keskiviikko 5. elokuuta 2015

TourDeLapland: Uusintakierros

Jo vielä kun oltiin Norjan puolella, yritettiin kuumeisesti miettiä vikan viikon ohjelmaa. Yhtenä vaihtiksena oli ajaa Kautokeinon kautta käsivarteen ja pysähtyä siinä välissä kalastamaan johonkin. Käsivarren plääninä harjuksenkalastus Könkämäenolla. Eka viikko Tenolla oli kuitenkin niin kovaa harritykitystä, että oltiin jo ihan tyytyväisiä siihen, eikä koettu että niiden perään tarviis enää kauemmaks lähteä. Ehkä käsivarren puolelta olis löyty isompaa harjusta, mut ehkä ei kun meillä ei kuitenkaan ollu vaellusvarusteita mukana. Sinne jos lähtee, olis kiva vähän tallustella jonnekkin pidemmälle. Kautokeinokin olis tarvinnu varmaan hiukan enenmmän paneutumista ja tutustumista. Ne hoodit kyllä kiinnostais joskus koluta.

Norjan jälkeen ylitettiin raja Karigasniemeltä. Päätettiin jäädä vielä joksikin aikaa Tenolle. Oltiin molemmat jo fyysisesti aika väsähtäneitä, joten Tenon rento meininki, tuttu mökkipaikka ja halvat luvat vei voiton. Käytiin hakemassa Karigasniemestä ruokatäydennystä, luvat pariksi päiväksi, sekä Alkossa. Suomen toisiksi pohjoisin Alko! Illalla tultiin taas tuttuun Reistiin. Lähettiin kattomaan onko harrit vielä yhtä aktiivisia kun ekalla viikolla.


Olihan ne. Ei oltu ihan samassa paikkaa kun aijemmin, mut aika nopeesti saatiin pääteltyä missä kalat majailee. Jälleen melkein jokaisella heitolla joku yritti perhoon. Tällä reissulla ihastuin pinturilla kalastamiseen. Ekalla viikolla käytin lähinnä uppiksia, mut nyt aloin tutustua pintureiden koukuttavaan maailmaan. Ai että, siis niin koukuttavaa! Kun jossain vaiheessa yritti taas kalastaa uppoavilla perhoilla, tuntui että on ihan hukassa kun ei nää mitä tapahtuu. Tälle reissulle mulla oli tavoitteena ylittää edellinen harrienkka. Ei se kovin suuri enkka ollut, 40cm Kuhmosta. Eikä nyt edelleenkään mistään jättiläisistä voi puhua kun uudeksi enkaksi muodostui 42cm. :D Tavoite kuitenkin suoritettu. Myös Juuso teki oman enkkansa reissun aikana, 44cm. Kyllä me vielä joskus ne suurharjuksetkin saadaan! Uusi tavoite on rikkoa 50cm.

Seuraavana päivänä oli mukavaa herätä pitkästä aikaa ihan oikeesti sängystä. Laitettiin lohikamat kuosiin ja ajettiin Dalvadakseen. Siellä oli kuitenkin viimeks eniten nähty tapahtumia. Nytkin sieltä muutama ringissä pyöriny tyyppi onnistui saamaan pari tittiä. Meidän tapahtumat jäi mun yhteen tärppiin... Samoille paikoille oli tullu myös meidän mökkinaapurit Reististä, jotka oli jo ollu meidän naapureina jo ekalla viikolla. Hengattiin päivää yhessä ja kertoiltiin kalajuttuja omaa vuoroa venaillessa. Kävin taas pari kertaa myös harjuksia moikkaamassa.




Viimeisen luvan viimeisellä puoliskolla ei lähdetty Reistin lähipaikkoja pidemmälle. Keli oli ekaa kertaa meidän reissun aikana aika kehno. Oltiin saatu nauttia pääsääntöisesti aurinkoisista keleistä, mut nyt tihutti vettä ja oli aika synkeetä. Ei siinä vielä sinänsä mitään, mut tuuli oli ihan kreisi. Mä tiesin samantien että heittämisestä ei tuu mitään kun Juusokin valitteli tuulta. Mä kalastin harria, mut sekään ei oikein tuntunut luonnistuvan ja kalan saaminen oli vaikeeta. Koko päivä rauhoitukseen asti oli aika nihkee.  Rauhoituksen astuessa voimaan, lähettiin väsähtäneitä takas mökille miettimään taas uusia suunnitelmia. Molemmilla pää löi aika tyhjää.

Pakko se on todeta, että kun kalastaa pari viikkoa putkeen, alkaa se jo vähän tuntuu kropassa. Pari iltaa ja aamupäivää oltiin pidetty vapaata, mut muuten joka päivä oltiin jossain kohti päivää aloittamassa kalastus.  Juuso oli jo valmis heittää hanskat tiskiin ja lähtee ajelee kohti Etelää, mut mun teki vielä mieli mennä johonkin. Olin mäkin kyllä aika poikki. Koko kesän reistailleet polvet oli kipeytyny reissun aikana entisestään ja käsikin alkoi taas olla vähän sökönä. Rankkaa hommaa. :D Silti niin parasta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti