mullakin pari kertaa onneks flaksi. Eka taimen (Ei iso, ehkä noin 30cm mut tane kuitenkin...), eka mittaharjus, eka mertsari joesta, eka hauki perholla ja tietysti kesän paras juttu, eka lohi Norjasta! Nätti 55cm titti. Sen jälkeen lähti apina selästä, tai ehkä oikeemmin sanottuna gorilla...

Voisin sanoo, että lohenkalastus on eniten lähellä mun sydäntä ja oon aika fiiliksissä että sitä on tänä vuonna päässyt harrastamaan ihan kunnolla Tenolla ja Norjassa. Kolmen viikon reissu pohjoiseen oli ihan kesän parasta antia. Ihastuin myös mertasin ja hauen kalastukseen merellä. Tää oli eka vuosi kun pääsin niitä testaamaan. Ensi vuonna haluun panostaa merihommiin enemmänkin. Se voisikin olla uudenvuodenlupaus.

Hyvä vuosi, kiitos kaikille osallisille! Kireitä seuraavaan vuoteen.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Kauniit naiset kalassa

Pieta - Kerroin aijemmin, että koottiin facebookissa perhomimmejä yhteen ja alettiin heti suunnitella tapaamisia. Kerran pidettiin jo sidontailta Ruodossa ja eilen treffattiin ekaa kertaa ihan kalastuksen parissa. Sunnuntai aamuna viisi likkaa kokoontui Lauttasaaressa. Meitä tuli vähän ympäri suomea. Mä ja Katri pääkaupunkiseudulta, Hanna Turusta, Veera Tampereelta ja Noora jaksoi tänne Vaasasta asti! Aika siistii. Muut oli jo parkkiksella kun mä ja Juuso saavuttiin paikalle. Nopeasti kamat kuntoon ja rantaan. Juuso ei malttanut jäädä himaan kun mulla oli kalahommia tiedossa. Jäbä karkotettiin muualle, tää päivä oli only for the girls!


Vesi oli todella alhaalla ja tuuli ihan kreisi ajoittain. Valittiin kalastuspaikkoja vähän sen mukaan missä oli vähiten tuulista, eli helpompaa heittää. Olin niin kivaa päästä kalaan pitkästä aikaa vaikka heittäminen olikin välillä vähän haasteellista. Edellisestä kerrasta on vierähtänyt jo muutamia viikkoja. Vaikka keli oli tuulinen, se ei ollut kuitenkaan kovin kylmä. Ihan hyvin pärjäs ainakin siihen nähden että on joulukuu. Eipä oo aikaisemmin näihin aikoihin tullu kahlattua meressä. Aurinkokin kävi morjestamassa pari kertaa. Silloin oli aika nättiä!


Tässä hyvä neuvo kalamiehille. Miten saada naiset kerääntymään sun ympärille? Koukuta kala niin likat juoksee kirkuen sun luokse. Eräällä kanssakalastajalla kävi just näin... Kun nähtiin vavan vääntyvän ja kalan käynnit pinnassa, juostiin heti innoissamme tsekkaamaan tilannetta. Siiman päässä oli pieni ja söpö taimen. Samoihin aikoihin myös toisaalla ollut Juuso sai koukutettua tälläisen myyttisen olennon. Noin 60cm evällisen kaunokaisen. Siitä löytyy kuva TÄÄLTÄ tai meidän facebook sivulta. Linkki sivupalkissa.

Samainen kirkuvan akkalauman ympärilleen saanut kanssakalastaja joutui kameramieheksi kun haluttiin saada ikuistettua tää meidän huipputiimi. Kiitos ja anteeksi! Otettiin paljon hassuja kuvia. Jos likkojen kalahommat kiinnostaa enemmän, pääsee meitä seuraamaan Instagramissa nimimerkillä flyfisherwomenfin.

Kovin montaa tuntia ei keretty kalastamaan. Kiitos vain tän talven ja lyhyen valoisan ajan. Auringon laskiessa maisema muuttui todella kauniiksi, ihan satumaiseksi. Nää on just niitä upeta hetkiä, joita tulee ulkoharrastusten parissa. Kaikkien pitäis joskus lähteä ihailemaan Suomen luonnon kauneutta. Parasta.

Illan pimentyessä jouduttiin lopettamaan ja laittamaan kalastuskamat taas kasaan. Käytiin vielä yhdessä syömässä. Tässä vaiheessa Juusokin oli jo saanu luvan tulla messiin. Juuso kuunteli ihmeissään kun tytöt puhuu kalajuttuja. Oli kuulemma hassun kuuloista. Musta tuntuu että tyttöporukassa on helpompaa avata suunsa kalastusasioista. Jätkien kanssa mä ainakin vähän pelkään sanovani jotain tyhmää tai väärää. Tän porukan kanssa juttu luistaa ja saa rauhassa fiilistellä kaikkia juttuja. Se siinä just tais ollakkin hassun kuuloista, kun asiat ei periaatteessa eroo mitenkään miesten keskusteluista. Toki jutustelussa on pieni naisellinen twisti. ;)

Päivä oli ihan superi. Se meni harmillisen nopeasti. Kun kevät koittaa joskus, täytyy suunnitella uusia  reissuja muihin kohteisiin. Kaikilla meillä on omat ja hieman erilaiset mieltymykset kalastuksessa. Kivaa päästä näkemään ja kokemaan vähän erilaisia näkemyksiä. Kiitos siististä päivästä Veera, Hanna, Noora ja Katri!