Itä-Suomessa

Keskikesää jo elellään. Juhannus tulee aina ihan puskista. Joko nyt? Alkukesän valoisat illat on tullu tappiinsa ja nyt suunta on taas pimeämpään... Noh, eipä masistella vielä. Juhannusviikko vietettiin Henen kanssa Itä-Suomessa. Karlssoneilla on mökki Rääkkylässä. Se toimi tukikohtana reilun viikon verran. Juhannus juhlittiin Joensuussa kavereiden kanssa. Kalassakin tuli käytyä. Mökkijärvellä (Orivedellä) pääs kalastaa haukee useampaan otteeseen. Käytiin myös Ruunaalla. Muita vaihtiksia kohteeksi oli Kerma tai Karvio. Viimeisin kaatui lupien puutteeseen ja Kerman kohdalla meni pupu pöksyyn, kun kuulin että kahlaaminen on siellä vähän hankalaa. Ruunaalle siis. 

En oo ennen käyny Itä-Suomen koskilla. Kerma ja Karvio olis ollu lyhyemmän matkan päässä Rääkkylästä, mut Ruunaa sopi parhaiten siihen, et myös Hene oli virpalla kalassa mukana. Ruunaa oli todella kaunis paikka. Itäinen Suomi on muutenkin luonnoltaan mun mielestä tosi hienoo aluetta. Ruunaalle istutetaan kirree, joka on taas kerran itelle asia joka ei oikein nappaa, mut siellä on myös alueita jonne istutuksia ei tehdä. Kalastettiin siellä. Oli oikeesti aika hauskaa kalastaa pitkästä aikaa koskella. Virta oli hienoo ja isoa. Heitto kulki ja streamerit ui mukavasti. Sain muutaman taimenen ja karkuutiin muutaman lisää. Tulin siihen tulokseen, et koskikalastus voi olla ihan kivaakin kunhan virta on tietynlaista ja sitä pääsee kalastamaan järjestelmällisesti edeten ja uittaen. :D 

Päivä oli tosi kuuma. Vesi tuntui vielä ihan ok lämpöiseltä, mut veikkaan et tais olla ihan vikat hetket kun viittii kalastaa... Kunnon kesäkelit on kivoja, mutta samalla myös turmiollisia. Se harmittaa. Tää reissu oli hieman erilainen mitä mulla yleensä kun Hene oli mukana. Ei toi ukkeli tietty ihan samalla mitalla jaksa painaa menee mitä mä. Olisin itte voinu kalastaa, vaikka koko yön. :D Kivaa oli kuitenkin yhessä olla mestoilla. Joskus näinkin, vaikka yleensä keskitytään ihan omiin harrastuksiimme. Vuoroin vieraissa. Saman viikon aikana myös mä olin ollu Henen tontilla, kun olin mukana käppäilemässä Carelia Golfissa. Myös Hene sai kalan Ruunaalta. Hauen. Ihan sitä ei oltu hakemassa, mut kala se on kuitenkin ja kiva oli nähä Henen innostunu ilme kun siiman päässä oli jotain.

Yötä oltiin Ruunaan retkeilykeskuksen pikkusessa aittamökissä. Ruunaalle olis kiva joskus mennä uudestaankin. Ei me keretty käydä kattomassa kun muutama paikka vain. Jokee olis riittäny koluttavaksi pidemmäksikin aikaa. Hieno alue. Seuraavana päivänä ajettiin Rääkkylän kautta takaisin kotiin. Itä-Suomessa vietetty reilu viikko teki hyvää. Kyllä tää pakkolomailu on niin hyvä juttu just nyt. 

Kesäpäivä kelluen

Keskiviikkona pakattiin Henen kans autoon taas sekalainen setti harrastusvälineitä ja lähettiin kimppakyydillä kalahommiin ja golfkentälle. Tää on ollu ihan hauskaa yhdistää meijän harrastuksia ja pientä kotimaan matkailua tällein. Meijän "ralliautoon" (sportti Fiestaan) menee just golfbägi ja mun kalastusromppeet kellurengasta myöten. Kumpikin näkee kivoja harrastuspaikkoja, eikä tarvii ajaa yksin. Henen mennessä puuhailee omia juttujaan, me treffattiin pitkästä aikaa Hannan ja Veeran kanssa. Noora ei töiden takia tällä kertaa kerenny messiin, mut ei oo enää kun pari viikkoo kun mennään kalaan pitkästä aikaa koko porukan voimin.  

Ihan jäätävää miten aika kuluu. Hannan ja Veeran kans pohdittiin yhteisiä reissuja ja muita juttuja.  Päiviteltiin sitä, et miten aika menee niin nopeesti. Meijän yhteisestä käsivarrenkin reissusta on jo kohta kolme vuotta. Saatika sitten siitä ku oltiin ekan kerran porukalla kalassa. Siitäkin jo kohta kuusi vuotta. Vuonna 2015 tehtiin enemmänkin yhteisiä reissuja. Välillä koko porukalla, välillä eri kokoonpanoilla. Hauska vuosi. Vuodet 2014 ja 2015 oli ne, jolloin ainakin ite opin ihan hirveesti kaikee, vaikka harrastuksen alotinkin jo parii vuotta aikasemmin. Noiden vuosien aikana tuli just kokeiltuu kaikenlaista, mistä edellisessä postauksessa mainitsin. Sen jälkeen ne omat kiinnostuksen kohteet rupes muokkautuu enemmän ja reissuista pääasiassa tuli lohi/mertsaripainotteisia. Toki välillä hieman muutaki.

Suomen kesä on kyllä ihana. Varsinkin alkukesä kun täällä etelässäkin on valoisaa melkein koko yön ja kaikki on kauniin heleän vihreää. Jokainen solu nauttii ihan kybällä kaikesta. Vietettiin mukava päivä yhessä rennosti kalastaen. Illalla ei olis malttanu lähtee, mut meillä oli Henen kans muihin verrattuna vielä vähän pidempi kotimatka edessä. Kiitos Hannalle ja Veeralle seurasta. Parin viikon päästä sitten treffit uusiks! Alin kuva Hannan ottama.

Jotain positiivista

Niinku tässä on jo useempaan otteeseen höpötelty, on korona pistäny tosi monella suunnitelmia ihan uusiks. Jengiä on lomautettuna, tapahtumia peruttu ja matkustaminen on osittain jäissä. Nyt kun alkujärkytyksestä on selvinny ja tilanne nyt vaan on ja pysyy ainakin jonkin aikaa tälläsenä epävarmana, oon alkanu pohdiskelemaan myös tilanteen hyviä puolia. Niitä on oikeesti aika paljon. Huomaan ainakin ittestäni et tällänen pakkopysähdys on tehny oikeesti hyvää. En muista millon viimeks olisin ollu näin levollisin mielin. Oon ollu viimeks töissä maaliskuun lopulla. Vaikka oonkin lähes koko työhistoriani ajan pystyny aika pitkälti määrittelee työnmäärän itse ja pitää paussia sillon ku veri vetää reissuun, ei mulla oo näin pitkää vapaata ollu sitten kouluaikojen. Viimeiset vuodet on kaikesta hyvistä asioita huolimatta ollu aika rankkoja. Oon ollu ihan loppu kaikkeen. Nyt kun on ollu pakko pysähtyy, on moni asia kohentunu ja paljon. Tuntuu et on vähän niinkuin lähteny alusta liikkeelle. Kovalevyn nollaus.

Kirjottelin tänne vajaa pari vuotta sitten postauksen Kultainen keskitie, jossa pohdin harrastuksen vaikutusta mieleen ja sitä et miten löytää aikaa ja jaksamista omien tärkeiden harrastusten ylläpitoon muuttuneen elämäntilanteen myötä. Nyt kun oon ollu lomautettuna sieltä maaliskuun lopulta alkaen ja oon näillänäkymin vielä useemman kuukauden tästä eteenpäin, on mulla tullu ihan uudenlainen toiveikkuus esimerkiksi kesän suhteen.

Näiden harrastusvuosien aikana on itelle muodostunu aika selkeeks ne lempparikohteet ja kalastustyylit mistä nauttii, on nyt vallitsevan tilanteen takia pitäny mennä vähän niiden omien mukavuusaluiden ulkopuolelle. Alussa kävi kaikki. Kunhan vaan sai jalat veteen ja perhonsa sohaistua mihin tahansa jorpakkoon. Nyt on tavallaan otettava takapakkia ja palattava niihin vanhoihin fiilikseen kun lähti kokeilee kaikkee uutta. Viime postauksen Tainio oli hyvä esimerkki juurille palaamisesta. En oo käyny siellä muutamaan vuoteen, koska ei vaan kiinnostanu. Kaiken sen ajan joka on "merkattu" kalastukselle, on halunnu tietenkin käyttää niissä paikoissa jossa saa oikeesti jotain kiksejä.

Nyt kun aikaa on enemmän, voi taas kokeilla niitä vanhoja juttuja. Jospa taas sais vähän heräteltyä innostusta siihen perinteisempään jokikalastukseen esimerkiks. Se on jääny viime vuosina tosi vähälle kun kiinnostus on pääasiassa lohessa ja meritaimenessa. Tai renkailussa seisovassa vedessä. Tällä hetkellä tää tilanne ei tunnukkaan enää uhkalta, vaan enemmänki mahdollisuudelta. Mä ainakin koitan ottaa nyt ilon irti kaikesta tästä vapaasta. Pohjoiseen olis tarkotus lähtee, vaikka ei rajoja pääsiskään ylittämään. Poikien kanssa on suunnitteilla reissua elokuussa, tyttöjä nään tässä kesäkuussa ja myös Henen kanssa lähetään asuntoautolla kikkailemaan johonkin. Viruksen uhkaa ei silti pidä kokonaan unohtaa. Oon kuitenki sitä mieltä, et matkailua pystyy toteuttaa kunhan pitää järjen päässä ja toimii ohjeistuksien mukaisesti. :) Toivottavasti kaikille tulee mukava kesä!

Kesänavaus Hartolassa

Se on kuulkaas kesä nyt! Koko viime kuukausi meni remppailessa uutta kotia, mut kesäkuu on alotettu vähän rauhallisemmissa merkeissä. Kerran kerkesin toukokuussa kalaan. Kävin heittää perinteisen VKK iltasetin yksikseni. Oli ihan kiva nollaus kaiken sen remppailutouhun keskellä. Siitähän on nyt sit 8 vuotta ku alotin perhokalastuksen. Kauheeta ku aika rientää. Pari päivää sitten kävin tekemässä toisen reissun, joka kans muutamina vuosina on kuulunu tähän alkukesään. Lähettiin  ukkelin kaa Hartolaan. Hene meni pelaa golfia ja menin Tainiolle kalaan. Edellisestä kerrasta olikin jo vierähtäny kolmisen vuotta. Edellisen kerta jätti vähän nihkeen fiiliksen kun Vanhanmyllynkosken parkkiksella joku pisti parkissa olleista autoista ikkunoita paskaks ja pölli kamoja. Ei osunu omalle kohdalle kun sillon oltiin just Juuson kans toisella alueella, mut jäi vähän traumat. Kirjottelin siitä tänne silloin.

Vietin useemman tunnin ittekseni Vanhanmyllynkoskella. Kiva kun sai kalastella rauhassa. Hiljaista oli kyllä tapahtumienkin osalta. Vasta jälkikäteen kuulin, et pari vuotta sitten olleet helteet teki aika pahoja tuhoja joella. Taimenia delas ja nyt sinne on istutettu enemmän kirree. Eih. En tiiä missä purkissa oon eläny (en oo kesällä hirveesti ollu etelässä) ku tää on menny ohi, mut kyl nyt harmitti. Musta joet menee pilalle kun niihin dumpataan kirree. Tän tyyppinen jokikalastus ei muutenkaan oo mulle se kaikista mieluisin juttu ja meininkii lannisti entisestään tieto siitä, et jos jotain saa niin se on todennäköisesti kirjolohi. Niiden istutus virtavesiin ei vaan mee mun kaaliin.

Kävin myös muilla alueilla pikaisesti, mut kun Hene oli lopettanu golf kierroksensa, en viittiny jättää sitä tylsistyy minnekkään. Hetken aikaa koitettiin löytää vielä uusia spotteja yhessä, mut sit lähettiin mökille Pertunmaalle. Ihan kiva päivä mulla oli. Yksin kalastaminen on yllättävän mukavaa puuhaa. Oon aina tottunu menee jonkun kanssa, mut nyt ku ei oo samassa taloudessa enää kalastajaa niin menee tää ihan hyvin välillä näinkin. Eipä ainakaan tuu paineita et pitäis muiden edessä jotenki onnistuu, vaan saa pööpöillä omassa kuplassaan ja keskittyy vaan omaan tekemiseen. Mut kyllä mä tykkään myös porukassa olla. Sillon on juttukavereita ja hyvät jutut pystyy heti jakaa jonkun kanssa. Molemmille on aikansa ja paikkansa. Onneks on ystäviä joiden kanssa on kiva kalastaa.

Uusilla spoteilla

Hauenkalastus keväisin ei oo mulle se kaikista mieluisin juttu, mutta nyt kun reissut on peruuntunu niin on ollu kiva kalastaa ees jotain. Hauenkalastuksesta kyllä siis pidän kovastikkin, mut kalastuksen ajoitan mieluumin syksyyn. En oo itseasiassa moneen vuoteen käyny kellumassa tällein kevätaikaan. Taisin keväällä '16 kirjottaa, et nyt saa riittää nää hommat... :D Ihan kivaa ryhdistäytyy välillä. Kohdalle saattaa osuu paksuuki pötkylää ja se keväässä on siistii, et päivät pitenee ja halutessaan pystyy kalastaa vaikka koko päivän. Syksyllä ja varsinki mitä lähemmäks talvee mennään, on päivät jo niin lyhkäsiä et hyvää aikaa on vähemmän. Toisaalta se ei haittaa, koska mä oon ainaki niin nopeesti viluuntuva et en kestä vedessä ku muutaman tunnin, oli vuodenaika mikä tahansa.

Käytiin Matin kanssa kattelee uusia paikkoja pari päivää sitten. Löydettiin muutama kalakin. Uudellamaalla on onneks paljon hyviä haukipaikkoja eri puolilla. Rantaviivaa löytyy ihan tarpeeks hyvien spottien löytämiseen. Vähän silti ahdistaa tää sulku. Ymmärrän kyl hyvin millä perustein se on tehty, mut se tuntuu henkisesti tosi erikoiselta. Sitä on vaikee ees selittää, et miks. Ehkä suurin ahdistus tulee kuitenki siitä, et koko tilanne on niin sekava ja kokoajan elää epätietoisuudessa et mitä seuraavaks tapahtuu. Mielessä kolkuttelee uhka Norjattomasta kesästä. Siihen on pakko koittaa varautuu henkisesti jo nyt, et ei tuu supersuurta pettymystä myöhemmin.

Niinhän se aihe taas lähti karkaa koronaan. Se tunkee jokaiseen keskusteluun tosi helposti. Onneks kalassa saa hetken aikaa hengähtää. Vaikka on kriisi päällä, kalastus toimii edelleen ajatusten nollaajana. Nyt onkin tullu käytyy kalassa enemmän kun pitkään aikaan. Se on tuntunu hyvältä. :)

Erilainen kevät

Viime postauksessa kirjoittelin toiveista ja odotuksista alkanutta vuotta kohtaan. Nautin talven touhuista, mut odottelin kuitenkin kevättä. Fiilis oli hyvä. Tanskan reissua odotettiin äijien kanssa ku kuuta nousevaa. Fiilisteltiin videoita netissä ja laskettiin päiviä lähtöön. Jonkun verran ajatukset oli jo kesässäkin, kun saman possen kanssa mietittiin kesä/heinäkuulle reissua. Myös oman ukkelin kanssa oli suunnitelmissa häämatkailla asuntoautolla Norjaan. Henelle golfia ja mulle kalastusta. Kaikkee kivaa oli siis tiedossa. Sitten tuli pari muuttuujaa. Ensiksi vähätelty, sittemmin ison hulabaloon aikaan saanut COVID-19 on nyt täälläkin. Koronavirus laitto koko maailman sekaisin. Se laittoi myös suunnitelmat uusiksi. Ensiksi lähti Tanskan reissu, sitten piti peruuttaa häät keväältä (siirretty myöhempaan ajankohtaan), työt läks alta, eikä kesälle parane suunnitella yhtään mitään tällä hetkellä. Ihmisiä on kehotettu pysymään kotona ja nyt ollaan satimessa täällä Uudellamaalla.

Se miten maailma tästä tulee muuttumaan, pelottaa aika paljon. Havaittavissa on kauheeta vastakkain asettelua etelän ja pohjoisen välillä, moralisointia, rankkaa arvostelua, kyyläämistä ja jälkiviisastelua. Sellanen toiminta tuo ainakin ittelleni tosi huonon mielen, vaikka arvostelut yms ei osuiskaan omalle kohdalle. Kaikki tässä ollaan samassa veneessä, kaikilla on vaikeeta, mut kaikkien pitäis jotenkin koittaa pysyy järjissään ja ymmärtäväisinä toisiaan kohtaan. Sekä noudattaa annettuja ohjeita. Mun on ollu pakko pistää muutamia ryhmiä facebookista jäähylle, kun meininki niissä on ihan kamalaa. Tekee pahaa kuinka rasistisia ihmiset onkaan täällä rakkaassa kotimaassa.

Koronatilanne on vaatinu erityisjärjestelyitä. Ollaan Henen kans oltu himassa jo pari viikkoa välttäen kontakteja. Se on tälläselle sisäahdistujalle jo paljon. Mua ei niin sosiaalinen eristäytyminen haittaa, pärjäillään ihan hyvin kotosalla kaksin. Huolenaihetta tuo enemmän se, jos suomessakin joutuu ottaa järeemmät keinot käyttöön. Muualla maailmalla on ulkonaliikkumiskieltoja. En tiedä mistä narusta sitä löytääkään ittensä roikkumasta jos sellainen astuu voimaan. Metsä, meri ja luonto ylipäätään on ollu itelle aina asia, joka on pitää vaikeinakin aikoina järjissä. Koronahommien alkaessa ihmisille suositeltiin ulkoilua. Tuntuu, et se on lähteny ihan lapasesta. Tunnetut ulkoilumestat on ihan täynnä porukkaa. Se ei ihan täsmää sen kanssa, et jengiä kehotettiin välttämään massoja. Se tuntuu jotenkin hassulta, kun yleensä on tottunu liikuskelee rauhassa. Nyt on pitäny ettiä uusia paikkoja. Meillä on paljon mettää (myös uudellamaalla) ja alueita, jossa ei oo porukkaa. Sinne vaan tutkimaan rohkeesti.

Onneks on meri. Sinne voi paeta väkijoukkoja. Siellä unohtuu hetkeks kaikki. Pääsee lepuuttaa stressaantunutta mieltä. Avasin kalastuskauden tällä viikolla. Kävin heittämässä mertsarii ja haukee. Kyllä vapaan tarttuminen ja vedessä liikkuminen on vaan parasta. Vaikka yleensä tulee lähettyy kalastuksen perässä muualle, pystyy onneks täällä kotiseudullaki sitä harrastaa. Sillä mennään mitä on tarjolla. Toivotaan, että näillä nykyisillä suosituksilla/rajoituksilla saadaan tilannetta kuriin ja elämä alkais normalisoitumaan jossain vaiheessa. Siis ihan kaikinpuolin. Se nyt ei oo maailmanloppu kun suunnitelmat peruuntuu. Tottakai se vituttaa ja paljon, mut on tässä niin paljon muutakin.

Koitetaan pysyy terveinä. Ja järjissämme.

Tervetuloa vuosi 2020

Heipparallaa taas pitkästä aikaa ja hyvää alkanutta vuotta! Ekaks pientä infoasiaa. Mä en jostain syystä pysty enää itse kommentoimaan ollenkaan näiden postauksien kommenttikenttään. En tiiä yhtään mikä homma ja se on myös toisenkin blogin puolella. Eli jos oot laittanu mulle kommenttia, niin en oo vittumaisuuttani jättäny vastaamatta, en vaan pysty sitä tekee. Kommentin pystyy kyllä kirjottaa, mut julkaisuvaiheessa se katoaa johonkin bittiavaruuteen. Ihme juttu. Jos haluu jotain kommentoida tai kysyä, niin se kannattaa ehkä tehdä vaikka facebookin puolella. Sinne kuitenkin linkitän jokaisen postauksen. Linkki facesivulle löytyy tosta oikeenpuoleisesta palkista.

Sitten itse asiaan. Vuosi 2019. Se oli melekonen. Eikä ihan hyvällä tavalla. Oikeestaan viimeiset pari vuotta on ollu mulle henkisesti aika raskaita. Se on varmaan huokunu näistä mun teksteistäkin läpi. On tapahtunu paljon kaikkee. Hyviä asioita pääasiassa kyllä, mutta henkisen jaksamisen kanssa on ollu aikamoista takkuumista.

Jaksaminen heijastuu tottakai myös harrastamiseen. Oon kalastanu paljon vähemmän verrattuna moniin muihin vuosiin. Kyse ei oo kiinnostuksen lopahtamisesta, vaan ihan puhtaasti jaksamisesta. Sit kun elämästä puuttuu jotain tärkeetä ja se harmittaa, tulee siitä tavallaan kierre joka ruokkii koko ajan itteensä. Ei jaksa tehdä asioita, jotka yleensä auttaa jaksamaan. Kimuranttia. Noh, ihan kokonaan en oo kuitenkaan ollu tekemättä mitään. Kyllähän niitä kalastuspäiviä kertyi kolmen reissunkin muodossa jonkin verran. Ja reissuilla olo yleensä helpottaa vähän.

Viime vuoden paras juttu on ehdottomasti ekan Kymiläisen saaminen. Se melkein mahdottomalta tuntunu tehtävä saavutti vihdoin huipennuksen. Sitä hetkee muistelen lämmöllä. Yksi vuoden kohokohdista oli myös Finnmarkin reissu. Kalastus ei ollu parhaasta päästä, mut mä, Juuso ja Miikka muodostetaan sellanen hölmö kolmikko, jolla on aina mukavaa yhessä. Rötvättiin ja vaivuttiin leirimoodiin ihan kunnolla. Onneks mulla on tollaset höpsöt kavereina.

Mä toivon ja oikeesti uskon, et tästä olotilasta on tie vaan yhteen suuntaan ja se on ylöspäin. Vuosi 2020 olkoon parempi kun edeltäjänsä. Oon sen suhteen toiveikas. Mitään suunnitelmia ei oo lyöty vielä lukkoon, mut haaveita toki on ja niistä varmaan löytyy ihan kivoja juttuja toteutukseen asti. Tää postaus kuulostaa varmaan aika angstiselta, mut mä oon vaan sellanen et en pysty esittää mitään. Jos asiat on jollain tapaa huonosti, en jaksa luoda väkisin esimerkiks somessa sellasta kuvaa et kaikki on ihanaa ja mahtavaa. Mieluumin vaan hiljenen siinä tilanteessa. Toki oon perusluonteeltani kaikesta positiivisesti ajatteleva ja asioista iloitseva. Ei se välttämättä päällepäin mun normaalissa käyttäytymisessa näy, että on vaikeempi jakso meneillään, mut en kuitenkaan ikinä esitä mitään.

Tältä vuodelta odotan siis parempaa fiilistä ja kivoja hetkiä kalastuksen ja muiden luontotouhujen parissa. Odotan kevättä, vaikka ei mua enää talvi haittaa tippaakaan kun oon löytäny siihenkin sopivia harrastuksia uudestaan. Ne tosin tarvii lunta, mut onneks sitä löytyy pohjoisesta. Ja muahan ei haittaa yhtään, et sinne "joutuu" lähtemään. :)

Operaatio Kymiläinen

Pitkästä aikaa tuli taas hetki, kun pääsi tätäkin ikuisuusprojektia toteuttamaan. Tän vuoden operaation aloitus venyi syksyyn, kun velvollisuudet on painanu pahasti päälle. Uusin Chasing Silverkin on työnalla, mutta jo sen verran hyvässä jamassa, että viittin ottaa vapaan ja lähtee pitkästä aikaa Kotkaan. Lähettiin Miksun kanssa yhteistuumin iltapäivän pistolle. Ennen joelle saapumista käytiin nopsaa moikkaamassa Nikoa Kymi Shopilla. Ennen näköyhteyttä Ruhan parkkikselle, jännitettiin et kuinkas monta autoa siellä on tällä kertaa parkissa. Joessa on näkyny ihan kivasti kalaa ja rannoilla sen myötä myös aika paljon porukkaa, mut nyt oli rauhallista.

Laskulle lähtiessä puhuttiin mun Operaatio Kymiläisestä. Miksu oli sitä mieltä, et tästä tulee viel hyvä päivä ja ehkä se kuuden vuoden odotus vielä palkitaan. Kuusi vuotta sitten kävin ekaa kertaa Kymillä, se oli myös mun eka kerta kun kalastin lohta missään. Lohia on tullut muutamia tän "uran" aikana, mutta yksikään niistä ei ole Kymiläinen. Miksun hehkutus osui kohdilleen. Tähdet oli vissiin oikeessa asennossa ja lohijumalat hyvällä päällä, koska sieltä se tuli. Mun ensimmäinen Kymin lohi. Syksyn värinen, 80 senttinen komea kolli. Kyllä sitä kannatti odottaa! Perho oli ehkä vähän ylläri. Yleensä tässä vaiheessa heitetään jo aika pieniä perhoja, mut mun perhorasian valikoima ei ole kovin suuri, niin silloin heitetään sitä mitä löytyy. Tällä kertaa kelpas keltanen monkkeri. :D

Olin tekemässä ekaa laskua ja edenny jo aika alas. Heitto kulki kivasti, siima napsahti suoraksi ja oli kaikin puolin mukava fiilis siinä heittää ja uittaa. Nypyttelin siimaa sisään kunnes se jäi kiinni. Veikkasin alkuun, että jäi johonkin kasviin niinkuin muutamalla aikaisemmalla uitolla. Mun ilme oli varmaan näkemisen arvoinen, kun hölmistyneenä tajusin, et sehän liikkuu. Se on paras fiilis kun tajuaa, et siiman päässä on oikeesti jotain. Jossain vaiheessa kuulemma pääs pien kiljahduskin, vaikka omasta mielestä olinkin ihan cool... Olin aivan hämmentyny kun väsyttelin kalaa. Väsyttely ei oo mun lempparia puuhaa ja tuntuu jopa ehkä stressaavalta, mut nyt aattelin et ihan sama pääseekö irti, jo tää on iso juttu mulle. Jumppanen oli haavimiehenä. Tonikin oli just sopivasti ilmestyny rantaan seuraa tilannetta. Kalasta otettiin mitta ja tietenkin kuvat. Ihan todella outo tunne. Niin oli jänskää, et hetken piti vaan hengailla ja fiilistellä (ja laittaa pari fiilistelyviestiä) itekseen rannalla muiden heittäessä rundia.

Tonilla oli kuvausvehkeet mukana. Saattaapi olla, et jotain todistusaineistoa löytyy pian myös Kalastajan Kymijoen youtubekanavalta. Kovin pitkää settiä ei tällein syksyllä kerkee heittää, jos pääsee paikalle vasta iltapäivällä. Oli kyllä just sopiva pyrähdys tähän saumaan. Kun illalla tulin kotiin, oli hyvä fiilis päivästä. Niin kivaa hyvässä seurassa hengailla ja kalastaa. Tuntu hyvältä, kun paikalla olleet oli oikeesti iloisia mun kalasta. Se oli sellasta jaettua iloa.

Voin melkein sanoa, et tää oli kyllä siistein kokemus hetkeen. Tai ainakin merkityksellisin. Kymille on aina spesiaali paikka mun sydämmessä, koska sieltä kaikki into lohenkalastukseen aikoinaan lähti. Välillä fiilis takkuaa, mutta silti lajin pariin palaa aina. Operaatio Kymiläinen on nyt suoritettu. Tästä on hyvä jatkaa taas eteenpäin. Ehkä seuraavaan kalaan menee taas kuusi vuotta, ihan sama! Mä oon iloinen ja veikkaan, et tuun muistamaan ton päivän vielä pitkään. :) Tässä on vielä muutama viikko aikaa kalastaa Kymiä. Vielä en tiedä miten oma aikataulu antaa myöten. Toivotaan, et vielä edes kertaalleen kerkeis heitolla käydä tän loppukauden aikana.

Kolme muskettisoturia Finnmarkissa

Matkojen täyteinen kesä jatkui Norjan reissun jälkeen Kreikkaan siskojen ja meijän mamin kanssa. Olihan siinä taas huimat kuus päivää väliä. Kreikan jälkeen jatkettiin ihan samalla linjalla, vajaa viikko ja uudestaan reissuun. Heinäkuun alkupuolella takaisin pohjoiseen, reissuseurana Juuso ja Miikka. Meistä on hioutunut tällänen taimenenmetsäsys porukka. Kolme muskettisoturia. Jätkät otti vähän etumatkaa ja kruisas odottelee mua Rovaniemelle. Itse lensin sinne perästä samana iltana, kunhan olin saanut siskon lapsen ristiäiset juhlittua. Oltiin Rollossa yks yö ja jatkettiin sitten matkaa Finnmarkkiin. Juhannussimaa perillepääsyn kunniaksi!

Vuonohommia tiedossa. Leiriydyttiin ja lähettiin kalaan. Kun kalastaa vuonoilla, täytyy pelata vuorovesien kanssa. Otollisimmat hetket osui tällä kertaa keskelle yötä, mut sehän ei pohjoisen yöttömässä yössä mitään haittaa. Päinvastoin. Mä niin rakastan valosia öitä. Ihan sama onko kesällä lämmin, se mikä mulle merkkaa eniten, on valo.

Tää reissu poikkesi suuresti muista reissuista valokuvauksen suhteen. Mulla on aina kamera mukana kaikilla reissuilla, kalareissut, lomareissut ja välillä se kulkee mukana muuallakin. Näin on ollut pitkään. Siitä lähtien kun sain ekan järkkärin, eli 2007 kun pääsin opiskelee kuva-artesaaniksi. Valokuvaaminen on mulle pitkään ollu rakas harrastus, mut tällä kertaa otin siitäkin lomaa. Kamera oli kyllä kokoajan valmiudessa, mut en kertaakaan kaivanu sitä repusta esille. Muutaman kuvan otin luurilla ja that's it. Se tuntui aika rentouttavalta.

Koko reissu oli ihanan rentouttava. Aivot jätettiin narikkaan jo etelä-suomessa. Ainakin juttujen tason perusteella... :D Kalastettiin aina silloin kun pystyi, rötvättiin leirissä, otettiin päikkäreitä ja naatiskeltiin olostamme pohjoisessa. On ihanaa olla omassa kalastuskuplassa, jossa mahdolliset huolet häviää ja keskittyy vaan siinä hetkessä olemiseen.

Kalastuksen kannalta reissu oli hieman haastava, mut ei kuitenkaan toivoton. Tulipahan saatua uusi laji perholla saatujen kalojen listaan. Vahinkokampeloita tuli reissun aikana useempi. Kampela on aika hassun tuntuinen siimanpäässä. Ensiks tuntuu siltä, et perho jäis kiinni levään ja sen jälkeen syntyy mielikuva siiman päällä lepattavasta lentävästä matosta. Jätkät keksi mulle uuden nimimerkin... kampelankalasta90.

Kelit vaihteli pilvisestä sateiseen, vain yhtenä iltana nähtiin muistaakseni aurinkoa. Yhtenä päivänä otettiin vähän iisimmin rötväillen teltassa kun sato vettä koko päivän. Maisteltiin graavitaimenta ja kumottiin pullo kylmää valkkaria sen kanssa. Maistui aika saakelin hyvältä. Yks hauskimpia juttuja näillä reissuilla on just toi leirissä rötvääminen. Kaikelle säädölle tulee omat rutiininsa. Luonnon helmassa herää primitiiviset selviytymisvaistot. :D Eat, sleep, fish vai miten se menikään. Reissussa on hyvä rähjääntyä.

Viikko oltiin pohjoisessa ja se meni nopeesti. On kyllä hauskaa miten meistä on tullu sellanen vakkariposse tän tyyppisille reissuille. Vaikee kuvitella lähtevänsä kenenkään muun kun Miikan ja Juuson kanssa. Meidän pikkuporukalla hommat toimii kivasti yhteen. Joko mentäis uudestaan? Kesä on mennyt ihan älyttömän nopeesti. Nyt on reissutkin taas vähäksi aikaa tehty. Heti kun viimeinen loppuu, mieltä kutkuttais jo seuraavan suunnittelu. Mertsarikausi on vielä edessä ja kohta pääsee haukiakin ettiskelemään kaislikoista!

Juhannuksena Norjassa

Hellurei, täällä taas pitkästä aikaa blogin äärellä! Kesä on lopuillaan ja kaikenmaailman reissuista selviydytty joten vihdoin kerkee vähän istuu aloilleen ja kirjottaa ylös jotain. Kesä on ollut aikamoista menemistä, rantalomalua ja kalareissuja. Kotona ei paljoo oo kerennyt olla, vaikka viime kesän jälkeen taisin vannoa, että seuraavasta kesästä tulee vähän rauhallisempi. No eipä tullut. Kesän reissailut alkoi viikon pariskuntalomalla Kreikassa. Heti perään sen jälkeen lähettiin Juuson ja Rolfin kanssa Norjaan. Ensimmäinen kerta lohikalassa näin aikaisin kesällä. Rolf oli kyllä kerennyt käymään jo Ruotsissa just ennen tätä reissua. Rollelle tää oli eka kalareissu Norjaan. Lähettiin matkaan noin viikkoa ennen juhannusta. Matkakeli oli "mitä mainioin"... Pelkkää aurinkoa ja hellettä. Oltiin kaikki aivan loppu kun päästiin perille. Corollassa kun ei oo sellasia hienouksia kun ilmastointia. Huhhuh.

Juuson kanssa ollaan reissattu yleensä heinäkuussa, joskus myös elokuussa. Kiva oli olla liikkeellä jo näin aikaisin. Porukkaa ei ollut kovin paljoo ja luonto oli vielä kauniin vehreää. Sellaista keväistä. Tuttu joki, tutut poolit,  mutta koitettiin tällä kertaa kalastaa enemmän myös sellasia alueita, jotka on jostain syystä jääny huomioimatta.

Reissun ensimmäinen kala osui Rollelle. Pojat oli vielä vikoilla laskuilla ja mä jo autolla laittamassa kamoja kasaan. Ilta siis jo. Juusolta tuli soitto, et nyt on kala kiinni! Säntäsin tietty kamera kourassa ikuistamaan Rolfin ekaa taistelua Norjalaisen kanssa. Loppu hyvin, kaikki hyvin, kalan kanssa pari pönöä ja takaisin jokeen.

Hyvä et jätkät suostu lähtee enää rannasta veke sen jälkeen. Ymmärtäähän sen, reissun eka kala tuo ihan uudenlaista potkua aina. Itte olin aika väsähtäny parin päivän vispaamisista ja lyhyehköistä yöunista. Tästä päästäänkin lohireissujen avautumisosioon... Jälleen kerran. Mua ätsyttää ihan suunnattomasta se kuinka nopeesti näillä reissuilla väsyn. En tajua. Varsinkin nää kaks viimeisintä Norjan lohireissua on ollu aikamoista taistelua. Se on varmasti monen asian summa. Ensinnäkin, tuntuu että sen reilun vuoden takaisen "burn outin" jälkeen kestän väsymystä paljon huonommin kun ennen. Jos kroppa on väsy, on kaikki eläminen hankalaa. Tää siis myös kotona, mut reissussa merkitys kertaantuu kun on vaikeeta ottaa hölliä vaikka sitä välillä tarviis.

Tästä päästäänkin toiseen kohtaan. En osaa höllätä. Jos muu porukka painaa menee 24/7 niin munkin täytyy. Mulle on henkisesti tosi rankkaa sanoo et nyt en jaksa. Sit roikun väkisin muiden mukana ja on sellanen fiilis, et musta on enemmän haittaa kun iloa kellekkään. En tiedä onko näin, mut sellanen fiilis mulla aina on. Jostain syystä lohireissut on aina niitä paikkoja, jossa tulee pohdiskeltua kaikkea elämää. Oon tehny sellanen ärsyttävän huomion ittessäni, et oon sellanen suorittaja. Haluisin vaan pärjätä kaikessa mitä teen.

Mun ei tarvii olla edes paras, enkä oo millään tavalla kilpailuhenkinen, mut halusin vaan pärjätä siinä missä muutkin ja tehdä asiat hyvin, mitä ikinä teenkin. Se on sellanen taistelu itteensä vastaan. Ja nää jutut korostuu entisestään jos on porukassa, jossa muut jaksaa. Päälle tulee vielä sekin, et jos jäisin ottamaan vaikka päiväks lepiä, niin tuntuu että jään jostain tärkeestä paitsi. Pelkään myös ihmisten ajatuksia. Se on ihan tyhmää, mut minkäs teet. Tavallaan oon ihminen joka ei muiden puheista ota nokkiinsa ja teen asioita oman pääni mukaan, en mielistele. Mut sit jossain jutuissa mietin paljonkin, et mitä jengi kelaa jos se jotenkin liittyy suoriutumiseen jossain asiassa. Päässä kolkuttaa ajatus "mitä töikin tuolla mökissä kyhjöttää, kun joessa on kalaa". Jossain vaiheessa annoin kuitenkin periks. Lähin aikasemmin mökissä kun Juuso ja Rolf. Arvataa mitä tapahtui. Juuso sai kaks kalaa. Ne oli Juuson reissun ainokaiset kalat, enkä ollu niitä sit näkemässä. :D Onneks Juusoa ei itteensä haitannu, et niitä ei tullu ikuistettua kunnolla.

Jos joku pystyy samaistumaan mun ajatuksiin ja tietää keinon miten niistä päästä eroon, niin kaikki vinkit otetaan vastaan. Vähän fiilistä helpotti se, omaa heittovuoroa odotellessa tuli käytyä jätkien kanssa hyviä keskusteluja aiheesta. Välillä oli fiilis, et tää oli nyt tässä ja lähen himaan, mut en mä halunnu jätkiä sinne jättää kun oltiin yhessä lähtetty kuitenkin reissuun. Avautumisosio oli nyt tältäerää tässä, kiitos ja anteeksi.

Yhtenä aamuna lähettiin joen alaosille. Ekalla laskulla nykäs. Huusin jätkät jeesimään haavin kanssa ja saatiin kala ylös. Ei saakeli, että oli hyvä fiilis niiden kaikkien viime vuoden reissun karvaiden karkuutuksien jälkeen. Fiilis kuitenkin muuttui aika nopeesti hämmentyneeksi. Kala oli kauniin hopea ja muutenkin alkuun katottuna hyvännäköinen mut lähempi tarkastelu toi pienoisen pettymyksen. Se oli viime vuoden kutukala. Olin ihan hämilläni, kun en oikein tiennyt et saako siitä iloita vai ei. Ei kukaan talvikoita halua kalastaa. Taas ne muiden ihmisten mahdolliset kommentit vyöry mieleen. Lopulta aattelin et ihan sama, en mä päättäny onkia sitä talvikkoa, onnistuminen se on siinä missä muutkin. Olkoon sitten vaikka säälikala.

On muuten pikkusen vaikeeta koittaa selittää perustallaajalle (tällä siis tarkoitan ihmisiä jotka ei perhokalasta), et miks toi kala ei ollu niin "arvokas" kun vastanoussut. :D Kerroin Henelle tapahtuneesta puhelimessa ja hyvä et herra ei tullu lankoja pitkin hahhaha... Näiden tapahtumien jälkeen oli useempi päivä hiljaista. Alla kuva Juuson uudesta kelasta, joka pääs ekaa kertaa tositoimiin. Se on Spey Lab ja Juuson ihan itse väsäämä. Sanoisin et aika siistiä! Juuso on ollut Markuksen harkkarina kouluhommiensa tiimoilta pari kertaa.

Niinkuin otsikko jo kertoo, meidän reissulle osui juhannus. Keskikesän juhla valkeni koleassa ja kosteessa säässä. Ihan perus jussikeli siis. Tosin Suomessa oli kerrankin hellettä. Oli ihan hassua kattoa somesta kun jengi nautti täysillä auringosta ja lämmöstä. Eipä meitä tuhnukeli haitannut. Kaikkialla näytti oikeestaan aika maagisen hienolta. Pitkästä aikaa nähtiin myös kalojen hyppivän poolissa. Sen jälkeen myös siiman päässä. Juhannuskalan sai Rolle!

Illalla juhlittiin pienimuotoisesti juhannusta muutamalla gin tonicilla ja musaa kuunnellen. Seuraava päivä oli vielä aikaa kalastaa, mut sen jälkeen reissu tuli taas tältä erää päätökseen. Vaikka reissussa olis tapahtunu mitä, fiilikset heitetelly laidasta laitaan, on lähteminen silti aina haikeeta. Varsinkin nyt. Mulla oli vähän sellanen fiilis, et mun täytyy ehkä ottaa nyt pieni paussi tästä hommasta. Ehkä kyseisestä joesta, ehkä koko lohireissuista. Jatkaa sitten, kun tuntuu oikeesti taas kivalta nää hommat, tai ainakin sit kun osaan ees vähän paremmin höllätä. Voi olla, että mieli vielä muuttuu. Ehkä ensi keväänä oon taas kovasti miettimässä kesälle reissuja. Ei voi tietää, nyt on ainakin pakko koittaa muuttaa ajatusmaailmaa toisenlaiseksi. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Täytyy keskittyä niihin kalastusmuotoihin, jotka ei tuota niin paljon päänvaivaa. Tavallaan nolottaa kirjottaa tätä koko tekstiä. Miks aina pitää olla niin saakelinmoista draamaa. Mut ehkä se just on ihan hyvä peruste pienelle aikalisälle.

Kiitos Juuso ja Rolf tästä reissusta. Vaikka postauksen sävy oli ainakin osittain hieman ankea, on tienpäällä oleminen aina kivaa. Mut on luotu kulkemaan. Siitä ei vaan mihkään pääse. :)